lauantai 5. marraskuuta 2011

Höpinää ja rahantuhlausta



En minä tiedä, mitä maksaa lähes A4-kokoinen ilmoitus maakunnallisessa lehdessä. Ehkä ELY-keskus saa sen halvemmalla kuin tavallinen tossunkuluttaja, mutta... Olkoonpa se kuinka halpa tahansa, on se kuitenkin rahantuhlausta silloin, kun sen ymmärtämiseen tarvitaan joku tulkki. En itsekään ole aivan tollero, sillä olen melko korkeasti koulutettu yrittäjä, yritysmentori ja yrittäjien kouluttaja, mutta en ymmärtänyt yhtään mitään ilmoituksesta, joka oli otsikoitu ”Vipuvoimaa EU:lta”.

No, ehkä minä nyt hieman karrikoin sanoessani, että ”en yhtään mitään”. Kyllä minä nyt jotain, siis minä ihan vähän. Yrittäjiä tunnen paljon, mutta kun heiltä kyselin, mitä he kyseisestä ilmoituksesta olivat mieltä, oli lähes yksimieleinen toteamus, että ”ei mitään käsitystä mistä on kysymys”.

No, onhan sekin totta, että suurin osa heistä on sellaisia, että kyseinen hankerahoitus ei ole edes heidän ulottuvillaan, mutta ainakin heidän pitäisi itse pystyä toteamaan, mistä on kysymys.

Ei ole lainkaan ihme, että joskus on jäänyt ja jää hyvin suuri osa rahoista käyttämättä vain siksi, että yrittäjät luopuvat anomisesta jo ilmoituksen lukuvaiheessa. Seurauksena on usein se, että rahaa hakevat ne, jotka ovat opetelleet uimaankin lukemalla, mutta eivät pysy vedessä pinnalla.

Miksi, oi miksi? Miksi suomalaiset viranomaiset eivät osaa käyttää selkosuomea, vaan piilottavat varsinaisen asian johonkin koodiviidakkoon. Minä, joka opettelin vedessä uimaan, tajuaisin helposti koko jujun, jo esimerkiksi seuraavasta ilmoituksesta:

Euroopan Unionin hankerahoitusta haettavana Pohjois-Pohjanmaalla
Lisätietoja: (tässä puhelinnumeroita)

Se huono puolihan tässä olisi, että se todella työllistäisi näitä puhelimeen vastaajia, mutta varmasti myös hakemukset tulisivat oikein ja oikeaoppisesti. Ja niitä olisi ihan valittavaksi asti.

En minä ainakaan kiinnosta se, mikä on EAKR-ohjelman toimintalinja 2 tai 3, sen enempää kuin ESR-ohjelman alueosien toimintalinjat 1 ja 2. Minua yrittäjänä vain kiinnostaa se, mistä voisin saada rahoitusta mahdollisille hankkeilleni.

Niin… ihan vaan mentorina otin tähän kantaa muutaman yrittäjän innostamana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti