Näin kirjoitin

Kallan kuvernööri täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja kaivoin vanhoja kirjoituksiani esille.   Kun ihminen vanhenee, se kuulemma viisastuu.  En tiedä onko se näin, sillä kovasti samanlaisilta vaikuttavat ajatukseni vieläkin, vaikka kymmenen vuotta on vierähtänyt. Näyttäisi siltä, että vuona 2010 olen kirjoittanut vain kaksi blogia, joista tässä nyt sitten näytteet. 

Onko nyt sitten nähtävissä muita viisastumisen merkkejä, niin saahan sitä arvella. Ainakin Perussuomalaisesta puolueesta olen eronnut, jota itse pidän viisastumisen merkkinä, vaikka se muutos ei niinkään johtunut minusta kuin puolueessa tapahtuneesta muutoksesta. Kaikkea vaan ei voi hyväksyä, tulivatpa mielipiteet mistä tahansa.

Tässä tätä siis tulee.

*****

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Silleen se menee...

Että valtakunnassa kaikki hyvin... Meidän perustuslakihan sanoo, että ylin valta tässä valtakunnassa kuluu kansalle. Näinhän se varmasti on.... siis perustuslain mukaan. Tästä ehdottomasta säännöstä on vain kaksi poikkeusta.... sananvalta ja päätösvalta.

Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunalle, jossa taas valtaa käyttävät sellaiset despootit kun Paavo Lipponen, jolla ei ole minkäänlaista virallista valtaa. Ihan vain huvikseen herra päättää, mitä nappulaa äänestyksissä painavat ne, joille kuuluu nappulanpainatavalta. Mitään merkitystä ei ole niillä lupauksilla, joita nappulanpainajat ovat kansalle antaneet. Oikeastihan he ovat vain nappulanpainajia, joka toki pitäisi jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen ymmärtää. Lähes jokaisessa poliiittisessa puolueessa on joku "lipponen".

Oikeasti meillä ei siis ole sananvaltaa, mutta onhan meillä kuitenkin sananvapaus.

Sananvapautta meillä ei rajoiteta muulloin kuin silloin, kun esität omia mielipiteitäsi.

Tämän blogin tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä näistä epäkohdista. Kenties myös herätellä ihan itsenäisiä ajatuksia.

Varoitan kuitenkin... Liian itsenäiset ajatukset saattavat johtaa syytteeseen. Varmuudella näin tapahtuu, jos julkaiset ajatuksiasi polittisista päättäjistä tai ikivihreistä naisista.

Niinpä voi lopulta käydä, että minäkin tulen lopulta esittämään pehmeäksi rutistettuja ja puhtaaksi puhellattuja veihtoehtoisia ehdotuksia asioiden hoitamiseksi. 

*****

Voihan helvetti...

En minä tyhmä ole, vaikka olenkin osa Suomen kansaa ja vaikka poliitikot näyttävätkin ajattelevan, että kansa on tyhmää. Ihan oikeasti meinasin satuttaa istumalihakseni laskeutuessani koko sadan kilon massallani lautalattialle, kuultuani että ministereillä ja jopa kansanedustajillakin on tavallista korkeampi syytekynnys. Perustuuko tämä olettamukseen, että poliitikot joka tapauksessa ovat sen verran kelmejä, että kaikki istuisivat linnassa, jos saisivat syytteen samanlaisista rikoksista kuin tavallinen rahvas.
Niinhän se oikeasti taitaa olla. Onni onnettomuudessa on, että itse on saatu lait laatia ja kaikeksi varmuudeksi vielä itse saadaan tutkia omia rötöksiä.
Kyllähän se tietysti siltä tuntuu, että se on niin väärin.... niin väärin.
Kansalaisen oikeustajuni kertoo, että asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jos poliitikko.. vaikkapa ministeri... syyllistyy rikokseen, on se vähintäin raskauttava asianhaara, ja syytekynnyksen tulisi olla ehdottomasti matalampi kuin tavallisilla tolleroilla, joiden voidaan joskus olettaa erehtyvän.
Eikös se niin olekaan, että palvelijamme ovat rehellisiksi tunnettuja Suomen kansalaisia. 

 

 

 

Historia pitäisi uudistaa

Kun tietotekniikka, matematiikka ja insinööritieteet ovat muodostaneet ainoat älykkyyttä vaativiksi tieteenaloiksi, valitsi nykynuoriso tietenkin opintoalakseen jonkun noista ammateista, ja  humanistisista aloista tuli pikkuhiljaa ylijäämäylioppilaiden kaatopaikkoja. Koulu-uudistus oli taas aikoinaan se suuri virhe, joka sai aikaan tämän ylijäämäylioppilaiden suuren määrän.  Kaikista pyrittiin leipomaan ylioppilaita vaikka väkisin. Kun ei muu auttanut, laskettiin rima niin alas, että Taavi Tollerokin läpäisi seulan.  Kyllähän me jossakin vaiheessa elimmekin aikaa, jolloin tietotekniikkainsinööreistä oli huutava pula ja näitä jouduttiin tuomaan aina Intiasta ja Kiinasta asti.  Tätä puutetta yritettiin korvata myös lisäämällä insinöörikoulutusta enemmän kuin tämän kokoiselle maalle olisi tarpeellista ja luonnollista.  Kun tämä insinööribuumi sitten meni ohi, jäi jäljelle vain lisätty koulutus ja laumoittain työttömiä insinöörejä.  Jos Suomeen tuodut insinöörit sitten jäivät Suomeen, tuli heistä, monien mielestä, uhka Suomen turvallisuudelle, varsinkin jos sattuivat olemaan syntyisin jostain arabimaasta. 

Tämä sinänsä on aihe, josta olen paljon kirjoittanut ja varmasti vielä kirjoitankin, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä nykynuorison historian tuntemukseen. Kaikki liittyy kuitenkin kaikkeen ja olkoon tuo edellä oleva pohjustuksena sille, miksi omaakaan historiaa ei enää tunneta.  Kokijoita ja näkijöitä ei montakaan ole, ja kun historian opiskelu on jäänyt noiden ylijäämäylioppilaiden harteille, ei historiantuntemuksesta ole oikein buumia päässyt syntymään.  Täytyy sanoa, että onneksi meillä on museovirasto, joka jonkin verran on onnistunut suojelemaan vanhoja historiallisia rakennuksia.  Ihan omasta kokemuksestani tiedän, että monet historiallisesti arvokkaat kohteet olisi purettu ilman museovirastoa, yksinkertaisesti siitä syystä, että liian harvat tunsivat niiden historiaa. 

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump ei ehkä kuulu ruudinkeksijöiden kerhoon, mutta nykykieleen hänen hallintonsa on onnistunut luomaan uuden käsitteen.   Tuo termi on vaihtoehtoinen totuus. Tuntematta lainkaan tuota sanaa tai historiaa,  nykypolvi viljelee mielellään vaihtoehtoisia faktoja.  Koska historiaa ei tunneta, voidaan luoda oma historia juuri sellaiseksi kuin olisi haluttu sen olevan.

En ole historioitsija vaan historian harrastaja, enkä toki osaa oikaista kaikkia historian vääriä väittämiä.  Kuitenkin olen Karjalan pakolainen, ja vaikka en voi muistaa pakomatkan eri vaiheita, muistan kuitenkin muiden karjalaisten kertomuksia ja kokemuksia.  Tältä pohjalta on todella vaihtoehtoinen fakta se väite, että Karjalasta ei tullut pakolaisia.  Todellinen faktahan on, että niitä tuli pitkin pitkää itärajaamme, aina Petsamosta asti.  En minä ollenkaan ymmärrä, miksi tätä historian jaksoa pitää niin paljon hävetä, että jopa Karjalan liiton johtohenkilötkin vääristelevät asiaa. 

Toki en yhdenkään sodan aikoihin Karjalasta tuleen ole kuulut toistelevan tuota vaihtoehtoista totuutta, jota tuntuvat hokevan vain sodan jälkeen syntyneet sukupolvet.  Kyllä mielestäni historian koulutusta pitäisi vahvistaa niin, että ainakin oma historia saisi pysyä totuuspohjaisena.

 

Tämän päivän tapahtumat ovat jo muutaman vuosikymmenen kuluttua historiaa.  Oliasi varmasti mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa huomenna syntyvien ihmisten kertomuksia siitä, mitä tapahtui ennen heidän syntymäänsä.  Jokseenkin varmaa on, että muutamien totuuksien joukossa on myös vaihtoehtoisia faktoja.  

 

Kattokassinen

Ensimmäinen osa opiskelustani tapahtui siis Oulun teknillisessä oppilaitoksessa, jossa minusta tuli sitten sähköteknikko. Tuli sittenkin, vaikka opiskelu hetkeksi keskeytyikin ”yksityisluontoisen opintomatkan” takia.   Nuo kuolemanvaaralliset tilanteet taisivat sattua tuossa opiskelujen välillä, jolloin en ihan vielä ollut lopettanut alkoholin käyttöä.  Sillä aineellahan se oli taipumus viedä minut mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, joita en heti osannut edes säikähtää. Yhtä auto-onnettomuutta lukuun ottamatta lähes kaikessa oli osallisena alkoholi. Se ei suinkaan ollut syy mihinkään, sillä ei toki ollut viinan syy, että luonteessani oli vikoja, se vain toi ne esille. Ehkä syy sittenkin oli ”ryssänlapsen” leiman aiheuttamasta traumasta, joka ehkä aiheutti jonkinlaisen pätemisen tarpeen.

Pohjimmiltani olin hyvin arka, mutta pienessä kännissä tein kaikkea sellaista, jota selvin päin en missään tapauksessa olisi tehnyt. Pelkäsin korkeita paikkoja, joten ihan jostakin minulle tuntemattomasta syystä kiipeilin milloin minnekin. Kiimingin radiomasto oli yksi niistä paikoista - muistaakseni noin 300 m korkea. Ehkä jo lapsena hieman häpesin tuota ”heikkoutta” ja siksi rupesin harrastaman mäkihyppyä. Ei se laskeminen paljon rohkeutta vaatinut, mutta torniin nousu joskus pelotti. Jyväskylän vanhaan mäkeen noustiin pitkin puuportaita, joiden raoista näkyi alas, ja joskus sattui tuulenpuuska osumaan olalla olleisiin suhteellisen painaviin suksiin ja se horjutti tosi pelottavasti. Onneksi tuon kaiken tein vielä selvinpäin, siksi kai pelottikin. En minä silloin vielä viinasta mitään tiennyt, vaikka lapsuuden aikainen asuinympäristö oli melko kostea.  Myös tappelua minä pelkäsin, ja siksi kai minusta tuli nyrkkeilijä.

Korkean paikan kammoni sai minut ainakin kerran hyvin lähelle kuolemaa. Eräs ystäväni asui hyvin korkeassa talossa Oulun keskustassa. Tulin kapakasta myöhään yöllä ja rahani oli loppuneet. Myös linja-auto-liikenne oli loppunut, ja minä asuin jossain kaukana. Kun ulkona oli kohtuullisen kylmä, oli minun lähes pakko löytää lämmin nukkumapaikka. Muistin kaverini asunnon, mutta alaovi oli lukittu, eikä yöllä ollut satunnaisia ovesta kulkijoita.  Mieleeni välähti kattoluukku - sellainenhan oli kaikissa taloissa.  Kattoluukusta pääsi ullakolle ja sieltä rappukäytävään. Niinpä kiipesin paloportaita pitkin katolle, joka oli aika korkealla kahdensankerroksisessa talossa. Lisäksi katto oli hieman liukas, koska pellin päälle oli satanut lunta.  Nailonpohjaiset kenkäni olivat todella liukkaat, joten jo muutaman askeleen jälkeen aloin liukua loivaa peltikattoa pitkin kohden raunaa. Yritin olla kontallani, mutta liuku vain jatkui. Aivan katon reunalla kantapääni osui johonkin kanttaukseen ja liuku pysähtyi.  Olisihan se ollut melko rysähdys katolta asfaltille, jonne oli matkaa ainakin 25 – 30 metriä.  Sydän pamppaillen riisuin kenkäni ja aloin ryömimään kohden kattoluukkua.  Pääsin luukulle, pääsin ullakolle ja pääsin kaverini ovelle, josta myös sisälle keskellä yötä.

Kiittelin mielessäni peltiseppiä, mutta ehkäpä apu tuli sittenkin jostain muualta.  Myöhemmin olen myös pyytänyt anteeksi tuota yöllistä häiriköintiä.

Se oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin tuon kiinteistön katolla harhailin. Ehkä joku oli kuitenkin nähnyt ”kattokassisen” siellä katolla, sillä sen jälkeen kyseisiä paloportaita oli niin paljon lyhennetty alapäästä, että niille ei maasta käsin ollut mahdollista nousta.

Näillä ”kuolemaa halveksivilla” seikkailuilla ei tietenkään ollut mitään suoranaista yhteyttä rasismiin, mutta tietty ilmapiiri leijui vielä Oulussa oloni alkupuolillakin. Hyvän kuvan asenneilmapiiristä antaa seuraava episodi.

Jouduin väittelyyn olulaisen liikemiehen kanssa asiasta, jonka hyvin tunsin, joten luonnollisesti ”vastustajani” jäi tappiolle.  Toinen ”perusoululainen” lohdutti tätä sanomalla: ”Eihän se ole edes oululainen, joku junan tuoma”.

Jos en siis ollut ryssän lapsi enkä landepaukku, olin kuitenkin junan tuoma.  Kyllä Suomi on todella rasistinen maa.  Edes suomalainen ei ole oikea suomalainen, jos ei ole paikkakunnalla ikänsä asunut.

Nämä ikänsä paikkakunnalla asuneet eivät oikein halua hyväksyä minkäänlaista muuttoa, puhumattakaan maahanmuutosta, jolloin sekaan saattaa sattua ihan erivärisiäkin ihmisiä.

Erään puolueen johtaja nimittikin tätä kosmeettiseksi haitaksi. Liekö ihan korrektia kielenkäyttöä itseään sivistyneeksi luulemalta ihmiseltä.

Maailman parhaat suomalaiset

Olen toki kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin, sillä moinen typeryys on minua aina kiukuttanut. Pitäisihän jokaisen täysjärkisen tajuta, että ei voida mitenkään väittää, että me kategorisesti olisimme jossakin asiassa parempia kuin muut. On totta, että Paavo Nurmi oli aikanaan maailman paras juoksija, samoin kun Lasse Viren vuosia myöhemmin, mutta he olivat yksilöitä ja vain omana aikanaan. Minä tuskin olisin pärjännyt vähänkään isommissa kilpailuissa, vaikka olen suomalainen. Mikään kansallisuus ei tee kenestäkään maailman parasta missään asiassa.

Kun pääministeri kertoo, että meillä on maailman parhaat kätilöt, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Kaikkialla maailmassa on aina synnytetty, eikä ole mitään perusteita väittää, että meillä synnytettäisiin paremmin ja parempia lapsia kuin muualla.

Väitetään myös, että meillä on maailman paras koulujärjestelmä ja maailman parhaat opettajat. Uskokoon ken tykkää...

Nämä suomalaiset viisaat lukevat keksinnöikseen tiskikaapin ja AIV-rehun. Eivät kovin teknisiä laitteita, eikä kaikki ole edes totta.  Kuivauskaapin kehittäjä oli todellisuudessa itävaltalainen arkkitehti, josta syystä ei suomalaiselle myönnetty patenttia.

Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu. Toki AIV- rehu on tarpeellista, mutta ei se ihan ikiliikkuja ole.  Saihan Virtanen kuitenkin Nobelin palkinnon.

Haluan tässä alustuksessani vain kertoa, että ihmiset eri puolilla maailmaa ovat jokseenkin samanlaisia. Joissakin maissa on paremmin järjestäytynyt yhteiskunta ja joissakin hieman huonommin. Samaa pätee lähes kaikkeen muuhunkin. Emme siis voi itsekkäästi väittää, että olisimme asiassa jossakin maailman parhaita.

Toki suomalainen järjestelmä on ihan hyvä, mutta paljon olisi myös kehitettävää. Kaikessa sellaista kohtuullista keskitasoa maailman mittakaavassa.

Aivan varma olen, että meillä ei ole maailman parhaita kätilöitä eikä maailman parhaita opettajia. Tuskin edes maailman parhaita lääkäreitä ja insinöörejäkään. 

Alvar Aalto on julistettu melkein jumalaksi, mutta on kuulunut myös monia kriittisiä ääniä.

Eräs rakennusinsinööri totesi: ”Aallon suunnittelemissa taloissa ei pysy lämpö sisällä eikä vesi ulkona”.

Oli miten oli, mutta oikeasti en pidä näistä ihmisten asettamista epäjumalista.

Kotimaan matkailua

Olen usein kirjoittanut tälle palstalle tekemistäni ulkomaan matkoista, lainkaan ajattelematta kotimaamme matkailun aarteita.  Vähän kornilta kai kuulostaa, jos rupean kertomaan, että olipa tosi hyvä, kun tuli tuo korona, joka pani stopin poskettomalle ulkomaan matkailulle. Ikään kuin ulkomailla olisi parempia nähtävyyksiä kuin täällä meillä Suomessa! Ihan sattumalta jouduimme kiertämään pienen kierroksen Keski-Suomessa, jossa olen asunut suuren osan elämääni, mutta en ole kovin paljon ajatellut tämän maakunnan ihmeitä.

 

Kaikki alkoi Pirjon kyselystä eräästä kuvasta. ”Missä on tällainen silta?” Enhän minä sitä suoralta kädeltä tiennyt, mutta ajattelin, että sen täytyy olla Päijänteen yli johtava silta jostain Kärkisten salmen kohdalta. Ei kai siinä auttanut muu kuin kääntää auton pyörät kohden Korpilahtea, josta muistelin tuon ylikulkupaikan lähtevän. Niinhän se oli, että silta sinänsä oli jo näkemisen arvoinen, mutta varsinaiset näkemisen arvoiset maisemat löytyivät vasta Päijänteen itäpuolelta.

 

Päijänteen itäpuolelta löytyisi myös matkan helmi Peltolan mäkitupalaismuseo Luhangan Tammijärveltä. 

 

Vielä vaikeammissa oloissa kuin syrjäseutujen torpparit,asuivat ja elivät mäkitupalaiset, jotka muodostivat näillä seuduin pääasiallisen maatyöläisväestön. Mäkitupalaisilla ei ollut mitään omaa, vaan he elivät talojen maille rakentamissaan asumuksissa, joita ei todellakaan voinut kovin ylellisenä pitää.

”Peltolan kylä” on syntynyt yllä mainitulla tavalla vuosisatojen aikana maatilan maille, jonka omistajat luovuttivat rakennukset kotisutuyhdistyksen haltuun museoksi vuonna 1960.

 

Rakennukset on entisöity pääosin luhankalaisten talkootyönä ja ne sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Paikalla on nyt kaiken kaikkiaan 19 rakennusta.  Museossa on nyt noin 1800 esinettä, jotka ovat peräisin jostain 1700-luvulta.  Myös ”Peltolan kylän” rakennuksista vanhin ”isotupa” on peräisin tuolta vuosisadalta.

Olen käynyt Eifel-tornissa kahvilla, Punaisella torilla Moskovassa ja Kolosseumilla Roomassa, samoin kun useissa muissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa, mutta kyllä tuo ”mäkitupalaismuseo” vetää näille kaikille vertansa. 

Niinhän se tietysti on, että ”kuka millaisia muistoja haluaa kerätä”.