Vastuullisen aseman väärinkäyttö on korruptiota. Yleensä se on mielletty isokenkäisten, valtakunnan politiikassa huseeraavien rötösherrojen harrastukseksi, jonka avulla he kahmivat itselleen kohtuuttomia etuja ja rahaa. Juuri näin se ihan oikeasti tapahtuukin, joskin Suomessa hieman hienostuneemmin kuin isossa maailmassa, jossa lahjus on selvästi lahjus ja sillä siisti.
Kunnallisalan kehittämissäätiö halusi tietää, missä määrin ja minkä muotoista lahjontaa esiintyy kunnallisessa päätöksenteossa. Niinpä se tilasi TNS-gallupilta tutkimuksen, jossa kyseltiin kuntien asukkailta heidän epäilyjään omassa kotikunnassa tapahtuvasta lahjonnasta tai muusta korruptiosta.
Yllättääkö tutkimuksen tulos ketään?
Varmasti yllätti monetkin, sillä yhä edelleen osa ”sinisilmäisistä” suomalaisista uskoo, että Suomi on todella maailman puhtaimpia maita tässä suhteessa. Vaalirahakohu on saanut kuitenkin suurimman osan epäilemään, että kyllä täällä jonkinlainen hyväveliverkosto näitä asioita junailee, mutta ei sentään ihan niin paljon kuin eteläisessä Euroopassa. Ja kissan viikset. Ei ole ihan oikeaa näyttöä tietenkään siitä, että Suomi olisi esimerkiksi korruptoituneempi maa kuin joku Italia tai Espanja, mutta eipä tosiasiassa ole myöskään päinvastaista näyttöä. Useat suomalaiset ovat jo oivaltaneet, että tutkimus, joka osoittaa Suomen kuuluvan maailman vähiten korruptoituneisiin maihin, onkin tosiasiassa pelkkää puppua. Kun maailmanlaajuisesta populaatiosta valitaan 1700 henkilöä haastateltaviksi, ei ole kovinkaan suurta merkitystä sillä ketä nämä ovat, sillä otos on jo sellaisenaan niin pieni, ettei sillä ole tilastollista merkitystä. Täysin arvottomaksi tutkimuksen tekee se, että tutkimukseen valitut ovat juuri niitä, joiden mahdollisuus sekaantua lahjontaan ja muuhun korruptioon on kohtuullisen suuri. Tällaisessa porukassa hyväveliverkosto katoaa kuin tuhka tuuleen, ja se suosii juuri Suomen tapaisia maita, jossa poliittiset lehmäkaupat, hyväveliverkostot ja erilaiset vaalirahoituksen muodot ovat arkipäivää.
Kyllä minä nyt vaan ihan yksinkertaisesti väitän, että Suomi ei ole lähelläkään korruptiovapaata maata, mutta Suomi on maa, jossa korruptio on erittäin hyvin naamioitu.
Reilu kolmannes suomalaisista uskoi, että myös heidän omat kunnallispäättäjänsä ovat tavalla tai toisella sotkeutuneet hyväveliverkostoihin. Suoranaiseen lahjontaankin uskoo muutama, mutta yleensä luotetaan kuitenkin tuttuihin ihmisiin, joita hyvin suuri osa kunnallispoliitikoista on.
Suomalaisen politiikan heikkous onkin siinä, että vaikka korruption olemassaolo tiedetään ja myönnetään, ollaan samalla ehdottomasti sitä mieltä, että juuri minun äänestämäni henkilö ei ole sotkeutunut näihin juttuihin.
Jos näitä galluptuloksia tarkastellaan yhdistelemällä niitä vastaajien puoluepoliittisiin näkemyksiin, on suurin epäilys kuntapäättäjien rehellisyyteen vasemmiston ja perussuomalaisten piirissä. Rehellisimpänä kuntapäättäjiä pitävät kepulaiset. Tämä ei suuresti yllätä, sillä Keskustapuolue on suurin kuntapuolue, eivätkä ” päättäjät näe omassa vallankäytössään juuri mitään ongelmaa.” Tuo lainaus on suoraan Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkäsen kommentista.
Tosiasiaksi jää, että kunnallispolitiikassa korruptio on ehkä vieläkin yleisempää kuin valtakunnan politiikassa, sillä kun päätökset eivät ole läpinäkyviä, on jälkikäteen hyvin vaikea arvioida miten päätökset ovat syntyneet. Tunnettua on, jopa jossakin määrin hyväksyttyäkin, että esimerkiksi monia virkoja täytetään täysin muilla perusteilla kun henkilön pätevyyden mukaan. Voidaan myös kyseenalaistaa kaikkien ehdokkaiden vaalituki, sillä tuskinpa monikaan yksityinen tai yritys harrastaa hyväntekeväisyyttä, ellei siihen sisälly jonkinlainen vastapalvelun toive tulevaisuudessa.
Myös kunnallispäättäjien ” kohtuuttomat” etuudet ovat ihan mielenkiintoinen aihe, johon tulen myöhemmin palaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti