Kosmeettiset haitat

Tuossa joulun maissa mietittiin Pirjon kanssa, lähdetäänkö joulun viettoon Roomaan vai Parisiin.  Lopulta päädyttiin Pariisiin. Sinänsä hyvä valinta, sillä se oli yksi niistä Euroopan suurista kaupungeista, joissa en ollut vielä käynyt. Sellainen toki oli Roomakin, joten ei ihme, että näiden kahden ison kaupungin välillä palloa heiteltiin. Joulu vietettiin siis Pariisissa, joka sinänsä oli ihan hyvä matka kaikista lakkoiluista huolimatta. Entäpä jos olisi menty Roomaan, taivastelin, niin kuin tapanani on. No Pirjohan sen asian ratkaisi, toteamalla, että ”minulla on lomaa helmikuussa, mennään silloin Roomaan.” Sillähän se asia ratkesi, ja nyt mentiin sitten Roomaan.

Olivathan nuo kaupungit toki erilaisia, mutta paljon oli yhteistäkin. Roomassa iski historia suorastaan silmille, ja olihan siellä muutama asteen lämmintäkin enemmän, joka ei sinänsä olut ihme, sillä olihan kevätkin jo alullaan.

Jonkin nimeltä mainitsemattoman puolueen kannattajat olisivat varmasti nimittäneet ”kosmeettisiksi haitoiksi” väestön sitä osaa, joka ei ihan suomalaisia muistuttanut, mutta paikallinen väestö tuskin värieroja edes huomasi. Ihmekös tuo, sillä hekin kuuluivat paikalliseen väestöön, ja jos mahdollista, olivat vieläkin kohteliaampia kuin suomalaisten kaltaiset ihmiset.

Tuo kohteliaisuus olikin yksi yhdistävä tekijä noiden kaupunkien välillä, vaikka edelleen väitän, että pariisilaiset olivat ystävällisempiä ja avuliaimpia.  Toinen yhdistävä tekijä olivat skootterit ja moottoripyörät. Kun Pariisissa ajattelin, että ei näin paljon ”mopoja” ole koko maailmassa, niin eikös vain roomalaiset panneet puolta paremmaksi.

Kun olin juuri kerennyt ajattelemaan, että ei pariisilaisia ystävällisempi ihmisiä olekaan, niin eräs nuori italialaismadame sai minut melkein muutamaan käsitykseni. Tosin saattoi meidät väärälle metroasemalle ja varasti meidän rahat. Lieventävänä asianhaarana on kuitenkin sanottava, että jätti kaikki kortit lompakkoon ja molempien lompakot helposti löydettävään paikkaan, johon tiesi meidän palaavan epäonnistuneen metroseikkailun jälkeen.  Meni muutama satanen, mutta vahvistui usko italialaisten tarkuvarkaitten taituruuteen. Paljon olen maailmaa nähnyt, mutta en missään ole kohdannut noin taitavaa rosvoa. Viedä nyt rahapussi vetoketjulla suljetusta povitaskusta ja lähes samanaikaisesti toinen Pirjon käsilaukusta. Se oli kuin taikatemppu, josta en osannut olla edes kauhean vihainenkaan. Tuntuuhan se köyhän taloudessa, mutta oli se hyvä opetus.

Täysin toisenlainen mielikuva jäi hotellin henkilökunnasta, vaikka tosin ymmärsinkin, että tekivät vain työtään. Kulman takana olevassa ”kuppilassa” kävimme usein syömässä, ja siellä työskentelevä musta italialaistyttö antoi myös kivan kuvan roomalaisista. Suomesta kun olen, niin minä huomasin, että tyttö oli musta. Kaikesta päätellen roomalaiset eivät sitä edes huomanneet, sen verran kansainvälinen kaupunki Rooma on. Tosi nätti nuori nainen, eikä varmasti kosmeettinen haitta.

  

Roomaan lähtiessäni olin asettanut muutaman tavoitteen. Ensinnäkin olin päättänyt käydä heittämässä kolikon lähteeseen, joka lupasi heittäjälle ikuisen onnen. En ollut varma, riittääkö onneen 50 senttiä, joten varmuuden vuoksi heitin euron, vaikka näin kyllä, että useimmat olivat heittäneet vain kuparisia kolikoita.

Toinen tavoitteeni oli käydä Vatikaanissa ja ainakin yhdessä Rooman lukuisista kirkoista.  Sekä tietysti Colosseumissa, jossa suorastaan haistoin gladiaattorien veren.

Tapani mukaan ajattelin myös ostaa yhden taulun matkamuistoksi. Taulukauppiaitahan sieltä löytyikin, niin kuin näistä suurista matkailukaupungeista yleensäkin.

 

          

Pikkuisenhan minulla on tapana sortua liioitteluun. Vatikaanissa tosin käytiin vain kerran, eikä silloinkaan paavia tavattu, mutta yhden kirkon sijasta taidettiin käydä ainakin kymmenessä kirkossa, joissa monissa oli myös jumalanpalvelus.

Eihän se taulujen ostaminekaan yhteen jäänyt, vaikka olin päättänyt hillitä taiteen himoani. Kun Pariisista olin yhden taulun sijasta ostanut seitsemän, niin nyt sitten panin hieman paremmaksi. Ostin kymmenen, josta ilahtuneena yksi taiteilijapariskunta suostui valokuvaan kansani, vaikka heiltä olin ostanut vain kolme akvarellia.

 

Ainahan matkailu avartaa. En tosin tiedä, onko näistä taulustakaan mitään hyötyä, sillä pian on ostettava isompi asunto ihan vain siksi, että eivät taulut mahdu seinille. Toinen mahdollisuus on tietenkin lopettaa taulujen hankkiminen tai matkustelu. Seuraava matka on kuitenkin jo suunniteltu. Se on Saksaan, jossa kyllä olen ennenkin käynyt, mutta vaikeahan se on välttää tuttuja paikkoja. Olen minä käynyt Vaajakoskellakin.