perjantai 13. tammikuuta 2012

Tsasouna ja matkailu

Melkein kaikki ihmiset ovat uskovaisia, vaikkakaan kaikki eivät kovin hartaita.
Eräs kollegani kertoi olleensa nuoruudessa jossakin tunnelin louhintatyössä Porin lähistöllä. Syystä tai toisesta osa tunnelista oli sortunut,niin että ulospääsy oli tukkeutunut. Pahimmatkin ateistit livat silloin rukoilleet, kertoiystäväni. Sellaistahan se on. Jotkut huutavat Jumalaa avuksi vasta hädän hetkellä, ja jotkut rukoilevat ihan vaan varmuuden vuoksi.

Minunlaiseni keskisyntinen uskoo kyllä jonkun korkeamman voiman olemassaoloon, mutta ei voi "aktiivikristityn" tavoin määritellä tämän voiman muotoa ja tapaa vaikuttaa meidän elämään. Ortodoksinen elämänfilosifiani on kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä Kristuksen opetukset eivät voi johtaa turmiolliseen tulokseen. En minä silti niitä läheskään aina pysty noudattamaan. Ehkä aina en edes halua.

Matkoilla ollessani kuitenkin käyn aina tilaisuuden tullen hiljentymässä ortodoksisessa tsasounassa, jos se matkan varrelle vain suinkin sattuu. Niin, etupäässä suosin ortodoksisia rukoushuoneita, mtta en toki väheksy myöskään luterilaisia n.s tiekirkkoja. Sama tuntuu olevan monen luterilaisen ystäväni ajatusmaailma. Heille ortodoksiset kirkot ja tsasounat ovat paitsi hiljentymi-s ja rauhoittumispaikkoja, niin myös kiinnostavia nähtävyyksiä.

Hiljentymispaikan tarve tuntuu kasvaneen nykyisenä kiireisenä aikakautena niin, että kaikille suurille lentoasemillekin on rakennettu ekumeemisia kappeleita. Kyllä se vaan niin on, että "ihminen ei elä ainoastaan leivästä". Jos matkailualalla ei tätä ymmäretä, niin ihan pian ollaan jälkijunassa.

Kun Kalajoelle alettiin suunnitela ortodoksista rukoushuonetta, oli eräs lähtkohta juuri turismi. Toki tiedettiin, että kaavoitusmääräyksissä oli eri tarkoituksiin kaavoitettavia alueita. Kyllähän näitä määräyksiä on noudatettava, mutta määräyksen tarkoistus on aina asetettava kirjaimen edelle. Kalajoen rakennusvalvonta tulkitsi kuitenkin määräyksiä niin, että kirjain ohittaa tarkoituksen.

No, sehän on tietysti niin, että valta se on vähäinenkin valta. Siihen sitä täytyy vain luottaa, että se oikeasti korkein voima näyttää kuitenkin, missä se tsasouna lopulta seisoo.

Totta on myös se, että matkailutarkoituksiin voidaan rakentaa rakennus, joka on pyhitetty myös mihin tarkoituksiin.

Hiekkasärkkien tsasouna on kuin onkin kaikessa ekumeenisuudessaan tulevaisuuden matkailukohde. Varmasti monet nuoret tulevat valitsemaan sen myös vihkipaikakseen, sillä tarkoitus on, että siellä sallitaan kaikki kirkolliiset toimitukset uskontokunnasta riippumatta.

Sellaista se on... Jos rukoushuoneen kannatusyhdistys on päättänyt, että tämä tsasouna on matkailukohde, niin sellainenhan se on. Tuskinpa sitä voidaan muuttaa edes eduskunnan pätöksellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti