Miksi Jeppe juo?

Tuo on se ikivanha kysymys, johon ei oikein kukaan ole löytänyt pätevää vastausta. Mika Nousiainen epäilee Petri Honkosen ymmärtävän tahallaan väärin. (Keskisuomalainen 27.11.2019)  Sellaista toki tässäkin yhteiskunnassa sattuu, mutta näyttää kovasti siltä, että Mika Nousiainen ei oikein itse ymmärrä lainkaan, mistä on kysymys.

   

Sillan alla majaileva ”Janne” on kyllä itse syypää omaan tilaansa, eikä siihen oikeasti löydy apua yhteiskunnalta. Tuon avun ”Janne” on kyllä saanut, mutta useimmiten ei ole edes halukas ottamaan sitä vastaan. Tuskinpa Suomessa on yhtään kurjissa oloissa elävää suomalaista, joka ei olisi halutessaan saanut apua.  Väitän, että jokaisella suomalaisella on ollut mahdollisuus nousta ainakin ”keskikastiin”.  Saman mahdollisuuden minä toki antaisin myös maahanmuuttajille, jotka ovat hyvä apu meidän väestököyhälle yhteiskunnalle, jossa noita ”janneja” on aivan liikaa.

Kaikki suomalaiset varmasti toivovat, että syntyvyys lisääntyisi tässä maassa, mutta näin ei vain näytä käyvän. Minunkaan mielestä ei syntyvyyttä ja maahanmuuttoa tulisi verrata keskenään, ei ainakaan taloudellisessa mielessä, mutta näinhän jotkut poliitikot suuressa tietämättömyydessään kuitenkin tekevät.  Totta kai syntyvä lapsi on sijoitus tähän yhteiskuntaan, mutta niin on maahanmuuttajakin. Kun syntyvän lapsen kustannuksia siihen hetkeen, jolloin hän on tuottoisa veronmaksaja, verrataan vastaaviin maahanmuuttajan kustannuksiin, on vain todettava, että tuo itse tuotettu yhteiskunnan lisäys maksaa yli kymmenen kertaa sen minkä yhden maahanmuuttajan kotoutus.

Kuten sanoin, ehdottomasti haluaisin, että Suomeen syntyisi lisää kansalaisia kustannuksista huolimatta, mutta minkäs minä sille voin. Näin ei vain näytä käyvän, joten säilyttääksemme nykyisen hyvinvoinnin meidän on turvauduttava ”tuontiin”.

On totta, että emme voi aina olla varmoja tulijoiden tasosta, mutta joku riski on kai pakko ottaa. Emme voi myöskään olla varmoja siitä, millainen rikollinen äidin vatsasta pullahtaa. Sitä ei edes Suopo pysty kontrolloimaan. Näitä ”janneja” näyttää syntyvän jatkuvasti, ja ne ovat meille todella kalliita.

En toki ehdota maahanmuuton lisäämistä, mutta maastamuuttoa pitäisi jotenkin kontrolloida. Onhan jotenkin kohtuuttoman epäoikeudenmukaista, että kansa, jonka joka neljäs edustaja asuu ulkomailla, käsittelee ulkomaalaisia kuin saastaa.  Sen verran humaani olen, että sallisin kaikille ihmisille asumisoikeuden ihan missäpäin maailmaa haluaisivat asua.  Työ ja turvallisuus on kaikkien ihmisten perusoikeus, myös maahanmuuttajien. Sen verran tunnen ”mamuja”, että näitä asioita he Suomesta hakevat ja haluavat antaa oman panoksensa tämän maan rakentamiseksi.

Jos nyt sanon, että suomalaisten käyttäytymisen takana on rasismi, tiedän saavani vihamielisen ryöpyn. Olkoon ihan millainen ryöppy tahansa - rasisti lakkaa olemasta rasisti vasta silloin, kun lopettaa rasistisen käyttäytymisensä.

Kattokassinen

Ensimmäinen osa opiskelustani tapahtui siis Oulun teknillisessä oppilaitoksessa, jossa minusta tuli sitten sähköteknikko. Tuli sittenkin, vaikka opiskelu hetkeksi keskeytyikin ”yksityisluontoisen opintomatkan” takia.   Nuo kuolemanvaaralliset tilanteet taisivat sattua tuossa opiskelujen välillä, jolloin en ihan vielä ollut lopettanut alkoholin käyttöä.  Sillä aineellahan se oli taipumus viedä minut mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, joita en heti osannut edes säikähtää. Yhtä auto-onnettomuutta lukuun ottamatta lähes kaikessa oli osallisena alkoholi. Se ei suinkaan ollut syy mihinkään, sillä ei toki ollut viinan syy, että luonteessani oli vikoja, se vain toi ne esille. Ehkä syy sittenkin oli ”ryssänlapsen” leiman aiheuttamasta traumasta, joka ehkä aiheutti jonkinlaisen pätemisen tarpeen.

Pohjimmiltani olin hyvin arka, mutta pienessä kännissä tein kaikkea sellaista, jota selvin päin en missään tapauksessa olisi tehnyt. Pelkäsin korkeita paikkoja, joten ihan jostakin minulle tuntemattomasta syystä kiipeilin milloin minnekin. Kiimingin radiomasto oli yksi niistä paikoista - muistaakseni noin 300 m korkea. Ehkä jo lapsena hieman häpesin tuota ”heikkoutta” ja siksi rupesin harrastaman mäkihyppyä. Ei se laskeminen paljon rohkeutta vaatinut, mutta torniin nousu joskus pelotti. Jyväskylän vanhaan mäkeen noustiin pitkin puuportaita, joiden raoista näkyi alas, ja joskus sattui tuulenpuuska osumaan olalla olleisiin suhteellisen painaviin suksiin ja se horjutti tosi pelottavasti. Onneksi tuon kaiken tein vielä selvinpäin, siksi kai pelottikin. En minä silloin vielä viinasta mitään tiennyt, vaikka lapsuuden aikainen asuinympäristö oli melko kostea.  Myös tappelua minä pelkäsin, ja siksi kai minusta tuli nyrkkeilijä.

 

Korkean paikan kammoni sai minut ainakin kerran hyvin lähelle kuolemaa. Eräs ystäväni asui hyvin korkeassa talossa Oulun keskustassa. Tulin kapakasta myöhään yöllä ja rahani oli loppuneet. Myös linja-auto-liikenne oli loppunut, ja minä asuin jossain kaukana. Kun ulkona oli kohtuullisen kylmä, oli minun lähes pakko löytää lämmin nukkumapaikka. Muistin kaverini asunnon, mutta alaovi oli lukittu, eikä yöllä ollut satunnaisia ovesta kulkijoita.  Mieleeni välähti kattoluukku - sellainenhan oli kaikissa taloissa.  Kattoluukusta pääsi ullakolle ja sieltä rappukäytävään. Niinpä kiipesin paloportaita pitkin katolle, joka oli aika korkealla kahdensankerroksisessa talossa. Lisäksi katto oli hieman liukas, koska pellin päälle oli satanut lunta.  Nailonpohjaiset kenkäni olivat todella liukkaat, joten jo muutaman askeleen jälkeen aloin liukua loivaa peltikattoa pitkin kohden raunaa. Yritin olla kontallani, mutta liuku vain jatkui. Aivan katon reunalla kantapääni osui johonkin kanttaukseen ja liuku pysähtyi.  Olisihan se ollut melko rysähdys katolta asfaltille, jonne oli matkaa ainakin 25 – 30 metriä.  Sydän pamppaillen riisuin kenkäni ja aloin ryömimään kohden kattoluukkua.  Pääsin luukulle, pääsin ullakolle ja pääsin kaverini ovelle, josta myös sisälle keskellä yötä.

Kiittelin mielessäni peltiseppiä, mutta ehkäpä apu tuli sittenkin jostain muualta.  Myöhemmin olen myös pyytänyt anteeksi tuota yöllistä häiriköintiä.

Se oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin tuon kiinteistön katolla harhailin. Ehkä joku oli kuitenkin nähnyt ”kattokassisen” siellä katolla, sillä sen jälkeen kyseisiä paloportaita oli niin paljon lyhennetty alapäästä, että niille ei maasta käsin ollut mahdollista nousta.

Näillä ”kuolemaa halveksivilla” seikkailuilla ei tietenkään ollut mitään suoranaista yhteyttä rasismiin, mutta tietty ilmapiiri leijui vielä Oulussa oloni alkupuolillakin. Hyvän kuvan asenneilmapiiristä antaa seuraava episodi.

Jouduin väittelyyn olulaisen liikemiehen kanssa asiasta, jonka hyvin tunsin, joten luonnollisesti ”vastustajani” jäi tappiolle.  Toinen ”perusoululainen” lohdutti tätä sanomalla: ”Eihän se ole edes oululainen, joku junan tuoma”.

Jos en siis ollut ryssän lapsi enkä landepaukku, olin kuitenkin junan tuoma.  Kyllä Suomi on todella rasistinen maa.  Edes suomalainen ei ole oikea suomalainen, jos ei ole paikkakunnalla ikänsä asunut.

Nämä ikänsä paikkakunnalla asuneet eivät oikein halua hyväksyä minkäänlaista muuttoa, puhumattakaan maahanmuutosta, jolloin sekaan saattaa sattua ihan erivärisiäkin ihmisiä.

Erään puolueen johtaja nimittikin tätä kosmeettiseksi haitaksi. Liekö ihan korrektia kielenkäyttöä itseään sivistyneeksi luulemalta ihmiseltä.

Viinat ruokakauppoihin?

Onneksi olen ihan itse pannut otsikkoon kysymysmerkin.  Miettiköön nyt sitten jokainen tahollaan, mitä oikeasti olen tarkoittanut sen jälkeen, kun olet lukenut tämän.  ”Älä mene, sinulla on vaarallinen huumorintaju” sanoi vaimoni kerran minulle, kun minua oli pyydetty vaalipaneeliin.  No en mennyt, ja oikeassa hän varmaan oli, niin kuin yleensäkin vaimot ovat. Jos vaimoilta kysyttäisiin, aletaanko viinoja myymään ruokakaupoissa, niin varmasti vastaus olisi jyrkkä ei, vaikka luultavaa on, että miehet lähtisivät kauppaan melko paljon mieluummin.  Valitettavasti myös miesten mieltä mielipidekyselyissä kuunnellaan, vaikka eivät he juurikaan käy ruokaostoksilla.

Ammun uutisissa kerrottiin, kuinka alkoholiin liittyvät tapot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet.  Vaikka alkoholilain suopeamman linjan ja tuon kehityksen välillä ei suoranaista yhteyttä ole löytynytkään, niin joku yhteyshän sillä täytyy olla. Tämä on myös asiantuntijan mielipide.  Naisiin kohdistuneet pahoinpitelyt eivät juurikaan ole lisääntyneet, mutta miesten tapot ovat lähes kaksinkertaistuneet.  Selittyyköhän se sillä, että miehet ovat entistä enemmän pois kotonaan.

No hyvähän se, että naiset säästyvät.  Vaikka alkoholin saatavuus ei minua henkilökohtaisesti koskekaan, on minulla silti asiaan selvä kanta.  Pysyköön vain viinan saatavuus jotenkin kontrollissa, vaikka suunta näyttäisikin olevan paranemaan päin.  Naisiin kohdistuvat pahoinpitelyt vähenevät, ja juopotkin tappavat vain toisiaan.

Eihän näin saisi tietenkään sanoa, mutta tilastot ja kokemus kertovat, ettei tästä nyt kovin suurta vahinkoa tälle kansakunnalle ole.  Sitä enemmän kansakunta suhteellisesti raitistuu, mitä enemmän juoppoja poistuu muonavahvuudesta.  Tiedän tiedän, tämä on kai sitä minun sairasta huumoriani, mutta oikeasti en kovin hyvää keinoa tuon sairauden torjuntaan keksi.  Yhteiskunnan tarjoamat palvelutkin ovat pääosin tehottomia, joiden ainut seuraus on potilaan saaminen siihen kuntoon, että jaksaa juoda jälleen.

Näin se elämä menee.  Vaikka olenkin kristitty ortodoksi, niin ihailen jotenkin muslimeja.  Miten he ovatkin onnistuneet saamaan alkoholismiin lähes nollatoleranssin. Arabimaissa en koskaan tavannut ainoatakaan humalaista, tai jos joskus tapasin, se olikin suomalainen.

Kai se minunkin elämäni on ollut sellaista nuoralla tanssimista, että olen saanut katsella tätä maailmaa monelta suunnalta.  Alkoholikaan ei minulle vierasta ole, mutta koskaan en ole kokenut sen tuovan kenellekään mitään hyvää. Uskallan jopa nyt väittää, että ”mikään asia ei ole niin pahasti, ettei sitä viinalla saisi vielä pahemmaksi.”  Tämä on se totuus, joka monelta kohtuukäyttäjältäkin tuntuu unohtuneen.  En siis ole suinkaan viinan vihollinen, mutta sen haitat pitäisi pystyä löytämään jo ennen isompia haittavaikutuksia. 

Mikko Niskasen ohjaama elokuva ”Kahdeksan surmanluotia” kyllä herätti myös minut. En usko, että Tauno Pasanen oli pohjimmiltaan paha mies, mutta niin vain viina tuhosi miehen elämän ja neljä poliisiakin sai surmansa. 

Jos minulla olisi lääke tähän yhteiskunnalliseen ongelmaan, käyttäisin sitä.  Ehkäpä se sitten on siinä, että annetaan juoppojen tappaa toisensa ja viedään loput johonkin saareen, jossa Alkon myymälävene käy kerran viikossa jakamassa annosviinoja.

Onhan tietysti vahinko, että nämäkin onnettomat ovat joidenkin isiä, mutta eivät he itse sitäkään ymmärrä.  Ainakaan se ei vaikuta heidän elämäänsä.

Valitettavasti minäkin tiedän sen.