Rahan, resurssien ja ajan tuhlausta

Suomalaiset nimittävät tätä pientä kansakuntaa hyvinvointivaltioksi. Ehdottomasti se myös on sitä, monilla mittareilla mitattuna.  Me emme kuitenkaan ole juuri missään asioissa maailman parhaita, vaikka yritämme keksiä milloin mitäkin perusteita tälle väittämällemme.  Toki urheilussa väläytetään silloin tällöin, mutta kun siitäkin puhutaan noin yleisellä tasolla, jäämme lähes kaikista pohjoismaistakin.  Silloin, kun menestys on heikko, selitämme sen johtuvan resurssien puutteesta, joka suomalaisessa kielenkäytössä tarkoittaa rahaa. Mutta se ei oikeasti edes ole sitä. Se on meidän keinomme peitellä laiskuutta ja sen avulla voidaan ostaa niitä resursseja, joita monet urheiluseurat vetivät ”vanhoina hyvinä aikoina” ihan vaan hihasta.

Mitä Suomi voisikaan olla, jos me kävelisimme hetken taaksepäin. Palaisimme aikaan, jolloin kaikkea pidettiin arvossa, jolloin työtä tehtiin työn vuoksi. Urheilijat harjoittelivat, ja muu kansa teki talkoita. Suomen urheilun, tieteen ja taiteen suurimmat saavutukset saatiin aikaan niihin aikoihin.  Nyt vain sanotaan, että ollaan maailman parhaita, vaikkei siinä mitään perää olisikaan. 

Onneksi olkoon vain, nuoret leijonat. Te voititte juuri ne pelit, jotka pitikin voittaa ja juuri nyt olitte maailman parhaita, mutta …

Vetäisinpähän taas tuossa edellä yhden vanhan virteni, jonka osaan jo unissanikin, mutta kun tämä taas liittyy muuhun kolinaan tässä yhteiskunnassa. Suomalainen luonne on siitä erikoinen, että mikään vanha ja hyväksi havaittu ei yksinkertaisesti jonkun ajan kuluttua kelpaa. Minä nimitän tätä uudistamisen vimmaksi, sillä minkään parantamisesta ei takuulla ole kyse. Yritykset ja muut laitokset tekevät määräajoin organisaatiouudistuksia, joita tehdään vain uudistusten vuoksi ja ylimääräisen rahan polttamiseksi. Kun uusi organisaatio saadaan jotenkuten toimimaan, niin aletaankin jo suunnittelemaan uutta. Vanha kyllä toimi vähän paremmin kuin tämä uusi, mutta juuri tästä syystä pitää jälleen tehdä uusi, jotta edes joskus päästään sen alkuperäisen tasolle.  

En toki toivo sote-uudistuksen kaatuvan, sillä siihen on jo nyt uhrattu yhteiskunnan varoja tosi huikea määrä. Se tuskin koskaan tulee toimimaan paremmin kuin tämä vanha järjestelmämme, jota myös nimitettiin maailman parhaaksi.  No ehkä ei ollut maailman paras, mutta tuskinpa sote tuo tullessaan muuta kuin kalliimman ja hankalemman järjestelmän.

Koulu-uudistus oli oman aikansa sote. Ei tosin yhtä kallis, ei ehkä yhtä hankala toteuttaakaan, mutta ehdottomasti yhtä tarpeeton. Kaikki kansainväliset mittarit kertovat, ettei Suomessa ainakaan osaamisen taso ole noussut.  Suurin muutos an kai se, että siinä missä oppilaiden piti itse tulla kouluihin, heidät nyt sinne kuljetetaan.

Olen pitkähkön työurani aikana ollut useammassakin työyhteisössä milloin milläkin vakanssilla.  Joskus ihan tarpeellisessa virassa, mutta joskus tein hommia, joita ei oikeastaan olisi kenenkään tarvinnut tehdä, mutta ne tehtiin vaan, koska ne kuuluivat uuden organisaation määrittelemiin tehtäviin.

Suurin pointti tässä asiassa oli kuitenkin se, että lähes vuoden välein tehtiin joku organisaatiouudistus, joka tarpeellisuutta ei oikein kukaan tiennyt.  Silloin minä opin käyttämään tuota termiäni ”uudistus uudistusten vuoksi”.  Eräässäkin oppilaitoksessa oli jopa suunnittelijan vakanssilla ihmisiä, joiden tehtävän oli suunnitella uudistuksia.

Tämä uudistamisvimma ei rajoitu pelkkiin organisaatiouudistuksiin, vaan suomalainen luonne on niin uudistusmielinen, että vanhoja rakennuksia vain aniharvoin korjataan, vaikka pienellä remontilla saataisiin aikaan paitsi mukavampi lopputulos, niin säästettäisiin myös paljon rahaa.

Vanhan korjaaminen ei yksinkertaisesti sovi suomalaiseen luonteeseen, vaan juuri siihen pitää rakentaa suuri ja mahtava hallintokeskus. 

Kaupunkien keskustat survotaan täyteen rakennuksia, joista seurauksena on, että autot eivät sovi sekaan. Tästä taas on seurauksena se, että ihmiset eivät pääse keskustan liikeisiin, jotka vähän kerrassaan tyhjenevät, koska ei kannata.

Jotenkin tuntuu siltä, että tämä Suomi on paitsi erittäin harvaan asuttu maa, niin täällä asuu myös maailman tyhmin kansa, joka on ehdottomasti sitä mieltä, että ainut rakennuskelpoinen maa sijaitsee kauppatorilla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Kaupunkimme keskustassa ei ole taloista puutetta, mutta vähän parkkeeraustilaa tarvittaisiin.

Varmasti Suomi olisi oikeasti hyvinvointivaltio, jos me osaisimme elää.