Voi hyvät ihmiset. Kun nyt luette tätä kirjoitusta, niin ajatelkaapa ihan tosissanne, mistä tässä on kysymys.
Suomalaiset ovat hyvin herkkiä arvostelemaan joidenkin maiden poliittista järjestelmää, demokratiaa ja demokraatista kehitystä. Ylpeästi rinta rottingilla väitetään, että me eletään demokraattisessa valtiossa. Aniharva on missään elämänsä vaiheessa edes epäillyt, etteikö näin olisi. Ei se ihan oikeasti käynyt minunkaan mielessä, ennen kuin luin teoksen näennäisdemokratiasta. Havahduin ja hätkähdin. Näinhän se todella oli. Ei meillä ole demokratiasta tietoakaan. Parhaimmillaankaan ei järjestelmämme yllä puoluevaltaa lähemmäksi kansanvaltaa eli demokratiaa. Ei sittenkään, vaikka perustuslakimme selkeästi ilmoittaa, että valta kuuluu kansalle ja että käytännössä sitä toteuttaa kansan valitsema eduskunta.
Perustelenpa hieman.
Kyllä kansa valitsee eduskunnan, mutta siihen se kansanvalta sitten loppuukin. Jopa eduskunnan valintaan on kehitelty niin erikoinen vaalimatematiikka, että ei suinkaan tapahdu niin, että kaikki puolueet saisivat kannatusosuuttaan vastaavan edustajamäärän. Suhteellinen vaalitapa kun pyrkii suosimaan jo entuudestaan suuria puolueita. No tämä nyt ei vielä vie pohjaa koko demokratialta, vaikka toki on väärin, että esimerkiksi 3% kannatuksen omaava puolue ei mahdollisesti saa yhtään kansanedustajaa, vaikka kannatus on sentään 3%, joka ihan oikeasti tarkoittaisi kuutta edustajapaikkaa yksinkertaisen matematiikan mukaan. Juu, tiedän, tiedän… Systeemi on kaikille sama, ja ehdoton oikeudenmukaisuus vaikeasti toteutettavissa.
Varsinainen näennäisdemokratia tuleekin esille vasta hallituksen muodostamisessa ja myöhemmässä hallituspolitiikassa. Avoimesti myönnetään puoluekurin olemassaolo, vaikka se viekin pohjan kansanedustajan vapaalta harkinnalta ja mahdollisesti omantunnon tai vaalilupausten mukaiselta toiminnalta. Yksinkertaisesti se on niin, että puoluejohto päättää ja edustajat tottelevat. Kun tämä tosiasia nyt on sitten kaikkien tiedossa, ei muuta kun rakentamaan hallitusta. Jostakin ihmeen syystä on sovittu, että hallituksen muodostaa aina suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja. Näin siitäkin huolimatta, vaikka tämä puolue olisi vaalien suurin häviäjä. Tässäkin suhteessa tasavallan presidentiltä on viety se valta joka sillä ennen oli. Eli valita hallitustunnustelija. Nykysysteemi tekee tehtävästä erityisen helpon, siksi että pitää kerätä hallitukseen joukko sellaisia puolueita joiden yhteenlaskettu edustajamäärä on 101 tai enemmän. Tällöin puhutaan enemmistöhallituksesta, jossa yleensä on pari samanmielistä puoluetta ja joukko yhden asian liikkeitä, joiden kanssa on helppo tehdä ”lehmänkauppoja”. Esimerkkinä vaikkapa RKP, jonka ainut tarkoitus on puolustaa ruotsinkielen asemaa, hintaan mihin hyvänsä. Niinpä RKP istuukin kaikissa hallituksissa, melko kevein eväin.
Mitä sitten oikeasti olikaan tapahtunut?
Enemmistöhallitus ja puoluekuri takasivat sen, että valta jonka piti ihan alun alkaen kuulua kansalle, onkin ovelasti siirretty hallitukselle. Hallitukselle, jolle valtaa ei perustuslain mukaan kuulu lainkaan. Niin kauan kuin Suomessa hyväksytään puoluekuri, ei eduskunnalla ole mitään valtaa. Parhaimmillaankin eduskunta on vain keskustelufoorumi, jossa isopalkkaiset edustajat yrittävät käyttää näppäriä puheenvuoroja todistaakseen omaa pätevyyttään kansan äänitorvena.
Jos tosiaan halutaan toimiva demokratia, toteutetaan mitä pikimmin seuraavat toimenpiteet. Palautetaan presidentin rooli hallituksen muodostamisessa. Kielletään lailla edustajien painostaminen ja puoluekuri. Ei edes pyritä enemmistöhallituksiin, vaan koetetaan lähtökohtaisesti huomioida vaaleissa hyvin menestyneet puolueet. Jos vielä onnistuisimme luomaan hallituksen, joka kyllä olisi poliittisesti koottu, mutta jossa kullakin ministerillä olisi pätevyys myös hallinnonalansa tehtäviin, olisi jo melkoisia parannuksia päätöksentekoon odotettavissa, ja eduskunta voisi aidosti arvioida hallituksen luottamuksen.
Kahdella tuolilla istuminenkin tulisi kieltää. Se koskisi tietenkin myös kansanedustajan asemaa ministerinä, mutta tähän asiaan ehkä palaan myöhemmin. Nyt pysähdyn vain ihmettelemään, milloin kansa herää huomaamaan kuinka heitä narutetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti