sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Miksi yhteiskunta ei suojaa?

Olen kirjoittanut silloin tällöin infraäänen vaikutuksista ihmiseen. Tietoni ovat peräisin kovasti Wikipediaa luotettavammasta lähteestä, omasta kehostani. Olen ns. tuulivoimapakolainen, joka tuulivoiman terveysvaikutusten takia jouduin jättämään juuri kunnostamani omakotitalon, noiden myllyjen aiheuttaman häiriön ja sairastumisen takia.

 
Kiistaton tosiasia on, että sairastuminen johtui tuulimyllyistä. Se oli helppo todeta pelkästään sillä, että poistuessani paikkakunnalta, jossa nuo myllyt ovat vallanneet suurimman osan kuntaa, oireet hävisivät lähes välittömästi, mutta palattuani kotiin oireet palasivat hyvin pian.

Olin aikoinani tohtoriopiskelijana Vaasan yliopistossa, ja vaikka jouduinkin sepelvaltimotaudin takia jättämään opintoni kesken, kerkesin kuitenkin tutkijaseminaarin käymään läpi. Sen verran tuo tutkijan mieli paloi, että rupesin tutkimaan tätä aihetta hieman enemmänkin.

Me kaikki ihmiset olemme erilaisia, ja erilaiset fyysiset ilmiöt aiheuttavat erilaisia reaktioita kehossamme.  Toiset kärsivät hyvinkin pienistä fyysisistä ilmiöistä, kun taas toiset kestävät miltei mitä tahansa. Missään tapauksessa ei voida sanoa, että ympäristötekijöillä ei olisi vaikutusta meihin. Ei siis yleisesti näin, toisiin vaikuttaa, toisiin ei.

Toki tuulimyllyillä on omat puolustajansa, mutta suurimmaksi osaksi nuo puolustajat perustelevat kantaansa täysin kestämättömillä argumenteilla tai peräti ostetuilla mielipiteillä ja täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. On tosi naurettavaa, jos joku toimittaja yrittää todistaa mielipiteensä oikeaksi kertomalla, että on yöpynyt tuulivoima-alueella, kärsimättä mitenkään. Ehkä hän kuuluu ihmisryhmään, johon ei tehoa mikään, tai sitten siihen porukkaan, joka kokee vaikutukset viiveellä, vasta pidemmän altistumisen jälkeen. Heitäkin on, ja lisäksi myös niitä, joiden päätä ei tosiasioillakaan voida kääntää.

Tuulimyllyjen aiheuttamat häiriötekijät ovat hyvin monenlaisia.

Ne voivat olla kuultavaa ääntä, infraääntä tai maan tärinää. Monien mielestä ne vain rumentavat maisemaa.  Ehkä tuo visuaalinen häiriö ei juurikaan aiheuta sairastumisia, mutta kannattaisi kuitenkin noteerata.

Minun sairauteni aiheutui pelkästään infaäänestä. Kun täydellisesti raitis absolutisti tuntee humalan ja krapulan oireita, on todella syytä huolestua. Unettomuus ja päänsärky ovat vain pieni lisä.

Lopulta elämä muuttui niin vaikeaksi, että oli pakko muuttaa tänne Sisä-Suomeen, jossa ainakin toistaiseksi armeijan tutkat suojelevat tuulimyllyjen rakentamiselta.

Tanskassa tutkitaan parhaillaan infraäänen vaikutusta sydämeen, ja saksalaiset tukivat sen vaikutusta aivoihin.

Tuulivoima-kansalaisyhdistys on saanut kai aikaan sen, että nyt on Suomessakin herätty järjestämään jonkinlainen näennäistutkimus, mutta otanta vaikuttaa todella pieneltä ja sekä tutkijoiden, että tutkittavien mielipiteet varmistettu jo etukäteen.

Miksi suomalainen yhteiskunta ei suojele ihmisiä tuulivoimayhtiöiden mielivallalta?

On aivan turha edes selittää, että ei tiedetty.  Ympäri maailman on lukuisia tutkimuksia, joilla nämä minun ja monien kanssaihmisten kokemukset on todistettu oikeaksi.

Eihän vain sittenkin ole kyse ihmisten terveydestä piittaamattomasta korruptiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti