sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tule kahville

 
Olen minä kalajokinen, sillä olenhan asunut täällä jo jonkin vuoden. No oikeastaan olisin kalajokinen, vaikka olisin asunut vain yhden päivän. Tämän ymmärtäminen näyttää olevan joillekin vaikeaa. Syntynyt toki olen kauniissa Karjalassamme, jonka veroista paikkaa yritin hakea eläkepäivieni ratoksi. Täältä Kalajoelta minä sen löysin, mutta tämänhän monet teistä tietävätkin. Monet tietävä myös, että olen eläkkeellä oleva DI ja uskonnoltani ortodoksi, joka ihan sisäisen tarpeen vuoksi on ruvennut vielä eläkepäivinäänkin puuhaamaan tsasounaa hiekkasärkille. Kiitos vaan Pirjolle, joka on tukenut minua kaikkina vaikeinakin aikoina. Jopa nimimerkki ”Kallan kuvernööri” on herättänyt joissakin pahaa verta. No minkäpä minä ihmismielelle voin. Se nyt vaan on niin, että se onkin oikeasti blogin nimi, eikä siihen kellään pitäisi olla mitään sanomista. Hyvinhän se Kalajokea tunnetuksi tekee.  

Jos Kalajoki onkin tunnettu, olen minä varmaankin vähemmän tunnettu ja ihan hyvä niin. Jotenkin surullista on, että myös ns. Ventelän talojen historia on monelle kalajokiselle entuudestaan tuntematon. Olen saanut kunnian tutustua siihen ja oikeasti olen iloinen, että museovirasto on ottanut kohteen suojelukseensa, kun vaikuttaa siltä, että Kalajoen kaupunki ei ole ymmärtänyt sitä tehdä. Ei ole ymmärtänyt, eikä täysin ymmärrä sitä vieläkään, joten päätimme Pirjon kanssa tarjota siinä pihapiirissä kahvit kaikille halukkaille. Samalla saan tilaisuuden kertoa kalajokisille pätkän heidän omaa historiaansa, joka juontaa juurensa ainakin 1300 luvulle, jolloin Kestikievari-kulttuuri eli ja kukoisti Suomessa. Suomen viimeisin kestikievari kuoli joskus 1950-luvulla, mutta matkustajakodit elivät aivan viimeaikoihin asti. Ventelän talot ovat kokeneet kaiken tämän. 




Ventelän talojen historian lisäksi haluan kertoa myös pätkän Koulusosakeyhtiö Tiedonjyvän historiasta, sillä sattuu niin, että tämä pienimuotoisesti yhä vieläkin toimiva yrityksemme täyttää kaksi vuosikymmentä, ja tämä tarjoaa sopivan tilaisuuden juhlistaa sitä. Aikojen saatossa tämä yrityksemme on kokenut sekä hyviä että huonompia aikoja, mutta ammattitaidolla ja kovalla työllä on tultu tähän hetkeen. Kuten kerroin, nyt olen jo eläkkeellä ja yrityksen johto on siirtynyt toisiin käsiin, mutta yhä edelleen sanani painaa siinä. 



Olette sydämellisesti tervetulleet 25.6. klo 14 alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti