Muuttuva politiikka

Minä, ja monet muutkin sodan aikana syntyneet ovat saaneet ihmetellä politiikan muuttumista viimeisten vuosikymmenien aikana.  Kun sota oli vielä tuoreessa muistissa, oli luonnollista, että hyvin monet karsastivat äärivasemmistoa, ja vasemman laidan puolueita pidettiin vahingollisina ja jopa vaarallisina.  Mutta niin se vain on ”eskoseni”, että maailma muuttuu.  Äärivasemmistoa siedetään ja ”demarit” ovat nousseet jo muiden puolueiden joukkoon, enkä edes minä katso heitä kovin kieroon. 

Aina on toisinajattelijoita, eikä heitä heitetä vankilaan itäisen naapurimme tavoin, mutta toki syvällisempi tutkimus puolueiden toimintaan saa ainakin minut ihmettelemään, mistä moinen.  Jotkut puolueet ovat selkeästi haitallisia tälle maalle, mutta meidän demokraattinen järjestelmämme on toistaiseksi pitänyt nämä ääriliikkeet kurissa. Haittaa ne toki ovat aiheuttaneet, tai ainakin yrittäneet.  Näitä ”haittaliikkeitä” löytyy puoluekarttamme molemmista laidoista.

Tällä hetkellä minä koen haitallisimpina Perussuomalaiset ja Vihreät.  Perussuomalaiset häikäilemättömässä vallantavoittelussaan ja Vihreät vain ymmärtämättömyyttään.  Kumpikaan puolue ei edes yritä toimia maamme etujen mukaisesti.  Molempiin puolueisiin minulla on ollut jonkinlainen suhde, joten luulen tietäväni mistä puhun. Nuorena opiskelijana kannatin vihreää aatetta ja uskoin johtohenkilöiden vakuutteluun, ettei vihreitä koskaan rekisteröidä puolueeksi. Kaikki tietävät, että toisin kävi ja vihreä aate sai väistyä politiikan tieltä.  Veikko Vennamon SMP ajoi puhtaasti asioita, joita minäkin kannatin, ja minusta tuli jopa puolueen jäsen. Jäsenyys jatkui jopa SMP:n kaatumisen jälkeen perustetussa Perussuomalaisissa, niin kauan kuin se oli mahdollista. Halla-aholaisten ”vallankumouksen” jälkeen puolueen linja kuitenkin muuttui ja mukaan tuli asioita, joita en yksinkertaisesti voinut hyväksyä. Kansallinen etu sai väistyä rasismin ja populismin tieltä, ja joskus tuntui, että tapahtuipa mitä tahansa, se oli halla-aholaisten mukaan maahanmuuttajien syytä.  Järjen pitäisi kertoa, että näin ei ole, joten tästä voi vetää vain sen johtopäätöksen, että järki taitaa puuttua tuoltakin porukalta.

Minä erosin puolueesta Jyväskylän puoluekokouksen aikoihin, joskin olin kyllä tuossa järkyttävässä tilaisuudessa.

Useimmat kai tietävät tuon kokouksen seuraukset, jotka johtivat Sinisen tulevaisuuden perustamiseen.  Puolue, josta nykyisin käytetään vain nimitystä Siniset, omi sekä SMP:n että ”persujen” parhaiksi todetut arvot.  Oli täysin selvää, että ero nykyisistä ”persuista” oli välttämätön.

Kansakunnan, jonka suurin ongelma on pari miljoonaa ulkomailla elävää suomalaista, ei missään tapauksessa pitäisi vastustaa maahanmuuttoa, vaan maastamuuttoa. Sveitsiä pidetään menestyksen mallimaana, miksihän .. Joka neljäs sveitsiläinen on maahanmuuttaja. Hyvin lähellä samaa tilannetta on myös Saksa.

Suuressa itsekkyydessä me suomalaiset julistimme Ruotsin talousihmeen perustuvan suomalaiseen työvoimaan. Näinhän ei todellisuudessa ollut, vaikka toki meitä oli paljon, jopa minäkin muiden mukana. Meitä ”mamuja” oli kyllä paljon ja monesta maasta, joten ihan mitätön meidän arvomme ei ollut.

Toisenlainen maahanmuuttopolitiikka saisi ehkä meidätkin vaurastumaan, eikä meillä olisi näin mittava työvoimapula.

Maahanmuutto ei todellakaan ole kustannuserä, vaan rikkaus.

 

 https://www.youtube.com/watch?v=t8khuEAzp3M

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Todella pettynyt

Olin aikoinani perusuomalainen, mutta erosin puolueesta, kun muutoksen merkit alkoivat näkyä ja hieman epämääräinen aines alkoi saada vaikutusvaltaa puolueessa.  Kun halla-aholainen siipi valtasi puolueen, kääntyi puolue selkeästi rasistiseen suuntaan, ja monet muutkin tekivät saman johtopäätöksen, jonka minä olin tehnyt. Lähes yksimielisesti koko poliittinen kenttä myös totesi, että ei tuollainen puolue voi olla hallituskelpoinen, olkoon vaalitulos mikä tahansa. Vaikka en pystynyt enää äänestämäänkään tätä puoluetta, seurasin sen tapahtumia jonkin verran. 

Nyt kun puolue sai uuden puheenjohtajan, ajattelin, että jonkinlainen muutos olisi mahdollinen. Todella masentavaa oli kuunnella Riikka Purran puheita, joista paistoi läpi sama vanha rasismi. Tuskin suurtakaan muutosta on tulossa. 

Tuskinpa maahanmuuton vastustamista voidaan perustella mitenkään, ellei siihen sisällytetä rasismia tai vieraan kulttuurin vastustamista.  Lähes kaikki asiantuntijat ovat todenneet, että maahanmuutosta on Suomelle ainoastaan hyötyä.  On todettu, että väestöluvultaan suurimmat valtiot pärjäävät taloudellisesti parhaiten.  Tämä pätee myös niihin maihin, joiden maahanmuuttajien osuus on monin verroin suurempi kuin koko Suomen väkiluku.

Maahanmuuttajien ansiosta Suomen väkiluku ei ole alentunut sitä vauhtia kuin on pelätty syntyvyyden laskettua nykyiselle tasolle.  Toki on totta, että maahanmuutostakin on kustannuksia, mutta suomalaisen kasvattaminen aikuiseksi on monin verroin kalliimpaa.  Taloudellista kysymystä ei kummastakaan asiasta kuitenkaan pitäisi tehdä.  Kaikissa tapauksissa väestönkasvu auttaa kansakuntaa. Suomessa maahanmuutto nopeammin kuin syntyvyys. 

Entisenä ”persuna” olen kyllä todella pettynyt ”persujen” nykyiseen linjaan, eikä juuri missään ulostulossa mainita niitä asioita, jotka maahanmuutossa ovat positiivisia.  Lähes kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että me olemme liian pieni valtio saavuttaaksemme koskaan suurempien verrokkimaiden elintason.  Ainut apu tähän näyttää olevan maahanmuutto, mutta kun meidän omat elintasopakolaisemme kumoavat osittain senkin pakenemalla ulkomaille. Vuosittain maastamme lähtee tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä ulkomaille täysin välittämättä siitä, että maamme, joka kärsii suuresta osaajapulasta, on kustantanut heidän koulutuksensa. Kyllä se siltä vaikuttaa, että ”persut” haluaisivat sulkea rajat väärään suuntaan.  Tietovuoto ulkomaille on monin verroin suurempi taloudellinen menetys kuin maahanmuuttajien kotoutus.  Miksi emme ottaisi tarjottua apua vastaan, kun meillä kuitenkin on suhteellisen suuri maa, jossa olisi tilaa vaikka kaikille Eurooppaan tuleville pakolaisille?  Saksa on suunnilleen samankokoinen maa, mutta pystyy elättämään lähes 15-kertaisen väestön, jos sitä verrataan Suomeen. Saksan maahamuuttajien määräkin taitaa olla suurempi kuin koko Suomen väkiluku.  Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, Saksa on Euroopan talousveturi.

En nyt ihan niin voi sanoa, että ei Perussuomalaisilta oli ollut mitään opittavaa.  Olen alkanut rakentelemaan väitöskirjaa havaittuani, että kuka tahansa voi tulla tohtoriksi. Ei siihen suuria eväitä tarvita. 

 

 

Iloisia uutisia

Pienikin ilonaihe näin korona-aikojen keskellä tuntuu piristävän.  Aikaisemmin viikolla kerrottiin, kuinka ”demarit” olivat nousseet ohi ”persujen”.  Kyse toki oli vain mielipidekyselyistä, mutta onhan suunta kuitenkin oikea, vaikka en SDP:n kannattaja olekaan.

Tämän aamun Keskisuomalainen räväytti sitten oikean ilopommin: vihreiden kannatus Jyväskylässä on romahtanut.

Olen toki joskus ollut jopa ”persujen” jäsen, mutta ”halla-aholaisten” vallankaappauksen jälkeen aloin vain surra puolueen kohtaloa. Vihreiden arvoja kannatin siihen asti, kun liike ei vielä ollut puolue, mutta politisoituaan porukka rupesi politikoimaan ja ns. vihreät arvot jäivät sanahelinäksi.

Niinhän se on, että jokainen saa tykätä mistä haluaa, mutta joku rotihan sitä kuitenkin pitäisi olla. Eivät vihreät ole pahoja ihmisiä, mutta hei eivät tiedä, mitä tekevät. Päämäärät ovat ihan hyviä, mutta keinot eivät oikein toimi.  Hyvänä esimerkkinä ovat tulimyllyt ja sähköautot. Kumpikaan innovaatio aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Vihreät ovat siis ainoastaan haitallisia, mutta päinvastoin kuin ”persut”, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Tähän johtaa yleensä kaiken vastustaminen, ja joskus saattavat keinotkin mennä yli äyräittensä.

Poliittisen kannatuksen nostamiseen tämä on tietysti hyvä keino, sillä melkein jokainen ihminen vastustaa jotain. Jos joku puolue sattuu vastustamaan samaa asiaa, kokee ihminen tämän porukan hengenheimolaisekseen ja muut asiat jäävät huomaamatta. Tällöin saattaa tapahtua, että ihminen äänestää omia tavoitteitaan vastaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että meillä on aivan liikaa puolueita, en oikein jaksa tukea vanhoja puolueita.

Suomessahan ei ole tapan korjata tehtyjä virheitä, vaan mieluummin tehdään joku ”sote” tai koulu-uudistus, joka ei yleensä tuo parannusta mihinkään. Tällaisiin ”organisaation uudistuksiin” sortuvat monesti myös yritykset, joiden luulisi osaavan punnita haittoja ja hyötyjä keskenään.  Tuo edellä oleva ei koske enää minua, mutta jonkinlaista poliittista reformaatiota kyllä kaipaisin. Sellaisen uudistuksen päämääränä tuli olla puolueiden lukumäärän rajoittaminen esimerkiksi kolmeen tai korkeintaan viiteen.  Oletan, että tällöin puolueet keskittyisivät asioihin enemmän kuin oman valtansa kasvattamiseen.

Kansanedustajien syytekynnys pitäisi asettaa samalle tasolle kuin muidenkin ihmisten. Ehkä jopa hieman alemmaksikin, sillä luulisi tuon porukan edustavan rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Pieninkin rikokseksi luokiteltava teko olisi nähtävä niin vakavana, että se johtaisi automaattiseen erottamiseen parlamentista.  Ei myöskään ole oikein, että kansanedustajat itse saavat äänestää omasta luottamuksestaan. Näinhän käy silloin, kun hallitus on muodostettu kansanedustajista.

Ei kahden tehtävän palkka ole ainut epäkohta.  Jos ja kun kansanedustaja nimetään hallitukseen, tulisi hänen tilalleen eduskuntaan kutsua varamies.

 

 

Noinko se toimii?

Aina minä olen luullut, että poliittisen opposition tehtävä on esittää vaihtoehtoja kulloinkin vallitsevalle politiikalle.  Varmaan olen ollut väärässä, sillä ainakaan viimeisten vaalikausien aikana en ole huomannut jälkeäkään sellaisesta toiminnasta. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, sillä niin kauan kuin minä muistan, niin etupäässä oppositio on vain räksyttänyt. Tähän rakkaaseen kansaamme se näyttää kuitenkin purevan, sillä puolueet lihovat oppositiossa ja laihtuvat hallituksessa. Näin se tuntuu menevän, eikä loppua ole vielä näkyvissä.

Niin kauan kuin tämä jatkuu, ei suurta kehitystä ole odotettavissa.

Veikko Vennamon SMP samoin kuin Timo Soinin PS s entään esitti ratkaisujakin, mutta ”nykypersut” tyytyy pelkkään räksyttämiseen. Vaikka en koskaan ole ollut kokoomuslainen, enkä edes kyseisen puolueen kannattaja, niin olen aina olettanut puolueen pyrkivän vastuulliseen politiikkaan. Onkohan niin, että puolue on huomannut räksyttämisen tehoavan paremmin kuin realististen vaihtoehtojen esittäminen?  Suurimman pettymyksen minulle on kuitenkin tuonut kristillisten puolue, joka näyttää sortuneen samaan kuoroon. Kristillisyydestä ei näy jälkeäkään, ja olen joutunut viivaamaan senkin puolueen yli vaihtoehtolistaltani.

Kansallinen tapahan meillä näyttää olevan, että soutajia vaihdetaan vuorovuosin, eikä mitään kehitystä tapahdu. Soutajien paikalle tulevat vain ne, jotka eivät koskaan ole saaneet mitään näkyvää aikaan. Vilpittömästi ihmettelen, että tässä maassa on kuitenkin näinkin hyvä asua, vaikka toki olemme askeleen jäljessä muista pohjoismaista.

Pettymys pettymyksen jälkeen olen koettanut etsiä poliittista kotiani, sillä toki minua yhteiset asiat kiinnostavat. Atteen olen kyllä löytänyt, mutta puolueet näyttävät liukuvan kerta toisensa jälkeen alta pois.

Sininen tulevaisuus näytti lupavalta, sillä sen ohjelma on lähes täydellinen. Se ei näytä kansaa kuitenkaan kiinnostavan, sillä puolue jätettiin ilman ainoatakaan eduskuntapaikkaa.

Näinhän se näyttää menevän, että monille sinisillekin oma nahka näyttää olevan tärkeämpi kuin aate ja poliittinen näkemys on ostettavissa paremman henkilökohtaisen menestyksen toivolla.

On meitä kuitenkin muutamia aatteelle uskollisia, ja täytyy vain toivoa, että kansakin herää huomaamaan, ketkä oikeasti ajavat tämän maan etua.  Niinhän se kuitenkin on, että eduskunnan ulkopuolella ei kannata edes räksyttää.

 

Politiikan vangit

Olen useaan otteeseen todennut, että minä harrastan politikointia, mutta en oikeastaan ole koskaan sitoutunut yhdenkään puolueen ohjelmaan juuri sellaisena kuin puolueen päättäjät ovat sen esittäneet.  Joskus se voi napsahtaa melkein kodalleen ja joskus taas vähän sinne päin.  Jos Suomessa aikoo äänestää, on pakko äänestää jonkun poliittisen puolueen asettamia ehdokkaita, josta tietysti seuraa, että ehdokkaiden on yleensä sitouduttava jonkun puolueen listoille.  Vaikka kyse olisi ns. sitoutumattomista ehdokkaista, puolue edellyttää, että nämä liputtaisivat puolueen ohjelmaa.  Toki tiedän tämän, sillä olen pari kertaa ollut kunnallisvaalien ehdokkaana.  Olin toki kummallakin kerralla puolueen jäsen, mutta en hyvin voimakkaasti liputtanut kaikkia puolueen aatteita. Halusin vain olla mukana vaikuttamassa, niin kun sen aikainen idolini Veikko Vennamo sanoi: asialinjalla.  Minulle se tarkoitti sitä, että seisoin oikeaksi näkemäni asian takana, täysin riippumatta siitä kuka tai mikä puolue oli asian esittänyt.

Ei se nyt niin kovin paljon omaatuntoa rassannut, sillä toki olin valinnut sen puolueen, jonka näkemykset parhaiten vastasivat omiani.

Veikkoa kohtaan tuntemani sympatiat johtuivat paitsi siitä, että hän oli ”Karjalan pakolainen” niin kuin minäkin, niin myös tulikivenkatkuisista puheista politiikan puhdistamiseksi.  ”Rötösherrat kuriin”, poliittiset virkanimitykset ja puoluetuet pois. Noihin näkemyksiin oli helppo yhtyä ja niin on edelleenkin.

Olin silloin siis SMP;n ehdokkaana Rovaniemellä. Eihän minua ”etelän varista” valittu, enkä sitä toki silloin vielä odottanutkaan. 

Kun myöhemmin olin muuttanut Kalajoelle, sain pariltakin taholta pyynnön liittyä vastaperustettuun uuteen puolueeseen Perussuomalaisiin, joka oli perustettu edesmenneen SMP:n työtä jatkamaan.  Kun toinen pyytäjistä oli peräti ministeri, lupauduin mukaan, vaikka kieltäydyinkin kaikista vastuullisista tehtävistä.  Halusin kuitenkin olla mukana ja tukea niitä asioita, joita voisin kannattaa. 

Kalajoen kunnallisvaaleissa olin siis Perussuomalaisten ehdokkaana, mutta eihän minua silloinkaan valittu.  Ei liene suuri ihme, sillä enhän edes itse äänestänyt itseäni, vaan kehotin kannattajiani äänestämään listoilta löytyviä maahanmuuttajanaisia. Kaksihan heitä oli ja toisesta tulikin sitten vaalien ääniharava.

Lek Pernu, Pirkko Mattila, Agnessa Vähäsarja Kalajoki-messuilla 2012

Jyväskyän puoluekokouksen jälkeen puolueen suunta sitten muuttui, ja minunkin oli pakko tarkastella kantaani. Sen verran rasistisia lausumia kuulin jo siellä, että tunsin kovasti vieraaksi tuon porukan.  Ei siinä auttanut muu kuin erota puolueesta. Myöhemmin huomasin, että en ollut ainut näin ajatteleva.

Monet oikeasti isänmaalliset perussuomalaiset erosivat puolueesta, jonka surauksena syntyi silloin uusi eduskuntaryhmä, josta myöhemmin tuli puolue. Tuohon puolueeseen minäkin sitten liityin, sillä puolue oli ottanut mukaansa ”persujen” hyvät asiat ja ennen kaikkea aatteen.

Kyllä minä sinisenä ajattelen, että edelleen olen ”vennamolainen” ja olen jokseenkin varma, että Veikko Vennamo olisi liputtanut puolestani.

Nyt asun täällä vanhassa kotikaupungissani ja nautin eläkkeestä. Lupauduin vielä kerran kunnallisvaaliehdokkaaksi, ja on hyvinkin mahdollista, että nyt jopa äänestän itseäni. Täällä on paljon hyviä asioita, joita haluan edistää.  En kuitenkaan ole minkään puolueen vanki, mutta toki sinisten vaaliohjelmassa on minunkin sormenjälkeni, sillä olen ollut mukana sorvaamassa sitä.

Luulen, että sinisten vaaliohjelma on hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaani, joten sen totuttaminen ei liene kovin vaikeaa.  Minä en kuitenkaan ole minkään politiikan vanki, vaan Vennamon tapaan liputan asioiden puolesta vääryyttä vastaan.

 

 

Kun taito ei riitä

Ei se aina niin helppoa ole tämä maailman parantaminen. Monessa asiassa pitää olla aika tarkka, ettei tulis sanottua väärää todistusta asioista ja ihmisitä. Se kai minut pitää politiikassakin vähän niin kuin ulkojäsenenä.

Olen toki melko korkeasti koulutettu (DI) ja siksi kai melko kriittinen monen asian suhteen.

Muistan hyvin opintoaikaisen mielilauseeni: ”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, miten vähän tietää..  Kyllä se näyttää pitävän paikkansa tänäkin päivänä.

Paljon olen asioita ihmetellyt nyt politiikkaa seuratessani. Tuo täydellisen tietämättömyyden antama varmuus saa ihmiset laukomaan mitä ihmeellisimpiä asioita ja kannattamaan juttuja, jotka todellisuudessa toimivat täysin kannattajansa päämäärien vastaisesti.

Erityisen tuttua minulle on vihreiden taaperrus, sillä olin vihreiden kannattaja niin kauan kuin liike pysyi aatteellisena liikkeenä. Ei sillä osaamisella olisi pitänyt ryhtyä puuttumaan poliittisiin päätöksiin.  Eihän se osaaminen tai totuudenrakkaus näytä hyvin yleistä olevan muissakaan puolueissa, mutta kun nyt vihreien toilailuja olen eniten seurannut, koetan pysyä asiassa.

Ensimmäinen asia, joka meidän jokaisen pitäisi tietää on termi nimeltä elinkaari. Teknisillä tuotteilla se tarkoittaa matkaa piirustuslaudalta viimeiseen ”leposijaan”.  Luin vasta sanomalehdestä ”uutisen”, jossa kerrottiin, että sähköauto tuottaa elinkaarensa aikana enemmän päästöjä kun pieni polttomoottorilla varustettu auto.  Tosiasiassahan tuo ei ollut uutinen, sillä ainakin minä tiesin sen. En siis ole ainut, koska lehdetkin siitä kirjoittavat.

Toinen vihreiltä salattu arvoitus on tuulivoima.

Tuulivoimayhtiöt markkinoivat tuulivoimaa saasteettomana energiana ja vihreät taputtavat käsiään.

Tottahan se onkin. Tuuli sinänsä on varsin saasteetonta ja ihan käyttökelpoista, esimerkiksi purjehduksessa. Kun siihen yhdistetään tuulimylly ja aletaan puhumaan sähkön tuotannosta, tilanne muuttuu sangen radikaalisti.

 

                                          Viimeisintä teknologiaa. Käyttää sekä tuuli- että aurinkovoimaa.
 

Peliin tulevat saasteet, luontoarvot, eläinten ja ihmisten terveys sekä energian hinta. Olen joskus kirjoittanut erittäin vaikeasta kasvihuonekaasusta, jota nuo häkkyrät lähettävät.  Myllyt sisältävät satoja litroja öljyjä, joiden loppusijoituspaikkaa en ainakaan minä tiedä. Kuuden vuoden välein vaihdettavien myllyn siipien loppusijoituspaikkaa ei taida kukaan tuntea, sillä jäteasemat kieltäytyvät vastaanottamasta tätä ongelmajätettä. Yhden kalajokisen myllyn siipien loppusijoituspaikan olen kyllä nähnyt. Ne lötköttävät siinä tornin juurella. Myös satojen tonnien betonimöykyt taitavat jäädä maanomistajan iloksi sinne maastoon, kun mylly joskus puretaan. Suomessa nuo purkamiset eivät vielä ole laajemmin alkaneet, mutta alkavat pian. Saksassa myllyjen keski-ikä on noin 13 vuotta, tuskinpa ne Suomessa kovin paljon kauemmin kestävät.

Suomalaiselta näyttävät saksalaisomisteiset energiayhtiöt toimivat Suomessa tasan niin kauan kuin meidän veronmaksajat haluavat tukea Saksan taloutta.

Tiedän, että myllyjen kustannuksen niiden elinkaaren aikana ovat noin 9 miljoonaa euroa per mylly ja nykyhinnoilla ne tuottavat elinkaarensa aikana vajaat 6 miljoonaa.  Ei tarvitse olla kovin hyvä matematiikassa ymmärtääkseen, ettei tuo oikein fiksua ole. Pahinta kaikessa, että tuo 6 miljoonaa valuu Saksaan, mutta sen 9 miljoonaa me suomalaiset maksamme.

Pitää olla peräti homeen vihreä, jos pitää tuota hyvänä diilinä.

Saksassa on jo toistatuhatta yhdistystä, jotka vastustavat tuulimyllyjä kuka milläkin perusteella. Tuulimyllyjen ainut ”hyvä puoli” onkin se, että sitä voidaan vastustaa tosi monilla perusteilla. Niinpä Suomi onkin tulossa Saksan perässä.

Saksassa ei tuulimyllyjä juurikaan enää rakenneta, mutta suomalainen sisu näyttää nyt pahat puolensa.

Toivottavasti se ei tee korvaamatonta vahinkoa.

Näinhän se yleensä on. Kun taito ja tieto ei riitä, niin vahinkoja syntyy.

 

 

Uskonto ja politiikka

Nuo tunteisiin vetoavat sanat eivät juuri koskaan jätä ketään kylmäksi, vaikka hyvin monet ihmiset väittävät, että eivät välitä kummastakaan asiasta. Nämä samat ihmiset ovat kuitenkin valmiita ottamaan kiivaasti kantaa esimerkiksi islaminuskoisten maahanmuuttoon. Usein siinä tulee näkyviin myös poliittinen kanta.

Uskontoa ja politiikkaa yhdistää myös moni muu seikka. Ne ovat kansanliikkeitä, joissa tunne ohittaa tiedon ja järjen. Voimakkaimmillaan tuo usko näkyy ääriliikkeissä. Tiettyihin asioihin yksinkertaisesti jaksetaan uskoa, vaikka kaikki tilastolliset tosiasiat puhuisivat tätä ”uskonnollista” vakaumusta vastaan. Puolueiden ja järjestöjen nimiä muutetaan, kun niillä halutaan peittää yhteys johonkin entiseen ja huonoksi havaittuun, mutta toiminta jatkuu suunnilleen entisellään.

Kirjoituksistani voi ehkä todeta, että olen poliittisesti valveutunut ja tietyn puolueen kannattajakin. En ole kuitenkaan valinnut vahvinta puoluetta, vaan hyvin itseni näköisen puolueen, jonka oletan ajavan koko kansan etua. Pahaa kyllä pelkään, että tämä kansa ei anna siihen tilaisuutta, mutta en voi siitä ottaa vastuuta.

Uskonnollista näkemystäni ei niinkään näissä kirjoituksissa ole näkynyt, mutta voin jälleen kerran kertoa, että myös tässä suhteessa olen valveutunut. Olen kyllä ortodoksi, mutta en väitä olevani selkeästi oikeaoppinen. En ainakaan niin, että väittäisin kaikkien muiden olevan väärässä. Uskon esimerkiksi, että ”Allah on suurin... ” mutta en ole lainkaan varma siitä, onko Muhamed hänen profeettansa. Jos on, niin hyvä niin. Sana ”allah” on arabiaa ja tarkoittaa nimenomaan jumalaa.  Ei meillä ole syytä syrjiä ketään kielen takia.

Tässä maassa on laki uskonnonvapaudesta, jota ainakin minä kunnioitan.  Minun mielestäni siis muslimit ovat tervetulleita tähän maahan samoin kuin muutkin kunnon ihmiset. Se ei tarkoita, että avaisin portteja rikollisille, sillä niitä meillä on omasta takaa jo aivan riittävästi. Uskonto ei kuitenkaan tee kenestäkään rikollista.

Näyttää siltä, että ääripolitiikka johtaa myös rikollisuuteen ja väkivaltaankin. Historia kertoo, että tässä ei ole kovin suurta eroa kummankaan laidan välillä. Kaikkihan me tunnemme nimet Stalin ja Hitler.  Ehkä eivät nykyiset toimenpiteet ole yhtä brutaaleja, mutta varsinkin äärioikeistolaisella laidalla näyttävät tapaukset hyvinkin pahoilta.  Kyllä näitä hitlereitä ja stalineja näyttää riittävän nytkin.

Olipa kyse siis uskonnosta tai politiikasta, fanaattisuus ei ole koskaan hyväksi enempää uskonnossa kuin politiikassakaan.  Oman mielipiteen voi aina ilmaista, mutta kyllä se siihen saisi jäädäkin. Toki olisi hyvä, jos tämän mielipiteen takana olisi edes hieman todellista tietoa.

Kuulisinpa joskus edes seuraavan lauseen: ”En tunne asiaa, mutta uskon näin.” Useimmiten kuulee vain väitteitä, jotka kumpuavat täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella uskosta omaan messiaaseen.

 

Äanivyöry vai vaikutusvalta

Olen enemmän tai vähemmän ollut politiikassa mukana jo 60-luvulta lähtien, jolloin toimin lähinnä SMP:n juoksupoikana jakaen vaalimainoksia ja vastaavaa rekvisiittaa. Eihän minusta oikeaa poliitikkoa koskaan tullut ja hyvä niin, sillä kyllä minä kai paremmin kotonani olen insinöörinä, vaikka joskus kyllä sorrun ammatilliseen arvosteluun seuratessani poliitikkojen osaamista ihan tavallisissa asioissa. On melkein synti, että niin vähällä osaamisella saadaan päättää isoista, koko kansaa koskevista asioista. On vain niin, että tähän on päädytty, kun ei päättäjille ole asetettu mitään pätevyysvaatimuksia. Virkoja täytettäessä jonkin puolueen jäsenkirjalla voidaan ohittaa oikeasti pätevämpi hakija.

Puolueet taistelevat äänistä verissä päin, niin kuin täällä Jyväskylässä ihan käytännössäkin. Paremminkin pitäisi puolueen pyrkiä saamaan omaa sanomaansa perille. Se ei aina ole kiinni edustajien määrästä, vaan paremminkin laadusta. Puolueen gallup-kannatus ei aina kerro puolueen kyvyistä hoitaa yhteisiä asioita. Vaikutusvalta ei synny oppositiossa räksyttämällä, vaikka se saattaa lisätä jopa puolueen saamia äänimääriä. Mikään edustajien määrä ei kuitenkaan aina takaa vaikutusvaltaa, josta syystä puolueiden tulisikin hakea joukkoonsa ihmisiä, joilla on vahvaa osaamista. Osaaminen tuo yleensä mukanaan myös vaikutusvaltaa.

Kaikkien kanssa yhteistyöhön kykenemättömälle puolueelle ei oikein ole mitään hyötyä edustajista, jotka istuvat vain räksyttämässä, mutta joita ei kukaan ota tosissaan.  Olisi melkein parempi, että kuin ne tuolit olisivat tyhjinä - ei ainakaan tarvitsisi maksaa palkkaa eikä tarvitsisi kuunnella tyhmyyksiä.

Vaikka kuinka koettaisin välttää puolueiden nimeämistä, niin pakko on tuoda esille ihan esimerkin vuoksi PS.  Kyseessä on siis puolue, jolla on suhteellisen suuri kannatus, mutta ei juurikaan vaikutusvaltaa.  Puolue ei kelpaa hallitukseen räksyttävän oppositiopolitiikan takia, eikä puolueella ole myöskään yhtään oikeasti osaavaa edustajaa. Kannatuksesta huolimatta puolue saa siis tyytyä tuohon räksyttäjän rooliin.  Osittain tämä johtuu myös siitä, että kovinkaan moni puolue ei ole halukas leimautumaan PS:n politiikkaan, jossa on monia tavallista kansaa pöyristyttäviä asioita.  Usein mainittu rasismi on vain yksi näistä asioista.

Tieto ja ymmärrys veisi pohjan koko käsitteeltä.

Olen useassakin yhteydessä tunnustanut olleeni joskus perussuomalainen, mutta juuri noista pöyristyttävistä asioista johtuen vaihdoin puoluetta, kun siihen tilaisuus tarjoutui. Siniset otti mukaansa ”persuista” kaiken käyttökelpoisen, mutta jätti sinne kelvottoman. Onhan tietysti mielenkiintoista seurata erilaisia rikostutkintoja, mutta en kuitenkaan haluaisi joutua niiden kohteeksi.

Kansa näyttää vähemmän välittävän edustajiensa kunniallisuudesta, mutta olen jokseenkin varma, että vielä koittaa aika, jolloin rehellisyys on kunniassa. Monien puolueiden täytyy silloin muuttaa politiikkaansa, eikä millään ”vappusatasilla” osteta kansansuosiota.

Me emme voi toimia kansan edun vastaisesti ja samanaikaisesti julistautua isänmaallisiksi. Emme myöskään voi sanoa olevamme vihreitä, jos toimimme täysin näiden arvojen vastaisesti.

Ehkäpä juuri näissä asioissa auttaisi tieto ja ammattitaito.