Mitä virkamies saa tehdä?

Ei ole ollut, eikä tule olemaan sellasia vaaleja, joissa olisin äänestänyt vihreitä, mutta se ei tee minusta Haaviston vatustajaa, joka mielestäni on ollut ihan hyvä ministeri, vihreydestään huolimatta. 

Suurimmaksi synniksi on katsottu hänen yrityksensä siirtää venkoileva virkamies toisiin tehtäviin. Aivan oikeinhan hän teki, ihan samoin menetellään yhteiskunnassa yleensäkin. Jos joku työntekijä tai viranhaltija venkoilee esimiestään vastaan, hänet siirretään toisiin tehtäviin, ellei peräti eroteta. Kyllä se niin on, että esimiehen käskyjä on toteltava, tai vedettävä omat johtopäätökset ja erottava. Ei siis ole mitenkään perusteltavissa, että Haavistoa pyrittiin asettamaan syytteeseen sillä perusteella, että hän teki työtään.  Jos joku olisi pitänyt asettaa syytteeseen, olisi se luonnollisesti ollut tuo niskotteleva virkamies. 

Suurin osa Suomen kansasta näyttää olevan kanssani samaa mieltä. Ylen tutkimus sen kertoo.  Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että Haavisto ei tehnyt mitään väärää. 

 Kun tuota tulosta sitten retusoidaan niin, että poliittisesti eri mieltä olevat karsitaan pois, niin kansan mielipide on selvästi aistittavissa. Ministeri johtaa ministeriötä ja tekee päätökset oman harkintansa ja lain mukaisesti. Ei siis ole mitään syytä asettaa Haaviston toimia kyseenalaiseksi, vaikka tuntuukin ehkä siltä, että joku virkamies on polttanut näppinsä ja hänen tukijansa yrittivät vierittää syyn Haaviston niskaan. Jos Haaviston motiivina oli lasten etu, on se kyllä melko pätevä syy moniin muihinkin toimiin. 

”Tarkoitus pyhittää keinot” on ehkä kaukaakin haettu lausahdus, sillä ainakin ministerin käyttämät keinot olivat ihan hyviä ja ”pyhiä” jo sellaisenaan. 

Lapsella tulee olla oikeus turvalliseen elämään, ja jos joku virkamies hangoittelee tätä perusoikeutta vastaan, istuu hän todella väärällä tuolilla. Väärällä tuolilla istuvat myös kaikki ne poliittiset päättäjät, jotka eivät hyväksy ministerin toimia tässä nimenomaisessa tapauksessa.  Onneksi lapsia nyt kuitenkin on tuotu Suomeen ja toivottavasti tuodaan vastaisuudessakin. Lapsen oikeuksiin kuuluu myös oikeus vanhempiin ja huolenpitoon, joka väkisinkin luo perusteen myös äidin tuomiseen, ellei jokin muu vahvempi peruste ole esteenä. Tämän vahvemman perusteen tarkastelu on kai jätettävä suojelupoliisin tehtäväksi. Sellaisena perusteena ei kuitenkaan voida pitää ”persujen” harhaisia ajatuksia, jotka ainakin minä jätän ihan omaan arvoonsa.

 

 

Melkein armahdus

Helsingissä on alkanut laaja oikeudenkäynti, jossa syytettynä on joukko ihmisiä, joiden pitäisi olla oikeuden palvelijoita. Korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ovat toimineet tavalla, joka on vienyt heidät leivättömän pöydän ääreen.  
 

Jokin aika sitten kirjoitin ”rötösherroista” joten en nyt sitten malta pitää näppejäni erossa tästäkään asiasta.

En todellakaan ole oikeusoppinut enkä osaa sanoa, ovatko nuo herrat syyllistyneet rikoksiin ja jos ovat, niin kuinka pahasti.  On kuitenkin aihetta olettaa, ettei noin isokenkäisiä poliisijohtajia viedä oikeuteen ihan pienistä rötöksistä, ja varmaa on, että ainakin tässä asiassa täytyy olla hieman perääkin.  Kyllä kai vanha sanonta ”ei savua ilman tulta” pitää nytkin paikkansa.  Herrojen ylimielinen käytös saa minunkin huumorintajuni hieman kiristymään.  Enemmän kuin noiden poliisijohtajien käytös minua kuitenkin ihmetyttää syyttäjän lievät vaatimukset.

Toki on selvää, että jos tuomioita napsahtaa, niillä on joitakin seurannaisvaikutuksia, mutta kuitenkin syyttäjän vaatimuksen pitäisi olla myös suhteessa herrojen virkaan. Siis mitä isompi poliisi, sitä kovempi tuomio.

Kun syyttäjä vaatii vain muutaman kuukauden ehdollista, tarkoittaa se minun mielestäni melkein armahdusta. Kärsittäväksi jäävät vain nuo seurannaisvaikutukset, jos nekään.  Suomen kansa kun tahtoo hyssytellä rötösherroja, jopa niin, että joku valtakunnanoikeudessa tuomittu ja eduskunnasta erotettu rötöstelijä on taas eduskunnassa.

En tiedä, miltä vankeus maistuu, kun en ole lusinut päivääkään, mutta varmaan tekisi ihan viran puolesta hyvää näille herroille, että saisivat maistaa tuomioita ihan omakohtaisesti.  Minun mielestäni ehdollinen vankeus on varoitukseen rinnastettava tuomio. Oikeasti ei tapahdu mitään.

Jos tuomioon liitettäisiin automaattisesti viralta pano, se jo hieman lisäisi rangaistuksen painoarvoa.  Pelkän ehdollisen takia ei kannata edes oikeudenkäyntiä järjestää. Kyseessähän on pelkkä muodollisuus, jonka jälkeen rikollinen päästetään taas jatkamaan rikollista elämäänsä.  Minun oletukseni onkin, että koska ajatellaan suuren oan kansasta jo tienneen, että jotain hämärää on tapahtunut, järjestetään näytelmä, jonka tarkoituksena onkin enemmän kansan rauhoittaminen kuin todellinen  rikollisten tuomitseminen.

Samaa luokkaa on kansanedustajien kohtelu.  Suomessa on puolue, jonka jäsenistä hyvin moni on saanut tuomion, mutta aina vaan saavat istua eduskunnassa tai puolueen johdossa.

Lainsäätäjän ja lainvalvojan asema pitäisi katsoa sellaiseksi, että kerran petettyään luottamuksen tietäisi se automaattisia potkuja tehtävästä, johon ei koskaan olisi paluuta. Kyllä tässä maassa riittää rehellisiäkin ihmisiä noille jakkaroille, jos vain sitä osataan ja halutaan vaatia.

On sanottu, että suomalaiset äänestävät väärin. Minäkin olen joskus sanonut jotain siihen suuntaan.  No onhan se tietysti ihmeellistä, että urheilumenestyksellä voidaan ohittaa poliittinen osaaminen, mutta toki esimerkiksi eduskunnassa on pahempiakin tolleroita kuin nämä muutamat hiihtäjät tai juoksijat. 

Minun mielestäni on vahinko, että kansalaisluottamuksen menetys rangaistusasteikosta on poistettu. Se ei ehkä estäisi hiihtäjien valintaa, joka ei ihan sellaisenaan olisikaan tarkoitukseni. Tarkoitukseni olisi saada poliittinen taloudellinen ja teknillinen osaaminen ensisijaiseksi valintaperusteeksi.  Rötösherrojen puhdistaminen sekä äänestäjistä että äänestettävistä tekisi varmasti hyvää tämän maan poliittiselle järjestelmälle. Varmasti on totta, että moni urheilija on ihan hyvin täyttänyt paikkansa päättäjien joukossa, eivätkä tavalliset pikkukonnat ole edes kovin innokkaita äänestäjiä, mutta ei se pahaa tekisi, jos oikeusjärjestelmämme tukisi puhdasta politiikkaa.

Jo lakia rikkoessaan saisi jokainen miettiä, mitä seurauksia siitä olisi.

Ei se minusta ihan oikein ole, jos maan johtavat poliisiviranomaiset saavat rötöksistään vähäisemmät tuomiot kuin minä esimerkiksi pysäköintivireestä.

Köyhyysriski

Vähän nuorempana olin aktiivisesti mukana politiikassa, mutta nykyisin tästä ”yhteisten asioiden hoidosta” on alkanut kehittyä henkilökohtaisten etujen taistelu. Ei sille voi mitään, että aloin voida pahoin ja tästä syystä jättäydyin politiikan ulkopuolelle.

Veikko Vennamon vahva ja suoraselkäinen työ meidän ”pakolaisten” eteen ja ”rötösherroja” vastaan sai minut aikoinani syttymään vennamolaisesta liikkeestä, josta ei nykyään näy jälkeäkään. Perussuomalainen puolue perustettiin aikoinaan vennamolaisen SMP:n seuraajaksi, mutta kun rasistiset liikkeet ja oman edun tavoittelijat onnistuivat varastamaan tuonkin nimen, en ole voinut enää uskoa mihinkään maalliseen. 

En väitä uskovani edes Siniseen tulevaisuuteen, mutta asetan siihen kuitenkin toivoni paremman puutteessa, kun kaikki muut puolueet ovat osoittautuneet vain vallan ja oman edun tavoittelijoiksi. Toivon että osa kansasta muistaa vielä Veikko Vennamon ja hänen taistelunsa oikeudenmukaisuuden puolesta köyhyyttä ja korruptiota vastaan.  Olen valmis jatkamaan Veikon taistelua rötösherroja vastaan. Jopa nykyinen eduskuntamme on täynnä rötösherroja ja muita saunakamarissa asujia. Puoluevallan saamista ei tule koskaan asettaa aatteen edelle, mutta useimmat puolueet ovat sortuneet juuri tähän.  Keinolla millä hyvänsä on mukaan haalittu kaikenkarvaisia järjestöjä, jolla on on saatu mukaan myös kaikenlaista porukkaa, joka sitten tilaisuuden tullen on puukottanut selkään.

Jos ihmisen varallisuutta mitataan vain tulojen mukaan, on Suomessa kaksi vähävaraista tyhmää – opiskelijat ja eläkeläiset. Opiskelijoilla on kuitenkin tulevaisuus, mutta vanhenevalla väestöllä vain menneisyys. Vuosi vuodelta tämän ikääntyvien joukon tulotaso laskee eläkkeiden suhteellisen ostovoiman pienenemisen myötä.  Yli 75-vuotiaat ovat jo suurin yksittäinen riskiryhmä köyhyysloukkua ajatellen.

Näin ei tarvitsisi olla, sillä eläkesäästömme kyllä kattaisivat meille ikäihmisille kohtuullisen elintason, mutta mitä tekevät eläkeyhtiöt?  Toki ne ilmoittavat tarkoituksekseen eläkeläisten rahojen turvaamisen, mutta todellisuudessa toimivat kuin muutkin liikeyritykset. Pyrkivät sijoitustoiminnallaan kartuttamaan omaa pääomaa ja kilpailukykyään toisia eläkeyhtiöitä vastaan.  Tähän kilpailuun häipyy suuri osa meidän rahoistamme ja eläkkeisiin liikenee vain rippeet.

Suomi on tänään vauraampi kuin koko historiansa aikana.  Yleisessä hyvinvoinnissa on kuitenkin varjoja ja kuoppia, joihin osa kansasta putoaa. Yksinhuoltajat, eläkeläiset, työttömät ja maahanmuuttajat ovat ihmisiä, joiden elinoloissa olisi paljon parannettavaa. Nimenomaan ikäihmiset on suurin elintason noususta jälkeenjäänyt ryhmä. Mitä vanhemmaksi eläkeläinen elää, sitä varmemmin hän lähestyy köyhyysrajaa. Suomen historia ei tunne toista väestöryhmää, jolta olisi yhtä systemaattisesti heikennetty elintasoa kuin nimenomaan eläkeläiset. Tämä on seurausta viime vuosikymmenien eläkepolitiikasta. Me eläkeläiset olemme se hiljainen ryhmä, joka ei ensimmäiseksi nouse barrikadeille, vaikka kokisikin tulleensa väärin kohdelluksi.  Siksipä väärinkohtelu saa jatkua.

Tällä hetkellä yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä on noin 20% ja heidän väitetään käyttävän lähes 50% terveysmenoista. Totta tietysti on, että ei terveys parane iän myötä, mutta kyseessä on kuitenkin tilastollinen harha. Ei ikääntyminen ole sairaus, joten vanhuuden aiheuttamia menoja ei myöskään pitäisi laskea terveysmenoihin. Äitiyspakkaukset ovat suomalaisten suuri ylpeys, mutta jos oikein olen ymmärtänyt, niin ei tätäkään – suhteellisen suurta menoa – luokitella terveysmenoksi.

Jos sinä eläkeläinen tai eläkeikää lähestyvä haluat tehdä jotain itsesi ja tämän yhteiskunnan hyväksi ja satut lukemaan tämän kirjoituksen, jaa se mahdollisimman laajalle. Haluan vielä kerran kohottaa ääneni meidän ikääntyvien puolesta.

Maailman paras Suomi

Oikeasti minä olin huutanut muiden kanssa samassa kuorossa, kun puhuttiin milloin mistäkin maailman parhaasta ja Suomi oli aivan kärkipäässä, jollei peräti maailman paras.  Pääministeri herätti minun kuitenkin totuuteen sanomalla, että meillä on maailman parhaat kätilöt.  Varmaan meillä onkin ihan hyvät kätilöt ja kaikki kunnia heille, mutta kuitenkin… Kaikkialla maailmassa synnytetään, eikä todella ole olemassa mitään mittaria, joka osoittaisi, että juuri Suomessa se tehdään parhaiten ja että meidän kätilöt olisivat jotenkin ylivertaisia.

Kovin rumia sanoja en edes kirjoittaessani käytä, mutta menköön nyt tällä kertaa. Lopullisen herätyksen tähän Suomen valheelliseen ihannointiin sain luettuani Pasa & Atpon kirjan ”Eniten vituttaa Suomi”. Niin, että menköön nyt, onhan kyse sentään kirjan nimestä, ja minuakin potuttaa tuo lähes pohjoiskorealainen julistautuminen maailman parhaaksi ties miksi.  Kyllä minä olen todella isänmaallinen suomalainen, mutta myös siinä määrin rehellinen, että en voi julistaa Suomen voittaneen jalkapallon maailman mestaruutta, etenkään kun Suomi ei ole koskaan ollut mukana koko kisoissa.

On kuulemma olemassa joku tilasto, joka kertoo, että suomalaiset ovat myös ”maailman onnellisinta kansaa”.  Toinen tilasto kertoo kyllä, että Suomi on myös maailman itsemurhaherkintä porukkaa.  Olisikohan tuossa nyt joku ristiriita? Jokainen teistä tietää varmasti kymmenisen asiaa, joissa Suomi on julistautunut maailman parhaaksi, vaikka asiaa ei tue mikään fakta. Me vaan kerromme niin, jotta voisimme olla maailman onnellisimpia.

Meille tulee lehti nimeltä ”Maailman kuvalehti ” lähinnä siksi, että pysyisimme kärryllä siitä, miten maailma makaa. Olen pitänyt sitä aika luotettavana lähteenä, mutta nyt uskoni alkoi vähän järkkyä.  Luin lehdestä jutun maailman heikoimmista passeista. Suomen passi oli sijoitettu tuossa tilastossa toiseksi parhaaksi, eikä muita pohjoismaita ollut lähimaillakaan. Silloin totesin, että tuota minä en usko.

Rupesin penkomaan muita lähteitä. Netistä löytyi välittömästi tilasto, jossa Suomen passi sijoittui jaetulle 4. sijalle. Nyt vaikutti jo paljon luotettavammalta, eikä jaettu neljäs sijakaan kovin huono ole ja saattaa olla jopa lähellä totuutta.

Mikä ihmeen vika meissä suomalaisissa on? Miksi meidän pitää julistautua maailman parhaaksi tai lähes parhaaksi silloinkin, kun ei ole olemassa mitään mittaria, jolla tuo paremmuus olisi todennettavissa? Ei ole häpeä olla kansakunta kansakuntien joukossa, vaikka emme olisi keskinkertaista parempia.

Enemmän minä kunnioitan rehellisyyttä kuin vaihtoehtoisia totuuksia, jotka saavat meidät muistuttamaan Venäjää ja Pohjois-Koreaa.

Ei minua Suomi vituta, mutta suomalaisten heikko itsetunto joskus närästää.  Saa sitä kysellä, mitä muut meistä ajattelevat, jos jatkuvasti koetamme pönkittää omaa egoamme asioilla, joista ulkomaalaiset ilman muuta tietävät, että ne eivät ole totta.

Uskotteko oikeasti tuohon pylväsdiagrammiin, jonka olen kopioinut tähän. Ehkä joku uskoo. mutta minua moinen härskeys hävettää.

Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus on vuosisadan tapaus, sanoi minulle joku. No onhan se jo sellainen, jos ei muita tohelluksia huomioida eikä ajatella, että Suomessa suoritetaan tällaisia tarpeettomia uudistuksia aina aika ajoin. Siis muillakin aloilla kuin vain sosiaali- ja terveysalalla.  Tuskin niistä koskaan mikään kovin tarpeellinen on ollut, mutta aina on yritettävä jotain, kun ei aiemmin tehtyjä virheitä osata korjata. Tehdään vain uusia entistäkin isompia virheitä, joita sitten taas jollakin uudistuksella yritetään peittää.  Olen tainnut joskus jo mainita vanhat läänimme, joita nyt ollaan korvaamassa maakunnilla.  Maakunnat eroavatkin lääneistä pääosin vain nimeltään ja ovat hieman kiemuraisempia hallinnoltaan.  Yleensä uudistuksissa vedotaan aina rahaan, mutta koskaan ei ole löytynyt mitään näyttöä uudistuksen edullisuudesta. Yleensä onkin käynyt päinvastoin, mutta kun säästön sanotaan syntyvän pitkällä aikavälillä, on kansa jo autuaasti unohtanut koko jutun, kun säästöjen pitäisi näkyä.

Entäs sitten tuo viimevuosisadan mokaus - koulu-uudistus. Olin silloin itsekin opetustyössä, enkä oikein minään suurena parannuksena sitä pitänyt.  Perusteltiinhan sitä tasa-arvolla, josta on Suomessa höyrytty kautta aikojen. Minä en nähnyt mitään epätasa-arvoa entisessäkään systeemissä. Kaikki voivat opiskella tasan niin pitkälle kun omat eväät sallivat. Laiskemmille ja vähälahjaisemmille keksittiin sitten muita teitä ja oppimisen polkuja.  Ei todellakaan kaikista tarvinnut tulla työttömiä maistereita.

Tietysti kaikissa järjestelmissä on aina pientä viilaamista ja korjaamista. Tämä pitänee paikkansa, olipa sitten kyse linja-auto liikenteestä tai koulujärjestelmästä. Ei näiden virheiden korjaaminen kuitenkaan mitään suurisuuntaisia uudistuksia tarvita. Jos jotakin olisi koulujärjestelmässämme muutettava, niin ehkäpä se olisi sisältöjen muokkaus.

Varsinkin ammattiopinnoissa, mutta myös jo peruskoulussa olisi syytä tähdentää muitakin mahdollisuuksia kuin työllistyminen myöhemmin toisten palvelukseen. Tätä olen aina kysynyt, että kenen palvelukseen, jos kukaan ei ala yrittäjäksi.  Kyllä se yrittämisen valmius tulisi iskostaa jo peruskoulujen alaluokilta alkaen, samalla saataisiin ehkä vastakkainasetteluakin hieman hillittyä.

Taitavat olla myös melko mitättömiä ne säästöt, joita oikeasti on syntynyt kyläkoulujen lakkauttamisesta. Kylällä oleva koulu on muutakin kuin oppilaiden säilytyspaikka. Se on kylän keskus, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, jos halutaan.

Valinnanvapauden nimissä ehdotankin nyt, että oppilaita kuskaava taksi kulkisikin toiseen suuntaan.  Kirkonkylältä tuotaisiin oppilaita kylille.  Saisivat vapaasti valita, mille kylälle haluaisivat kouluun. Se olisi oikeaa tasa-arvoa.

Kuvassa Lempiälän kyläkoulu Lappeenrannassa. Rakennettu 1921, koulu lakkautettu 2006.    
 

Jos nyt hieman kuitenkin itsestäni ja omista kokemuksistanikin kerron. Kävin koulun alaluokat pienehköllä teollisuuspaikkakunnalla. Eivät ne opettajatkaan ihan pulmusia olleet, vaikka vanhemmilleni lirkuttelivatkin.  Tasa-arvosta ei ollut puhettakaan, jos jonkin ”tehtaan herran” ja tavallisen ”duunarin” lasten edut olivat hieman ristiriidassa. Ei se ihan yllättävää ollut, jos ”duunarin” lapsen edut poljettiin jalkoihin. Omalla opettajan urallanikin jouduin joskus korjaamaan ihan hyvän oppilaan arvosanoja ihan vain siksi, että ymmärsin, että oppilaasta ei edellinen opettaja oikein pitänyt.  En aina pitänyt minäkään, mutta numerot annoin kuitenkin osaamisen mukaan.

Ehkä tasa-arvo saavutetaankin parhaiten, kun opettajat menevät peilin eteen ja miettivät, ovatko oikealla alalla.  Sitten vaan rohkeasti vaihtamaan alaa, jos siltä tuntuu, että ei voi sietää kaikkia oppilaita.  Tasa-arvo asuu meissä itsessämme, ei missään lakikirjassa. Tasa-arvoa on myös se, että saamme asua sillä paikkakunnalla ja siinä kylässä, jossa haluamme asua.  Se ei saa vaikuttaa lastemme koulunkäyntiin eikä saa aiheuttaa kohtuuttomia koulumatkoja. Kyläkoulu on menoerä, joka yhteiskunnan tulee sietää.