Työvoima hukassa

Näin kirjoitti Mikko Somiska sunnuntain Keskisuomalaisessa. Tuntuipa teksti todella tutulta, sillä varsinkin sesonkiluoneisissa töissä tuo ongelma on todellinen. Se ei aina ole niiden tuhansien työttömienkään vika, sillä kyllä meidän järjestelmäkin syrjii niitä, jotka haluaisivat tehdä näitä pätkätöitä, jos ei muuta ole tarjolla. Se saattaa kuitenkin johtaa etuisuuksien menettämiseen, niin että kokonaisuudessaan palkka jää olemattomaksi.

  

Onneksi itse olen jo eläkkeellä, enkä juuri koskaan ole tehnyt töitä ainoastaan rahan takia, sillä mielestäni työ on muutakin kuin rahanansaitsemiskeino. Olen kuitenkin kokenut, kuinka verottaja kutistaa eläkeläisen työllään ansaitseman tilin niin pieneksi, että eipä juuri olisi kannattanut rahan takia tuntiakaan tehdä.

Poikani on insinöörinä suuressa firmassa Etelä-Suomessa, jossa joutuu myös vastaamaan työvoiman rekrytoinnista. Hän kertoi minulle, kuinka joutuu palkkaamaan ulkomaalaisia työntekijöitä, koska suomalaisia ei yksinkertaisesti ole saatavilla pikkusenkin ikävämpiin töihin. Työstä maksetaan hyvin, koska kyse saattaa olla todellakin ikävästä työstä. Tuon hyvän palkan ottavat kyllä ulkomaalaiset mielellään vastaan, mutta suomalaisia ei sekään kiinnosta.  Kyse ei siis ole mistään halpatyövoimasta, niin kuin joku puoluejohtaja väittää, vaan tosi hyvin palkatusta työstä, jota suomalaiset vain eivät halua tehdä.

Koulutin aikoinani puolalaisia hitsareita suomalaiseen työelämään. Suomalaisten haluttomuutta ihmettelivät puolalaisetkin silloinkin.

Kuten sanoin, en enää ole aktiivisesti työelämässä mukana, mutta hieman olen ihmetellyt sitä, miksi tuulimyllyjä nyt rakennetaan Suomeen lähes kokonaan ulkomaalaisten voimin. Tietysti voidaan sanoa, että sopimus on sopimus, mutta jotenkin haiskahtaa siltä, ettei kyse sittenkään ole pelkästään siitä, vaan myös suomalaisten haluuttomuus hankaliin töihin näyttelee tässä suurta roolia. Kun myllyjen rakentamista puolletaan työvoimapoliittisin argumentein, voidaan vain todeta, että ainakin tässä asiassa puhutaan pelkkää puppua. 

Näinhän se menee. Meillä on töitä ja työvoimaa, mutta järjestelmämme on sen kaltainen, että lyhyitä työsuhteita ei kannata ottaa vastaan.  Tuleehan siinä vähän aputöitä myös suomalaisille, mutta eiköhän se vain rajoitu myllyn siipien kuljettamiseen satamasta rakennustyömaille sekä siihen tarvittavien yhdysteiden rakentamiseen.

Onnea vain Somiskalle. Todella paha ongelma sinulla on. 

Uudistamisen vimma

Olen asunut kolmessa eri maassa, mutta missään en ole tavannut samanlaista uudistamisen vimmaa kuin meillä Suomessa.  On tietysti niin, että huonot laitteet, talot ja järjestelmät on syytä korjata, eikä aina ole poissuljettu sekään mahdollisuus, että koko systeemi kannattaa korvata kokonaan uudella järjestelmällä.  Useimmissa tapauksissa on kuitenkin niin, että pelkkä vikojen ja virheiden korjaaminen riittää.  On selvää, että taloa ei kannata purkaa sen takia, että katto vuotaa.

Suomalainen käytäntö on kuitenkin se, että kohtuullisesti toimiva järjestelmä puretaan sen takia, että voitaisiin rakentaa uusi järjestelmä uusine virheineen.  Hyvä esimerkki tästä on ”sote-soppa”. Suhteellisen hyvin toimivaa terveydenhuoltojärjestelmäämme pyritään romuttamaan monimutkaisella himmelillä, jonka viat tulevat ilmi vasta sitten, kun sote saadaan toimimaan, jos yleensä koskaan saadaan.  

 

Tämän jälkeen alkaa sitten vikojen paikkaaminen, vikojen, joita vielä ei kukaan tunne ja joiden paikkaaminen tästä syystä on erittäin vaikeaa.  Uskallan epäillä, että nykyisen järjestelmämme korjaaminen olisi ollut paitsi halvempi niin myös paljon nopeampi toimenpide.  Ehkäpä jo nyt voisimme nauttia yhdestä maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä.

Hyvin samantapainen esimerkki on koulu-uudistus, jonka etuja en ainakaan minä vielä näe.

Paitsi että olen asunut ulkomailla, olen myös tehnyt pitkän työuran täällä Suomessa. Yksityisen palveluksessa asiat olivat suurin piirtein ok. Joitakin tehtäviä voitiin kyllä henkilöstön sisällä siirtää hieman tarkoituksenmukaisemmin, mutta suurempaa soppaa siitä ei koskaan syntynyt. Jossakin vaiheessa siirryin sitten julkisen sektorin palvelukseen, enkä enää oikein koskaan tiennyt, mikä on minun roolini tässä yhteisössä.  Sama ongelma näytti olevan muillakin, eikä oikein koskaan voinut olla varma siitä, mikä tehtävä kenellekin kuului. Tästä syystä monet tehtävät jäivätkin tekemättä.

Eihän se ihan aina näin mene, mutta usein kyllä.

Erilaiset organisaation muutokset saavat kuitenkin aikaan jonkinlaista sekasotkua, joka tarjoaa mahdollisuuden kaiken maailman selkäänpuukottajille ja nousukkaille tavallaan ryöstää osan tehtävistä itselleen.  Tämä tuskin on minkään uudistuksen tarkoitus.  Näin se vaan tapahtuu silloin, kun uudistus ei oikeastaan ole tarpeellinen, mutta se pyritään tekemään vain uudistuksen vuoksi.

Olen usein kuullut perusteluina mm. sen, että näin on toimittu siitä ja siitä vuodesta asti ja nyt olisi aika muuttaa toimintatapoja. Näin siitäkin huolimatta, että systeemi on toiminut hyvin, eikä mitään muutoksen tarvetta ole olemassa. 

Onko todellakin romutettava hyvä systeemi vain siksi, että se on toiminut jo kauan hyvin? Entä jos ei ole toiminut erityisen hyvin, eikö virheitä todellakin olisi voitu korjata jo niiden esiintyessä? No ei, koska muutosvastarinta on liian suuri. Se voidaan murtaa vasta, kun kerrotaan suurisuuntaisesta ja kokonaisvaltaisesta mullistuksesta, jota oikeastaan kukaan ei ymmärrä. Se on organisaatiouudistus, jota voidaan aina puolustella juuri tuolla organisaation vanhuudella ja sanomalla, että ”tämä on nykyaikaa”.  Monet meistä konservatiivisistakaan eivät uskaltaudu kysymään ”miksi”.  Pelätään leimautuvamme kehityksen vastustajiksi, vaikka selvästi on todettavissa kehityksen kulkevan aivan väärään suuntaan.

Olenkohan ainut, joka uskaltaa sanoa, että heittäkää sotenne romukoppaan ja korjatkaa ne virheet organisaatiossa, jotka olette havainneet. 

Ehkäpä tätä olisi hyvä tarkastella kaikilla aloilla ja kaikissa organisaatioissa.