Terveisiä kissoilleni

 
Tuleepa tässä nyt sitten matkailtua Jyväskylästä Kalajoelle ja Kalajoelta Jyväskylään ja päinvastoin, kun kissat päättivät viime kerralla, että eivät muuta mihinkään.  Justiin kun kävin hakemassa tavaroita ja sain kissat taas ruokittua, niin eikös mitä:  olivat veitikat jonnekin kadonneet.

No kissojahan ne, ajattelin ja pistin taas kuivamuonaa arviolta viikon annoksen, mutta olisikohan nuo hieman närkästyneet, kun en ihan viikon päästä päässytkään.  Terveisiä vaan kissoille… en minä teidän takia jatkuvasti tätä väliä ajele.

Tsernobylin ydinonnettomuuden jälkeen säikähtäneet ihmiset pakenivat paikalta ja joutuivat jättämään kotieläimensä kaupunkiin.  Televisiodokumentti kertoi erään kissaperheen seikkailusta ”saastuneessa” rakennuksessa.  Koska kaupunki oli tyhjennetty, saivat villieläimet lisääntyä vapaasti… samoin kuin sinne jätetyt kotieläimetkin.  Kissaperheen suurin ongelma ei ollutkaan ydinlaskeuma, vaan lisääntyneet villieläimet. 

Kissat voivat hyvin ja näyttivät jopa lisääntyneen.  Muutamaa vuotta myöhemmin joukko mummoja palasi kaupunkiin ja ryhtyi ruokkimaan eläimiä. Hyvin näyttivät voivan sekä mummot että eläimet.  Väkisinkin tuli tuo dokumentti mieleen, kun huhuilin kadonneita kissoja ja sitten ajattelin, että kaipa minunkin kissat pärjäävät, kun näyttävät pärjäävän Tsernobylin kissatkin. Vai onko sittenkin niin, että ydinvoimala ei olekaan niin vaarallinen kuin tuulivoimala?  No oikeastihan se niin onkin, mutta en minä olisi arvannut, että kissatkin sen tietävät.

En tiedä, löytyvätkö YLE:n esittämät dokumentit vielä YLE:n arkistosta, mutta jos eivät olisi totta, niin en minä niistä nyt kirjoittelisi.  Näin se vaan on, kyllä varmasti joku muistaa nuo ohjelmat, haastatteluineen päivineen. 

En edes yritä väittää, että ydinonnettomuus ei olisi vakava asia. On kuitenkin niin, että ydinvoima on kaikilla mittareilla todettu maailman turvallisimmaksi energiantuottomuodoksi, eikä se muuksi muutu, hehkutelkoon ja liioitelkoon voimaloiden vaikutuksia ydinvoiman vastustajat ihan niin paljon kuin sielu sietää.   Koska nuo kadonneet kissat ovat minun kissoja, on aihetta olettaa, että tämän tosiasian ovat nuokin eläimet sisäistäneet ja mahdollisesti paenneet tuulivoimaa Pyhäjoen ydinvoimalan suojiin.

Ikävä, että en onnistunut opettamaan kissoja lukemaan, jotta nämä terveiseni menisivät perille, mutta viisaina eläiminä voivat ymmärtää sen itsekin.  Lukemisen opettaminen kissoille on lähes yhtä vaikeaa kuin tosiasioiden iskostaminen tuulivoimauskovaisen päähän.  

   

Onnittelut Ranualle viisaasta päätöksestä

Ranuan valtuusto teki tosi viisaan päätöksen tuulivoima-asiassa ja vieläpä täysin ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Valtuusto kielsi lähes yksimielisesti tuulivoimala-nimellä kutsuttujen häkkyröiden pystyttämisen kunnan alueelle. Kielteisen päätöksen perusteena oli muuallakin tunnetut tosiasiat. Turistit katoavat paikkakunnalta, on mahdollista että eläinpuiston eläimet sairastuvat ja myös ihmiset alkavat voimaan huonosti. 

 

Myös Kuusamon kaupunki vastustaa tuulimyllyjen pystyttämistä, ja mikä erikoisinta: myös vihreät ovat alkaneet tajuamaan häkkyröiden haitalliset vaikutukset ja kääntyneet tuulivoiman vastustajiksi. Tämänkaltainen takinkääntöhän on tunnettu jo monessa paikassa ulkomailla. Vastustajien listaan voidaan lisätä myös Kemijärven kaupunki, joskaan en tarkoin tiedä, mitä heidän perustelunsa pitää sisällään.

Tuulivoiman vastustaminen ei sinänsä ole vaikeaa. Täytyy vain ottaa hieman asioista selvää, uskoa ulkomaalaisia tutkimuksia ja ”suomalaista” matematiikkaa. Kunnat kuvittelevatkin saavansa kiinteistöverotuloja, vuokratuloja ja joitakin työpaikkoja. Kokemukset lähes kaikkialla Suomessa osoittavat, että tuulivoimalobbareiden liioittelema ”ilo” on varsin lyhytaikainen ja kompensoituu kokonaan, vaihtuen jopa miinusmerkkiseksi, kun myllyjen purkukustannukset kaatuvat maanomistajan niskoille yhtiöiden mentyä konkurssiin. Kun meidän veronmaksajien tuki tuulivoimalle lakkautetaan, on lähes varmaa, että useimmat näistä ”tuulella käyvistä” yhtiöistä kaatuvat ja tuo karu tosiasia on edessä. Toinen ongelma on se, että mistään ei löydetä sellaisia kaatopaikkoja, joka ottaa vastaan tällaisen määrän ongelmajätettä.

Tosiasiassa tuulivoiman puolustaminen on huomattavasti vaikeampaa, sillä ei ole olemassa yhtään fysikaalisesti tai matemaattisesti kestävää syytä, jolla tätä ns. energiaa voitaisiin puolustella. Kokonaisvaltaisesti taloudelliset haitat ovat kuitenkin enemmän valtakunnallisia kuin paikallisia, mutta näkyvät pitkässä juoksussa koko valtakunnassa. Yksikään todellinen asiantuntija tuskin löytää yhtään seikkaa, jolla tuota massiivista rahojen tuhlausta voitaisiin puolustella.

Meidän on yksinkertaisesti pakko lakkauttaa tuo yksityisille yrityksille myönnetty ”veronkanto-oikeus”. Siitä seurauksena olisi luonnollisesti se, että myös kauppatase paranisi, kun tarpeettomien myllyjen osto ulkomailta loppuisi. Tällä maalla ei yksinkertaisesti ole varaa kustantaa noiden yritysten tuottoja.

Olen elänyt sen ajan, että olen saanut nähdä kaikenlaisia työllistämisen vippaskonsteja, mutta tämä tuulimyllyjen pystyttäminen ei täytä edes mitään niistä kriteereistä, joita työllistämiselle on asetettu. Pääasiassa näitä laitoksia rakentavat ulkomaalaiset. Koko maan hyvinvoinnin kanalta olisi tullivoimaa parempi vaihtoehto, että tuolla vastaavalla rahalla maksettaisiin työttömille siitä, että lapioivat lunta kasasta toiseen. Ei siinä hommassa ainakaan sairastuisi eikä syntyisi kansantaloudellista tappiota, vaikka ei siitä mitään hyötyäkään olisi. Jäteongelmakin poistuisi kun lumi sulaisi.

Opin kissoilta

En toki ole koskaan väheksynyt koulutuksen merkitystä, vaikka olenkin puolustellut koulutusleikkauksia. Mielestäni opintotuen leikkaukset eivät ole mitään koulutusleikauksia, vaan ne ovat leikkauksia sosiaalieduista.

Ei myöskään työttömyyttä saisi peitellä työntämällä ihmisiä kaikenlaisiin opiskelupaikkoihin, jossa heistä sitten koulutetaan työttömiä. Oletan, että työttömyyskorvausta pystyy nostamaan vähemmälläkin koulutuksella. Meitä insinöörejä on kyllä riittävästi, mutta olen antanut kertoa itselleni, että taksinkuljettajista on puutetta.

Jos koulutuksesta leikataan, niin on ihan oikein, että joka niemehen notkohon saarelmaan perustettuja kauppaopistoja ja "tekuja" olisi kyllä aika alkaa karsia, sillä ei koulutuksen määrä tätä maata pelasta, vaan korkeintaan koulutuksen laatu. Väistämätön tosiasia on kuitenkin, että määrän kasvaessa taso laskee.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos opiskelijoille maksetaan tukea siitä, että investoivat itseensä, olisi aihetta myös harkita sitä, että kaikille yrittäjillekin maksettaisiin palkkaa siitä, että ovat yrittäjiä. Jos yrittäjä sitten lopettaa syystä tai toisesta yrittämisen, lopetettaisiin vain palkanmaksu ilman minkäänlaista vastuuta tai takaisinmaksuvelvollisuutta.

Jerusalemin yliopiston professori Yival Harari taisteli hieman samantapaisen ongelman parissa tutkiessaan, miten sapiens-rotuinen eläin on noussut tavisapinasta maapallon valtiaaksi. Aloimme viljellä maata, teollistuimme ja tieteellistyimme ja mitä kaikkea tästä on seurannut maapallollemme.

Aikojen alussa ihminen oli yksi eläimistä, ja sen oppimismekanismi oli jokseenkin samanlainen kuin muillakin eläimillä, mutta yhteiskunnan "inhimmilistyttyä" alkoi sapiens menettää eläimellisiä ominaisuuksiaan. Maanviljelys toi mukanaan maanomistuksen ja teollistumisen mukana syntyi varakas yläluokka. Tieteistyminen loi oppineen keskiluokan. Kaikki tämä toi mukanaan myös eriarvoisuutta.

Vaikka ihminen oli sosiaalisuutensa ansiosta pystynyt toimimaan yhteistyössä ja tämän avulla voittanut sekä pedot että meitä vahvemmat neanderthalilaiset, alkoi myös eriarvoistuminen, joka repi kykyämme yhteistyöhön. Sapiensin pimeä puoli oli siinä, että se alkoi nähdä eriarvoisuutta siinäkin missä sitä ei ollut. Tämä synnytti kateutta, eripuraa ja lopulta myös sotia.

Ihminen ei enää halunnut auttaa toista ihmistä, vaan jossain pohjalla piili ajatus, että jokainen tuntematon vastaantulija saattoi olla vihollinen, tai ainakin hänestä saattoi tulla sellainen.

Miten tuo kaikki historiallinen ihmiskunnan kehitys sitten liittyy koulutukseen ja oppimiseen? No siten, että ainakin minä olen sitä mieltä, että tehokkain tapa oppia asioita on kokemus. Kyvyn oppia kokemuksesta ihminen on menettänyt samalla, kun se on alkanut saada ihmismäisiä piirteitä.

Minulla on kaksi kissaa. Ne eivät osaa avata ovia eivätkä puhua, mutta muuten ne ovat selvästi minua viisaampia ja toimivat opettajinani. Ne saattavat tehdä virheitä jopa toisenkin kerran, mutta tuskin koskaan kolmatta kertaa. Tämä on se suurin oppi, jonka minä olen näiltä kissoilta saanut. 

Jos juokset kahdesti pääsi betoniseinään ja yrität vielä kerran päästä siitä juoksemalla läpi, niin se ei suinkaan ole osoitus sinun sisukkuudestasi, vaan se on ositus sinun tyhmyydestäsi.

Tähän eivät eläimet juuri koskaan sorru. Jopa naakatkin oppivat pakenemaan paikalta, kun kohotin ilmakiväärin niitä kohden. Kertaakaan ei tarvinnut niitä ampua, pakenivat raukat ,koska eivät tienneet että ovat rauhoitettuja eläimiä.

Tavallaan me olemme eläinten yläpuolella, jopa niitä älykkäämpiä, mutta emme varmaankaan sen viisaampia.

Lopulta pääsen sitten tähän blogini pääaiheeseen... politiikkaan. Poliitikkomme eivät ole vielä oppineet eläimiltä sitä, että vaikeista asioista selvitään yhteistyöllä ja että samaan seinään ei kannata päätään hakata.

Tuskin meidän kovin suuria kilpailukykyloikkia kannattaa odottaa ennen kuin olemme oppineet sen, että "samalla kun antaa, saa myös itse."

 

Vaikeaa minunkin on joskus myöntää, että helpompi on opettaa kuin oppia. Tuntuu aika nöyryyttävältä ajatella, että nuo kissat osaavat paljon enemmän kuin minä. Jos jätän ne luontoon, ne selviävät todennäköisesti vuosikausia, mutta minä menehtyisin viikossa ihan riippumatta siitä, millainen koulutus minulla on. Kaikkeen tähän on syynä se, että meille pitää lähes kaikki opettaa, sillä olemme menettäneet kyvyn oppia tekemisestä.

Miettikääpä ihan huviksenne, kumman muistatte paremmin: opettajan opetukset vai omat kokemuksenne.

Hirviä jahti

Nyt meillä on taas se aika. Se hirviä jahti, jolloin viattomia metsän eläimiä jahdataan oikein kunnolla, ukkolauman kanssa punaiset lakit päässä ja mahdollisesti vielä liivit yllä. Kyllä tämä minun erilaisuuteni nyt viimeinkin paljastuu, kun sitä jo joku samanlainen kovasti hehkutti jo silloin, kun ei minussa oikeasti mitään eroa tiedetty olevan. Niin, paitsi että olin vääryyttä vastaan ja tiesin monista asioista ehkä keskimääräistä enemmän. Ainakin silloisen puolueeni paikallisosastossa se oli selkeä ero.

Olen joskus kertonut kannattaneeni vihreitä arvoja ja kannatan niitä edelleenkin, mutta en tuota poliittista puoluetta jonka monet agendat perustuvat täydelliseen tietämättömyyteen. Myönnän, että vastustan hirvenkaatoja, koska en näe siihen mitään tarvetta. Sitä on usein perusteltu sillä, että liiallinen hirvikanta lisää tieliikenteen vaaroja. Eiväthän ne hirvet niitä onnettomuuksia ole aiheuttaneet, vaan autot. Hirvien puutteessa autot kolaroivat jopa keskenään, jota hirvet eivät juuri koskaan tee. Siis autokantaahan meidän tulisi supistaa, ei hirvikantaa.

En tarvitse tilastoja tuekseni väittäessäni, että jokaisessa hirvikolarissa on toisena osapuolena auto. En nyt kuitenkaan ala perustamaan mitään hirviensuojelujärjestöä, sillä onhan kyseessä maan tapa, joka on peräisin siltä ajalta, kun asialla oli todella jotain taloudellista merkitystä. Nythän talouden merkitys näkyy vain siinä, että mitä enemmän metsää omistat ja muutenkin olet varoissasi, sitä varmemmin sinulle löytyy paikka jossakin hirviporukassa. Jos hirvikantaa todella on pakko supistaa, niin myönnettäköön nuo kaatoluvat sosiaalisin perustein. Sosiaalivirasto jakaisi pyssyjä ja panoksia ja järjestäisi opastettuja hirvijahteja. Saalis sitten jaettaisiin kaikkien osallistujien kesken jonkinlaisen tarveharkinnan mukaan. Voisihan se niin olla, että isomahaiset maanomistajat jäisivät näppejään nuolemaan, mutta uskon, että he pystyvät lihansa ostamaan kaupastakin. Tosi on, että hirviä he eivät omista, vaikka kenties maata omistavatkin. 

 

Tiedän, tiedän… tietysti tuota ajatusta pidetään utopistisena. Sitähän se oikeasti onkin, koska sellaista ei ole koskaan harkittu. Ei edes silloin, kun metsästyksellä yleensä oli elinkeinopoliittista merkitystä ja jo silloin jaettiin metsästysluvat vain maanomistajille, jos niitä yleensä tarvittiin. Salakaadosta saattoi saada linnatuomion, jolloin perhe jäi yleensä vaille ainoaa huoltajaansa.

Niin, mitäpä siinä vihervasemmistolaiset - hirvijahtiin vaan koko porukka, kyllähän liito-oravissakin suojelemista löytyy. Liito-oravan tappamisen kunniaksi tuskin järjestetään edes peijaisia, joissa sitten saa oikein kunnolla juopotella. Metsästyksen aikana juopottelu nykyisin taitaa olla kielletty, ihan siltä varalta, ettei traktoria luultaisi hirveksi.

Älkää nyt metsästäjät ja vihreät hermostuko! En minä kavereitani sen takia hylkää, että he ajattelevat eri tavalla kuin minä. Ihan aidosti minä arvostan niin sananvapautta ja mielipiteen vapautta ja jopa uskonnonvapauttakin. Yleensä myös kunnioitan näitä mielipiteitä, mutta silloin, kun on kysymyksessä uppiniskainen totuudenvastaisuus, katson ainakin oikeudekseni tiedustella, mistä tieto on peräisin.

Ehkä en aina siihen usko, sillä sen verran erilainen olen. En jaksa aina väitellän ja onhan toki mahdollistan että minäkin olen väärässä. Ei mielipiteen vaihto mielestäni niin häpeällistä ole, eikä kyse ole mistään takinkäännöstän jos havaitsee olevansa väärässä ja oikaisee sen.

On kokonaan eri juttu jos siitä on tullut tapa. Sellaistakin olen havainnut olevan liikkeellä.