torstai 16. huhtikuuta 2020

Onko aihetta ottaa kantaa?

No tietysti kyse on koronasta. Kaikkihan siitä jotain mieltä ovat, ja monet pyrkivät neuvomaan milloin missäkin asiassa niin terveysviranomaisia kuin hallitustakin. Minullakin on monessa asiassa mielipiteitä, mutta nyt ollaan alueella, jossa ei mitenkään ymmärrykseni riitä. Olen vain päättänyt noudattaa viranomaisten neuvoja ja olen karanteenissa niin kauan kuin he vaativat.  Tietääkseni en ole taudinkantaja, mutta en halua myöskään sellaiseksi tulla, joten vältän turhia kontakteja.


 

Jos oikein olen ymmärtänyt, niin meillä Suomessa ei olla kaikkein pahimmassa tilanteessa, ja hallituksemme on toiminut ihan kiitettävästi, vaikka poliittisesti toisinajattelijat muuta yrittävätkin väittää. 

Suomalaisessa politiikassahan on tapana, että oppositio räksyttää, olipa asia mikä tahansa. Selvää on, ettei sellaista hallitusta tulekaan, johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Tällä hetkellä meillä on kahdestakin syystä erityisen vaikea tilanne. Ensinnäkin elämme vaikeassa terveydellisessä tilanteessa, ja meillä on oppositiossa puolue, joka on erikoistunut räksyttämiseen. 

Kuten ehkä olette jo huomanneet, että minullakin on taipumusta kritiikkiin, mutta se on oikeaa kritiikkiä. En nimittäin moiti silmät ummessa päättäjiä, vaikka minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Jos joku asia on minun mielestäni hyvin, kerron sen myös. 

Olen moneenkin kertaan sanonut, että esimerkiksi SDP ei ole minun mielipuolueeni, mutta olen havainnut, että usein tämäkin puolue esittää aivan järkeviä mielipiteitä. Vaikka hallitus tällä kertaa on demarivetoinen, pidän sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaana hallituksena ja kiitän todella mallikkaasta menettelystä nykyisen pandemian aikana.

”Persut” tietysti räksyttävät tapansa mukaan, mutta kun puolueen jo tunnemme, siitä tuskin kannattaa suuria välittää.

Siten se maailma menee. Me osaamme monia töitä ja tiedämme monia asioita. Usein onkin suurin vaikeus tunnistaa omat kykymme. Ehkä en kuitenkaan ole maailman paras autoilija tai muutenkaan kaikkien alojen ammattilainen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mielipiteitä ei voisi olla. Omia mielipiteitä ei kuitenkaan tulisi pitää totuutena, vaikka joskus ne voivat osua ihan oikeaan.  Ammatti-ihmiset esittävät yleensä faktoja omalta ammattialaltaan, eikä niitä ole syytä kyseenalaistaa, vaikka hekään eivät ole täysin erehtymättömiä. Usein olemme taipuvaisia pitämään totuutena meitä miellyttävää asiaa, vaikka näin ei oikeasti olisikaan.

Mitä minä nyt sitten yritin sanoa?

Vaikka emme ehkä pidä jostakin asiasta, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se ei olisi totta. Sama asia toimii myös päinvastoin.

Kritiikki on sitä, että näemme sekä hyvät että huonot puolet. Esimerkiksi itseään maahanmuuttokriittisiksi nimittävät ovat vain harvoin kriittisiä. Yleensä kyseessä on maahanmuuton vastustaja, joka näkee kaiken maahanmuuttoon liittyvän kustannuksena. Näinhän ei tietenkään ole, ja niin pahalta kun tuntuukin sanoa, tulee vastasyntynyt suomalainen lapsi yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin yksi maahanmuuttaja. Täysin sama tilanne syntyy, kun Suomessa syntynyt ja koulutettu ihminen muuttaa ulkomaille.

Kritiikki on juuri sitä, että mitalia katsellaan molemmilta puolilta.

Jokainen maasta muuttava suomalainen maksaa yhteiskunnalle, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti