Työttömän Suomi

Sirpaleisesta politiikasta huolimatta Suomea on pidettävä hyvinvointivaltiona. Meidän onneksemme me emme ole aivan köyhä valtio, eikä meitä hyvinvoinnin jakajia ole kovin paljon. 

Suomalainen sanoo itseään ahkeraksi, ja varmaan se joidenkin kohdalla on ihan totta. Totta ei kuitenkaan ole legenda, joka antaa ymmärtää, että maahanmuuttajat olisivat jotenkin laiskoja ja epäluotettavia. Olen tavannut useita työnantajia, jotka asettavat nämä ”mamut” selvästi suomalaisten edelle.  Toki heilläkin on työllistymisen rajoitteita, joista pahin on kai kielitaito. Suomen kaltaisessa maassa löytyy kyllä työtä kaikille, mutta eräitä työllistymisen ehtoja tulee jokaisen täyttää.

Ehkä suurin työllistymisen vaatimus on halu tehdä työtä. Sen lisäksi on oltava halu oppia jotain, jos ennetään ei osaa mitään.  On siis tärkeä osata jotain ja osata markkinoida osaamistaan. Tässä olisi vielä paljon suota kuokittavana myös koulutusjärjestelmässämme, joka erittäin heikosti ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että joskus joku joutuu ihan itse myymään omaa osaamistaan joko suoraan kuluttajille tai sitten joillekin firmoille.  On myös oltava valmius liikkua paikkakunnalta toiselle, sillä aina ei todellakaan voi olla varma, että juuri nykyinen kotiseutusi pystyy käyttämään sinun palveluksiasi.

Ollessani työllisyyskouluttajana yritin iskostaa nuo periaatteet kaikille opiskelijoille. Kerroin myös, että heti ei kannata hakea johtajan paikkaa Nokialta, vaikka olisikin valmistunut insinööriksi. Voipi olla, että Nokialla on jo johtaja, ja pahimmassa tapauksessa et ole jonossa aivan ensimmäisenä, vaikka paikkoja vapautuisikin.

Sanomani kouluttajana oli se, että ”ota vastaan sitä työtä mitä saat ja sillä palkalla, jonka työnantaja on valmis maksamaan.”  Tämä on kuitenkin se tilaisuus, joka sinulle tarjoutuu ja jossa voit näyttää kykysi.  Jos sinusta oikeasti on johtajaksi johonkin firmaan, sinut kyllä aikanaan löydetään ja pääset etenemään.

Kortistossa saat istua ihan niin kauan kuin haluat, sillä aika harvoin suuret yhtiöt hakevat johtajiaan sieltä. Varmasti aktiivimalli hieman parantaa asiaa, mutta tuskinpa työnantajat silloinkaan tulevat pidemmälle kuin puolitiehen vastaan.

Hieman sellainen vaikutelma on, että työttömästä ei välitä kukaan, ellei työtön itsekkään osoita mielenkiintoa asiaan.  Poliittiset puolueet puhuvat mitä puhuvat ja ay-liike huolehtii vain jäsenistään.

Itse kerroin opiskelijoille, että en ole ollut montakaan päivää työttömänä, mutta toki sillekin kertyi hintansa. Vielä korkeampi olisi hinta ollut, jos olisin homehtunut kortistoon ja ihmetellyt, miksi ay-liike on niin välinpitämätön työttömiä kohtaan. Toki olen elämäni aikana joutunut asumaan kolmessa maassa ja Suomessakin useilla paikkakunnilla, mutta nyt katson sen rikkaudeksi, jota ei kaikilla pikkujohtajillakaan ole.

Toki minunkin elämäni olisi voinut mennä paremmin, varmaan meillä kaikilla, mutta jokainen saa kykyjensä mukaan. Nyt saan kuitenkin viettää hyvin ansaitsemiani eläkepäiviä lapsuuden maisemissa.  Syntymäseutu jäi Venäjälle, mutta olen sen vain hyväksynyt.

Rikkaus on sitä, minkä rikkautena näkee, ja työ on muutakin kun rahanansaitsemiskeino.

Jos onnellisuus on sitä, että saa koko elämänsä asua syntymäpaikoillaan, niin se on sitten sitä, mutta ei pitäisi sitten itkeä työttömyyttä.

Sellaista elämä on … kaikella on hintansa.