maanantai 26. helmikuuta 2018

On aate pyhä ja kallis


Kun joku puolue hehkuttelee sillä, että on pystynyt eduskunnassa saattamaan voimaan lain, että alkoholijuomat tuodaan maitokauppoihin, ovat ylpeilyn aiheet todella vähissä.

Ainahan suomalainen on viinansa hankkinut, joten mikään kieltolain kannattaja en ole, mutta ei sitä nyt ehdoin tahdoin kannattaisi ylpeillä teolla, joka tilastojen ja lukuisien asiantuntijoiden mukaan lisää suomalaisten ennestäänkin suuria ongelmia. Alkoholin aiheuttamat sairaudet ja alkoholismin hoito ovat aivan kärkipäässä, kun puhutaan kuolemantapauksista, rikollisuudesta ja sairaudenhoitokustannuksista. On turha luulla, että synkkämielinen kansamme oppii eurooppalaiset juomatavat sillä, että viinaa jaetaan vapaasti.  Uskokaa minua, ei opi.

 
Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu, että oikeana ja kannatettavan nähdään asiat, jotka halutaan sellaisina nähdä.  Poliittinen järjestelmämme perustuu kansan kosiskeluun, joten ei ole kovin suurta merkitystä sillä, mikä on ihmisille hyväksi, kunhan uskotaan, että enemmistö kannattaa jotain asiaa.  Tällaisia perusteettomia kansankunnan harhautuksia löytyy sekä meidän alkoholipolitiikasta että energiapolitiikasta.

Asiantuntijat ja tilastot ovat toteen näyttäneet, että esimerkiksi ydinenergia on maailman saasteettomin ja turvallisin energiantuotto muoto. Silti ydinvoimaloita vastustamalla saattaa päästä jopa eduskuntaamme.  Ihan samanlaista ilmiötä en toistaiseksi ole havainnut tuulivoimasta, mutta kyllä trendi näyttää siinäkin kulkevan tosi vaaralliseen suuntaan. 

Tottahan se on, että tuulivoima on saasteetonta, jos sitä oikein käytetään - esimerkiksi purjehdukseen. Sähkön tuottamiseen siitä ei kuitenkaan ole, koska kyse on ns. sattumasähköstä, joka vaatii aina rinnalleen saman määrän oikeita voimaloita. Se on niin sanottua säätösähköä, jolla tuotanto taataan silloinkin, kun ei tuule. Useat maat tuottavat tämän säätövoiman fossiilisilla polttoaineilla, ja on havaittu, että tuulivoiman tultua ilmansaasteet ovat tätä kautta lisääntyneet.  Meille suomalaisille tuulimyllyjen rakentaminen on myös kansantaloudellinen rasite, sillä paitsi että tuulimyllyt ostetaan ulkomailta, niin myös niitä rakentava työvoima on ulkolaista. Tuulivoimayhtiöiden voimakas propaganda ja suoranainen lahjonta ovat kuitenkin onnistuneet lypsämään meidän veronmaksajien rahoja näihin haitallisiin projekteihin.  Luontoarvoja ja terveydellisiä haittoja vähätellään, vaikka esimerkiksi Australiassa on tuulivoimayhtiöitä haastettu oikeuteen juuri näillä perusteilla.
;
Tiedän, että vihreät ovat tuulimyllyjen suurimmat puolestapuhujat; täytyy vain ihmetellä, että eivät osaa edes hävetä. Olen jo sen verran iällä, että en jaksa enää ruveta keräämään kansalaisaloitteita tuulimyllyjä vastaan tai ydinvoiman puolesta, mutta pahempia kiivailijoita rauhoittaakseni kerron, että minulla on kyllä alan koulutus.  Tunnen melko perusteellisesti kaikki sähköntuottotavat.  Varmuudella voin sanoa, että tuulivoimasta hyötyvät vain tuulivoimayhtiöt ja senkin veronmaksajien rahoilla.

Kyllä se niin on, että ydinvoima pelastaa meidät tulevalta energiapulalta ja ainakin minä toivon, että maahanmuutto pelastaisi meidät kansalliselta näivettymiseltä. Tuskinpa me saamme niitä paria miljoonaa ulkomailla asuvaa suomalaista palaamaan kotimaahansa.

Tähän loppuun siten varmasti suurin suuttumusta herättävä kommentti: Suomen työttömyysluvut parantuisivat välittömästi, jos työmarkkinoilla tarpeettomat juopot siirrettäisiin pois kortistosta.


1 kommentti:

  1. Kovin on kuvernöörillä mopo lähteä käsistä. Ihan vain jarruksi mainittakoon, että se pahat alkoholijuomat - tai ainakin keppana - on olleet maitokaupoissa jo vuodesta 1968. Alkoholiprosentin melko vaatimatonta nostoa ei oikein voi kutsua noin pahaenteisen juhlavalla tavalla. No joo, ehkä se oli vitsiksi tarkoitettu. Vitsistä se sijaan ei oikein käy tuo, että viinaa nyt jaetaan vapaasti, mutta eivät tyhmät ja tuhmat tsuhnat opi ikinä millekään tavoille. Milloinkas ja montakos kertaa on kokeiltu, herra kuvernööri, Teidän Ylhäisyytenne?

    VastaaPoista