Pitääkö Venäjää pelätä?

Suomen ulkopolitiikka on suhteellisen hyvin hoidettu, eikä meillä oikeastaan ole ollut pelkäämisen syytä sotavuosien jälkeen koko YYA-sopimuksen aikana.  Tuon sopimuksen päättyminenkin sujui kohtuullisen hyvän yhteisen ymmärryksen merkeissä.  Sekä Neuvostoliiton Gorbachev, että Venäjän Jeltsin tuntuivat olevan hyvin rauhaa rakastavia miehiä. Näin siis vaikutti siltä, että Venäjää ei tarvitsisi pelätä.

”Kylmän sodan” aikana kyllä molemmat silloiset suurvallat , USA ja Neuvostoliitto, kalistelivat siihen malliin, että kaikilla naapureilla ehkä oli syytä pelätä.  Suomi kuitenkin uskoi, että ei nyt sentään ihan aseellista konfliktia pääse syntymään, sillä molemmat osapuolet ovat niin vahvoja sotilaallisesti, että ainakin siinä jommaltakummalta paita rypistyisi. Sen verran siinä varmaan roiskuisikin, että Suomessakin olo olisi kovasti turvatonta. No vuosiin ei meillä ole tätä huolta ollut.

En ole mikään ennustaja enkä sodan lietsoja, mutta henkilökohtaisesti olen kuitenkin hieman huolissani. En siitä, että Venäjä ihan tuosta vaan hyökkäisi Suomeen, sillä uskon, että asemamme EU:n jäsenenä turvaa meidän asemaamme jonkin verran. Samaa turvaa ei ollut Ukrainalla, ja niinpä he saivat kokea, miltä tuntuu vapista suuren ja vihamielisen naapurin helmoissa.  EU ei ole mikään sotilasliitto, mutta jonkinlainen turvaorganisaatio tämäkin on. Ainakin minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa joku valtio hyökkäisi jonkun EU-maan kimppuun toisten reagoimatta.

Kun nyt ajattelen suurvaltojen tämänhetkisiä päämiehiä, ei oikein voi olla varma mistään. Minun nähdäkseni herrat etupäässä röyhistelevät vain, mutta koskaan ei tiedä, milloin he haluavat hieman näykätä toisiaan. Joku pieni valtio Venäjän naapurissa olisi sopiva suupala, jolla voitaisiin näyttää USA:lle sotilaallista voimaa.

Jos nyt ei vallan ole syytä pelätä, niin ainakin pitää olla varuillaan. Olenkohan pahasti väärässä, jos tätä varuillaan oloa olisi syytä jatkaa ainakin siihen saakka, kun nykyinen ”keisari” on vallassa Venäjällä.

  

Kekkonen osasi aikoinaan junailla asioita Neuvostoliiton kanssa, samoin kun hänen edeltäjänsä Paasikivi. Myös tämänhetkinen presidenttimme tuntuu osaavan tuon sopimisen taidon ja osaa tarvittaessa olla myös riittävän jämäkkä.  Suomen poliittinen tilanne vaikuttaa nyt riittävän vakaalta, jotta varsinaista huolta ei ole.  Enemmän meidän tuleekin pelätä omaa äärioikeistoamme, joka saattaa provosoida ties minkälaisia tilanteita.  Sen verran ulkomaalaisvastaisia kuitenkin ovat, että tuskinpa hekään hyväksyisivät naapurimme maahantuloa.

Olen kuullut joidenkin vöyhöttäjien puhuvan jopa maahantunkeutujista, mutta jos nyt oikein olen ymmärtänyt, niin senkaltaiset yritykset estettiin jo 1940-luvulla.  Ei tänne kukaan ole sen jälkeen yrittänyt tunkeutua.