sunnuntai 25. elokuuta 2019

Yliherkkä vähemmistö

Häpeän melkein syntymääni, kun ajattelen, kuinka yksisilmäisesti olen maailmaa katsellut ja mielestäni suorastaan palvonut tiedettä ja buuannut enemmistön mukana vähemmistölle, joka on rohjennut pitää kokemusperäistä tietoa varmempana totuutena kuin ns. tieteellisiä tutkimuksia.

Kun nyt on ikää, koulutusta ja kokemusta karttunut, olen itsekin ajautunut tuohon vähemmistöön. Ei se vieläkään ihan itsestäänselvyys ollut, sillä olinhan joutunut elämään elämäni hyvinkin ankeissa oloissa, jossa jollekin homeiselle hillolle vain naurettiin ja puhuttiin kuinka home kirkastaa äänen. No ei ole ääni kirkastunut, vaikka home oli melkein osa elämääni vielä 50-luvulla. Oli melko vaikea löytää rakennuksia, joissa ei jossakin määrin ollut myös hometta. Eipä siis ollut ihme, että pidin pikkusen höyrähtäneinä ihmisiä, jotka väittivät kärsivänsä homeallergiasta, ja mielestäni oli aivan naurettavaa, että jonkun viattoman sienen takia kokonaisia rakennuksia julistettiin käyttökieltoon.


Menneinä aikoinahan näin ei todella tehtykään, ja homeallergiset saivat tehdä todella kovan työn, että päästiin nykyiseen tilanteeseen, jossa homeen ymmärretään olevan todellinen vaiva, joka sairastuttaa osan ihmisiä.  Homeesta sairastuneet ihmiset ovat nyt päässeet onnelliseen asemaan, sillä heidän vaivansa on tunnistettu ja tunnustettu.  Se johtaa tietysti siihen, että virallinen Suomi tulee tavalla tai toisella vastaan.


Olikohan Luojalla tarkoitus lyödä minua märällä rätillä päin kasvoja, kun jouduin tilanteeseen, jossa itse sairastuin ”huuhaa”-tautina pidettyyn sairauteen - vibroakustiseen oireyhtymään, joka ei sekään ole Suomessa tunnustettu sairaus.  Jouduin sattumalta muuttamaan alueelle, jonne rakennettiin valtavia määriä tuulivoimaloiksi nimitettyjä häkkyröitä, joista lähtee ihmiskorvin havaitsematonta ns. infraääntä. Tuo infraääni on ilmamolekyylien värähtelyä, joka joillekin ihmisille aiheuttaa merisairauden tapaisen olotilan, joka voi johtaa moniin muihin sairauksiin.  Sain nyt kokea ihan omakohtaisesti, miltä tuntuu sairastaa todella pahaa sairautta, jonka olemassaoloa ei muu yhteiskunta edes halua tunnustaa. Sanottiin vain, että kyseisiä oireita ei ole tieteellisesti todistettu.

Edes tuo väite ei pidä paikkaansa. Suomessakin vieraillut professori Alves-Pereira tutkimusryhmineen on todistanut ja antanut nimen tuolle oireyhtymälle. Ympäri maailman on samantapaisia tutkimuksia tehty ja päädytty jokseenkin samoihin tuloksiin.  Vain Suomessa nuo tutkimukset on virallinen taho kokonaan laiminlyönyt, mutta tässä maailmassa asuu muitakin kun suomalaisia.

Saa nähdä, kuinka kauan tuulivoimayhtiöt onnistuvat salaamaan tosiasiat.  Sadat suomalaiset ovat minun tavoin joutuneet pakenemaan kodistaan, mutta tavalla tai toisella heidät on vaiennettu.


Tuulivoimapakolaisten ja home-evakkojen lisäksi on kolmas vähemmistö, joka myös luokitellaan lähes mielisairaiksi, jos kertovat oireistaan. He ovat sähköyliherkkiä.  Tapasin tällaisen henkilön ja kuuntelin mielenkiinnolla hänen kertomustaan. Lähtökohtaisesti olin sitä mieltä, että eihän tuo voi olla totta.  Kun kuitenkin olen erittäin korkeasti koulutettu tutkija ja sähköalankin asiantuntija, rupesin etsimään tietoa asiasta.  Ensimmäinen havaintoni oli se, kuinka heppoisin perustein ns. tiedemiehet väittävät sähköyliherkkyyden luulosairaudeksi.  Varsinaisesta vaivasta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta tutkittuani ilmiötä ja sähkömagneettista säteilyä yleensä, oli minun pakko todeta, että ainakin mahdollista se on.

Ihan ilman kokemuksia en minäkään ole jäänyt. Jousipatja on kuin anteeni, eikä sen päällä nukkuminen onnistu ainakaan televisiolähetysten aikana, ei ainakaan minulta.
Jokaiselle golfin harrastajalle suosittelisin omakohtaista matkaa Ähtäriin, jossa golfkentän yli kulkee voimalinja.  Jokaiseen metallivartiseen mailaan indusoitui käsissä tuntuva jännite. 
Ihminen on myös sähköä johtava mötikkä, ja voin vain arvella mitä tuollainen induktiojännite aiheuttaa elimistössämme ja ihmisen herkässä hermojärjestelmässä.

On luultavaa, että minä en pysty todistamaan sähköyliherkkyyden olemassaoloa, samoin kun en pysty näyttämään toteen myöskään vibroakustista oireyhtymää, mutta ihan kokemusperäiseen tietoon nojaten minä uskon niiden olemassaoloon.

Jos joku toimittaja menee yhdeksi yöksi nukkumaan jollekin tuulivoima-alueelle eikä sairastu, ei se suinkaan ole todistus siitä, että tuota sairautta ei ole olemassa.

Jos se ylipäätään todistaa mitään, niin se todistaa vain sen, että tuo kyseinen toimittaja ei sairastunut yhdessä yössä.  Voi olla, että kestäisi kauemminkin, tai ei sairastuisi ollenkaan. Kaikki eivät tule merisairaaksi ja minunkin oireiden ilmenemiseen kului muutamia viikkoja ensimmäisen myllyn käynnistämisestä.   Minun kohdallani kyse oli pitkäaikaisesta altistumisesta.  En tiedä, miten olisi käynyt, jos olisin yötä päivää pelannut golfia Ähtärissä.  Oletan, että ainakin minusta olisi tullut hyvä golfari.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti