Vaalihuumaa

Olen jo kerran päättänyt luopua kaikesta poliittisesta toiminnasta, ihan vain entisen puolueeni epämääräisyyden ja rasistisuuden vuoksi.  Miten olikaan hyväksi luulemalleni puolueelle saattanut käydä niin!  Peruin tuon päätökseni, kun ilmeni, että muitakin puoluetovereitani kismitti sama asia, ja he perustivat uuden puolueen, joka sai ”risriäisissä” nimekseen Sininen tulevaisuus.  Minäkin liityin tuohon puolueeseen ihan vain tukeakseni aatetta, jonka näin ulottuvan pitkälle 60-luvulle, jolloin Veikko Vennamo ärhenteli ”rötösherroille”.

Entisen puolueen rappeutumisen merkkejä alkoi ilmetä jo ennen Jyväskylän puoluekokousta, jota monet pitävät ratkaisevana pisteenä ”persujen” hajoamiselle. No ihan näinhän se ei ollut, sillä varsin summittaisia ”hyvien ihmisten” erottamisia tapahtui jo ennen tuota kokousta.  Toisinajattelijoita kohdeltiin kuin oppositiota Venäjällä.

Olen siis ollut kauan syrjässä päivän politiikasta, mutta nyt pyydettäessä lähdin mukaan sinisten aluevaaliehdokkaaksi, sillä minun mielestäni vain Siniset vastaavat niitä arvoja, joita minäkin arvostan.  Päätin tehdä oman osuuteni, sillä ehdottomasti olen sitä mieltä, ettei nykyisten valtapuolueiden politiikasta löydy kovinkaan paljon sellaista, joka maistuisi minulle. Oikeasti kaipaan Veikko Vennamoa, jota pidin suoraselkäisenä suomalaisena.  Timo Soini oli Vennamon oppipoika, mutta ilmeisesti hänkin jo väsynyt taistelemaan ”tuulimyllyjä” vastaan.

Vastustamisen vastustaminen on todella väsyttävää, mutta ääniä se näyttää tuovan. Minä en vastusta pääministeriä ehkä edes hallitusta, mutta joku ”soteuudistus” joutaisi kyllä romukoppaan.  Jos järjestelmässämme on jotain vikaa, se on kyllä korjattava, mutta ei sen takia tarvitse purkaa koko systeemiä.  Kokemus on osoittanut, että kokonaisvaltaisista uudistuksista tulee entistäkin huonompia.

Toki on myönnettävä, että yhteiskunnassamme on paljonkin korjaamista, mutta se korjaus ei tapahdu kaikkea vastustamalla, niin kuin joku puolue tuntuu luulevan. Ainahan joku vastustaa samaa asiaa tuo puoluekin, ja yleisöltä jää yleensä huomaamatta, että tuo puolue vastustaa lähes kaikkea, eikä minun mielipiteelläni ole paljonkaan arvoa.  Ääniä sillä systeemillä kyllä saadaan, mutta tuskinpa mitään parannuksia mihinkään.

Kun nyt kuitenkin olen demokratian kannattaja, niin toivon, että jaksamme mennä vaaliuurnille edelleen.  Minua ei toki tarvitse äänestää, vaikka lupaankin tehdä parhaani. Tutkikaa kuitenkin, osaako ehdokkaanne muutakin kun vain vastustaa.  Hyvä hiihtäjä ei ehkä sittenkään ole paras edustaja, ei ainakaan sen takia.

 

 

 

 

 

Todella pettynyt

Olin aikoinani perusuomalainen, mutta erosin puolueesta, kun muutoksen merkit alkoivat näkyä ja hieman epämääräinen aines alkoi saada vaikutusvaltaa puolueessa.  Kun halla-aholainen siipi valtasi puolueen, kääntyi puolue selkeästi rasistiseen suuntaan, ja monet muutkin tekivät saman johtopäätöksen, jonka minä olin tehnyt. Lähes yksimielisesti koko poliittinen kenttä myös totesi, että ei tuollainen puolue voi olla hallituskelpoinen, olkoon vaalitulos mikä tahansa. Vaikka en pystynyt enää äänestämäänkään tätä puoluetta, seurasin sen tapahtumia jonkin verran. 

Nyt kun puolue sai uuden puheenjohtajan, ajattelin, että jonkinlainen muutos olisi mahdollinen. Todella masentavaa oli kuunnella Riikka Purran puheita, joista paistoi läpi sama vanha rasismi. Tuskin suurtakaan muutosta on tulossa. 

Tuskinpa maahanmuuton vastustamista voidaan perustella mitenkään, ellei siihen sisällytetä rasismia tai vieraan kulttuurin vastustamista.  Lähes kaikki asiantuntijat ovat todenneet, että maahanmuutosta on Suomelle ainoastaan hyötyä.  On todettu, että väestöluvultaan suurimmat valtiot pärjäävät taloudellisesti parhaiten.  Tämä pätee myös niihin maihin, joiden maahanmuuttajien osuus on monin verroin suurempi kuin koko Suomen väkiluku.

Maahanmuuttajien ansiosta Suomen väkiluku ei ole alentunut sitä vauhtia kuin on pelätty syntyvyyden laskettua nykyiselle tasolle.  Toki on totta, että maahanmuutostakin on kustannuksia, mutta suomalaisen kasvattaminen aikuiseksi on monin verroin kalliimpaa.  Taloudellista kysymystä ei kummastakaan asiasta kuitenkaan pitäisi tehdä.  Kaikissa tapauksissa väestönkasvu auttaa kansakuntaa. Suomessa maahanmuutto nopeammin kuin syntyvyys. 

Entisenä ”persuna” olen kyllä todella pettynyt ”persujen” nykyiseen linjaan, eikä juuri missään ulostulossa mainita niitä asioita, jotka maahanmuutossa ovat positiivisia.  Lähes kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että me olemme liian pieni valtio saavuttaaksemme koskaan suurempien verrokkimaiden elintason.  Ainut apu tähän näyttää olevan maahanmuutto, mutta kun meidän omat elintasopakolaisemme kumoavat osittain senkin pakenemalla ulkomaille. Vuosittain maastamme lähtee tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä ulkomaille täysin välittämättä siitä, että maamme, joka kärsii suuresta osaajapulasta, on kustantanut heidän koulutuksensa. Kyllä se siltä vaikuttaa, että ”persut” haluaisivat sulkea rajat väärään suuntaan.  Tietovuoto ulkomaille on monin verroin suurempi taloudellinen menetys kuin maahanmuuttajien kotoutus.  Miksi emme ottaisi tarjottua apua vastaan, kun meillä kuitenkin on suhteellisen suuri maa, jossa olisi tilaa vaikka kaikille Eurooppaan tuleville pakolaisille?  Saksa on suunnilleen samankokoinen maa, mutta pystyy elättämään lähes 15-kertaisen väestön, jos sitä verrataan Suomeen. Saksan maahamuuttajien määräkin taitaa olla suurempi kuin koko Suomen väkiluku.  Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, Saksa on Euroopan talousveturi.

En nyt ihan niin voi sanoa, että ei Perussuomalaisilta oli ollut mitään opittavaa.  Olen alkanut rakentelemaan väitöskirjaa havaittuani, että kuka tahansa voi tulla tohtoriksi. Ei siihen suuria eväitä tarvita. 

 

 

Iloisia uutisia

Pienikin ilonaihe näin korona-aikojen keskellä tuntuu piristävän.  Aikaisemmin viikolla kerrottiin, kuinka ”demarit” olivat nousseet ohi ”persujen”.  Kyse toki oli vain mielipidekyselyistä, mutta onhan suunta kuitenkin oikea, vaikka en SDP:n kannattaja olekaan.

Tämän aamun Keskisuomalainen räväytti sitten oikean ilopommin: vihreiden kannatus Jyväskylässä on romahtanut.

Olen toki joskus ollut jopa ”persujen” jäsen, mutta ”halla-aholaisten” vallankaappauksen jälkeen aloin vain surra puolueen kohtaloa. Vihreiden arvoja kannatin siihen asti, kun liike ei vielä ollut puolue, mutta politisoituaan porukka rupesi politikoimaan ja ns. vihreät arvot jäivät sanahelinäksi.

Niinhän se on, että jokainen saa tykätä mistä haluaa, mutta joku rotihan sitä kuitenkin pitäisi olla. Eivät vihreät ole pahoja ihmisiä, mutta hei eivät tiedä, mitä tekevät. Päämäärät ovat ihan hyviä, mutta keinot eivät oikein toimi.  Hyvänä esimerkkinä ovat tulimyllyt ja sähköautot. Kumpikaan innovaatio aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Vihreät ovat siis ainoastaan haitallisia, mutta päinvastoin kuin ”persut”, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Tähän johtaa yleensä kaiken vastustaminen, ja joskus saattavat keinotkin mennä yli äyräittensä.

Poliittisen kannatuksen nostamiseen tämä on tietysti hyvä keino, sillä melkein jokainen ihminen vastustaa jotain. Jos joku puolue sattuu vastustamaan samaa asiaa, kokee ihminen tämän porukan hengenheimolaisekseen ja muut asiat jäävät huomaamatta. Tällöin saattaa tapahtua, että ihminen äänestää omia tavoitteitaan vastaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että meillä on aivan liikaa puolueita, en oikein jaksa tukea vanhoja puolueita.

Suomessahan ei ole tapan korjata tehtyjä virheitä, vaan mieluummin tehdään joku ”sote” tai koulu-uudistus, joka ei yleensä tuo parannusta mihinkään. Tällaisiin ”organisaation uudistuksiin” sortuvat monesti myös yritykset, joiden luulisi osaavan punnita haittoja ja hyötyjä keskenään.  Tuo edellä oleva ei koske enää minua, mutta jonkinlaista poliittista reformaatiota kyllä kaipaisin. Sellaisen uudistuksen päämääränä tuli olla puolueiden lukumäärän rajoittaminen esimerkiksi kolmeen tai korkeintaan viiteen.  Oletan, että tällöin puolueet keskittyisivät asioihin enemmän kuin oman valtansa kasvattamiseen.

Kansanedustajien syytekynnys pitäisi asettaa samalle tasolle kuin muidenkin ihmisten. Ehkä jopa hieman alemmaksikin, sillä luulisi tuon porukan edustavan rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Pieninkin rikokseksi luokiteltava teko olisi nähtävä niin vakavana, että se johtaisi automaattiseen erottamiseen parlamentista.  Ei myöskään ole oikein, että kansanedustajat itse saavat äänestää omasta luottamuksestaan. Näinhän käy silloin, kun hallitus on muodostettu kansanedustajista.

Ei kahden tehtävän palkka ole ainut epäkohta.  Jos ja kun kansanedustaja nimetään hallitukseen, tulisi hänen tilalleen eduskuntaan kutsua varamies.

 

 

Siniverinen suomalainen

Pitkä matka on suomalaisessa politiikassa kuljettu vennamolaisesta SMP:stä nykyisiin sinisiin. Veikko Vennamo perusti aikoinaan poliittisen puolueen todettuaan politiikan  mädännäisyyden, oman edun tavoittelun ja suoranaisen lahjonnan. Vennamon tunnetuimpia lausahduksia lienee ”Rötösherrat kuriin”.  Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, vaikka meillä ei kotona siitä juurikaan puhuttu. Sen verran ymmärsin, että jos isäni olisi ollut poliitikko, niin tuskinpa meillä olisi punalippuja heilutettu.

Politiikkaan jouduin mukaan muuttaessani Ouluun opiskelemaan. Silloinen ”tekun” vahtimestari oli SMP:n miehiä ja sai minutkin seuraamaan Vennamon esiintymisiä. Liityin myös sikäkäiseen SMP:n opiskelijajärjestöön, jossa tehtiin lähinnä kaikenlaisia juoksupojan töitä ja seurattiin Vennamon puheita. Totta oli, että silloisen käsitykseni mukaan mies puhui täyttä asiaa ja halusi vilpittömästi puhdistaa suomalaisen politiikan ”rötösherroista”.

Ei onnistunut Veikko aikanaan, joten työtä pitää jotenkin jatkaa.

SMP:n suosio oli ehkä suurimmillaan 70 – 80-luvulla, jolloin puolueella oli 18 kansanedustajaa ja lukuisia ministereitä.  Kun puoluetukea jaettiin kansanedustajien määrän mukaan, monet puolueet elivät lihavia ja laihoja vuosia aivan sen mukaan, millainen kannatus missäkin vaaleissa oli.  Kannatuksen vaihtelu vaaleista toisen sai myös puolueiden talouden vaihtelemaan jokseenkin sanassa suhteessa, sillä vain aniharva puolue osasi hoitaa raha-asioitaan ilman veronmaksajien tukea. Myös SMP oli ajautunut tuohon ”sairaaseen” tilaan ja kärsi 90-luvulla konkurssin. Pian SMP:n kuoleman jälkeen kuitenkin SMP:n toimistovirkailija Timo Soini muutamien muiden ”vennamolaisen” aatteen kannattajan kanssa perustivat uuden puolueen, joka sai nimekseen Perussuomalaiset.

Aate eli ja perussuomalaiset menestyivät kohtalaisesti, vaikka minä jo silloin olin havaitsevani, ettei kaikki sittenkään ollut puhtaasti aatteellista.  Suuressa joukossa on aina joitakin omanedun tavoittelijoita, jotka sitten Jyväskylän puoluekokouksessa onnistuivat valtaamaan puolueen. Suuri joukko aatteellisia ”persuja” erosi puolueesta jo silloin, sillä selvää oli, että tuolla uudella johdolla oli mielessä ihan toiset asiat kuin kansalaisten etu.

Oli vain ajan kysymys, että Perussuomalaiset virallisestikin hajoaisi.

Niinhän siinä sitten kävi. Kun tuli selväksi, että muut puolueet eivät suostu ottamaan ”halla-aholaisia” hallitukseen, päättivät osa puolueen kansanedustajista ja ministerit perustaa uuden puolueen, joka sai nimekseen Sininen tulevaisuus. Ministerit ja ”persujen” maltillisempi siipi tulivat tähän uuteen puolueeseen.

Siniseen tulevaisuuteen siirtyneitä alettiin ”persujen” piirissä nimittää loikkareiksi, vaikka täysin selvää oli, että puolue oli liukunut alta pois. Nämä tulevat siniset olivat kyllä uskollisia aatteelle.

Nykyisin vaalitkin ratkaistaan rahalla, ja vaikka sinisiä kansanedustajia oli jokseenkin saman verran kuin ”halla-aholaisiakin”, jäivät kaikki rahat näille §tynkäpersuille”. Eduskuntavaaleissa kävi sitten niin kuin kävi, eikä sinisten menestyksestä voida puhua.

Aate kuitenkin elää ja voi hyvin.  Ilman sinisten perustamista myös tämä aate olisi kuollut, joten toivoa on.

”Kyllä kansa tietää”, sanoi Veikko Vennamo aikoinaan. Kyllä minä nyt suuresti toivon, että tämä kansa todella tietäisi, mistä on kysymys.

Olen aina uskonut, että ”politiikka on yhteisten asioiden hoitamista”.  Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että politiikasta onkin tullut kilpajuoksua vallan perässä.  Näin ei saa olla.  

 

 

Mitä virkamies saa tehdä?

Ei ole ollut, eikä tule olemaan sellasia vaaleja, joissa olisin äänestänyt vihreitä, mutta se ei tee minusta Haaviston vatustajaa, joka mielestäni on ollut ihan hyvä ministeri, vihreydestään huolimatta. 

