sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Taas tuulivoimasta

Jonkin verran on taas aikaa kulunut siitä, kun olen kirjoittanut mitään tuulivoiman vastaista, vaikka näiden vaarallisten ja hyödyttömien härveleiden vastustaminen on ollut lähellä minun sydäntäni siitä asti, kun olen oikeasti tajunnut niiden haitat.

Kun Hannu Heinonen kirjoitti Keskisuomalaisen mielipidepalstalle aiheesta otsikolla ”On järjetöntä rakentaa lisää tuulivoimaloita Suomeen”, minä heräsin jälleen.  Tuon kaiken olin kertonut jo vuosia aikaisemmin ja ihmettelin vain, että mikä oli se poliittinen voima, joka sai ihmiskunnan unelmoimaan tyhjästä.  Eikä ainoastaan tyhjästä, vaan asioista, jotka todellisuudessa tulevat mahdottoman kalliiksi ja vaarantavat tuhansien ihmisten terveyden.

Nyt en toki tuntenut tuulimyllyjen vaikutusta talouteeni, mutta nuo terveysvaikutukset sain kokea hyvinkin konkreettisesti.

Aina minä sitä olen ihmetellyt, millä salausmekanismilla totuus on onnistuttu pitämään piilossa. Onhan asioista sekä kokemusta että tutkimusperäistä näyttöä.  Tuulivoiman tukeminen on melkein kuin yllytettäisiin rattijuoppoa autoilemaan pikku kännissä.

Nekin, jotka vastustavat tuulivoimaa, puhuvat yleensä vain välkkeestä ja metelistä.  Toki sellaistakin esiintyy, mutta se suurin haitta ei todellakaan ole sitä.  Suurin terveysriski aiheutuu infraäänestä, joka on niin matalataajuista, että sitä ei ihmiskorva edes kuule. Se on kuitenkin olemassa ja professori Alves-Pereiran mukaan aiheuttaa vibroakustisen syndrooman, joka poikii monia muita sairauksia. Tästä seurauksena herkkä ihminen voi sairastua moniin muihin sairauksiin, joista mainittavimpia ovat verenpainetauti, sydänsairaudet ja unettomuus.  Nämä taas johtavat moniin muihin sairauksiin. 

Suomalaiselle välinpitämättömyydelle tyypillistä on, että edes terveysviranomaiset eivät vaivautuneet kuulemaan tämän ansioituneen tutkijan luentoja hänen kiertäessään Suomea kertomassa tuon myllyhelvetin vaaroista.

Minun mielestäni totuuden salailun tässä maassa pitäisi jo loppua.

Tiedän, että monet lehdet ovat jättäneet minun kirjoituksiani julkaisematta. Ei siksi, että ne olisivat olleet huonosti kirjoitettuja, eikä muistakaan journalistisista syistä, vaan siksi, että se on se pienemmän riesan tie.  Jostakin syystä lehti on suostunut siihen, että se ei kerro mitään tuulivoiman vastaisia asioita.  Tähän kategoriaan sisältyvät myös mielipidekirjoitukset.

Joskus tunnen itseni melko avuttomaksi.  Blogini lukijamäärä on melko vähäinen ja lehdet eivät julkaise, muutoin kun vahingossa, totuutta asiasta.  Onnittelen Hannu Heinosta, joka on onnistunut raottamaan totuuden verhoa.  Tapahtuisipa se oikeasti niin, että Suomessakin opittaisiin luottamaan kokemukseen ja myös ulkomaalaisiin tutkimuksiin.  Ehkä me sittenkään täällä Suomessa emme ole niin korrutiovapaita kuin usein annamme ymmärtää.

Ensinnäkin on niin, että kustannukset alkavat jo paljon ennen kuin myllyt ylittävät Suomen rajan. Myös tarvittavan säätövoiman rakentaminen tuo kustannuksia, joskus jopa enemmän kuin varsinaisten myllyjen pystyttäminen.

Harvoin olen myöskään nähnyt diagnoosia, jossa olisi tuo vibroakustinen oireyhtymä mainittu, vaikka kyseessä olisi ollut siitä aiheutunut kuolemaan johtanut seuraussairaus.

On valitettavaa, että luultavasti minä en ennätä näkemään, kun noita myllyjä aletaan purkaa Suomessa.  Uskon, että näin kuitenkin tapahtuu, sillä joskushan meidän on herättävä. Surullistahan se olisi, jos ulkomaalaisista lehdistä saisimme vain lukea: ”Tuulimyllyt tappoivat kansan sukupuuttoon.” 

Se olisi teko , johon edes venäläiset eivät pystyneet.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti