Jälkensä jättäjät

Poliitikot saavat hyvin herkästi julkisuutta sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä. Pienikin risaus noteerataan, jos kyseessä on vaikkapa kansanedustaja tai ministeri, joiden henkilökohtaiset mielipiteet hyvin usein sekoitetaan puolueen mielipiteiksi.

Koska en istu millään poliittisella jakkaralla, on minulla tietysti hieman laajempi tulkinnan mahdollisuus tapahtuneille asioille ja ilmiöille. Ehkä mielipiteen vapauskin on hieman laajempi kuin ammattipoliitikoilla.

On melkeinpä ikävä katsoa nykyisiä perussuomalaisia, sillä puolue on todella pitkälle liikkunut alkuperäisestä aatteestaan, josta syystä puolueen perustajatkin ovat joutuneet ”sinistymään” - siis liittymään Siniseen tulevaisuuteen, joka ainakin tavoittelee alkuperäisiä vennamolaisia arvoja.

Jokaisessa kansanedustajassakin on hyviä ja huonoja puolia, mikä näkyy heidän päivittäisessä käyttäytymisessään.  On helppo sanoa, ettei se ja se ole saanut eduskunnassa mitään aikaan, mutta luultavaa on, että jokainen on jälkensä jättänyt. Minäkin olin pitkään sitä mieltä, että esimerkiksi Teuvo Hakkaraisesta ei juurikaan ole ollut iloa sen enempää Suomen kansalle kuin ”persuillekaan”, vaikka en todellakaan ole asioista ollut tietoinen.  Sain kuitenkin aamulla lukea, että perussuomalaisten pikkujouluissa ei tänä vuonna tarjoilla lainkaan alkoholia. Saattaapa hyvin olla, että tuon päätöksen takana on mainitun herran jalanjäljet.

Kun nyt ihan mielenkiinnosta olen seurannut edustajiemme edesottamuksia, olen joutunut jakamaan tuon porukan neljään osaan.  Yksi osa on se, joka istuu hiljaa ja katselee mitä ympärillä tapahtuu – korkeintaan painaa sitä nappulaa, jota puoluejohto on käskenyt painaa.  Toinen osa on räksyttäjien joukko. Olipa käsillä oleva asia mikä tahansa, niin vastaan pannaan, vaikka ei ihan tarkasti tiedetä, mistä on kysymys. Kolmas ryhmä on sitten palkannauttijat. Se on ryhmä, joka ei ole niin tarkka siitäkään, että ollaan aina edes paikalla, kunhan poissaolot eivät ole sitä luokkaa, että se alkaa näkymään tilipussissa. Neljäs ryhmä on sitten hallituksen tukijat ja sen vastustajat. Helposti saattaisi luulla, että hekin muodostaisivat kaksi ryhmää, mutta minun mielestäni he ovat hyvin monessa asiassa toistensa kaltaisia.

Ensinnäkin he paneutuvat asioihin ja edellisten hallitusten päätöksiin voidakseen haukkua tai kehua niittä. He käyttävät puheenvuoroja, ja useimmat jopa pystyvät asioita argumentoimaankin. Ainut näitä ryhmittymiä erottava tekijä on se, että vaalikausittain he vaihtavat rooleja. Kahta tai kolmea suurinta puoluetta lukuun ottamatta uudessa hallituksessa on aina uudet ”tukipuolueet”.  Perussuomalaisille ei tuota roolia toki ole tarjolla, mutta se johtunee siitä, että yksikään muu puolue ei pidä halla-aholaisia oikein hallituskelpoisina. No ei oikein ole ihmekään, mutta tässäkin puolueessa on muutamia aivan asiallisia ihmisiä, joiden jäämistä tuohon joukkoon olen todella ihmetellyt.  

Useissa kirjoituksissani olen ihmetellyt suomalaista puoluekirjoa.  Mielestäni nuo mainitut pari kolme puoluetta riittäisivät mainiosti, ja loput saisivat luvan kuulua ryhmään ”muut”.  Muut olisivat tietysti niitä, jotka protestoisivat, koska heidän kannattajansakin ovat tyytymättömiä johonkin.  Tähän tyytymättömyyteen ei tosin auta mikään, sillä pääosin se on sisäsyntyistä. Aikaisemman tyytymättömyyden aiheen korjautuessa löytyy pian ihan uusi mörkö, ja taas on elämä pelastettu.

Näin se menee. Jokainen edustaja ja jokainen eduskunta jättää oman jälkensä, josta me yleensä saamme kärsiä jonkin aikaa.  Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu asioiden korjaaminen, vaan pitää tehdä uudistus.  Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä eivät uudistukset yleensä onnistu, joten pitäisi tyytyä virheellisten asioiden hiomiseen.  Hyvä esimerkki tästä on meneillään oleva ”sote”, jota varmaankin rakennetaan hamaan hautaan asti.  Sen ainut merkitys lienee se, että se on haitannut nykyisen järjestelmämme korjaamista.