lauantai 20. lokakuuta 2012

Ihan pieniä muistutuksia



Kovasti minä jo ennen vaaleja päätin, että mielipiteeni kerron niitä kysyttäessä, mutta mihinkään kilpalaulantaan en lehdistön palstoilla lähde. Kun nyt kuitenkin lähes koko elämäni olen kirjoittanut, niin mihinpä sitä koira karvoistaan pääsee. Kun provosoidaan niin provosoidun, vaikka olenkin syvästi tietoinen, että mistään ei ole enempää hyötyä kuin kielen ja kynän kurissa pitämisestä.

Kaksi kirjoitusta 18.10. Kalajokiseudussa sai minut kaivamaan kynän esille. Toinen oli tämä Iivari Järvisen kirjoitus, jossa ainakin perussuomalaisia koskeva kohta oli kirjoitettu täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Jos jotakin asiaa analysoidaan, niin ainakin asiasta pitäisi hieman olla selvillä.  Tämän minä opin jo aikoinani yliopiston tutkijaseminaarissa ja koetin sitä myös myöhemmin omille oppilailleni opettaa.

Perussuomalaisten ryhmä tulevissa vaaleissa on pieni, mutta todella kykenevä. Vähintään viisi kahdeksasta on ollut aikaisemminkin ehdokkaana ja lähes kaikki ansioituneet jollakin alalla.  Erkki Ahon ansiot kyllä tunnustan, mutta ei kai hän sentään ainut ole, vaikka onkin niin, että ainakin muutamat meistä ovat muuttaneet tänne Kalajoelle ihan muualta.  Kirjoittaja tuntuu lähtökohtaisesti olettavan, että vain Kalajoella on tätä kokemusta voinut hankkia.  Kyllä minusta tuntui, että jonkinlaista poliittista kokemusta sain jo Kansallisissa nuorissa 60-luvulla, mutta paremmin asiaan perehdyin vasta ollessani SMP:n toiminnassa 70 ja 80-luvuilla. Kun SMP kuoli, olin minäkin hetken ilman poliittista kotia, mutta kun Perussuomalainen kansanedustajaehdokas pyysi minua vaalipäällikökseen, lähdin taas peliin mukaan.  Sen verran myös urheilupolitiikassa olen mukana ollut, että pari kautta istuin valtakunnallisen lajiliiton hallituksessa. Paljon muutenkin voisin tässä itseäni kehua, mutta kaipa sitä muutenkin ihmiset tajuavat, että tässä iässä alkaa jo sitä kokemusta ja näkemystä olla.

Toinen näistä kirjoituksista oli sitten tuo kysymyslauseella otsikoitu ”Mistä puolue pienyrittäjälle?”  Nyt voisin kehua vaikka koko porukkaa, mutta miltä tuntuisi äänestää puoluetta, jossa puolella on yrittäjätausta ja ainakin kaksi jopa opettanut tai kouluttanut alan ihmisiä.  Tervetuloa vaan joukkoon, kyllä meiltä aina apu löytyy. Ihan oikeasti Kalajoki alkaa olla jo melko suuri teollisuuspaikkakuntakin, matkailusta puhumattakaan. Kyllä myös poliittisessa ilmapiirissä pitäisi muutos saada vastaamaan tätä elinkeinorakennetta. Kyllä minä siihen uskon, että muutos alkaa perussuomalaisilta. Kiusaa me emme todellakaan aiota valtuustossa tehdä, vaan kaikki päätökset on tehtävä kaupunkilaisten etua ajatellen.

Ari Keronen
Tuotantotalousinsinööri
Materiaalitekniikan diplomi-insinööri
YTS
Auktorisoitu  yritysmentori
Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti