Hattupäiset luuserit

Olen aina ihmetellyt suomalaisten intoa väittää olevansa maailman parhaita milloin milläkin sektorilla, jos se sattuu olemaan alalta, jota ei mitenkään voida mitata tai muutoin toteen näyttää.  En minä kätilöille naura, vaikka olenkin hiljaa hihitellyt pääministerin tokaisulle Suomen parhaista kätilöistä. Varmaan ihan hyviä ammattilaisia, mutta varmaan ei yhtään parempia kuin muuallakaan maailmassa, jossa saamani tiedon mukaan synnytetään jopa enemmän kuin meillä Suomessa. 

Aina on joitakin, joilla on otsaa nimittää koulujärjestelmäämmekin maailman parhaaksi, vaikka siellä ei opeteta edes käytöstapoja. 

Vietin tässä pari viikkoa entisellä kotipaikkakunnallani Kalajoella ja kävin aamuisin aamiaisella  paikallisella ABC–asemalla.  Olen varmaan jo liian vanha mies, kun en tajua, että eivätpä nämä nykyajan vanhemmat tunnu välittävän kasvatuksesta vähääkään. Näyttävät nämä vapaan kasvatuksen hedelmät antavan samaa vapaata kasvatusta myös omille jälkeläisilleen, joiden harteilla meidän tulevaisuutemme tulisi levätä.

Katselin ympärilläni olevia ihmisiä ja yllättäen totesin, että kovin monikaan ei omistanut edes vanhaa painosta kirjasta ”Hyvän käytöksen opas”.  Ei kai tuo kirja ihan jokaisen lukemistoa ole koskaan ollut, mutta mielestäni alkeellisimpaan sivistyksen pintasilaukseen kuuluu jo kotona opoittuna asiana, että hattu päässä ei ruokapöytään istuta.

 Kuva: https://www.edu.fi/ihmiseltaihmiselle/nuorten_harjoitukset/64

Ensimmäisenä silmiini pisti perhe, johon kuului isä, äiti ja kaksi lasta. Äidillä ei sentään ollut lakkia päässä, mutta isä ja lapset olivat varmaan sivelleet liisteriä päähänsä ja painaneen lippiksen niin syvälle, että ei varmaan irronnut.  Oli tietysti mahdollista, että edes isä ei ollut koskaan kuullut hyvistä tavoista mitään, joten malli säilyi tuleville polville.

Totta oli, että ei tuo lakkipäiden perhe ainut päänsä piilottajien joukko ollut. Kun katsoin ympärilleni, oli ruokailijoiden joukossa useita, joille ei kukaan koskaan ollut kertonut, että hyviin tapaihin ei kuulu syödä hattu päässä.

Käytöstavoistahan tuossa vaan oli kysymys, joten turhaanpa minä siitä henkeä vedin. Tietysti saattaa olla, että kotoa saatu puutteellinen tapakasvatus on esteenä työpaikan saantiin.  Suurimman osan elämästäni olen minäkin ollut työnantajan asemassa, enkä missään tapauksessa olisi koskaan ottanut töihin noin puutteellisesti kasvatettua tyyppiä.

Olin jo melkein lähdössä pois, kun silmiini iski varsin erikoinen näky. Sisään vyöryi ihminen, jonka koko ylävartalo oli paljaana.  Onneksi olin jo syönyt, sillä sen verran silavaa oli herran vartalolla, että olisin varmuudella menettänyt ruokahaluni. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miten henkilökunta asiaan suhtautuu. No ei suhtautunut mitenkään, joten luultavasti Kalajoella oli jo tolleroihin totuttu.  Ei olisi tuonkaan herra taso ihan meidän firmaan riittänyt.

Nuo molemmat huomiot saivat minut ihmettelemään, mihin perustuu usko omaan erinomaisuuteemme, sillä jokseenkin laaja kansainvälinen kokemukseni on osoittanut, että moista typeryyttä ei juuri muualla maailmassa ilmene, jos kansa yrittää edes näytellä kuuluvansa sivistysvaltioiden joukkoon.

Nuo havainnot Kalajoen ABC:llä saivat minut ihmettelemään, miten kansa, joka paheksuu esimerkiksi musliminaisten huivin pitoa, sallii lippalakin luterilaisille tolleroille!

Saattaa olla, että kyse on vain minun mielipiteestäni, mutta mielestäni huivipäinen musliminainen on huomattavasti viehättävämpi näky kuin lippispäinen juntti suomalainen.