maanantai 27. heinäkuuta 2020

Tällaista olen miettinyt


Katselin tässä vanhoja kirjoituksiani ja melkein ihailin kielenkäyttöäni. Päätin julkaista minua eniten korpeavista asioista laatimiani juttuja uudelleen.  Seuraava kirjoitus on vuodelta 2015, joten ehkäpä se on taas ajankohtainen.

Olen sitä mieltä, että kielenkäyttö ja toden puhuminen opitaan kotona nyt ja tulevaisuudessakin. Meidän vanhempien on turha opettaa mitään, jos itse näytämme huonoa esimerkkiä.

Minä olen pyrkinyt ainakin puhumaan suhteellisen siististi, en tahallani valehtele, enkä rakennuta kirkkoja huomion toivossa, niin kuin joku on epäillyt.  Kyllä siihen todella oli paljon syvällisemmät syyt.

*****************



VOI VITTU

Kyllä tuli syntinen olo, kun tuon otsikon kirjoitin, mutta kirjoitin kuitenkin ja samalla ajattelin, että mahtavatkohan koululaiset tuota sanaa hokiessaan tuntea minkäänlaista omantunnon pistosta. Ehkä eivät, sillä tuskin heistä moni edes tuntee sanan alkuperäisen merkityksen, ennen kuin siitä tuli kirosana ja se alkoi jokapäiväisessä puheessa korvata jonkin välimerkin. Alun perinhän tuo sana on tarkoittanut naisen ulkosynnyttimiä, eikä siis sellaisenaan sisällä mitään rumaa. Ruma sana siitä tuli vasta sen jälkeen, kun sitä ruvettiin käyttämään kirosanana. Mistä lie moinen vimma saanut alkunsa?

Tässä yhteydessä en voi hillitä kiusausta kertoa tapausta eletystä elämästä, jonka ainakin luulen hieman ajatteluttavan erästä oppilaitoksemme opiskelijaa niinä aikoina, kun minäkin vielä sain jakaa ”sivistystä” nuorisolle.

Koulun käytävällä kulki opiskelijaneitonen, joka käsitteli ”pussukkaansa”, josta putosi lattialle taskupeili. Tyttö poimi peilin lattialta, katsoi sitä hieman harmistuneena ja totesi: ”Vittu, nyt se halkesi.” Tytön perässä kävellyt naispuolinen opettaja totesi siihen: ”Nytkö vasta! Kyllä varmaan kävi kipeesti!” En tiedä, käsittikö tyttö tuon edes moitteeksi ja jos käsitti, niin varmaan ei kunnolla ymmärtänyt, mistä moitittiin. Sen verran yleinen tuo sana on.

Toinen, muusta syystä vastenmielinen sana on ”paska”. Ehkä sekään ei sellaisenaan olisi niin paha, ellei sitäkin käytettäisi jonkinlaisena kirouksena, tai sitten korvaamaan jotain muuta hieman sivistyneenpää mutta laimeampaa sanaa. Esimerkiksi ilma on ihan ”paska” vaikka ulkona oikeasti sataa vain vettä. Sana on varsin laajassa käytössä, ja jopa suomalaiset urheilijatkin ovat ihan ”paskoja” siitäkin huolimatta, että he ovat lajiensa parhaita tässä maassa.

Lasten ja nuorten kohdalla ei tilanne ole vielä ihan toivoton, mutta kyllä meidän vanhempien tulisi jo kotioloissa huolehtia siitä, että nuorison kielenkäyttö hieman siistiytyisi. Ehkäpä poikani aikoinaan osui asian ytimeen. Kysyin häneltä, missä hän on nuo kirosanat oppinut, kun ei kotona varmasti niitä ole käytetty. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Koulussa opetetaan.” Se voi todella olla totta, sillä niin kauan kuin me asumme ”jonkun vitun huoran” kanssa, tuskin pystymme lapsillemme kunnon eväitä antamaan. Kyllähän koulunkin kuuluu kasvatuksessa avustaa, mutta eiköhän vastuu ole kuitenkin meillä vanhemmilla.

Jotenkin nuoriakin nolompi on tilanne silloin, kun yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät ja poliitikkona itseään markkinoivat ihmiset eivät tunne edes käytöstapoja, vaan saattavat sortua samanlaiseen kielenkäyttöön. Se ei kerro pelkästään siitä, että lapset oppivat koulun pihalla, vaan juuri tuosta tartunnan lähteestä, joka saattaa siis olla ihan kunnolliselta vaikuttava ihminenkin. Kiroilu on kuin tuhkarokko. Se voidaan oppia kotona, mutta leviää sitten koulun pihalla.

Turha meidän on odottaa kovin korkeaa politiikan tasoa tai kulttuurisaavutuksia, jos joukossamme on noin ”vitun paskoja ihmisiä niin saatanasti”.

Nyt sitten menen pesemään kädet ja kielen noiden sanojen käytön jälkeen; niinhän meillä aina jouduttiin tekemään kotona, jos ruma sana lipsahti suusta. Saippuaa käytettiin. eikä sitä kokemusta mielellään halunnut uudelleen.

Uskokaa tai älkää, mutta heti alkoi saippua suussa maistua, kun noita sanoja jouduin toistamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti