torstai 9. huhtikuuta 2020

Miksi vastustan tuulivoimaa?

Luulen, että ihminen, joka tietää minun tarinani ja tuulimyllyjen aiheuttaman haitan ja taloudellisen menetyksen, tuskin edes ihmettelee asiaa. Täytyy kuitenkin korjata hieman tuota otsikon sanomaa.  En minä varsinaisesti tuulivoimaa vastusta, mutta kylläkin tuulimyllyjen aiheuttamaa riesaa.  Olen usein sanonut, että tuulivoima on hyväksi avuksi purjehduksessa, mutta sähkön tuotantoon siitä ei oikein ole.



Nykyiset tuulivoimayhtiöiden virkailijat tuskin olivat edes syntyneet, kun minä jo suunnittelin tuuligeneraattoria auton laturista ja pidin sitä oikein hyvänä ideana, mutta en nykyisen kaltaisena bisneksenä, vaan pienimuotoisena tasasähköjärjestelmänä ehkä johonkin kesämökille. Sen epämääräinen käyttövarmuus tekee tuulesta kuitenkin sopimattoman laajempaan käyttöön. Silloin kun sähköä tarvitaan säännöllisesti, on tuulivoimalan rinnalle rakennettava suunnilleen samantehoinen varavoimalaitos, sillä ei ole mitään takuita siitä, että aina tuulee tasaisesti.  Sitäpä minä sitten rupesin ihmettelemään, että miksi tarvitaan tuulimylly, jos meillä on kuitenkin käytössä ”oikeaa” sähköä.

Tavallaan olen siis tässä asiassa takinkääntäjä.  Samainen auton laturi toimi myös moottorina autossa, jota rakentelin 60-luvulla.  Auto liikkui kävelyvauhtia ja pystyi nousemaan niin jyrkkää mäkeä, että renkaina käytetyt lastenvaunun pyörät ”suttasivat”.  Sekä sähköauto että tuulivoimala ovat siis vanhoja ideoita, varmasti minunkin keksintöjä vanhempia.

Kun nyt ajattelen niitä haittoja, joita nuo korkeat mastot aiheuttavat sekä ihmisille että luonnolle, onkin ehkä kysyttävä, ”miksi kukaan kannattaa tuulivoimaa?” Siihen on olemassa selvä vastaus.  Tuulivoimayhtiöille kysymys on taloudellinen ja siksi he lobbaavat tietämätöntä kansaa. Näihin tietämättömiin kuuluvat myös kuntien päättäjät, jotka näkevät vain yhtiöiden lupaamat hyvät asiat. Kun tätä lobbausta siivitetään hieman taloudellisella avulla, niin kovin moni kunta sortuu ”houkutuksiin”.

Jokainen kunta hoitakoon taloutensa niin kuin tykkää, mutta pitäisi myös muistaa vastuu ihmisten terveydestä. Ei ole sallittua tahallisesti asettaa kuntalaisten terveyttä vaaralle alttiiksi.  Ellei näitä vaaroja tunneta, on päättäjillä lakisääteinen velvollisuus ottaa asioista selvää.

Oma kokemukseni ja kansainväliset tutkimukset ovat yksiselitteisesti osoittaneet, että tuulimyllyt murentavat ihmisten ja eläinten terveyden. Olen syvästi vakuuttunut siitä, että jos ihmiset yleisesti tietäisivät akustiikasta sen verran, että osaisivat yhdistää tulimyllyt erilaisiin sairauksiin, ei tähän maahan rakennettaisi yhtään häkkyrää.  Koetan tässä nyt kertaalleen vielä kertoa asiasta.

Ääni on mekaanista värähtelyä, joka väliaineessa - tässä tapauksessa ilmassa - etenee ylös alas -liikkeenä, hieman sinikäyrän muotoisesti. Äänen korkeutta voidaan mitata hertseinä, ja sen voimakkuuden yksikkö on desibeli.  Nämä myllyt lähettävät hyvin monenlaista ääntä, joista suurin osa sijoittuu kuitenkin ihmisen kuuloalueen ulkopuolelle. Erittäin korkea ääni on nimeltään ultraääni ja matalaa ääntä sanotaan infraääneksi. Näitä ääniä ei ihmiskorva siis kuule, mutta ainakin hyvin voimakas ultraääni saattaa aiheuttaa jopa fyysistä kipua. Myös infraääni on olemassa ja vaikuttaa ihmisen elimiin, vaikka korva ei sitä havaitse. Kansainväliset tutkimukset, joita Suomessa ei lainkaan noteerata, ovat osoittaneet, että nimenomaan infraääni saattaa sairastuttaa sekä ihmisiä että eläimiä. Erittäin kielitaitoinen vaimoni on seurannut näitä kansainvälisiä tutkimuksia ja yhdessä olemme ihmetelleet, eikö yksikään suomalainen lääkäri osaa mitään kieltä sen vertaa, että pystyisi seuramaan, mitä ulkomailla tapahtuu.

Blogissani ”tuulimyllyjen varjossa” kerroin oman ja perheeni tarinan.  Se varmaan riittää vastaukseksi kysymykseen ”miksi vastustan tuulivoimaa.”  Sitä toista kysymystä ”miten kukaan voi kannattaa tuulivoimaa” ihmettelen vain, mutta kuten arvelin, ehkä kyse on tiedon puutteesta ja yhtiöiden voimakkaasta lahjonnasta ja lobbauksesta.

Terveydelliset syyt saivat minut tarttumaan tähän aiheeseen, mutta tässä matkan varrella on löytynyt moni muitakin syitä, mutta ei tosiasiallisesti ainuttaakaan noita häkkyröitä puoltavaa asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti