Välistäveto

Tässä taas vaihteeksi hieman epäpoliittista tekstiä pienistä kokemuksista elämän varrelta.  Faktaa vai fiktiota, sen päätelköön jokainen itse. Kuka vähänkin vanhan Neuvostoliiton oloja tuntee, tietää varmasti mistä on kyse. Näinhän sitä ”idänkauppaa” joskus hoideltiin.

Kaikenlaisia kavereita sattui matkan varrella. Neuvosto-Eestissä eteen kävelemään ja monia uusia tuttavuuksia tulemaan. Anton oli parhaasta päästä näistä uusista tuttavistani, olkoonkin, että virallisen Neuvostoliiton mielestä kyse oli entisestä rikollisesta. Tottahan se tietysti oli, ettei Antton varmaan kaikkia lakipykäliä kunnioittanut, eikä noudattanutkaan.  Enemmän oikeudenmukaisuutta miehellä kuitenkin oli kuin monella venäläisellä. Antton ei ollut venäläinen, vaan  Neuvostoliiton kansalaisuudesta huolimatta puolalainen.

Pekka oli puutavaran välittäjä, joka osti vanerikoivua Eestistä ja möi sitä edelleen Schaumannille Suomeen. Kauppa oli kai jonkin verran kannattavaa. Pekan  palkkaamat suomalaiset aliurakoitsivat alkoivat kadehtia Pekan elintasoa ja yrittivät kaapata kaupan itselleen yrittämällä myydä puut suoraan ostajalle ja tarjoamalla myyjänä olleelle eestiläisyhtiölle hieman ylihintaa . Näilläkin ehdoilla suomalaiset olisivat kyllä pärjänneet.

Sain puhelun eräänä aamuna Suomessa ollessani. Se oli Pekka. ”Hei, sinähän tunnet sen Anttonin”… Joo, tunnen toki, vastasin. Pekka selitti minulle asiansa nopeasti ja kysyi sitten. että luulenko. että Antton olisi valmis auttamaan häntä. Uskon niin, vastasin ja pyysin Pekkaa odottamaan hetken soittoani.  Soitin Anttonille Eestiin. Ok..hoidetaan, sanoi Antton.  Selitin Anttonille tehtävän raamit ja kerroin, että hän vastaa operaatiosta yksin ja että missään tapauksessa ei miehiä saa tappaa. Siihen Anton kumppaneineen tuskin olisi suostunutkaan, sillä neuvostomafian mittapuun mukaan miehet olivat kuitenkin vain pikkunappuloita. Kuolemantuomioita ei jaeltu kevyin perustein, eikä ihan pienille tekijöille.

Saatuani Antonin suostumuksen ilmoitin asian Pekalle ja annoin tulkkinakin toimineen yhdysmiehen puhelinnumeron Pekalle.  Sen jälkeen kuulin kyllä tarinan jatkon, mutta en ollut missään tekemisissä asian kanssa.

Mitä minulle sitten kerrottiin.  Kerrottiin, että jonakin yönä oli miehet herätetty keskellä yötä ja hyvin lyhyellä varoitusajalla he saivat kerätä kampeensa, jonka jälkeen heidät vähäpukeisina toimitettiin Tartosta, jossa he olivat majoittuneet, Tallinaan ja sieltä edelleen Suomen laivaan. Tarina ei kerro, saatettiinko heitä laivaa pidemmälle, mutta kaikessa tapauksessa he menettivät myös passinsa ja saivat pysyvän maahantulokiellon Viroon.  En voi myöskään tietää kuinka virallinen tuo kielto oli, mutta käsitykseni mukaan herrat eivät koskaan ole sen jälkeen vierailleet eteläisessä naapurimaassamme. Pekka kiitteli ylitsevuotavin sanoin järjestelyjä, jotka hänen kertomansa mukaan olivat tulleet erittäin edullisiksi ja olleet kovasti opiksi muille suomalaisille.  Ainakin nämä herrat olivat tulleet huomaamaan, että välistäveto ei todellakaan kannata.  Taisi jäädä metsään joitakin koneita joista Anton sitten aikanaan huolehti.