Mielipide ja tieto

Uskokaa tai älkää, niin aina joku lukee myös näitä minun kirjoituksiani ja tietysti myös kommentoi, milloin kommentoi. Useimmat tekevät sen täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella ja vetoavat auktoriteetteihin, jotka oikeasti ovat vain tietävinään, tai ehkä ovat joskus tietäneetkin, mutta aika on ajanut ohi. Näinhän minullekin uhkaa käydä, joten vielä vanhoilla päivillänikin olen yrittänyt päivittää tietojani. Tästä huolimatta aina joku väittää, että kyseessä on vain minun mielipiteeni.  No oikeassa joskus ovat, sillä kyllä minä olen mielipiteitänikin esittänyt, joskaan en aivan faktoina.  Faktat olen kyllä aina tarkastanut, joten jokseenkin luotettavina niitä voidaan pitää. Toki pitkä koulutukseni ja vankka kokemukseni auttavat kovasti tässä suhteessa. Ihminen nyt on vain sellainen, että uskoo mitä haluaa uskoa.  En yleensä luettele tietolähteitäni näissä blogeissa, sillä luettelosta saattaisi tulla kovasti pitkä. Vuosikausia korkeakoulujen ja yliopistojen nurkissa pyöriessä vaatteisiinkin on tarttunut sen verran tietoa, että voin pitää itseänikin jonkinlaisena tietolähteenä.  Vastaan siis joka tavusta, jonka tänne kirjoitan. Faktat ovat faktoja ja mielipiteet mielipiteitä, ja yleensä pidän ne selkeästi erillään.

”Uskoo mitä haluaa uskoa...”  Tavallaan hauska esimerkki löytyy minunkin elämästäni. Kerran pyrin oikaisemaan erään tuttavani mielipidettä, mutta yllättäen jouduinkin asiasta väittelyyn. En ryhtynyt kiistelemään ilman ”kättä pidempää”, vaan toin seuraavana päivänä kirjasen jossa kysessä olevaa asiaa käsiteltiin. Kaveri luki hetken kirjaa. Löysi ratkaisevan kohdan ja myönsi olleensa väärässä tässä asiassa. Toki olisi voinut myöntää sen aikaisemminkin, sillä kokonaan huomaamatta jäi se, että kyseinen kirjanen oli minun kirjoittamani. Tämä episodi osoittaa kuitenkin, kuinka maaginen voima on painetulla sanalla.

Kun kerron tuulivoiman vahingollista vaikutuksista, saan yleensä vihertävien taholta jonkinlaisen ryöpyn niskaani. Ei se juurikaan minua häiritse, sillä olen osannut odottaa jotain sellaista. Sitä kuitenkin ruokkii täydellinen tietämättömyys tosiasioista, josta pitää olla huolissaan. Eri puolilla maailmaa julkaistaan tutkimuksia, joissa kerrotaan tuulivoiman haitallisista vaikutuksista. ”Tuuli on puhdasta energiaa” … näinhän uskotaan, mutta kunpa ei noita tuulimyllyjä tarvittaisi. Oikeasti ei tarvitakaan, sillä ns. tuulivoima tarvitsee rinnalleen ”oikeata” sähköä suunnilleen saman verran kuin nuo tuulimyllyt teoriassa tuottavat. Siitähän se johtuu, että katkoja ei saisi olla, mutta kun niitä tulee, ellei tuota apuvoimaa ole olemassa. Joskus tuulee, joskus ei.  Tästäkin löytyy hyvin pahoja esimerkkejä maailmalta.  Täytyykö meidän todella iskeä päämme samaan seinään, joihin toiset ovat jo nuppinsa kalauttaneet!

Ja tähän loppuun sitten se mielipide:

Minun mielestäni tuuli on todella hyvä ja puhdas energia, joka sopii hyvin purjehdukseen ja pyykin kuivatukseen, mutta sähkön tuotantoon se ei oikein sovellu. Joka päivä löytyy lisää asioita, jotka sotivat tuulimyllyjen rakentamista vastaan. Ihmisten ja eläinten terveyshaitat, maisema-arvojen pilaantuminen ja mittavat jäteongelmat ovat kai sittenkin näistä vähäisimpiä.

 

 

Kiusanhenget

Viimeaikaiset uutiset puhuvat taas niin kovasti koulukiusauksesta, että en malta olla heittämättä lusikkaa samaan soppaan. 

Varsinaista koulukiusausta en muista kovin paljon kokeneeni, joskin kai minä siitäkin osani sain. Erilaisuus siinä kai oli se avainsana, ja kun olin ”ryssän lapsi”, niin sodan jälkeisenä aikana tuskin yksikään ”Karjalan pakolainen” säästyi jonkinasteiselta kiusaukselta tässä rasistisessa maassa.  Lapset eivät niinkään toisiaan kiusanneet, vaan se jäi enemmänkin opettajien tehtäväksi.  Sen aikaiset opettajat osasivat kyllä kiusaamisen taidon, enkä ole ihan varma, onko tuo ominaisuus vieläkään kokonaan kadonnut.

Edelleen on olemassa opettajien suosikkeja ja inhokkeja. Eräässä koulukiusaamista käsittelevässä ohjelmassakin tämä todettiin, vaikkakin samaan hengenvetoon sanottiin myös, että se on harvinaista. No näinhän se varmaan on.

Samat asiat kuin koulukiusauksessa saattavat näkyä myös järjestötoiminnassa ja työelämässä. Jokaisessa vähänkin isommassa työpaikassa on pyrkyreitä, jotka ovat valmiit puukottamaan selkään jopa niitäkin, jotka ovat heitä auttaneet.

Olin aikoinani kouluttajana yhdessä aikuiskoulutuskeskuksessa, jossa minäkin sain tuon kokea. Luulen, että olin melko hyvä kouluttaja ja pyrin olemaan myös oikeudenmukainen toisia opettajia kohtaan.

Eihän näissä oppilaitoksissa mitään suuria elämänuria rakenneta, joten minäkin halusin vain rauhassa tehdä omaa työtäni. En tavoitellut rehtorin virkaa, enkä halunnut myöskään osastonjohtajaksi, vaikka toki olisin ollut pätevin vaihtoehto siihenkin virkaan. En oikeastaan pitänyt koko virkaa tarpeellisena, ja kun lisäksi eläkeikäkin alkoi häämöttämään, vastasin tiedusteluun, että en ole käytettävissä.

Virkaan valittiin sitten henkilö, jonka ”saavutuksista” tiesin jotakin, vaikka en halunnut kertoa. Kyllä minä väitän, että valinta oli täysin poliittinen.  Ehkä politiikasta johtui myös tuo niin sanottu työpaikkakiusaaminen, sillä silloin oli eduskuntavaalit tulossa, ja erään toisen puolueen ehdokas pyysi minua vaalipäällikökseen, johon tehtävään suostuin. Minun kohdalla ei kyse ollut niinkään politiikasta, kuin siitä, että pidin henkilöä kansanedustajaksi sopivana.

En ehkä olisi lähtenyt leikkiin, jos olisin tiennyt sen koskettavan kyseistä osastonjohtajaa niin pahasti, että hän aloitti systemaattisen vainoamiseni. Yllättävää sivustatukea hän sai entiseltä oppilaaltani, jonka puolesta olin suorastaan taistellut, että hän sai viran tästä oppilaitoksesta.  Kumpikaan näistä herroista ei olisi virkaansa päässyt ilman minun myötävaikutustani, ja vaikka en kiitosta odottanutkaan, en myöskään odottanut esimerkiksi jatkuvaa kyselyä ”milloin lähdet eläkkeelle”. Kerroin kyllä asiasta rehtorille ja hieman lohdutti hänen sananansa: ”Sinä jäät eläkkeelle silloin kun itse niin päätät”.  Joka tapauksessa pidin moista kyselyä lähinnä työpaikkakiusaamisena.  Samaa mieltä olivat myös muutamat kollegani, joille asiasta kerroin.

Samaa rataa saattavat edetä myös koulukiusaajien motiivit, vaikka ne ilmenevätkin hieman eri tavalla. Koulukiusaajien motiivi on usein kiusattavan erilaisuus joko ulkonäöltään tai käytökseltään. Pääsääntöisesti on niin, että kiusattava menestyy koulussa paremmin kuin kiusaaja, mutta tämä ei selitä koko ongelmaa. Tässä iässä ei myöskään ole kyse mistään uralla etenemisestä.

Lapset pitävät nahinat usein omana tietonaan, joten meidän vanhempien tulee reagoida erityisen herkästi silloin, kun olemme havaitsevinamme merkkejä kiusauksesta.  Myös työpaikkakiusaukseen tulee reagoida niiden työtoverien, jotka tunnistavat nuo merkit.

 

 

 

Kun taito ei riitä

Ei se aina niin helppoa ole tämä maailman parantaminen. Monessa asiassa pitää olla aika tarkka, ettei tulis sanottua väärää todistusta asioista ja ihmisitä. Se kai minut pitää politiikassakin vähän niin kuin ulkojäsenenä.

Olen toki melko korkeasti koulutettu (DI) ja siksi kai melko kriittinen monen asian suhteen.

Muistan hyvin opintoaikaisen mielilauseeni: ”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, miten vähän tietää..  Kyllä se näyttää pitävän paikkansa tänäkin päivänä.

Paljon olen asioita ihmetellyt nyt politiikkaa seuratessani. Tuo täydellisen tietämättömyyden antama varmuus saa ihmiset laukomaan mitä ihmeellisimpiä asioita ja kannattamaan juttuja, jotka todellisuudessa toimivat täysin kannattajansa päämäärien vastaisesti.

Erityisen tuttua minulle on vihreiden taaperrus, sillä olin vihreiden kannattaja niin kauan kuin liike pysyi aatteellisena liikkeenä. Ei sillä osaamisella olisi pitänyt ryhtyä puuttumaan poliittisiin päätöksiin.  Eihän se osaaminen tai totuudenrakkaus näytä hyvin yleistä olevan muissakaan puolueissa, mutta kun nyt vihreien toilailuja olen eniten seurannut, koetan pysyä asiassa.

Ensimmäinen asia, joka meidän jokaisen pitäisi tietää on termi nimeltä elinkaari. Teknisillä tuotteilla se tarkoittaa matkaa piirustuslaudalta viimeiseen ”leposijaan”.  Luin vasta sanomalehdestä ”uutisen”, jossa kerrottiin, että sähköauto tuottaa elinkaarensa aikana enemmän päästöjä kun pieni polttomoottorilla varustettu auto.  Tosiasiassahan tuo ei ollut uutinen, sillä ainakin minä tiesin sen. En siis ole ainut, koska lehdetkin siitä kirjoittavat.

Toinen vihreiltä salattu arvoitus on tuulivoima.

Tuulivoimayhtiöt markkinoivat tuulivoimaa saasteettomana energiana ja vihreät taputtavat käsiään.

Tottahan se onkin. Tuuli sinänsä on varsin saasteetonta ja ihan käyttökelpoista, esimerkiksi purjehduksessa. Kun siihen yhdistetään tuulimylly ja aletaan puhumaan sähkön tuotannosta, tilanne muuttuu sangen radikaalisti.

 

                                          Viimeisintä teknologiaa. Käyttää sekä tuuli- että aurinkovoimaa.
 

Peliin tulevat saasteet, luontoarvot, eläinten ja ihmisten terveys sekä energian hinta. Olen joskus kirjoittanut erittäin vaikeasta kasvihuonekaasusta, jota nuo häkkyrät lähettävät.  Myllyt sisältävät satoja litroja öljyjä, joiden loppusijoituspaikkaa en ainakaan minä tiedä. Kuuden vuoden välein vaihdettavien myllyn siipien loppusijoituspaikkaa ei taida kukaan tuntea, sillä jäteasemat kieltäytyvät vastaanottamasta tätä ongelmajätettä. Yhden kalajokisen myllyn siipien loppusijoituspaikan olen kyllä nähnyt. Ne lötköttävät siinä tornin juurella. Myös satojen tonnien betonimöykyt taitavat jäädä maanomistajan iloksi sinne maastoon, kun mylly joskus puretaan. Suomessa nuo purkamiset eivät vielä ole laajemmin alkaneet, mutta alkavat pian. Saksassa myllyjen keski-ikä on noin 13 vuotta, tuskinpa ne Suomessa kovin paljon kauemmin kestävät.

Suomalaiselta näyttävät saksalaisomisteiset energiayhtiöt toimivat Suomessa tasan niin kauan kuin meidän veronmaksajat haluavat tukea Saksan taloutta.

Tiedän, että myllyjen kustannuksen niiden elinkaaren aikana ovat noin 9 miljoonaa euroa per mylly ja nykyhinnoilla ne tuottavat elinkaarensa aikana vajaat 6 miljoonaa.  Ei tarvitse olla kovin hyvä matematiikassa ymmärtääkseen, ettei tuo oikein fiksua ole. Pahinta kaikessa, että tuo 6 miljoonaa valuu Saksaan, mutta sen 9 miljoonaa me suomalaiset maksamme.

Pitää olla peräti homeen vihreä, jos pitää tuota hyvänä diilinä.

Saksassa on jo toistatuhatta yhdistystä, jotka vastustavat tuulimyllyjä kuka milläkin perusteella. Tuulimyllyjen ainut ”hyvä puoli” onkin se, että sitä voidaan vastustaa tosi monilla perusteilla. Niinpä Suomi onkin tulossa Saksan perässä.

Saksassa ei tuulimyllyjä juurikaan enää rakenneta, mutta suomalainen sisu näyttää nyt pahat puolensa.

Toivottavasti se ei tee korvaamatonta vahinkoa.

Näinhän se yleensä on. Kun taito ja tieto ei riitä, niin vahinkoja syntyy.

 

 

Tällaista olen miettinyt

Katselin tässä vanhoja kirjoituksiani ja melkein ihailin kielenkäyttöäni. Päätin julkaista minua eniten korpeavista asioista laatimiani juttuja uudelleen.  Seuraava kirjoitus on vuodelta 2015, joten ehkäpä se on taas ajankohtainen.

Olen sitä mieltä, että kielenkäyttö ja toden puhuminen opitaan kotona nyt ja tulevaisuudessakin. Meidän vanhempien on turha opettaa mitään, jos itse näytämme huonoa esimerkkiä.

Minä olen pyrkinyt ainakin puhumaan suhteellisen siististi, en tahallani valehtele, enkä rakennuta kirkkoja huomion toivossa, niin kuin joku on epäillyt.  Kyllä siihen todella oli paljon syvällisemmät syyt.

*****************

VOI VITTU

Kyllä tuli syntinen olo, kun tuon otsikon kirjoitin, mutta kirjoitin kuitenkin ja samalla ajattelin, että mahtavatkohan koululaiset tuota sanaa hokiessaan tuntea minkäänlaista omantunnon pistosta. Ehkä eivät, sillä tuskin heistä moni edes tuntee sanan alkuperäisen merkityksen, ennen kuin siitä tuli kirosana ja se alkoi jokapäiväisessä puheessa korvata jonkin välimerkin. Alun perinhän tuo sana on tarkoittanut naisen ulkosynnyttimiä, eikä siis sellaisenaan sisällä mitään rumaa. Ruma sana siitä tuli vasta sen jälkeen, kun sitä ruvettiin käyttämään kirosanana. Mistä lie moinen vimma saanut alkunsa?

Tässä yhteydessä en voi hillitä kiusausta kertoa tapausta eletystä elämästä, jonka ainakin luulen hieman ajatteluttavan erästä oppilaitoksemme opiskelijaa niinä aikoina, kun minäkin vielä sain jakaa ”sivistystä” nuorisolle.

Koulun käytävällä kulki opiskelijaneitonen, joka käsitteli ”pussukkaansa”, josta putosi lattialle taskupeili. Tyttö poimi peilin lattialta, katsoi sitä hieman harmistuneena ja totesi: ”Vittu, nyt se halkesi.” Tytön perässä kävellyt naispuolinen opettaja totesi siihen: ”Nytkö vasta! Kyllä varmaan kävi kipeesti!” En tiedä, käsittikö tyttö tuon edes moitteeksi ja jos käsitti, niin varmaan ei kunnolla ymmärtänyt, mistä moitittiin. Sen verran yleinen tuo sana on.

Toinen, muusta syystä vastenmielinen sana on ”paska”. Ehkä sekään ei sellaisenaan olisi niin paha, ellei sitäkin käytettäisi jonkinlaisena kirouksena, tai sitten korvaamaan jotain muuta hieman sivistyneenpää mutta laimeampaa sanaa. Esimerkiksi ilma on ihan ”paska” vaikka ulkona oikeasti sataa vain vettä. Sana on varsin laajassa käytössä, ja jopa suomalaiset urheilijatkin ovat ihan ”paskoja” siitäkin huolimatta, että he ovat lajiensa parhaita tässä maassa.

Lasten ja nuorten kohdalla ei tilanne ole vielä ihan toivoton, mutta kyllä meidän vanhempien tulisi jo kotioloissa huolehtia siitä, että nuorison kielenkäyttö hieman siistiytyisi. Ehkäpä poikani aikoinaan osui asian ytimeen. Kysyin häneltä, missä hän on nuo kirosanat oppinut, kun ei kotona varmasti niitä ole käytetty. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Koulussa opetetaan.” Se voi todella olla totta, sillä niin kauan kuin me asumme ”jonkun vitun huoran” kanssa, tuskin pystymme lapsillemme kunnon eväitä antamaan. Kyllähän koulunkin kuuluu kasvatuksessa avustaa, mutta eiköhän vastuu ole kuitenkin meillä vanhemmilla.

Jotenkin nuoriakin nolompi on tilanne silloin, kun yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät ja poliitikkona itseään markkinoivat ihmiset eivät tunne edes käytöstapoja, vaan saattavat sortua samanlaiseen kielenkäyttöön. Se ei kerro pelkästään siitä, että lapset oppivat koulun pihalla, vaan juuri tuosta tartunnan lähteestä, joka saattaa siis olla ihan kunnolliselta vaikuttava ihminenkin. Kiroilu on kuin tuhkarokko. Se voidaan oppia kotona, mutta leviää sitten koulun pihalla.

Turha meidän on odottaa kovin korkeaa politiikan tasoa tai kulttuurisaavutuksia, jos joukossamme on noin ”vitun paskoja ihmisiä niin saatanasti”.

Nyt sitten menen pesemään kädet ja kielen noiden sanojen käytön jälkeen; niinhän meillä aina jouduttiin tekemään kotona, jos ruma sana lipsahti suusta. Saippuaa käytettiin. eikä sitä kokemusta mielellään halunnut uudelleen.

Uskokaa tai älkää, mutta heti alkoi saippua suussa maistua, kun noita sanoja jouduin toistamaan.