Itsekehua

Miksi en saisi itseäni kehua, kehuvathan ne sellaisetkin, joilla ei ole aihetta.

Jos joku ei ymmärrä, että leikkiä se on, niin sanon sen vielä. Leikkiä tämä oli!

En nyt oikein kaksiseksi itseäni tunne, kun istun tässä sairaalan sängyllä ja mietin elettyä elämääni. Ei tähän todellakaan kaksista miestä tarvita olemaan riesaksi ihmisille. Sellaista se elämä on. Toiset kehuu itseään ja toiset höylää hirsiä yömyöhään. Jos valita saisin, niin mieluummin hirsiä höyläisin tuolla tsasounan tontilla.

Tänne sairaalaan jouduin ihan yllättäen, kun en pystyssä pysynyt. Kovin oli juopunut olo, vaikka jos oikein muistan, niin viimeksi olen alkoholiksi nimettyä kemiallista liuotetta maistanut vuonna 1976, ja pahaa oli. Sen jälkeen en ole sitä suuhuni pannut, paitsi ehtoollisella Imatran ortodoksisessa kirkossa viime vuonna, jolloin sain myös piispan siunauksen. Näillä eväillä mennään.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei henkilökohtainen päiväkirjani ketään kiinnosta, kun en suuri ”julkkukaan” ole, joten koetan tästä edes jotenkin luettavan tehdä. Taksilla siis Kalajoelta lähetettiin tänne Kokkolan sairaalaan. Pää palasi, mutta tasapaino ei. Sosiaalinen taksari kertoili kaikenlaisia asioita Kalajoesta ja sen historiasta. Kertoili myös Kalajoen kaupungin taulukaupoista ja taiteilija Oma Orellin syrjinnästä. Oman tunnen hyvin, joskin myös Vianojan vanhaa taidetta arvostan. Jos kaupungin päättä olisin ollut, kyllä minä Oman taulun olisin ennen Vianojaa ostanut. Kumpi ompi parempi? Sen verran Oman taidetta tunnen, että Vianojalle häviä, vaikka makusoista olisikin kysymys.

Kaupungin etu on aina se, että suositaan paikallisia.

Kuulin myös tarinan miehestä, joka sotkeutuu kaikkiin kaupungin asioihin, ymmärsipä niistä tai ei. Yleensä vastustaa kaikkea ja on saanut aikaan suurta vahinkoa kaupungille. No oikeasti en vahingosta tiedä, mutta uskon kyllä. Liekö pelkkä sattuma, että tunnen sekä Oma Orellin että myös tämän kertomuksen haittaukon. Taksarithan usein heijastelevat kansan mielipiteitä, koska näkevät ja kuulevat paljon.

Tälleen se elämä menee. Papin kanssa päivällä juttelin ja ihmisen pienuuden huomasin. Elämä menee niin kuin se menee, eikä oman elämän ohjailu useinkaan onnistu omasta halusta huolimatta. Olemmepa omasta mielestämme kuinka hyviä tahansa, niin totuus on, että ympäristö meistä kuvan muodostaa. Minun mielipiteeni on, että Oma Orell on hyvä taiteilija ja tämä toinen henkilökin vastasi käsitystä, joka minulla jo aiemmin oli.

Sellaisia me ihmiset olemme. Emme juuri koskaan sellaisia, joiksi itse itsemme kuvittelemme. Kylmä totuus on se, että enemmistö ihmisistä tuntee meidät. Valitettavasti. Se on sitten asia erikseen, kuka mitäkin arvostaa.

Näin syntyi "Kallan kuvernööri"

Onhan se vaikeaa, jos kaikelle pitää selitys löytää, mutta löytyyhän se, kun koville ottaa. Kaikelle nimittäin selitys on.

Kallan kuvernööri ei ole kallalainen, niin kuin ei Kalajoen pormestarikaan ole kalajokinen. Erona Kallan kuvernöörillä ja Kalajoen pormestarilla on ainakin se, että Kalajoen pormestari on oikeasti olemassa. Ihminen, jota voisi kutsua Kalajoen pormestariksi, on oikeasti kaupunginjohtaja, joka on kotoisin joistain Rovaniemeltä päin. Kallan kuvernööri ei sitä vastoin ole olemassa lainkaan. Ainakaan se ei ole ihminen, joka olisi lihaa ja verta ja jakaisi oikeutta kaikkialle maailmaan. "Kallan kuvernööri" on blogin nimi.

Kuinka "Kallan kuvernööri" sitten syntyi?

Poikani Jiri, joka opiskeli ja opiskelee edelleen oikeustieteitä, pohdiskeli kerran kanssani sitä juridiikkaa, joka aiheutuu vanhoista lakipykälistä, jotka ovat peräisin Ruotsin tai Venäjän vallan ajoilta, mutta joita ei ole kumottu. Osa näistä pykälistä on kuollut omaa mahdottomuuttaan, mutta osaa voidaan soveltaa yhä vielä, jos niin halutaan.

”Laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jääköön.” Näin sanotaan maaherra Wibeliuksen vanhassa runossa, ja sitä on oikeuskäytännössä myös sovellettu. Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto Kallalle oli alun perin tarkoitettu turvaamaan paikallisten kalastajien oikeudet. Siis ihmisten, jotka asuivat saarella. Nykyisin saarella ei asu vakituisesti ketään, mutta muodollista valtaa käyttää vuosittain kokoontuva karikokous. Näin siis nyt, mutta miten olisi tilanne, jos saarelle muuttaisi vakituista asujaimistoa? Edes yksi ihminen? Olisiko maakunnallinen itsehallinto voimassa, vai jouduttaisiinko sittenkin alistumaan Suomen valtion lain alle?

Näitä pohtiessamme kirjoitin tarinan Kallasta, jossa en koskaan ollut käynyt, enkä silloin asunut edes Kalajoella. Kun aina olen kirjoittanut ja tutkinut asioita, niin myöhemmin aloin pitää blogia, johon saatoin koota tapahtumia ympäri maailman – myös politiikkaa, jota aina olin seurannut. 

Ajatuksena aika kiehtovalta tuntui alue, jossa ei ollut yhtään asukasta, mutta jolla silti oli maakunnallinen itsehallinto. Ehkä se olisi sopivan ulkopuolinen?

Näin syntyi blogi nimeltä "Kallan kuvernööri". Sopivan ulkopuolisesti asioita tarkkaileva poliittinen kirjoituskokoelma. Jos joku on vetänyt nimestä herneen nenäänsä, niin siitä vaan. Kyllähän maailmaan tosikkoja mahtuu. "Kallan kuvernööri" elää ja voi hyvin siitäkin huolimatta. Kirjoitusten takana olen pääasiallisesti minä – Ari Keronen – mutta ihan hyvin saatan kelpuuttaa julkaistavaksi myös kirjoitustaitoistein vierailjoiden juttuja, joita voi lähettäa osoitteella arikeronen221@msn.com. Sen verran siihen rajaa vedän, että minä päätän, mitä julkaistaan. 

Terveisin

Ari Keronen
"Kallan kuvernöörin" päätoimittaja

Hyvät, pahat ja rumat

Ei minun kelkkaani kukaan tainnut istua, vaikka totta kyllä: on minulla vanha vesikelkka, jossa viimeksi oli lappu ”Tule kahville, minä tarjoan”. No muutama kyllä kävi, ja heistä on tullut myöhemmin hyviä ystäviä. Eivät he siis minun kelkkaani ole istuneet, ovatpahan vain istuskelleet kahvikupin ääressä ja todenneet kuka mitäkin. 

Poliittiseen toimintaan olen osallistunut reilut 40 vuotta, mutta jäätyäni eläkkeelle v. 2009 päätin luopua politiikasta kokonaan. Enhän kovin aktiivinen koskaan ollut, mitä nyt vähän kirjoitellut ja vuoden 2007 eduskuntavaaleissa perussuomalaisen Sirkka-Liisa Lamminkosken vaalipäällikkönä olin. Ehdokkaana olin itse joskus 80-luvulla, ja silloinkin vain kunnallisvaaleissa, joten vuoden 2011 eduskuntavaaleihin en mitenkään voinut vaikuttaa. Se olikin ensimmäinen kerta, kun en itse äänestänyt SMP:tä tai perussuomalaisia. Veri on vettä sakeampi, sanotaan. Poikani Jiri Keronen oli silloin Muutos2011-puolueen puheenjohtaja, joten tätä puoluetta äänestin. Yhtään kalajokista poliitikkoa en edes tuntenut, puhumattakaan siitä, että olisin pyrkinyt estämään heidän mahdollista ehdokkuuttaan. 

Tottahan se tietysti on, että en pidä valheesta enkä totuuden vääristelijöistä. Se nyt vaan on niin, että Veikko Vennamon rötösherrajahti sai minut aikoinaan kannattamaan SMP:tä ja sen seurauksena perussuomalaisia. Aina minä sitä mieltä olen ollut, että ihmiseltä vaaditaan tosiasioiden myöntämistä ja poliitikoilta erityistä rehellisyyttä. Käytäntö tämä ei kuitenkaan tunnu olevan, sillä vuosien varrella olen tavannut sekä hyviä että pahoja, mutta en minä tietoisesti ole koskaan pahoja äänestänyt. Reijo Karjalaisen blogi (http://reijo.karjalainen.kotisivukone.com/blogi.html) kertoo totuudenmukaisesti siitä, mistä oikeasti on kysymys. Kuten jo kerroin, kyllä minulla kelkka on, mutta ei sillä ole koskaan ollut tarkoituksena ihmisiä kuljettaa.

Eikä siihen tungosta ole ollut. 

Valehtelisin, jos sanoisin, että en koskaan ole valehdellut. Jokainenhan meistä joskus, mutta en koskaan ole tehnyt sitä julkisesti enkä tahallani. Sellaista vaan sattuu joskus. Sitä mieltä minä olen, että jos ihminen kertoo tahallaan totudenvastaisuuksia, niin hän syyllistyy tekoon, jota suomen kielessä valheeksi kutsutaan. Ihan itse hän silloin omaa kunniaansa loukkaa, ei suinkaan se, joka valheen paljastaa.

Kun opiskeluaikanani vastasin tenteissä väärin ja opettaja totesi, että ei se niin mennyt, niin loukkasiko hän minun kunniaani? Ei, ei loukannut. Hän vain oikaisi minun väärän tietoni. 

Politiikassa on, niin kuin elämässä yleensäkin, hyviä, pahoja ja rumia. Reijo Karjalaisen sanotaan olevan minun kelkassani. Höpö höpö… Kyllä kai se niin on, että Reijo on nähnyt totuuden. On luultavaa, että hän ei ole edes ainut, mutta ehkä jotkut uskovat, että joku muu kelkka on heille edullisempi. Uskokoot sitten niin… eihän sille mitään voi. Jokainen on oman moraalinsa kanssa yksin, muta totuus ei pala tulessakaan.

Terveisiä sairasvuoteelta

Olipa kerran sähkömies, joka kutsuttiin korjaamaan sähkövikaa, sillä talo oli pimeänä. Aikansa asiaa tutkittuaan sähkömies ilmoitti talon asukkaille, että ei valitettavasti löytänyt mitään vikaa ja lähti kotiin. Asukkaat jäivät pimeään. Vai?

 

Olipa kerran auto. joka jäi tielle, ja siksi hinattiin korjaamoon. Mekaanikko tutki autoa ja totesi sitten, että ei löydä mitään vikaa. Koska auto ei lähtenyt mihinkään, auton omistaja otti taksin ja lähti kotiin. Vai lähtikö!

Oulun yliopistollisessa sairaalassa tutkittiin mieheni pää, kun tämä oli sinne pahojen huimauskohtausten takia tullut, ambulanssilla terveyskeskuksen lähetteellä ja paikallissairaalan kautta. Epäily kävi, että aivoverisuonissa on tukos. Tutkittiin ja laitettiin kotiin. ”Päässä ei ole mitään”, oli diagnoosi. 

Viime viikon maanantaina sitten mies sai pahan kohtauksen, kaatui ja oksensi ja näki asiat kahtena. Vein hänet terveyskeskukseen. Epäily kävi, että aivoverenkierossa on jotain vikaa. Tutkittiin ja laitettiin kotiin. Lääkärit suomalaisia. ”Ei löydy mitään vikaa. Jos huimaus kuitenkin jatkuu, tulkaa keskiviikkona uudestaan”, oli diagnoosi. 

Kotona paha olo ja huimaus jatkuivat varsin pahoina. Keskiviikkona vein hänet uudestaan terveyskeskukseen. Taas tutkittiin, mutta ei löytynyt mitään vikaa. Mies kuitenkin intti, että jossain on vika ja halusi, että se vika otetaan selville. ”Olen nähnyt ystäväni kuolevan aivoverenvuotoon. Haluan hoitoon ja heti!” Siksi terveyskeskuksessa päätettiin laittaa mies Kokkolaan sairaalaan, ehkä siellä löydetään jotain. Ja löydettiin: kaksi aivoverisuonten tukosta. Diagnoosin teki ukrainalainen lääkäri. ”Miksi tulitte näin myöhään?” oli se, mitä hän kysyi. ”Nyt on varsin kyseenalaista, tuletteko koskaan enää terveeksi.”

Saksassa asuessani sain usein kuulla suomalaisilta, miten erinomainen Suomen terveydenhoitojärjestelmä on, kun Suomessa on terveyskeskukset. Ihmettelin sitä tuolloin kovin, sillä itse pidin Saksan yksityislääkärijärjestelmää parempana ja hyvin toimivana.  Lisäksi minulla oli oikeus mennä mille lääkärille hyvänsä, suoraan erikoislääkärille tai sairaalaan, minkä itse hyväksi katsoin. Sieltä sitten kyllä lähetettiin muihin osoitteisiin, mikäli se tarpeelliseksi nähtiin.  Kallistahan sellainen tietenkin on, mutta jokainen vastaa siellä itse omasta vakuutuksestaan, valtio ei tee kaikkea puolestasi kuten Suomessa. Lisäksi oma lääkäri tietää parhaiten, mikä on kenenkin tausta. Myös luonnonparantajat ovat arvossa. 

Täällä valitetaan, että Suomessa ei toimi terveydenhoito siksi, että lääkärit eivät osaa suomea. Kokemus on kuitenkin aivan toinen. Ulkomaiset lääkärit ovat päteviä ja puhuvat suomea, ainakin ne aika monet, jotka minä eri puolella Suomea tunnen. Myös se virolainen lääkäri, joka lähetti mieheni Ouluun. KalajokiSeudun artikkeli ulkomaalaisten lääkäreiden huonosta kielitaidosta Kalajoella on aivan tuulesta temmattu ja itse asiasta rasistinen. 

Olisikohan nyt kuitenkin niin, että jotain pitäisi muuttaa? Poistaa turhat välikädet, jotka aiheuttavat sen, että umpisuoli pääsee puhkeamaan ja että pahoja palovammoja saanutta ei hoideta sairaalassa ilman lähetettä?

Hyvää työtä tehneet valelääkärit laitetaan vankilaan. Mielestäni heille pitäisi syytösten sijaan antaa mahdollisuus näyttötutkintoon. 

Lääkäripula johtuu yksinomaan lääkäriliiton kieltäytymisestä kouluttaa lisää lääkäreitä, sillä jos heitä olisi tarpeeksi, palkat alenisivat – siirtyisimme hallittuun markkinatalouteen nykyisen monopolin sijasta. 

Mieheni makaa nyt neurologisella osastolla tarkkailuhuoneessa Kokkolan sairaalassa. Emme tiedä, palaako mieheni terveydentila koskaan ennalleen. Ystävälääkärimme neuvoi, että kaksi asiaa pitää hoitaa nyt heti: ensiksikin huolehtia kuntoutuksesta. Toiseksi, unohtaa kaikki maailman murheet. Antaa kaikkien niiden asioiden olla, jotka ovat tähän asti vaivanneet. Asiattoman poliittisen syyttelyn kohteeksi joutuminen olkoon niiden ongelma, jotka syyttelevät. Itseään ei pidä vaivata sellaisilla asioilla, joihin on itse täysin syytön. Itsehän sitä parhaiten tietää, missä totuus on, sillä se ei pala tulessakaan. Ja että aina kun itse tekee parhaansa, niin Luoja kyllä auttaa. 

Sähkömiehen tehtävä on saada valot toimimaan. Autonkorjaajan tehtävä on saada auto ajokuntoon. Ihminenkö ainoana on se, jolla ei niin suurta arvoa ollutkaan?

Kiitos kaikille niille, jotka kantavat tsasounahanketta teoin ja ajatuksin. Tärkeä teko siinä on myös jäsenmaksun maksaminen.
Kiitos kaikille niille, jotka jaksavat taistella oikeudenmukaisuuden puolesta notoorista valehtelua vastaan. 

Ja lämpimät kiitokset kaikille esirukoilijoille!

……………………………………..

Ylläolevan kirjoitti Kallan kuvernöörin oikolukija.

Mikä se kehysriihi on

Uskokaa tai älkää, niin kyllä minä joskus olen ihan vilpittömästi pahoillani, että tuli jotenkin kirjoitettua. Melkein kadun, mutta sitten koetan lohduttautua sanomalla, ”eihän paha ole se, joka pahuudesta kertoo, vaan se, joka oikeasti on itse paha”. Niin että kyllä minä pahoillani olen, jos olette niin pahasti töpeksineet, että pikkusen olen blogissani tölväissyt. Semmoista sattuu, mutta tämä on poliittinen blogi, ja poliitikon kohtalona on asettua julkiselle arvostelulle alttiiksi. Jos tulee mokattua, niin ei auta, täytyy vain sietää. Kyllä minä koetan edelleenkin pitäytyä tässä valtakunnan politiikassa, jossa meillä suomalaisilla on pureksimista yllin kyllin.

Mikä se sellainen kehysriihi on? Hallitus on siellä kuulemma aikaansa tappanut ja pyöritellyt monenlaisia leikkauslistoja, juustohöyliä ja muita keittiötyökaluja. Pääsääntöisesti kaikenlaisia fantastisia ajatuksia, kuten esimerkiksi alkoholiveron korotus. Minulle on ihan tarkalleen sama onko tätä veroa vai ei, mutta kyllä siinä on hieman sama maku kuin urheilukilpailujen lipuissa. Kun tietty raja on ylitetty, lipputulot laskevat. Ehkä tuo kriittisen pisteen vero olisi jotenkin ennakoitavissa, jos alkoholin kulutus jakautuisi tasaisesti koko kansan kesken. Kun nyt se nyt kuitenkin on tosiasia, että 10 – 20 % väestöstä juo 80 – 90 % kaikesta Suomessa myytävästä alkoholista, niin ehkä melko pienikin hinnan muutos tukee Tallinnan laivojen kannattavuutta. Kotimaan verotuloille voi käydä jopa päinvastoin kuin oletettiin. Anteeksi vain hesalaiset, mutta ne suurkuluttajatkin ovat jotenkin asettautuneet paremmin sinne ruuhkasuomeen.

Sitä pienten rahavirtojen kumuloitumista olen myös koettanut takoa meidän hallitusherrojen päähän. No ei ole uponnut. Eivät ole tainneet koskaan edes blogiani lukea, paitsi Kyllösen Merja, ehkä. Niitä pieniä rahavirtoja ovat sellaiset kuin Kataisen yksityiskoneella lentelyt, Hornettien ohjusten ostot ja täysin tarpeeton kehitysapu. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon, että se tarpeeton, jota asioista tavallisesti hyvin perillä olevan tahon mukaan on noin puolet Suomen antamasta kehitysavusta. Piilokehitysavusta puhumattakaan. Oikein paha piilokehitysavun muoto on ulkomaalaisille varatut englanninkieliset opiskelupaikat korkeakouluissa. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin englanninkielinen paikka on kalliimpi kuin suomenkielinen paikka, ja toisaalta me koulutamme työntekijöitä vieraalle maalle. No joo… ei niitä paikkoja vallan lopettaa tarvitsisi, mutta kulut korvaava lukukausimaksu kuitenkin. En ole aikoihin enää opettanut enkä muutoinkaan koulutusmaailmassa ole muutamaan vuoteen mukana ollut, niin että en osaa sanoa tarkalleen mitä yksi paikka maksaa. Sanotaan nyt kuitenkin, että huomattava summa oppilasta kohden.

Juu juu.. tietysti nyt sanotaan että pieniä rahoja. Pieni on minun kiinteistöveronikin, mutta niin vaan valtio väittää niilläkin keräävänsä sievoisen summan. Se on juuri sitä pienten virtojen dynamiikkaa. Näitä asioita siellä kehysriihessä varmaan on käsitelty ja tuskin minkäänlaisin tuloksin. Saattaa olla, että joku päätös osuu oikeaan ja joku taas ei. Sellaisia ne ovat olleet meidän hallituksen päätökset viimeisten vuosien aikana.

Sellaisia ne tulevat aina olemaankin, niin kauan kuin hallituksessa istuminen on tärkeämpää kuin yhteisten asioiden hoito. Ai että minäkö myös ainoastaan arvostelen, mutta en esitä mitään ratkaisua, kun kuulemma olen persu. Olenhan minä persu, mutta ei minun tehtäväni ole esittää hallitukselle ratkaisuja, mutta kyllä minä varmasti sellaisen esittäisin, jos saisin siitä vaikkapa vain vajaan miljoonan. No olkoon nyt se raha… teen sen ihan ilmaiseksi. Tehkää ammattimiehistä koostuva vähemmistöhallitus, niin sillä olisi sekä kykyä että pakko tehdä järkeviä ratkaisuja. Jos vähemmistöhallitus tekisi tuollaisia ratkaisuja kuin nykyhallitus, niin eduskunta kaataisi sen.

Poliittiset mätäpaiseet

Perussuomalaiset kirjoittelee toisilleen, kirjoitti Kalajoen paikallislehti, ja minä meinasin nousta kuin pullataikina.  Mutta tottahan se oli. Viimeaikaiset viestit olivat todellakin suunnattu niille puoluetovereille, joiden oletin eksyneen suunnasta ja niitähän piisaa.  Piisaa niitä toki muissakin puolueissa kuin Perussuomalaisissa, joten ei kai sen tyyppinen valistuskaan ihan hukkaan ole heitetty.  Leikkisyyttä koetin tavoitella, kun kirjoitin edellisessä blogissani siitä Merkki Mahon pahasta erehdyksestä, kun oli kutsunut ”väärän” varavaltuutetun valtuuston kokoukseen. 

 

Varavaltuutettujen kutsuminen oikeassa järjestyksessä on laillisuuskysymys, eikä siinä ole mitään sijaa leikinlaskulle.  Silloin kun tällaisia temppuja tehdään tahallaan, kyseessä on rikos. Tämän tapaisiin rikoksiin syyllistyneet poliitikot ovat niitä politiikan mätäpaiseita, joita siis valitettavasti on myös Perussuomalaisessa puolueessa.  Niistä pitäisi päästä eroon, mutta minkäpä ihminen luonnolleen mahtaa.  Parannusta on turha odottaa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää rikollisen tai rikollisten erottaminen puolueesta.  Varmasti vaikeampi päätös, mutta myönnän ehdottaneeni sitä puoluejohdolle ja tiedän myös että puoluejohto on sitä harkinnut.

Erottamispäätökset yleensäkin tuntuvat olevan erityisen vaikeita, enkä nyt enää puhu perussuomalaisista.  Kauko Juhantalo aikoinaan erotettiin jopa eduskunnasta, mutta ei puolueesta.  Ilkka Kanerva sai lähteä ministerin pallilta, mutta sai jäädä eduskuntaan. Antti Kaikkosen kohdalla oli näyttö selvästä rikoksesta aukoton, mutta miehen mentävää reikää ei eduskunnan suojaverkoista löytynyt. Sama tulee ilmeisesti olemaan tilanne myös Kanervan kohdalla. Konna mikä konna, mutta kansaa saa edustaa.  Heidi Hautala on juuri nyt tapetilla ja toki hänenkin pitäisi ministerin pallilta poistua, mutta olkoon nyt eduskunnassa. Toki siellä on isompiakin konnia, vaikka oikeasti ei saisi olla.

Olen niin monesti kertonut tämän poliittisen taipaleeni Kansallisista nuorista Kehittyvän Suomen Opiskelijajärjestön kautta SMP:n riveihin ja sieltä edelleen Perussuomalaisiin, että itseänikin kyllästyttää.  Tähän yhteyteen se kuitenkin sopii kuin nyrkki silmään, sillä pidin Veikko Vennamoa todella suoraselkäisenä miehenä. En ehkä itse pysty samaan, mutta kuitenkin minua miellytti Veikon ”rötösherrajahti”.  Olin silloin vielä nuori ja idealistinen, joten tajusin hyvin, kuinka suuresta asiasta oikeastaan oli kysymys.  Perussuomalaiset on selkeä jatkumo Vennamon SMP:lle, eikä suinkaan ole puolueen vika, jos nopeasti kasvaneeseen joukkoomme on hakeutunut kaikenlaista ainesta, jotka asettavat oman edun kansallisen edun edelle.  Puolueen vika tietysti on se, jos me sallimme tämän.  Jos emme siivoa omaa pesäämme, ei ole luultavaa, että sen meidän puolesta tekee kukaan muu. Paitsi tietysti poliisi, mutta silloin se on jo tosi huonoa mainosta pohjimmiltaan hyvälle puolueelle.

Periaatteessa tämä koskee kaikkia puolueita. Jos puolue jättää viranomaisten tehtäväksi puolueen siivoamisen, niin ei ihan paljon tarvitse ihmetellä, jos kannatus laskee. Minun puolueeni on Perussuomalainen puolue ja olen siitä ylpeä. Olen siitä ylpeä siksi, että puolueen periaatteet ja ohjelma on tosi suomalaista ja oikeudenmukaista. 

Voi itku…. tuliko taas paatosta mukaan. No ehkä vähän, mutta olihan asiakin tärkeä J