Opin kissoilta

En toki ole koskaan väheksynyt koulutuksen merkitystä, vaikka olenkin puolustellut koulutusleikkauksia. Mielestäni opintotuen leikkaukset eivät ole mitään koulutusleikauksia, vaan ne ovat leikkauksia sosiaalieduista.

Ei myöskään työttömyyttä saisi peitellä työntämällä ihmisiä kaikenlaisiin opiskelupaikkoihin, jossa heistä sitten koulutetaan työttömiä. Oletan, että työttömyyskorvausta pystyy nostamaan vähemmälläkin koulutuksella. Meitä insinöörejä on kyllä riittävästi, mutta olen antanut kertoa itselleni, että taksinkuljettajista on puutetta.

Jos koulutuksesta leikataan, niin on ihan oikein, että joka niemehen notkohon saarelmaan perustettuja kauppaopistoja ja "tekuja" olisi kyllä aika alkaa karsia, sillä ei koulutuksen määrä tätä maata pelasta, vaan korkeintaan koulutuksen laatu. Väistämätön tosiasia on kuitenkin, että määrän kasvaessa taso laskee.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos opiskelijoille maksetaan tukea siitä, että investoivat itseensä, olisi aihetta myös harkita sitä, että kaikille yrittäjillekin maksettaisiin palkkaa siitä, että ovat yrittäjiä. Jos yrittäjä sitten lopettaa syystä tai toisesta yrittämisen, lopetettaisiin vain palkanmaksu ilman minkäänlaista vastuuta tai takaisinmaksuvelvollisuutta.

Jerusalemin yliopiston professori Yival Harari taisteli hieman samantapaisen ongelman parissa tutkiessaan, miten sapiens-rotuinen eläin on noussut tavisapinasta maapallon valtiaaksi. Aloimme viljellä maata, teollistuimme ja tieteellistyimme ja mitä kaikkea tästä on seurannut maapallollemme.

Aikojen alussa ihminen oli yksi eläimistä, ja sen oppimismekanismi oli jokseenkin samanlainen kuin muillakin eläimillä, mutta yhteiskunnan "inhimmilistyttyä" alkoi sapiens menettää eläimellisiä ominaisuuksiaan. Maanviljelys toi mukanaan maanomistuksen ja teollistumisen mukana syntyi varakas yläluokka. Tieteistyminen loi oppineen keskiluokan. Kaikki tämä toi mukanaan myös eriarvoisuutta.

Vaikka ihminen oli sosiaalisuutensa ansiosta pystynyt toimimaan yhteistyössä ja tämän avulla voittanut sekä pedot että meitä vahvemmat neanderthalilaiset, alkoi myös eriarvoistuminen, joka repi kykyämme yhteistyöhön. Sapiensin pimeä puoli oli siinä, että se alkoi nähdä eriarvoisuutta siinäkin missä sitä ei ollut. Tämä synnytti kateutta, eripuraa ja lopulta myös sotia.

Ihminen ei enää halunnut auttaa toista ihmistä, vaan jossain pohjalla piili ajatus, että jokainen tuntematon vastaantulija saattoi olla vihollinen, tai ainakin hänestä saattoi tulla sellainen.

Miten tuo kaikki historiallinen ihmiskunnan kehitys sitten liittyy koulutukseen ja oppimiseen? No siten, että ainakin minä olen sitä mieltä, että tehokkain tapa oppia asioita on kokemus. Kyvyn oppia kokemuksesta ihminen on menettänyt samalla, kun se on alkanut saada ihmismäisiä piirteitä.

Minulla on kaksi kissaa. Ne eivät osaa avata ovia eivätkä puhua, mutta muuten ne ovat selvästi minua viisaampia ja toimivat opettajinani. Ne saattavat tehdä virheitä jopa toisenkin kerran, mutta tuskin koskaan kolmatta kertaa. Tämä on se suurin oppi, jonka minä olen näiltä kissoilta saanut. 

Jos juokset kahdesti pääsi betoniseinään ja yrität vielä kerran päästä siitä juoksemalla läpi, niin se ei suinkaan ole osoitus sinun sisukkuudestasi, vaan se on ositus sinun tyhmyydestäsi.

Tähän eivät eläimet juuri koskaan sorru. Jopa naakatkin oppivat pakenemaan paikalta, kun kohotin ilmakiväärin niitä kohden. Kertaakaan ei tarvinnut niitä ampua, pakenivat raukat ,koska eivät tienneet että ovat rauhoitettuja eläimiä.

Tavallaan me olemme eläinten yläpuolella, jopa niitä älykkäämpiä, mutta emme varmaankaan sen viisaampia.

Lopulta pääsen sitten tähän blogini pääaiheeseen... politiikkaan. Poliitikkomme eivät ole vielä oppineet eläimiltä sitä, että vaikeista asioista selvitään yhteistyöllä ja että samaan seinään ei kannata päätään hakata.

Tuskin meidän kovin suuria kilpailukykyloikkia kannattaa odottaa ennen kuin olemme oppineet sen, että "samalla kun antaa, saa myös itse."

 

Vaikeaa minunkin on joskus myöntää, että helpompi on opettaa kuin oppia. Tuntuu aika nöyryyttävältä ajatella, että nuo kissat osaavat paljon enemmän kuin minä. Jos jätän ne luontoon, ne selviävät todennäköisesti vuosikausia, mutta minä menehtyisin viikossa ihan riippumatta siitä, millainen koulutus minulla on. Kaikkeen tähän on syynä se, että meille pitää lähes kaikki opettaa, sillä olemme menettäneet kyvyn oppia tekemisestä.

Miettikääpä ihan huviksenne, kumman muistatte paremmin: opettajan opetukset vai omat kokemuksenne.