Minun uskoni

Meillä ihmisillä näytäisi olevan taipumus jakaa kansaa kahtia milloin milläkin tavalla.  On poliittisia jakoja vasemmistoon ja oikeistoon sekä jakolinjoja myös uskovaisiin ja ateisteihin, sekä mikä pahinta, myös hyviin ja huonoihin ihmisiin. Myös minä tunnustan joskus jakaneeni ihmisiä erilaisin perustein, mutta olen hieman taipuvainen myös ymmärtämään Eino Leinon sanoja ”paha ei ole kenkään ihminen, vain toinen on heikompi toista”.  Minun ajatusmaailmassani pahuuteenkin on joku syy, johon tuo ”paha ihminen” ei ole itse varsinaisesti vaikuttanut, eikä ole edes tietoinen siitä.

Olen parhaillaan kirjoittamassa kirjaa, jonka nimenä on ”Ryssän lapsi”.  Se kertoo siirtolaisiin kohdistuneesta rasismista sodan jälkeen. Minä olin tuo kirjassa mainittu ryssän lapsi ja muistan tuon nimityksen koko ikäni.  Myös se on jättänyt minuun jälkeni, minusta on tullut ns. ”suvakki” ja melko kiihkeä rasismin vastustaja. Näinhän ihmismieliin vaikutetaan, vaikka vaikutus ei aina ole ihan tarkoituksenmukainenkaan.

Uskonto on myös erilaisia jakolinjoja herättävä asia. Uskovaisiksi nimitetään niitä ihmisiä, joka kuuluvat johonkin lahkoon tai julistautuvat uskovaisiksi. Tosiasiassa lähes kaikki ovat tavalla tai toisella uskovaisia, mutta kaikki eivät edes ymmärrä sitä. Jopa useimmat ateistiksi itseään nimittävät ihmiset uskovat historiaan, mutta haluavat sulkea pois Jeesuksen. Tosiasiassa Jeesus on yhtä todellinen historian hahmo kuin joku Galilei tai Arkhimedes. Näiden olemassaoloa ei kukaan yritä kiistää, miksi siis Jeesuksen.  Uskoa vaatii sitten jo Jeesuksen ihmetekoihin uskominen, tai se että kyseessä on Jumalan poika.  Tässä on juuri se ero, joka on uskon ja uskovaisuuden välillä.

Koska minulla on hyvin korkea matemaattispohjainen koulutus, en voi yksinkertaisesti uskoa siihen, että maailmankaikkeuden kaltainen hieno matemaattinen järjestelmä olisi syntynyt sattumalta. On pakko olla joku korkeampi voima, jota voimaa minä nimitän Jumalaksi. 

On ihmeellistä, että nekin, jotka epäilevät Jeesus-nimisen historiallisen henkilön olemassaoloon, saattavat sokeasti luottaa johonkin alkuräjähdykseen, jollaista ei oikeasti ole koskaan tiedetty tapahtuneen. Siinä sitä uskoa todella tarvitaan.

 

Minulle ei tuota pienintäkään vaikeutta lukea omaa uskontunnustustani, vaikka yleisesti en ainakaan tiedä kantavani uskovaisen leimaa.  Kyllä minä siis olen uskovainen, vaikka elämäntapani eivät aina ole olleet kovin hurskaita, tai ainakaan vaikuttaneet siltä.

Ehkä minun Jumalani on hieman erilainen kuin ”lahkolaisten” Jumala. Minun Jumalalleni riittää se, että minä itse elän suurin piirtein nuhteettomasti enkä tahallani pyri vahingoittamaan toisia ihmisiä. Olen useinkin sortunut synteihin, joita olen sitten myös joutunut katumaan.

Ehkä tämä onkin hyvä lopettaa Jeesuksen sanoihin:

”Vaikka teidän syntinne olisivat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, ne tulevat puhtaaksi kuin karitsan villa.”

Minun Jumalani ei ole pyytänyt ylistystä tai palvontaa, mutta toivon hänen hyväksyvän sen. Näitä tilaisuuksia varten minä olen rakannuttanut Kalajoelle ortodoksisen kappelin, kiitokseksi elämästäni ja siitä varjelusta, jota olen niin usein saanut kokea.

Ei minulla koskaan ole ollut tuuria, se on ollut suojelusta.