lauantai 6. lokakuuta 2018

Eläkekatto

Onhan se ihan hyvä ajatus, että on olemassa jonkinlainen takuueläke. Niin ei ihmisen ihan tyhjille tarvitse jäädä, jos vaikka olisi niin onnellisesti, että olisi koko ikänsä ollut kotiäitinä ja kasvattanut maailmaan puolenkymmentä uutteraa veronmaksajaa.
Tehtävän arvokkuuteen ja ansioituneisuuteen nähden tuo takuueläke on suorastaan naurettava.  Oikeasti sillä ei elä.

En lainkaan väheksy kansanedustajien tai suurten yritysten johtajien eläkkeitä, mutta kyllä ne jotenkin suhteettomilta tuntuvat.  Onhan se tosi törkeää, että jonkun ison valtiojohtoisen yrityksen pääjohtaja saa jopa satakertaisesti sen, mitä tuo äitinä elämäntyönsä tehnyt Pihtiputaan mummo, jonka työ on kuitenkin ollut vähintään yhtä arvokasta kun tuon poliittisilla mandaateilla kekkulehtineen pääjohtajan elämäntyö.

Vaikkapa ei ihan noin räikeitä vastakkaisuuksia haettaisikaan, niin kyllä kai meillä minun kiroama ”kolmikantasopimusjärjestelmä” on paljon pahaakin saanut aikaan, jos ehkä hieman hyvääkin. Kaikilla työmarkkinajärjestöillä on itsekkyys ohittanut yhteisen edun.  Jokseenkin kaikissa neuvotteluissa on ohitettu kaikkein heikossa asemassa olevien etu.  Työttömien etuja ei juuri kukaan aja, ja eläkeläisetkin on saatettu siihen asemaan, että vain ne, jotka ovat jo työikäisinä onnistuneet haalimaan hyväpalkkaisen toimen ja omaisuutta, jolla pitäisi pärjätä ilman eläkettäkin, saavat kohtuuttoman suuria eläkkeitä.

Tiedän, että olisi suorastaan skandaali, jos ehdottaisin käännettyä eläkkeen maksua. Siis niille suhteellisesti vähemmän, jotka jo työaikana ovat saaneet suuria tuloja ja niille taas hieman enemmän, joiden tulot eivät oikein koskaan ole riittäneet muuta kuin juuri ja juuri elämiseen.  Ei kai se ihan suoranaisesti noin menisi, mutta kyllä siinä jonkinlainen progressio saisi olla.

Useimmissa länsimaissa on eläkekatto, ja minun mielestäni se olisi tosi hyvä järjestelmä myös meillä. Jos sanoisin, että 3000 € on hyvä eläke ja voitaisiin varmasti asettaa katoksi, jopa ammattiyhdistysliike järjestäisi mielenosoituksia sitä vastaan. Varmasti huudettaisiin torilla, että ”eläkeläisten asemaa ei saa heikentää.” Moni ikänsä työtä tehnyt ihminen on kuitenkin saanut koko ikänsä tulla toimeen paljon pienemmällä rahalla.  Elättänyt perheensä, rakentanut talonsa, kouluttanut lapsensa ja maksanut velkansa.  Oma opintolainakin tuli maksettua, koska esimerkiksi minun aikanani ei tunnettu sellaista kummajaista kun opintotuki.

Tuskinpa nykyihminen on muuttunut niin toiskätiseksi, että sellaisella eläkkeellä ei tulisi toimeen, varsinkin kun asunnot on jo hankittu ja lapsetkin koulutettu.  Kohtuullinen eläke olisi suuri askel kohden tasa-arvoa ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

https://www.ksml.fi/kotimaa/Kansanedustaja-haluaa-4-000-euron-el%C3%A4kekaton/233428


Olen kyllä ollut mukana politiikassa, mutta täytyy myöntää, että en kovin aktiivisesti. Johtuneeko se sitten siitä, että minun ajatukseni ovat niin usein ristiriidassa puolueen virallisen linjan kanssa? En usko, että eläkekattokaan ihan kaikille puolueille kelpaisi.  Jos sanon, että opintotuki on kummajainen, joka pitäisi poistaa, nousisi puoli  Suomea takajaloilleen. Ihan vilpittömästi olen kuitenkin sitä mieltä, että kovasti hyvin riittäisi, jos valtio takaisi opintolainan, joka pitäisi maksaa takaisin, niin kuin on laina yleensäkin.  Se lisäisi vastuuntuntoa ja vähentäisi opintojen keskeytymisiä.  Selvähän se, että tuonkaltaiset ehdotukset eivät menisi läpi, vaikka ne ehdottomasti olisivat yhteisen edun mukaisia.  Lopulta kyseessä olisi jopa opiskelijoiden itsensä etu.

Tuskinpa läpi menisi vaatimus, että maasta muuttajien olisi maksettava takaisin valtion sijoitukset ko. Ihmiseen. Lapsilisiä ei ehkä tarvitsisi maksaa, mutta vähintään tuo opintotuki. 

En kaipaa rautaesiripun takaisia maita, enkä koskaan ole kyseisiä järjestelmiä sellaisenaan hyväksynyt, mutta kuulemani mukaan jossain on ollut tämäntapainen käytäntö.  Kyseessä oli kai joku kiinteä summa, jolla sai ikään kuin ostettua itsensä ”vapaaksi”.  Ehkä tätä opintotuen takaisinmaksuvelvollisuutta voitaisiin jotenkin verrata tähän järjestelmään, mutta... Kun oikein ajattelee, niin voidaanko pitää kohtuullisena ja oikeudenmukaisena sitä, että suomalainen veronmaksaja kustantaa vaikkapa ulkomaille muuttavan insinöörin koulutuksen?  Se nyt vaan ei tunnu oikealta.

Jos siis olisin ehdolla johonkin luottamustoimeen, niin minun teemani olisivat:
                                       Kansalaispalvelus niin naisille kuin miehillekin
                                       Eläkkeille kohtuulliset ylä- ja alarajat
                                       Opintotuki korvattava valtion takaamalla opintolainalla.
                                        
Ulkomaille muuttamista ei siis tulisi varsinaisesti estää, mutta jonkinlainen kunniantuntohan se varmaan on niillä, jotka opintotukea ovat nostaneet. Ehkä se kunniantunto ei aina ihan riitä, joten sitä voitaisiin kyllä vahvistaa tietyillä sanktioilla.

Suomeen muuttava” mamu” saisi periaatteessa saman kohtelun.  Ei mitään pakkopalautuksia kenellekään, joka ei muodosta turvallisuusuhkaa täällä ja haluaa elää suomalaisena suomalaisten joukossa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti