perjantai 28. joulukuuta 2018

Me nenästä vedettävät

Olen usein kirjoittanut suomalaisten maniasta olla maailman parhaita aina silloin, kun ei asiaa mitenkään voida mitata. Eniten minua on huvittanut pääministerimme tokaisu maailman parhaista kätilöistä, vaikka asialla ei ole pienintäkään perustetta. Kaikkialla on kätilöitä ja kaikkialla synnytetään, vaikka Suomessa tuo käyrä on hieman alavireinen. On oletettavaa, etteivät meidän kätilöt paljoakaan eroa ulkomaalaisista kollegoistaan.

Tähän asiaan en kuitenkaan aio nyt enempää puuttua, mutta minusta tuo tyyli käsitellä asioita kertoo lähinnä suomalaisten herkkäuskoisuudesta. Monet todella uskovat noihin median välittämiin väittämiin.  Tätä suomalasten herkkäuskoisuutta käyttävät hyväkseen sekä monet poliittiset puolueet että suuryhtiöt. Monet suomalaisille syötetyistä väittämistä ovat jopa vaarallisia tai ainakin haitallisia.

Nostan tässä nyt esille puheet tuulivoimasta, jota on lanseerattu puhtaana ja päästöttömänä energiana. No onhan se sitä, jos sitä käytetään purjehdukseen, mutta tuulimyllyt ovat todella haitallisia häkkyröitä, joista hyötyvät vain tuulivoimayhtiöt ja nekin sinun maksamilla veroilla. Tuskinpa yksikään myllyistä pysyisi pystyssä omalla sähköntuotannollaan, vaikka tuulivoimayhtiöt muuta väittävätkin. Tulivoimatukia kun ei makseta millekään myllylle erikseen, vaan se annetaan yhtiölle, joka voi nimetä minkä tahansa myllynsä tukivapaaksi. Useat kansainväliset tutkimukset ovat jopa todenneet nuo häkkyrät vaarallisiksi ja ainakin epäterveeksi ihmisille ja muille nisäkkäille.

Tuo epätereellisyysaspekti ajoi meidät pois Kalajoelta, jossa vasta nyt aletaan heräillä häkkyröiden haitallisuuteen. Jos tuulimyllybuumi saa jatkua, muistuttaa maamme hyvin pian siilin nahkaa, jossa kaikkialla törröttää epämääräisiä piikkejä. Toistaiseksi vain osa kansasta kärsii tuosta ilmiöstä, mutta jos tuulivoimayhtiöiden unet käyvät toteen, niin pian tuokin riesa on levinnyt kaikkialle, missä edes joskus tuulee.

Tästä me maksamme, koska olemme valmiit uskomaan lobbareiden tarinoita, eikä monikaan meistä aseta niitä kyseenalaiseksi, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat niitä vastaan. Kun professori Alves-Pereira kävi puhumassa asiasta Suomessa, ei monikaan päättäjistä vaivautunut edes kuuntelemaan tämän ansioituneen tutkijan sanomaa.

En tiedä kiinnostaako suomalaisia edes talous, mutta monella tavoin nuo tuulivoimayhtiöt rokottavat kansantalouttamme. Kannattaa muistaa, että nämä myllyt ovat varsin kallista tuontitavaraa ja usein ne on ostettu avaimet käteen -periaatteella, eli asennuksenkin suorittavat ulkomaalaiset. Työllisyysperustein myllyjä puolustaville jäänee laskettavaksi vain, montako lapiomiestä tarvitaan yhdysteiden rakentamiseen.


Jotenkin tuntuu niin väärältä, että nekin suomalaiset, jotka eivät asu lähimaillakaan noita myllyjä, joutuvat osallistumaan myllyjen rakentamisen ja ylläpidon kustannuksiin.

Me kaikki energia-alan ammattilaiset tiedämme, että yksikään ns. tuulivoimapuisto ei voi toimia, jos tuulettomien aikojen varalle ei ole rakennettu vastaavaa määrää ”oikeaa” sähkövoimaa.

Sitä minä olen aina ihmetellyt, että jos kerran sitä oikeaa sähkövoimaa pitää kuitenkin rakentaa, niin miksi rakennetaan tuulivoimaa?

Minun valistunut näkemykseni on, että tuulivoimasta on hyötyä ainoastaan tuulivoimayhtiöille ja muutamille maanomistajille ja ”lahjuksia” vastaanottaneille tahoille. Muille siitä on pelkkää harmia.

Taitaa olla tuttua toimintaa tuulivoimayhtiöille: valehtelu, lahjonta, painostus ja kiristys, joista minulle on kerrottu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti