Savonlinnassa

Kun en erityinen oopperan ystävä ole, niin aikaa on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi ollut tässä kaupungissa. Paitsi mitä nyt pari kertaa läpi ajanut, mutta sellaisia en yleensä ole edes käynneiksi laskenut. Vaimoni muutaman viikon työkomennus sai minutkin nyt sitten viikoksi venymään tänne Saimaan rannalle.

Jyväskylästä on Savonlinnaan matkaa reilut pari sataa kilometriä, joten tuo matka ei kai olisi ollut este useammallekaan vierailulle, mutta olkoon tämä nyt aluksi. Vanha asema oli jäänyt tarpeettomaksi radan oikaisun vuoksi, mutta onneksi meillä on museovirasto, joka on julistanut tuon kohteen suojeltavaksi. Tässä todella kauniissa rakennuksessa toimivat nykyisin kahvila, vanhojen tavaroiden kauppa ja sekä hotelli, jossa mekin saimme majoittua.

 

Ehkäpä minulla oli liiankin romanttinen muisto tästä 1639 kaupungiksi julistetusta paikasta, jonka juuret juontavat jo 1400-luvulle. Kaipa se oli jotain 1960lukua, kun muistini mukaan ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailin. Siellä oli silloin asukkaita hieman yli 40 000 ja nyt lähes 10 000 vähemmän, joten selkeästä muuttotappiokaupungista on kyse. Mistä sitten muuttotappiossa on kyse? Kaupungin imago kyllä suosisi sitä asuinpaikkana, mutta imago ei taida yksin riittää. Nykysuunnan mukaisesti työpaikat ovat valuneet pääkaupunkiseudulle, ja täällä kuulin, että opettajainvalmistuslaitoskin on päätetty lakkauttaa. Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan myös voita pitäisi hieman ”hiuvauttaa”, niin kuin isäni aikoinaan sanoi.

 

Kaupunki on saanut julkisuutta lähinnä Olavinlinnasta ja siellä vuosittain pidettävistä oopperajuhlista. Muutoinkin kaupunki on ennen kaikkea matkailukaupunki. Eväät kaupungilla tähän todella olisikin, ja useat kaupungin historialliset rakennukset tukevat tuota elinkeinon muotoa. Kiitettävästi niissä on erilaisia kuppiloita ja puoteja, mutta valittaen on todettava, että kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien on annettu pilata kaupungin kokonaiskuva. En usko, että herrat vallan humalassa ovat olleet, mutta pahaa jälkeä ovat kaupungissa saaneet aikaan peittelemällä historiallisia ja kauniita rakennuksia massiivisten kivikolossien varjoon. Ei ihme, että turistit ovat katoamassa, sillä kyllä oopperan ystäväkin haluaisi nauttia muustakin kuin esityksistä. Puuttuu vain, että linnan pihaan rakennettaisiin tornitalo.

 

Ehkäpä minä fanitan tavallista enemmän historiaa, mutta mielestäni se on arvokas osa elämäämme. Moni poliitikkokin uhoaa, että pitäisi tietää, minne olaan menossa, mutta… Minun mielestäni olisi hyvä tietää myös se, mistä olemme tulossa. Toki meidän yhteiskunnalla on kokonaisuudessaan paljon oppimista tässä suhteessa.

Olen useammassakin otteessa kehunut museoviraston olemassaoloa, mutta pelkät suojelupäätökset eivät riitä. Kaikilla historiallisten kiinteistöjen omistajilla ei yksinkertaisesti ole varaa ylläpitää suojeltavaksi määrättyjä kohteita kunnossa, ellei niihin myös osoiteta varoja. Minun mielestä suojelupäätökset ovat hyviä ja tarpeellisia, sillä ihmiset eivät useinkaan tunne edes omaa historiaansa. Jokaiseen päätökseen tulisi kuitenkin sisällyttää myös rahoituspäätös. Samalla tulisi suojella myös ympäristö riittävän laajalti. Meillä on todellakin tässä maassa rakennusmaata yli oman tarpeen. Tuskinpa rumaa betonibunkkeria on ihan pakko rakentaa kauniiseen vanhaan rakennukseen kiinni. 

 

Ehkäpä onnistumme karkottamaan rakennustaiteen ihailijat pois Suomesta, sillä ulkomailla näitä historiallisia kohteita kyllä riittää. Tuskinpa tuulimyllytkään ovat mitään vetovoimatekijöitä, mutta - kuka mistäkin tykkää. 

Kateus vie kalatkin järvestä

Kyllähän se nyt hieman kliseeltä tuntuu, mutta kun aina oli kotona opetettu, että ”jokainen on oman onnensa seppä”, niin oikein koskaan osannut olla kateellinen. En ainakaan siitä maallisesta hyvästä, jota joillekin näytti siunaantuvan. Kai he ovat takoneet sen verran, että ovat sen ansainneet - niin ajattelin.

Olen asunut monella paikkakunnalla, niin kuin olen usein kertonut. Elämä on pitänyt sisällään sekä ylämäkiä että joltisenkin jyrkkiä myötäleitä. Ehkä se onkin jonkinlainen kateuden aihe, että en itse ole osannut asettua asumaan jollekin paikkakunnalle, elää siellä ja kasvattaa lapseni yhden ja alkuperäisen vaimoni kanssa. Tuo muuttamisen tarve näyttää olevan sukuvika, mutta ainakaan veljeni eivät ole vaimojaan vaihtaneet. Kyllä minä uskon, että meillä kaikilla asiat ovat nyt kohtalaisen hyvin, enkä usko kenelläkään olevan aihetta kateuteen.

Koskaan ei mieleenikään tullut, että joku voisi olla minulle kateellinen, sillä en minä itseäni mitenkään erikoisena pitänyt, enkä ainakaan erityisen varakas ollut. Elämä opetti kuitenkin näkemään myös sen ihmisten pimeän puolen.

Oulussa asuessani minulla oli Nikke-niminen ystävä, joka oikeasti oli vilpitön ystävä, ja jos meistä jommankumman olisi pitänyt olla kateellinen, niin varmaan minun tälle Nikelle. En kuitenkaan ollut. Nikke oli jokseenkin kivasti menestynyt liikemies ja tästä syystä myös kohtuullisen varakas. Siksipä olikin minulle yllätys, että hän kerran tunnusti olevansa minulle kateellinen. Kun hämmästyneenä kysyin, että miksi, vastasi hän, että olisi halunnut olla niin kuin minä. Nikke on nyt jo kuollut, mutta olen monesti miettinyt tätä ihmisten erityispiirrettä. Ollaan kateellisia siitä, missä ei ole mitään kadehtimista.

Menestyin aikoinani kohtalaisesti urheilussa. En ollut mikään tähti, mutta sen verran olin asian eteen tehnyt työtä, että olin päässyt jonkin riman yli. En oikeasti tiedä, oliko vähäisestä urheilumenestyksestäni kukaan kateellinen, mutta sen johtaminen myöhemmin liittotason johtopaikoille herätti kyllä jo hieman kiukun purkauksia. Olen itsekin sitä mieltä, että ei hyvän urheilujohtajan tarvitse olla hyvä urheilija, mutta jotain sentään täytyy lajista tietää. No en toki ketään pätevämpää syrjäyttänyt, enkä olisi siihen suostunutkaan.

En suostunut siihen politiikassakaan, johon minut syystä tai toisesta pyydettiin mukaan melko nuorena. Etupäässä olin apupoikana, sillä yksinkertaisesti ei kiinnostukseni ja aikani muuhun olisi riittänyt. Rovaniemellä olin SMP:n kunnallisvaaliehdokkaana motiivinani, että olisin ehkä päässyt urheilulautakuntaan, johon varmaankin olisin ollut pätevä ja halukaskin. SMP:n menestys ei siihen riittänyt, ja pian puolue sitten kaatuikin. No sillä kertaa ei kai kukaan ollut kateellinen, ei minulle eikä puolueelle.

 

Vakavasti törmäsin seuraavan kerran politiikkaan Kalajoella, vaikka olin jo eläkkeellä. Olin ollut ”persujen” jäsen puolueen perustamisesta lähtien, vaikka olin systemaattisesti kieltäytynyt kaikista julkisista tehtävistä, kuten kunnallisista lautakunnista ja vaaliehdokkuuksista. Muutettuani Kalajoelle, sain kuitenkin Helsingistä puhelinsoiton, jossa minua pyydettiin herättämään henkiin Kalajoen Perussuomalaiset ry. En ottanut tehtävää vastaan, mutta lupauduin auttamaan. Se auttaminen johtikin sitten varsin uskomattomiin tapauksiin, joiden ainut käyttövoima oli oletettavasti vain kateus.

En nyt näitä tapauksia rupea kertoilemaan, koska niistä saisi kokonaisen kirjan, mutta uskomattomiahan ne minun mielestäni ovat ja johtivat lopulta paikallisjärjestön tuhoon. Paikallisjärjestön uusi nousu on lähes kokonaan vaimoni Pirjon ansiota, josta kiitos lankeaa siis hänelle.

Uskokaa tai älkää, mutta peräti tämä, historiallista alkuperää oleva blogini nimi, on herättänyt joissakin pahaa verta. Se on todellakin vain blogin nimi, niin kuin myös Pitkärannan paroni, joka on toisen blogin nimi. Oikeasti minulla ei ole Kallan kanssa mitään tekemistä ja Pitkärannassakin olen vain syntynyt, joka nyt siis tosikoille tiedoksi saatettakoon.

Näinhän se menee. En siis todellakaan tunne kateutta, mutta kyllä minä mieleni pahoitan, typeryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Kalliit tuulihäkkyrät

Omakohtaiset tapahtumat, Karjala, pakolaiset, politiikka ja tuulimyllyt näyttävät muodostavan näiden kirjoitusteni rungon. Osa jutuista on faktoja, osa taas minun mielipiteitäni, mutta vaihtoehtoiset totuudet jätän Donald Trumpin ja muiden poliitikkojen harrastukseksi. Kun kohtuullisen pitkän elämän olen saanut jo elää ja opiskellut sekä opettanut siitä suurimman osan, ei liene yllätys, että kokemuksia ja kirjoituksen aiheita on kertynyt.

Eniten minä olen elämäni aikana joutunut ihmettelemään ihmisten suhtautumista tunnettuihin tosiasioihin. Kyllä minuakin kismittää, jos asiat joihin aina olen uskonut, osoittautuvat joksikin aivan muuksi, mutta kyllä minä faktoja uskon. Näin kuoli Joulupukkikin minun vanhetessa.

Laajamittaista tuulimyllyjen levittämistä olen aina vastustanut. Paitsi, että ne ovat kalliita, rumia, hyödyttömiä ja vaarallisia, ne parhaimmillaankin pystyvät vain sotkemaan sähkömarkkinat. Niistä tulevan näennäishyödyn saavat tuulivoimayhtiöt ja maanomistajat. Kärsijoitä ovat luonto, sairastuneet ihmiset ja veronmaksajat.

Kun Matti Putkonen kertoi julkisuuteen, kuinka tuulimyllyt tappavat lepakkoja ja muitakin eläimiä, nähtiin todellinen YLE:n takinkääntö. Putkosesta tehtiin YLE:n hupailujen aihe ja jossakin vaiheessa marssitettiin studioon ns. asiantuntijoita, joiden tehtävänä oli kumota Putkosen väitteet. Kunnia näille herroille, että ainakin yrittivät vaikka eivät pystyneetkään.

Miksi puhun sitten YLE:n takinkäännöstä? Ihan vaan malliksi tässä nyt sanatarkka uutinen vuodelta 2013, jonka YLE kertoi koko Suomen kansalle. 

Tuulivoimalat tappavat lepakoita

Tuulivoimaloiden lavat ovat lepakoille yllättäviä esteitä ympäristössä. Lepakkotutkijat ovat huomanneet, että lepakot iskeytyvät lapoihin ja paineen vaihtelu voi aiheuttaa niiden kuoleman lapojen lähellä. Tämä pitää ottaa huomioon tuulivoimaloiden sijaintipaikkojen suunnittelussa, sillä lepakot ovat suojeltuja. 

19.12.2013
http://yle.fi/uutiset/3-6993036

PohjanlepakotEmma Kosonen

Mistä on kyse?

• Tuulivoimalat saattavat koitua lepakoiden kohtaloksi
• Ilmanpaineen vaihtelu voi aiheuttaa lepakon kuoleman
• Tuulivoimayhtiöiden on otettava tutkimustulokset huomioon voimaloiden sisjoituspaikkojen suunnittelussa

Lepakkotutkimukset ovat osoittaneet, että lepakot saattavat iskeytyä tuulivoimaloiden siipiin tai jopa kuolla ilmanpaineisiin tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tästä syystä tuulivoimayhtiöiden on otettava huomioon lepakoiden muuttoreitit, kun tuulivoimaloille etsitään sijoituspaikkoja. Tutkijat ovat selvittäneet lepakoiden lentämistä yli kuudenkymmenen metrin korkeudessa ensimmäistä kertaa Suomessa. Yleensä lepakoita on havainnoitu maan tasalta.

Lepakoiden muuttoreittejä on tutkittu eteläisen Suomen rannikkoseuduilla mastoihin kiinnitettyjen ultraäänitallentimien avulla. Suomen yleisin lepakko eli pohjanlepakko lentää ja ruokailee jopa yli kuudenkymmenen metrin korkeudessa. Tuulivoimalan lapa on niille uusi, nopeasti liikkuva este ympäristössä, kertoo tutkija Thomas Lilley.

Lepakon ei tarvitse aina osua niihin lapoihin. Riittää se, että se lentää lapojen läheltä.

Thomas Lilley

- Ne saattavat iskeytyä lapoihin tai niille saattaa koitua barotrauma. Se aiheuttaa lepakon kuolemisen. Tuulivoimalan pyörivien lapojen lähellä on niin korkeat paineenvaihtelut, että se tuhoaa lepakon keuhkojen verisuonet ja aiheuttaa lepakon kuoleman. Lepakon ei tarvitse aina osua niihin lapoihin. Riittää se, että se lentää lapojen läheltä, kertoo Lilley.

Tuulivoimalat pitää sijoittaa muuttoreittien ulkopuolelle

Uudet tutkimustulokset ovat tärkeitä lepakoiden suojelun kannalta. Lepakoita on tutkittu Suomessa vasta vähän. Se tiedetään, että lajeja on kolmetoista, uhanalaisia niistä ovat pikkulepakko ja ripsisiippa. Arviolta lepakoita on satoja tuhansia. Tuulivoimayhtiöt ovat olleet kiinnostuneita lepakoiden liikkeistä ja rahoittamassa tutkimusta. Niiden on tutkija Thomas Lilleyn mukaan otettava huomioon lepakot voimaloiden paikkojen suunnittelussa.

Tuulivoimayhtiöt voivat siirtää tuulimyllyjen paikkoja riippuen siitä, että missä lepakoita havaitaan tai missä lepakoiden muuttoreittejä havaitaan.

Thomas Lilley

- Suomessa kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettuja ja niiden levähtämis- ja lisääntymispaikat ovat suojeltuja kuten myös ruokailualueet. Kyllä tämä pitää ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa, vetoaa Lilley.

Lepakkotutkijat ovat hankkineet tietoa ultraäänitallentimien avulla.Turun yliopisto

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys saa jo nyt lausuntopyyntöjä luonnonsuojeyhdistyksiltä, asukasyhdistyksiltä ja yksityishenkilöiltä kiihtyvällä vauhdilla.

- Tuulivoimayhtiöt voivat siirtää tuulimyllyjen paikkoja riippuen siitä, missä lepakoita tai lepakoiden muuttoreittejä havaitaan, pohtii Lilley.

Onko vaarana, että tästä tulee liito-oravan kaltainen juttu, että aletaan miettiä lepakoita ja tuulivoimaa vastakkainasetteluna?

- Sellainen riski on tietysti olemassa, mutta uskon, että tällä hetkellä on opittu jonkin verran liito-oravakiistoista ja luulen, että tällaista tilannetta pyritään välttämään kaikilla tahoilla, kertoo Lilley.

Ei hymynvärettäkään näkynyt uutisankkurin kasvoilla, puhumattakaan, että aiheesta olisi rakennettu joitakin vitsailuohjelmia.