Aidosti tyhmiä?

Katsoin ja kuuntelin oppositiopuolueiden vaihtobudjetista käytyä keskustelua ja ihan tosissani jouduin esittämään itselleni tuon kysymyksen. Ovatko meidän kansanedustajat aidosti tyhmiä? Eihän se tietysti niin ole, mutta kun puolityhmiä ideoita niputetaan yhdeksi kokonaisuudeksi ja jätetään kaikki ne ajatukset pois, jotka mahdollisesti olisivat potku omaan nilkkaan, syntyy ”sotesoppaakin” mahdottomampi kokonaisuus.

En halua nyt osoittaa sormella mitään puoluetta, enkä edes väitä, että hallituksen budjetti olisi paras mahdollinen, mutta vaihtoehtobudjetteihin verrattuna se on kuitenkin realistinen.  Jos noista esityksistä pitäisi jotain valita, niin kyllä siinä kuitenkin joutuisin päätymään hallituksen esitykseen.

Lähes kaikilla puolueilla oli samoja teemoja, jotka ihan vain ylimalkaisesti nimettiin tasa-arvoksi ja oikeudenmukaisuudeksi. Kaikkeen lääkkeeksi määräsivät nämä valtakunnan tohtorit... rahan.  Yleinen suomalainen tapa on nimetä kaikkeen syylliseksi resurssien puutteen, joka sitten realisoituu rahana.  Suomalainen tapa on myöskin tehdä muutoksia muutosten vuoksi ja siihen se raha sitten uppoaa. Koulutukseen pitäisi syytää lisää rahaa, ja toiset lisäisivät veroja, samalla kun toiset vähentäisivät niitä. Lainaa ei saisi ottaa, mutta kaikille pitäisi joku etu antaa.  Jotenkin tulee mieleen, että paljon peräänkuulutettu vastuu on nyt pahasti hukassa. Ainut asia, jossa minäkin olen useimpien puolueiden kanssa samaa mieltä, että tarpeettomat energiatuet pitäisi poistaa.  Se on asia, josta olen samaa mieltä jopa perussuomalaisten kanssa, sillä minunkin mielestäni tuulivoiman tukeminen on sama kuin rahan syytäminen tunkiolle. 

Toinen ”persujen” lempiaihe on maahanmuutto. Sen minä kyllä näen investointina tulevaisuuteen, sillä me todella tarvitsemme näitä ihmisiä. Vai ovatko ”persut” perustyhmiä, kun eivät näe tätä tosiasiaa? ”Mamut” ovat pelastus meidän alhaiseen syntyvyyteen ja alenevaan huoltotaseeseemme.

Oikeudenmukaisuudesta ei poliitikkojen pitäisi puhua mitään, silla ainut oikeudenmukaisuus nähdään oman taskun täyttämisenä, ja tasa-arvo on taas sitä, että työllistettyjen asema on turvattava työttömien ja kansainvälisen kilpailukyvyn kustannuksella.

Näinhän se menee, että varjobudjeteissa voidaan luvata mitä tahansa, kun sentään tiedetään, että näitä lupauksia ei koskaan tarvitse toteuttaa.  Kansalle voidaan sitten kertoa, että jos meidän vaihtoehtoinen budjetti olisi toteutettu, olisitte saaneet sitä ja tätä.  Sitä ei sentään kerrota, että hallitus tekee vastuullista politiikkaa ja tuota etuutta ette voineet saada yksinkertaisesti siksi, että rahaa ei ole.

Millään poppakonstilla ei ylimäärästä rahaa saada.

Kun urheilussa sotketaan resurssit ja raha keskenään, ihmettelen aina 70-luvun juoksijoita.  Asuin aikanani pari vuotta Myrskylässä, ja Lasse Viren juoksi joka aamu ikkunamme ohi, muistaakseni Kiparkattiin.  Mahtoiko miehellä olla lompakko mukana, kun voitti neljä kultamitalia, vai ihanko vaan ilman rahaa pärjäsi?  Kyllähän nämä suurjuoksijamme varmaan rahaakin saivat, mutta vasta sitten, kun olivat jo huipulla.

Muistan myös sen, kun Jorma Kinnunen veisteli omat harjoituskeihäänsä ja heitti sitten maailmanennätyksen.

Eihän urheilu tietenkään ihan sama asia ole kuin politiikka, mutta ei se kovin kaukaa hipaisekaan.  Tehdään ilman rahaa se, mikä voidaan tehdä, eikä jaeta sitä, mitä ei ole olemassakaan.

Kaikille päättäjillemme tämä opiksi.