sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hyvät ihmiset

En koskaan ole kuvitellut olevani hyvä ihminen, vaikka varmaan äitini yritti minulle niitä arvoja opettaa. Ihminen on kuitenkin sen verran itsekäs jo perusluonteeltaan, että ihan ensimmäisen kiven heittäjäksi ei kannattaisi kenenkään ruveta. Toki tiedän, että en vuosikymmeniin ole kenellekään pahaa tehnyt, niin aina on joku joka toiminnastani on mielensä pahoittanut. Ehkäpä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla sellainen joojoo ihminen, joka ei mistään asiasta ole mitään mieltä, sillä aina on niitä jotka ajattelevat, että vastustan juuri heitä, koska ovat eri mieltä. Jopa tämän historiallisesta totuudesta juurensa juontanut blogin nimi on herättänyt pahennusta. Luulivatkohan, että minä kuvittelen nyt olevani Kallan kuvernööri, vaikka nimen tarkoitus oli osoittaa vain se, että Ruotsin kuningas aikanaan sääti lain Kallan itsehallinnosta, joka on edelleen voimassa. Itsehallinto tarkoitti sitä, että jos Kallassa todella asuisi joku, hän voisi nimittää itsensä vaikka keisariksi. Nimi oli siis täysin symbolinen nimenomaan blogin nimi.
 
Rauhoitan nyt kaikkia mielensä pahoittaneita, sillä aion lopettaa tämän blogin kirjoittamisen. Alkujaanhan tämä oli tarkoitettu poliittiseksi blogiksi, ja ajattelin käsitellä siinä myös jotain Kalajoen tapahtumia. Kun olen nyt luopunut sekä politiikasta että Kalajoesta, ei tämä blogikaan lienee enää tarpeellinen. Uusi, tai oikeastaan tosi vanha, kotipaikkani on nyt Jyväskylä, jossa syystä tai toisesta on helpompi hengittää. 

Alaluokilla opettajani kirjoitti todistuksen reunaan: ”Kehoitan harjoittamaan kirjoittamista.” Niinpä minä nyt sitten aion edelleen jatkaa tätä harrastustani toisessa blogissani, jonka nimi on Pitkärannan Paroni. Mahtipontinen nimi siis sekin, mutta sallin itselleni vapauden tämän nimen käyttöön, sillä tuo kyseinen kaupunki ei enää kuulu Suomelle, vaikka syntymäpaikkani toki on. Onneksi Pitkärannan nykyiset asukkaat eivät tätä kieltä ymmärrä, joten tuskin pahoittavat mieltään minun historiapainotteisista kirjoituksista. 

Karjalaisista ja karjalaisuudesta ajattelin kirjoitella, mutta jos sattuu erikoista tapahtumaan täällä Jyväskylässä, niin saatan jotain mainita siitäkin. Tämän kirjoituksen loppuun ajattelin panna vielä sen blogin linkin, että ne ihmiset, joita mielipiteeni kiinnostavat voivat sen löytää. Toki se löytyy myös googlettamalla ”Pitkärannan paroni”.

Saattoipa olla, että tuon opettajan tarkoitus ei ollut huonon suomenkielen taitoni parantaminen vaan lievä vihjaus siihen, että olen kohtuullinen kirjoittaja. Tätä teoriaa kai puoltaa eri oppilaitoksissa saadut myöhemmät kympit samoin kun yo-kirjoitusten kolme l:n ainetta.

En siis ole hyvä ihminen. Vielä vähemmän virheetön, mutta kyllä minä siihen suuntaan pyrin. Se ei kuitenkaan saa estää minua kertomasta omia mielipiteitäni, joihin toki vaikuttaa minun omat taustani. Luulen, että myös mielensäpahoittajien pahantahtoisiin solvauksiin saattaa vaikuttaa heidän oma taustansa.

Siitä mieleni on hyvä, että en tässä blogissani enkä varmaan tulevassakaan ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisestäni. Tietenkään ei, vääristä väitteistä huolimatta, kukaan myöskään ole tehnyt minusta mitään rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöä. Miksipä olisikaan, koska jos jotain tutkimista on, niin helpoimmalla pääsisi kysymällä minulta, kyllä minä vastaisin. 


Tässä siis tämä Pitkärannan Paronin osoite:



1 kommentti:

  1. No minua Kallan Kuvernöörin vakituosena seuraajana harmittaa tämän loppuminen ja mukava olisi näitä lukeja

    VastaaPoista