Tuloerotko meidän pahin ongelma?

Kaikkea sitä maailmalla oppii vielä myös eläkkeellä ollessaan, kun käyttää aikaansa muuhunkin kuin juopotteluun ja syöpöttelyyn. Heikkonäköisyydestäni huolimatta olen löytänyt melkein uuden harrastuksen: olen ruvennut lukemaan tieteellistä tekstiä ja sitä olen tänne blogiinikin yrittänyt jotenkin tunkea.

Toki myös silloin tällöin lyön omia mielipiteitäni sekaan, mutta täytyy myöntää, että useimmat älynväläykset on jostain poimittu. Pääsääntöisesti ei mistään niin kamalan monimutkaisista lähteistäkään. Radiosta, televisiosta sekä sanoma-  ja aikakausilehdistä. Minä poimin ne suurin piirtein valmiiksi purekselttuina ja sitten hieman maustan niitä niin, että ne alkavat näyttää minun näköisiltä.

Yleensä ne ovat asioita, joihin minulla on jokin kanta joko puolesta tai vastaan, mutta joskus käy niin, että olen ikään kuin sivustaseuraaja. Joudun sulattelemaan näitä asioita aivan samalla tavoin kun te, hyvät lukijani.

Tällä kertaa märehdin tuloeroja, joita sellaisena kyllä vastustan, mutta kokonaistaloudellinen näkökanta on poimittu Maailman kuvalehdestä, joka on saanut puolestani toimia tutkivan journalismin ahtailla poluilla.

Suomi ei vielä ole aivan kärkimaita luokiteltaessa maita sen mukaan, miten niissä nämä ihmisten väliset tuloerot näyttäytyvät. Kärkimaita ovat nimittäin Turkki, Yhdysvallat, Chile, Meksiko ja Israel, mutta Suomi on hyvää vauhtia tulossa perästä.

Meillä vakiintuneet "kultaiset kädenpuristukset" ja niitä vastaavat muut optiot ovat nostaneet Suomen huimaa vauhtia näiden "huippumaiden" vanaveteen.

Tuloerot ovat pitkään olleet lähinnä kehitysmaiden ongelma, mutta vähän kerrassaan niistä on tullut yleismaailmallinen ilmiö.

Varsin järkyttävään tulokseen ovat päätyneet tutkimuksissaan sekä OECD että IMF; ne ovat kuin yhdestä suusta todenneet, että tuloerot ovat haitaksi paitsi kehitykselle, niin myös talouskasvulle. On selkeästi osoitettu, että maassa, jossa tuloerot kasvavat ennätysnopeasti, talouskasvu hiipuu samaa tahtia.

Ihan nyt en osaa avata sitä mekanismia, jolla tämä yhtälö toimii, mutta ei tarvitse mennä merta edemmäksi kallaan, kun voi huomata, että tottahan tuo näyttää olevan. Ihan meidän oma maamme näyttää olevan hyvänä esimerkkinä.

Ihan tasapaksua palkkapolitiikkaa en toki kannata, mutta kohtuuttomuutta vastustan. Kohtuuttomuuksia Suomessakin jo maksetaan, kun kuvitellaan, että joku henkilö saattaa tehdä lähes 10 - 100 kertaa arvokkaampaa työtä kun joku toinen. Vai sisältyyköhän siihen sittenkin joku jippo? Ehkäpä hän ei oikeasti olekaan niin arvokas.

OECD:n ja IMF:n toteamukseen on helppo yhtyä myös siksi, että tasaisemman tulojaon maissa, Kiinassa ja Intiassa, talouskasvu on ollut aivan omaa luokkaansa, joskin talous kasvaa vielä nopeammin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Luulenpa, että minun lisäkseni monia muitakin järkyttää kehitysjärjestö Oxfamin viimeinen raportti, joka kertoo meille, että yksi prosentti maailman ihmisistä omistaa enemmän kuin loput 99%. Tämä järkyttävä tosiasia tuskin kuuluu tähän tuloeroasiaan, mutta jostain erostahan tämäkin kertoo. Tuskinpa meidän Herramme tarkoitti, että ihokkaat ihan näin jaetaan.

Toki köyhyyttä ja rikkautta on kaikkialla, ja samat köyhtymisen ja rikastumisen mekanismit toimivat joka paikassa.

Maailman suurin päättävä yhteisö YK ei myöskään ole hakannut pelkästään lakkia lattiaan, vaan päinvastoin kun ennen se ei ole asettanut kehitysprojektejaan ainoastaan vanhoille kehitysmaille, vaan kaikille maille.

Hyvä niin, sillä kyllä Suomikin hyvin pian voidaan lukea kehitysmaiden joukkoon.