Tähtihetki oli sekin

Ihmisen elämä on täynnä erilaisia hetkiä, toiset hyviä toiset huonoja. Surin osa näistä hetkistä, jotka muodostavat koko elämän mittaisen ketjun, ovat kokonaan unhoon jääneitä, eikä niissä ole mitään muistelemista eikä jälkipolville kerrottavaa. Kun ikää alkaa kertyä, seuloutuvat joukosta ne hetket, jotka mieluusti kertoisinkin, mutta jos vielä hetkenkin aikailen, en edes itse muista, kuinka se oikein meni. Siksi olen päättänyt ruveta keräämään tästä elämän palapelistä kappaleita, jotka muodostavat minun elämäni.

Suurimman osan nuoruuttani hallitsi urheilu ja opiskelu, joka jatkui sitten varsin myöhäiselle iälle ja josta ehkä kirjoitan jotain myöhemmin.

Urheilu-urani oli täynnä tähtihetkiä, jotkut suurempia, mutta jotkut niin pieniä, että ne säteilivät valoaan vain minulle. Tuntuihan se kivalta, kun tein maalin jalkapallo-ottelussa, mutta kun alimmilla sarjatasoilla pelattiin ja saatettiin maaleista huolimatta hävitä ottelu, ei niistä suuria muistoja syntynyt. Hetkellinen mielihyvä ja tilanne oli ohi. En minä aio niillä lukijoitani vaivata, vaikka muutaman maalin muistankin.

Merkittävimpiä olivat ne tähtihetket, joista lehdistökin oli kiinnostunut. Ensimmäinen tällainen tapahtui ehkä vuonna 1961, jolloin olin juuri täyttänyt 17 vuotta ja sain luvan osallistua nyrkkeilyn nuorten SM-kilpailuihin. Täällä Suomessa ikärajat olivat 17 – 19 vuotta, ja nuorten mestarit olivat yleensä jo kohtuullisia nyrkkeilijöitä ja lähes poikkeuksetta selvisivät sarjojensa arvolistoilla TOP-kymppiin. Olin kyllä harrastanut nyrkkeilyä jo vuosia, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olin myös voittanut muutamia otteluja, joitakin jopa aikuisten sarjoissa. Siihen aikaan kotikaupunkini oli Jyväskylä ja seura Jyväskylä Nyrkkeilijät. Ei meillä seula kilpailuihin niin kovin tiheä ollut, mutta loppujen lopuksi Kotkaan, jossa nuo nuorten kilpailut silloin pidettiin, meitä lähti vain kaksi, vaikka salilla oli kyllä poikia runsaasti.

Älkää säikähtäkö, en minä aio koko kilpailua ottelu ottelulta selostaa, mutta olihan se matka sinänsä mieliin painuva. Siihen aikaan kuljettiin kaikkiin tilaisuuksiin julkisilla kulkuvälineillä. Niin siis minäkin ja Pertti Hänninen nousimme Kotkaan menevään junaan, joka yllätykseksemme oli täysi. Muistan, miten Pera uhkasi jo, että hän menee tuohon ovelle ja huutaa ”tuli on irti”, jos sitten saataisiin istumapaikka. Lopulta se paikka kuitenkin löytyi, ja niin puksuttelimme kohti Kotkaa. Jos oikein muistan, niin jo Pieksämäellä oli ensimmäinen junanvaihto ja toinen kai Kouvolassa. Siihen aikaa siis todella matkustettiin, eikä vaan käväisty jossakin viikonlopputurnauksessa. Matkaan käytettyä aikaa en muista, mutta perillä Kotkassa oltiin kai joskus illan suussa.

Menomatkan merkittävin tapahtuma olikin heti Kotkaan saavuttuamme. Katselimme, kun jonkun paikallisen kuppilan pihaan kaahasi ambulanssi ja sisältä kannettiin pian potilas autoon. Myöhemmin meille kerrottiin, että potilas oli kuollut. Kyseessä oli joku laitapuolen kulkija, joka oli yrittänyt hotkaista jonkun asiakkaan lautaselle jääneen makkaran niin kiireesti, että oli siihen tukehtunut. Kieltämättä hieman nolo loppu.

Varsinainen kilpailu sujuikin sitten ihan yllättävän hyvin. En tiedä mitä tavoitteita Pera oli itselleen asettanut, mutta minun tavoitteeni oli lähennä selvitä kunnialla ainakin yhdestä ottelusta ja hankkia kokemusta ja tuntumaa kansalliseen kärkeen. Olihan siinä varmaan kaikilla ihmettelemistä, kun toisiamme avustaen ilman varsinaista valmentajaa molemmat voitimme ottelun toisensa jälkeen. Itse asiassa minä voitin kaikki kolme otteluani, mutta Pera hävisi yhden ja voitti kaksi. Jyväskylään viemisenä oli siis melkoinen määrä mineraalia. Niin yllättynyt itsekin olin, että kunniapalkinnoksi saamastani pytystä putosi kansi ja vieri pitkin kehän lattiaa. Finaalivastustajani voitin 3 – 0,  joten ihan ylpeä voin suorituksestani olla. Saihan tuo samainen kaveri Antti Färling myöhemmin hopeaa myös miesten SM-nyrkkeilyissä.

 

Tämä oli pätkä minun elämääni, ja kun aion tätä materiaalia käyttää myös elämänkertakirjassani, niin katsoin ihan asialliseksi kertoilla myös näitä tapahtumia. Oletan, että ainakin joitakin juttuja osa lukijoistani muistaa ihan henkilökohtaisesti.