tiistai 14. huhtikuuta 2020

Mitä se oikein on?

Olen tainnut muutaman kerran ihan ääneen ihmetellä, mistä johtuu jonkin kaikkien puolueiden vihaaman poliittisen ryhmittymän nousua kannatuksessaan suurimmaksi puolueeksi. Tästä asiasta piti ihan keskustella muutamien politiikkojen kanssa ja minusta tuntuu, että siitä se viisastenkivi löytyikin.

Sain ainakin vahvistuksen omille käsityksilleni.

Ihminen on erikoinen pakkaus ja suomalainen ihminen eritoten. Jokainen meistä, ilman ainuttakaan poikkeusta, inhoaa, tai ainakin vastustaa jotakin. Kun joku puolue on keksinyt vastustaa kaikkea, niin se on kannatuksen avain. Aina sopii jokin kohta johonkin.

Kuten sanoin, ihminen on erikoinen pakkaus. Kun joku huomaa, että joku puolue vastustaa samaa asiaa kuin minäkin, on löydetty melko varma äänestyksen kohde. Tämä asia nousee kaiken muun edelle, eikä pieneen mieleenkään tule huomata, että kyseinen puolue oikeasti vastustaa kaikkea, eikä oikeasti ole mitenkään minun kanssa samaa mieltä.

Jos lisäksi sattuu niin, että puolue löytää suhteellisen paljon asioita, joita kansa joko pelkää tai muuten vain vastustaa, on asia selvä.  Hieman pelottelua ja ”valkoisia valheita” niin vaaliteema on valmis.  Ikään kuin Suomi olisi ollut kaikista rikoksista vapaa ennen maahanmuuttajien tuloa.

No näinhän ei tietenkään ole, sillä kautta-aikojen tässä maassa on tapeltu, tapettu ja raiskattu. Nämä tilastot eivät juurikaan ole maahanmuuttajien takia muuttuneet. 

Tuhannen kertaa olen joutunut toteamaan, että suurin osa maahanmuuttajista on ahkeria kunnon ihmisiä, joista tulevaisuudessa on paljon hyötyä tälle kansalle. Totta on, että maahanmuuttaja tarvitsee tietyn kotoutumisajan ja se hieman maksaa. Ei nyt kuitenkaan ihan niin paljon kuin vastasyntyneen kasvattaminen aikuiseksi, vaikka kukaan ei vastusta synnytyksiä. Olisihan se suuri säästö, jos saisimme väestön lisääntymään pelkän maahanmuuton turvin. Jos nuoriso ei herää Rinteen peräänkuuluttamiin ”synnytystalkoisiin”, niin pianhan se juuri näin menee.  Jo jonkin aikaa on väestönkasvumme ollut maahanmuuton varassa.

Jotenkin edesvastuutonta on pelottelu maahanmuuttajilla. Yleisesti ottaen ei maamme tilanne ole käynyt mitenkään vaaralliseksi - paitsi maahanmuuttajille. Kaduilla kulkee väkivaltaisia kommandoryhmiä, eikä nuoret ulkomaalaiset uskalla kulkea iltaisin harrastuksiinsa.  Sivistysvaltiossa tämä on törkeää, mutta ”mamut” tuskin uskaltavat tehdä ilmoituksia laittomista uhkauksista.


En lainkaan tarkoita, että ketään pitäisi erikseen suojella, mutta ketään ei myöskään tule erikseen uhkailla.  Meillä on hyvä poliisi, joten uskon että he pystyvät vallan hyvin valvomaan järjestystä tässä maassa. Siihen ei todellakaan tarvita mitään kommandojoukkoja, jotka yleensä vain pahentavat tilannetta. 

Totta tietysti on, että rikolliset on saatettava tuomioistuimen eteen ja jos aihetta on, niin rangaistava tai peräti maasta karkotettava.  Ei nyt pidä ihan sellaistakaan harrastaa, että karkotetaan maasta ihan ilman syytä.  Johan Suomi on yhden huomautuksen saanut epäinhimillisestä menettelystä.

Kyllä sanonta ”maassa maan tavalla” on tietysti oikein ja oikeutettu. Tätä sanontaa vastaan ei olekaan ulkomaalaiset, vaan ihan meidän oma väestömme. Selvää on, että ”puukkohippasilla” olo ei ole sallittua, vaikka se taitaa olla maan tapa.

Ei ole helppo saada omaa porukkaamme järjestykseen, jos nostamme vaaligalluppien ykköseksi jonkin natsimielisen puolueen, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa tälle maalle.

Kyllä minä ihmettelen.

Jos yhteiskunta ei pysty kieltämään pelottavia natsiryhmittymiä, niin olisi kunnollisten suomalaisten kuitenkin osoitettava vaaleissa, mitä mieltä he ovat tuollaisesta politiikasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti