Mitä on idiotismi?

Kun minäkin olen joskus nimittänyt ihmisiä idiooteiksi, haluan nyt tässä selvittää käsitykseni tuon sanan oikeasta luonteesta. On totta, että ihmiset syntyvät tähän maailmaan erilaisilla älynlahjoilla varusteltuna, eikä se tosiasia miksikään muutu, höyrytäänpä me asiasta kuinka paljon tahansa.

Jos haluamme kaikista samanlaisia korkeushyppääjiä, tulee meidän asettaa rima jonnekin alle metrin korkeuteen, josta todennäköisesti kaikki selviytyvät. Ehdottomasti pitää varjella, että kukaan ei edes yritä kokeilla, pääseekö hän korkeammalta, sillä siitä voisi vain turhan päiten ylpistyä ja luulla itseään toisia paremmaksi.  Oikeasti tätä menetelmää ei sanota korkeushypyksi, vaan sitä on ruvettu nimittämään koulu-uudistukseksi.  Periaatteessahan kyse on samasta asiasta: kaikki hyppäävät metristä ja sillä selvä.  Elämässä toki tulee eteen korkeampiakin esteitä, mutta niistä on sitten vain selvittävä tavalla tai toisella. 

 

Myönnän toki, että ihan korrektia kielenkäyttöä ei ole nimittää ketään idiootiksi, mutta on se joskus niin herkullista. Kai se myönnettävä on, että me olemme toinen toistamme älykkäämpiä. Mihin kohtaan me tämän idiotismin rajan sitten haluamme asettaa, riippuu varmasti siitä, millä oksalla me itse istumme. Yleensä tämä määritelmä syntyy siten, että ihmiset, jotka ovat samaa mieltä kanssamme, ovat älykkäitä ja eri mieltä olevat ovat poikkeuksetta idiootteja.  Jotta itse kukin poliittinen puolue voisi tuntea kuulua älymystöön, on säädetty puoluekuri, jonka ainakin pitäisi taata se, että ympärillämme on ainoastaan älykkäitä ihmisiä.  Tietysti tästä seuraa se, että jos istus jonkin toisen puolueen oksalla, näyttää siltä, että olet idioottien ympäröimänä.

Tietysti voit saada myös älyllisen sädekehän ymmärtämällä ja uskomalla faktoihin. Poliittisissa piireissä tämä on kuitenkin tavattoman harvinaista, sillä faktathan voisivat kumota asioita, joihin koko sukumme on uskonut niin kauan kuin muistan. Esimerkiksi tuuli on aina ollut puhdasta energiaa. Tuntuu se ihan kauhealta uskoa, että kun sitä yritetään valjastaa sähköntuotantoon, se muuttuukin ympäristöä tuhoavaksi ja sairauksia aiheuttavaksi hölynpölykasi.  Tässä astuu peliin suomalainen sisu. Sisukkaasti uskomme, että kun ääntä ei kuule, ei siitä ole kenellekään vahinkoa… ei sittenkään, vaikka ulkomaiset tutkimukset ovat jyrkästi toista mieltä ja sadat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan myllyjen läheisyydestä.

Alun alkaen tämä blogi on siis tarkoitettu poliittisia mielipidekirjoituksiani varten, enkä koskaan ole paheksunut kommentteja, pidän keskustelusta. Kommentoijalta olen kuitenkin edellyttänyt, että hän astuu samaan pöytään kanssani kertomalla nimensä, niin kuin minäkin olen nimeni julkaissut. Ei nimi miestä pilaa, mutta pelkäävätköhän jotkut että pilaavat nimensä.  En edelleenkään julkaise nimettömiä kommentteja, olivatpa ne kanssani samaa mieltä tai eri mieltä. 

Sellainenhan tämä maailma kuitenkin on, että samaa mieltä olijoiden ei tarvitse kommentoida ja toista mieltä olevat painavat päänsä pensaaseen.

Ja sitten lopuksi:

Vaikka olenkin usein kritisoinut asioita, olen toki nähnyt niissä myös paljon hyvää. Meidän nykyistä hallitusta on paljon parjattu, joten kaivanpa siitäkin ainakin yhden hyvän puolen esiin. Siinä ei ole yhtään vihreää ministeriä, joista pääasiallisesti on aina ollut vain haittaa.  Tätä taustaa vasten ymmärrän myös RKP:n pitkän hallitustaipaleen.  He eivät ole koskaan olleet mistään asiasta mitään mieltä, kunhan se on sanottu ruotsiksi :-).    

 

Mitä maksaa pakkoruotsi

Tuota otsikossa mainittua kysymystä on pohdittu aina silloin tällöin, mutta Suomen kaksikielisyys on asia, johon ei oikein koskaan ole uskallettu puuttua. Se on eräänlainen ”pyhä lehmä” joka pääsi taas aitauksestaan, kun rettelöitiin siitä, kumpi olisi sopivampi paikka päivystyssairaalalle, Seinäjoki vai Vaasa. Ruotsinkieliset vetosivat kielellisiin perusteisiin ollen melko varmoja, että ei suomen kielellä voi sairastaa eikä pakkoruotsilla oikeasti ole mitään merkitystä tosipaikan tullen. Selkeä oletus tuntui olevan, että lääkärit ja hoitajat eivät Seinäjoella tule toimeen sillä kielitaidolla, joka heille on puoliväkisin iskostettu.

On onni, että keskosten ei tarvitse puhua, sillä mitenkähän ruotsinkieliset vauvat mahtaisivatkaan selvitä Turun yliopistollisessa sairaalassa, jonne ummikkoruotsalaisia äitejä nyt lennätetään synnyttämään, kun Ruotsissa on sairaalapaikkapula? On tietysti totta, että potilaan ja lääkärin välinen ymmärrys helpottaa hoitoa, mutta ei se tunnu nousevan kynnyskysymykseksi muualla kun Suomen ruotsinkielisillä alueilla, jossa 90% asukkaista joka tapauksessa puhuu suomea ja lähes 100% sairaanhoitohenkilökunnasta on vähintäänkin ympätty pakkoruotsilla. Jonkinlaisella kokemuksellakin voin puhua, sillä täytyy taas vedota tuohon vanhaan kliseeseen ”jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.” Olen nimittäin tämän elämäni aikana asunut myös Ruotsissa, enkä ihan ilman lääkärin apua sielläkään selviytynyt. Varsin vähäinen oli kielitaitoni vielä silloin, vaikka valtio oli joltisenkin summan minun kielitaitooni sijoittanut. Hoitoa sain ja hengissä olen - onkohan se nyt sitten kansantalouden kannalta hyvä vai paha asia? Olkoon nyt sitten tuo sairaanhoitohenkilökunnan kielitaito rauhassa, sillä varmaan sitäkin pienempi kielitaidon tarve on monilla muilla virkamiehillä, joiden pakkoruotsiin on kuitenkin tuhlattu satoja miljoonia, ilman että sitä olisi koskaan tarvittu.

Koskaan ei ole laskettu sitä rahasummaa, joka virkamiesten pakkoruotsiin on tuhlattu, joten minäpä lasken sen nyt. Huutakoon hep, kuka huomaa näissä laskelmissa virheen, sillä luvut olen poiminut virallisista tilastoista.

Korkeakouluopiskelijat suorittivat viime vuonna pelkästään ruotsin kieltä opiskellessaan noin kymmenen miljoonaa opintopistettä. Opetusministeriöstä saatujen hintatietojen mukaan yksi opintopiste tuli maksamaan noin 67 € . Ei siis aivan halpoja pisteitä. Alkeellinenkin kertolasku kertoo, että siinä meni 670 miljoonaa aivan kuin Kankkulan kaivoon. Kun tuohon summaan lisätään peruskoulun ruotsin kielen opetus, nousee summa jo kirkkaasti yli miljardin. Kaipa meillä on tähän varaa, mene ja tiedä.

Pahinta tässä onkin se, että melkein kaikkien oikeiden sivistyskielten opetus kärsii mokoman pakkoruotsin takia. Me tarvitsisimme sekä englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjäntaitoisia ihmisiä, mutta suppea valinnanvapaus koululaitoksessamme antaa melko vähäiset mahdollisuudet noiden kielten opettamiseen ja oppimiseen. Leimatkaa minut ihan miksi haluatte, mutta jästipäisenä suomalaisena olen sitä mieltä, että pakkoruotsi tulisi pikaisesti poistaa kouluistamme ja vaikkapa lisätä ruotsin kieli tuohon vapaaehtoisten kielten listaan. En siis vastusta ruotsin kielen opetusta, mutta vastustan sen pakollisuutta.

 

Perussuomalaiset nuoret ovat oikealla asialla vaatiessaan pakkoruotsin poistamista, mutta perussuomalaiset kokonaisuudessaan ovat menneet hieman metsään pitäessään möykettä ”mamujen” kotouttamiskoulutuksesta, joka on paitsi paljon halvempaa kuin pakkoruotsi, niin myös monin verroin tarpeellisempaa. Suurimmaksi osaksihan se on suomen kielen opiskelua, joka toki on monin verroin tärkeämpää kuin ruotsin kielen opiskelu. Tosi törkeää on, että ”rantaruotsalaiset” pyrkivät kotouttamiskoulutuksessakin korvaamaan suomen kielen ruotsilla. Samalla se tarkoittaa ”mamujen” tuomitsemista vankeuteen ruotsinkielisille paikkakunnille.

Tähän loppuun sitten kuningasajatus. Meillä on todella kielitaitoisia maahanmuuttaneita. Unohdetaan hetkeksi byrokraattiset pätevyysvaatimukset ja palkataan näitä ”mamuja” vastavuoroisesti opettamaan meille noita sivistyskieliä. Tiedän, että joukossa on monia valmiita opettajiakin, joten töihin vain ja taas menee pohja väitteeltä, että meillä ei ole opettajia. 

Oikea laitahyökkääjä

En oikein tiedä, miksi rasismia pidetään oikeiston etuoikeutena. Vaikka pidänkin Kokoomusta äärioikeistolaisena puolueena, en silti pidä sitä erityisen rasistisena puolueena. Johtuisikohan siitä, että isänmaalisuutta pidetään oikeistolaisten etuoikeutena, ja kun rasistit sitten koettavat kätkeä rasisminsa esimerkiksi hehkuttamalla isänmaanrakkauttaan, lankeaa tuosta varjo myöskin oikeiden oikeistopuolueiden päälle. Tosiasiassa näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään keskinäistä tekemistä, ja vähintään jo nyt pitäisi oikaista nuo harhaluulot.

Minun mielestäni esimerkiksi Hitlerin Saksassa valtaa pitävä natsipuolue ei koskaan ollut mikään oikeistopuolue, vaikka huusikin isämaan nimissä puhtaan rodun puolesta. Kyseessä oli kuitenkin hyvin samantapainen kansan kiihkoilu kuin Stalinin Neuvostoliitossa. Kyllä isänmaallisuus asuu ihmisissä, ja se istuu lähes kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden niskaan, ehkä ihan äärivasemmistoa lukuun ottamatta. 

 Kuva: Jorma Lampela

Olen antanut itselleni syntyä käsityksen, että kommunistisen järjestelmän romahdettua ovat kommunismin viimeiset rippeet jääneet istumaan paitsi eduskunnan ulkopuolisiin sirpaleisiin myös Vasemmistoliittoon. Myös Natsi-Saksan sirpaleita asuu Suomessa, ja ne ovat valitettavasti lähellä perussuomalaisia olevissa pienliikkeissä, jotka ovat onnistuneet keräämään joukkoonsa ison rasistijoukon. On suorastaan valitettavaa, että ”persut” ei ole onnistunut karistamaan häpeätahroja pois joukostaan. Saattaa olla, että joku Hirvisaaren erottaminen jonkun natsitervehdyksen takia ei ole riittävä toimenpide tähän suuntaan.

Puoluekartta vasemmalta oikealle ei siis ollut aivan yksinkertainen rakentaa, sillä lähes jokaisella puolueella oli jotain yhteistä jokaisen puolueen kanssa. Ehkä jotkut elämänarvot olivat toisille puolueille läheisemmät kuin toisille, mutta kannattajien sosiaalinen asenne jakautui hyvin tasaisesti yli puoluerajojen. Jonkun tehtaan perusduunari saattaa olla kokoomuksen kannattaja, kun taas hyvinkin vahvan yrittäjätaustan omaava henkilö on vakaumuksellinen demari. Tuohon toteamukseen kai perustuukin ajatukseni siitä, että puolueita on tässä maassa aivan liikaa. Niiden määrä ei johdukaan aatteellisista eroista, vaan pomottamisen tarpeesta.

Äärioikeiston pomona on nyt sitten Aleksander Stubb. Armoitettu lausuntojen antaja, joka todellisuudessa on parempi juoksemaan kun politikoimaan. Ehkä ihan oikea mies ministerin paikalle, mutta onkohan nykyinen salkku liian painava? En kuitenkaan voi ottaa tuohon kantaa, kun en todellisuudessa tiedä mitä mies osaa ja mitä taas ei. Olen kuulut, että hän osaa kieliä sujuvasti ja ihan itse olen todennut, että hän ei sitten taas osaa käyttäytyä ministerin arvolle sopivasti. Jonkinasteista pikkupoikamaisuutta tunkeutuu väkisinkin ja ohi polvihousujen. Olkoon nyt Stubb hallituksessa, mutta olisi voinut olla jollakin sellaisella tuolilla, jossa ei olisi noin hyviä mahdollisuuksia sotkea Suomen asioita.

Jos nyt on kuitenkin pidettävä väen väkisin yllä tuota ruotsinkielisten pakkopaikkaa, niin edustakoon nyt Stubb sitten sitä. Vaikka RKP heitettäisiin kuinka kauaksi hallituksesta, niin aina ruotsinkieliset ovat osanneet puolensa pitää - eiköhän Aleksander Stubb ole hyvä esimerkki tästä. Ruotsinkieliset ovat ihan hyvin onnistuneet soluttautumaan kaikkiin puolueisiin, ja siihen heillä toki on oikeus. Tässä suhteessa RKP on siis täysin tarpeeton.

Aleksander Stubb saa nyt henkilönä olla sitten tästedes rauhassa. Olen koettanut käsitellä puolueiden pomoja aika kriittisesti, mutta sittenkin silkkihansikkailla. Kuten jo ihan alussa sanoin, on minun oma poliittinen karttani hieman poikkeava eduskunnan istumajärjestyksen luomasta mielikuvasta. Tämä perustuu pelkästään puolueiden politiikan sisältöön siltä osin kuin minä olen sen ymmärtänyt.

Kertauksen vuoksi siis vasemmalta oikealle: Vasemmistoliitto, Vihreät, Sosiaalidemokraatit, Perussuomalaiset, Keskusta, Kristilliset, RKP ja Kokoomus.

Eduskunnan ulkopuoliset hörhentäjät ovat sitten luku sinänsä, joita minä en ainakaan laske miksikään. Näitä joogalentäjiähän on muutenkin liikaa.

Mamumen pomo

Olenhan minä aina ollut maahanmuuttomyönteinen, mutta väkisin olen kuitenkin ihmetellyt pääasiassa rannikkoseuduilla asuskelevan kielivähemmistö asemaa. Jotenkin vaikuttaa, että he eivät ole oikein kotoutuneet edes viidessä sadassa vuodessa, vaikka ovat saaneet kymmeniä erivapauksia, joita muilta ”mamuilta” puuttuu. Heillä on jopa pysyvä paikka parlamentissamme, sillä ihan puoluekannasta riippumatta Ahvenanmaan pysyvä edustaja istutetaan RKP:n eduskuntaryhmään. Tällä taataan myös se, ettei puolue koskaan putoa eduskunnasta, sillä aina siellä ainakin yksi RKP:n edustaja on. Suomen kansalaisiksi he pääsevät heti synnyttyään, eikä heiltä koskaan ole vaadittu suomen kielen oppimista. Asia on juuri päinvastoin. Suomen kouluihin on pakolliseksi aineeksi otettu ruotsin kieli, jota etuoikeutta ei ole myönnetty edes maan alkuperäisväestölle saamelaisille. Lähes vakiona on pidetty myös RKP:n hallituspaikkaa, sillä tämän puolueen puheenjohtaja on melkein aina istutettu jonkin salkun haltijaksi, ihan riippumatta siitä, mitä tämä osaa vai osaako mitään.

Lainkaan en väitä, että puolustusministerin salkku olisi ihan kevyemmästä päästä, mutta kun tiedetään, että puolustusvoimien ylipäällikkö on aina tasvallan presidentti ja puolustusvoimien komentaja on joku korkea upseeri, niin ministeri voi sitten olla vaikka kuka. Myönnettävä on, että RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund on kantanut tätä salkkua ansiokkaasti, varsinkin kun hän ei ole tottunut kantamaan edes omaa reppuaan sotaväessä, mutta eihän armeijajutuillaan päässyt kerskailemaan myöskään Elisabet Rehn aikoinaan. Enemmän sääntö kuin poikkeus tuntuukin olevan, että RKP etsii tuolle paikalle jonkun ”sivarin”, ettei tämä hölmöyttään sotkisi ammattimiesten asioita puuttumalla niihin. Johan me huomasimme, miten tuhoisaa jälkeä ministeri Wallin sai aikaan järjestellessään armeijan asioita. 

 Kuva: Kalle Erkkilä

Totuuden mukaan Haglundista täytyy kuitenkin sanoa, että ihan ilman sotilaskoulutusta marssii ryhdikkäästi, antaa asiantuntevia lausuntoja ja tervehtii reippaasti. Tärkeintä onkin, että varoo esittämästä omia mielipiteitään, sillä kyllä ministeriössä osataan lausuntoja kirjoittaa. Haglund ei edes yrittänyt korjata edeltäjänsä tekemiä mokauksia, vaan jätti sen kaiken Jussi Niinistön tehtäväksi. Luultavaa onkin, että Niinistö pystyy sen hieman paremmin hoitamaan. Vaikeinta onkin se saada näyttämään ihan tavalliselta muutokselta, sillä sen verran solidaarisia ministerit ovat edeltäjilleen, että mikä korjattavissa on, se korjataan huomiota herättämättä.

Poikkeuksena ovat tietenkin ne mokaukset, jotka kansa välittömästi huomaa mokauksiksi. Silloin on tietysti opeteltu jo ulkoa lause ”Se on edellisen hallituksen vika”. Monet virheet ovatkin edellisen hallituksen virheitä, ja joskus jopa sitäkin edellisen, sillä nykyhallituksen tekemät virheet tulevat esille vasta seuraavalla hallituskaudella, jolloin ne ovatkin taas ”edellisen hallituksen vikoja.” Ainahan näissä virheiden ilmenemisessä pientä viivettä ilmenee.

Ottaen huomioon, että kyseessä on eräänlainen Kokoomuksen apupuolue, on Haglund selviytynyt puoluejohtajan pestistä ihan hyvin. Tärkeintä oli, että oli Kataisen ja Stubbin kanssa samaa mieltä, niin puolue sai pysyä turvallisesti hallituksessa. Tämäkin oli rooli, jossa ei omia mielipiteitä tarvittu. Kaikesta tästä tuli sitten palkkioksi paitsi tuo paljon puhuttu ja osittain parjattukin hallituspaikka, myös ruotsin kielen turvattu asema, vaikka maa tosiasiassa onkin yksikielinen.

Se siis nyt Carl Haglundista ja RKP:stä. Haglund saattaa olla ihan mukava mies, ja tunnen monia muitakin ruotsinkielisiä, enkä voi moitteen sijaa heistä sanoa. Nämä käsitykset ovatkin syntyneet lähinnä julkisuuden ja politiikan seurauksena, eivätkä taida kovin pahasti pielessä olla. Puolueen sijoittuminen poliittisen kartan oikeaan laitaa johtuu juuri napanuorasta, joka tuntuu edelleen olevan kiinni Kokoomuksessa.

Suomen puolustus

Suomen edellinen ruotsinkelinen puolustusministeri epäili vissiin Ruotsin hyökkäävän Suomeen, kun lakkautti lähes kaikki itärajan varuskunnat, mutta jätti ruotsinkielisen varuskunnan veronmaksajien riesaksi, vaikka se ehkä on Suomen puolustuksen kannalta yksi turhimmista.

Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, sanotaan. Ihan profeetta ei kuitenkaan tarvitsisi olla, jos epäilisi, että Suomea kohtaava suurin vaara on idässä, eikä ihan pahaa tekisi, jos meidän itäraja olisi turvattu hieman nykyistä paremmin. 

Maailmanpoliittinen tilanne muuttuu äkisti, eikä pitäisi olla kenellekään yllätys, että nämä muutokset tapahtuvat aika nopeasti juuri Putinin päässä. Totta varmasti on, että mahdollisen Venäjän hyökkäyksen torjumiseen eivät edes idän varuskunnat paljon auttaisi, mutta saattaisivat ne hieman hidastaa. Ehkäpä Suomi kestäisi siihen saakka, kunnes Naton joukot olisivat paikalla. Toivottavasti ei tällaista maailmansotaa koskaan enää syty. Kyllä minä uskon, että siinä Putininkin housut rypistyisivät, jos niin kävisi.

Noiden pohdintojeni kaltaiseen tulokseen on myös Ruotsi tullut, kun Gotlannin saarelle palautetaan varuskunta, jonka he sieltä poistivat vuosituhannen alussa. En minä koskaan ole oikein Ruotsin puolustuskykyä vahvana pitänyt, mutta varmaan Venäjän uhittelu on saanut heidätkin ajattelemaan, että ehkä jotain on syytä tehdä. Vallanhimo on saanut ihmiset ennemminkin tekemään ihan pähkähulluja temppuja, ja sitä herra Putinilla on huomattavasti enemmän kuin järkeä.

En todella ole niitä, jotka ehdottavat Suomen liittymistä Natoon, mutta kun nyt kuitenkin katsomme kuuluvamme samaan läntiseen blokkiin, niin tuo kumppanuussopimus antanee liene mahdollisuuden mahtavasta läntisestä liitoutumasta myös hieman hyötyä. Samalla se antaisi mahdollisuuden miljardien säästöihin, jos sitä käyttää osattaisiin oikein. Olen ennenkin tuonut esiin itäisten lentokenttiemme vuokraamisen myös Naton käyttöön. Samalla Suomi saisi mahtavan ilma-aseen ilman yhdenkään sikakalliin Hornetin ostoa.

Pitäkää minua vaikka sotahulluna, jos niin tykkäätte, minun mielestä tämä on kuitenkin hyvin rauhanomainen ehdotus. Ehkäpä tämä saisi Putinin puimaan nyrkkiä taskussaan, mutta tuskin rohkeus riittäisi sen nyrkin esiin nostoon.

190 cm ja lähes sata kiloa on antanut minullekin henkilökohtaisen rauhan monessa maaliman pahamaineisessa paikassa liikkuessani. Tuskinpa sekään olisi riittänyt ampuma-aseita vastaan, mutta näiltä tavanomaisilta aseilta kuten nyrkki se hyvinkin suojasi. Tuskinpa Hornetitkaan miltään ydinohjuksilta meitä suojaisivat, mutta kynnys niiden käyttöön lienee venäläisilläkin aika korkea.

Olemmehan me kaukana Ukrainasta, niin kuin olen monen kuullut sanovan. Me olemme kuitenkin aivan yhtä lähellä Venäjää kuin on Ukrainakin. Varmaan on totta, että kynnys Suomeen hyökkäämiseen on korkeampi kuin se oli Ukrainan suhteen, mutta varaudutaan nyt kuitenkin.

Suomi tottelee Venäjää, niin kuin koulukiusattu kiusaajiaan. Älä mitenkään valmistaudu siihen että saat kohta turpaasi, hakataan me sut kuitenkin. Ei se turpasauna jää sillä tulematta, että käännät myös toisen poskesi. Usko vaan, lyövät ne siihenkin.