Suurimmaksi synniksi on katsottu hänen yrityksensä siirtää venkoileva virkamies toisiin tehtäviin. Aivan oikeinhan hän teki, ihan samoin menetellään yhteiskunnassa yleensäkin. Jos joku työntekijä tai viranhaltija venkoilee esimiestään vastaan, hänet siirretään toisiin tehtäviin, ellei peräti eroteta. Kyllä se niin on, että esimiehen käskyjä on toteltava, tai vedettävä omat johtopäätökset ja erottava. Ei siis ole mitenkään perusteltavissa, että Haavistoa pyrittiin asettamaan syytteeseen sillä perusteella, että hän teki työtään.  Jos joku olisi pitänyt asettaa syytteeseen, olisi se luonnollisesti ollut tuo niskotteleva virkamies. 

Suurin osa Suomen kansasta näyttää olevan kanssani samaa mieltä. Ylen tutkimus sen kertoo.  Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että Haavisto ei tehnyt mitään väärää. 

 Kun tuota tulosta sitten retusoidaan niin, että poliittisesti eri mieltä olevat karsitaan pois, niin kansan mielipide on selvästi aistittavissa. Ministeri johtaa ministeriötä ja tekee päätökset oman harkintansa ja lain mukaisesti. Ei siis ole mitään syytä asettaa Haaviston toimia kyseenalaiseksi, vaikka tuntuukin ehkä siltä, että joku virkamies on polttanut näppinsä ja hänen tukijansa yrittivät vierittää syyn Haaviston niskaan. Jos Haaviston motiivina oli lasten etu, on se kyllä melko pätevä syy moniin muihinkin toimiin. 

”Tarkoitus pyhittää keinot” on ehkä kaukaakin haettu lausahdus, sillä ainakin ministerin käyttämät keinot olivat ihan hyviä ja ”pyhiä” jo sellaisenaan. 

Lapsella tulee olla oikeus turvalliseen elämään, ja jos joku virkamies hangoittelee tätä perusoikeutta vastaan, istuu hän todella väärällä tuolilla. Väärällä tuolilla istuvat myös kaikki ne poliittiset päättäjät, jotka eivät hyväksy ministerin toimia tässä nimenomaisessa tapauksessa.  Onneksi lapsia nyt kuitenkin on tuotu Suomeen ja toivottavasti tuodaan vastaisuudessakin. Lapsen oikeuksiin kuuluu myös oikeus vanhempiin ja huolenpitoon, joka väkisinkin luo perusteen myös äidin tuomiseen, ellei jokin muu vahvempi peruste ole esteenä. Tämän vahvemman perusteen tarkastelu on kai jätettävä suojelupoliisin tehtäväksi. Sellaisena perusteena ei kuitenkaan voida pitää ”persujen” harhaisia ajatuksia, jotka ainakin minä jätän ihan omaan arvoonsa.

 

 

Saa sitä ihmetellä

Tietysti pitäisi vain antaa amerikkalaisten pitää omat vaalinsa ja lakata päivittelemästä mokomaa järjettömyyttä.  Järjettömältähän se tuntuu siksi, että vaikka Trump näyttää toimivan täysin yhteiskunnan edun ja demokratian periaatteiden vastaisesti, hänellä on suhteellisen suuri kannatus. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, mihin se riittää, mutta saa sitä ihmetellä.  

No eihän meidän suomalaisten pitäisi sitä päivitellä, sillä onhan meillä omakin ihmettelyn aihe. Ainakin minä olen ymmällä siitä, että joka viides suomalainen kannattaa puoluetta ja miestä, joka toimii lähes samoin kun Trump USA:ssa.  Ihan oikeuteen ei täällä vielä ole vaalien tulosta viety, mutta kovasti on jo murinaa äärioikeistolaisten riveistä kuulunut.  Äärioikeistolaiset on se sama porukka, joka USA:ssakin yhteiskuntajärjestystä vastaan rettelöi.

Puolueen kannattajat irvailevat netissä jopa ihmisten ulkonäöllä, eikä heitä näytä vähäkään säikäyttävän rasistisesta käyttäytymisestä tulleet tuomiot.

Perussuomalaisille näyttää olevan käsittämätön asia, että me tarvitsemme maahanmuuttajia enemmän kuin esimerkiksi Suomen omaa ”trumppia”. jonka toimet eivät ainakaan vielä ole olleet maamme etujen mukaisia.

Isänmaalliseksi ei kannata julistautua, jos ei edes yritä toimia isänmaan etujen mukaisesti. Vaikka olisi täysi tollero, voisi kuitenkin katsella kansainvälisiä esimerkkejä ja sitä, miten ne maat ovat pärjänneet, jotka ovat maahanmuuttajia vastaanottaneet. Kärkipäässä tietysti Sveitsi ja Saksa, mutta ei Ruotsillakaan kovin huonosti ole mennyt, vaikka siellä on seassa puoli miljoonaa suomalaistakin. 

Selvää on, että mitä huonommin maahanmuuttajia kohdellaan, sitä vaikeampi heidän on kotoutua, ja siitä saattaa syntyä ongelmia.  Pääsääntöisesti nämä ongelmat ovat siis meidän suomalaisten asenteista johtuvia.

Olen satoja kertoja yrittänyt vääntää rautalankamalleja näille laskutaidottomille suomalaisille siitä, mitä maahanmuuton kustannukset oikeasti ovat. Eihän se tietysti rahakysymys saisi olla, mutta kun jotkut osaamattomat koettavat siitä sellaisen tehdä, niin kerronpa vielä kerran, että yhden maahanmuuttajan ”kasvattaminen” hyödylliseksi veronmaksajaksi maksaa vain murto-osan siitä, mitä maksaa yhden suomalaissyntyisen kasvattaminen aikuiseksi.

Huonostihan tämä sopii Yhdysvaltain presidentin vaalikampanjaan miksikään esimerkiksi, mutta kun tällä Suomen ”trumpilla” tuntuu olevan hieman samanlaiset ajatukset kuin amerikkalaisella aateveljellään, jolle koko maailma nauraa. 

Alan tässä nyt odottelemaan, milloin Torniojoen rannoille aloitetaan muuria pystyttää.

En viitsi edes muistuttaa, että koko Yhdysvallat on ”mamujen” perustama valtio.

 Mitään perussuomalaista rotua ei myöskään ole olemassa, vaan me olemme tulleet eri puolilta maailmaa.  Minunkin DNA-testini kertoi, että olen eskimo, vaikka ei se minua haittaa. Kovasti ylpeä olin aikoinani niistä kerroista, jolloin sain pukea ”lippupaidan” päälleni, ja ihan kunnialla suoritin myös asevelvollisuuteni.  Voivatkohan kaikki ”persut” sanoa samaa?

 

 

 

Äanivyöry vai vaikutusvalta

Olen enemmän tai vähemmän ollut politiikassa mukana jo 60-luvulta lähtien, jolloin toimin lähinnä SMP:n juoksupoikana jakaen vaalimainoksia ja vastaavaa rekvisiittaa. Eihän minusta oikeaa poliitikkoa koskaan tullut ja hyvä niin, sillä kyllä minä kai paremmin kotonani olen insinöörinä, vaikka joskus kyllä sorrun ammatilliseen arvosteluun seuratessani poliitikkojen osaamista ihan tavallisissa asioissa. On melkein synti, että niin vähällä osaamisella saadaan päättää isoista, koko kansaa koskevista asioista. On vain niin, että tähän on päädytty, kun ei päättäjille ole asetettu mitään pätevyysvaatimuksia. Virkoja täytettäessä jonkin puolueen jäsenkirjalla voidaan ohittaa oikeasti pätevämpi hakija.

Puolueet taistelevat äänistä verissä päin, niin kuin täällä Jyväskylässä ihan käytännössäkin. Paremminkin pitäisi puolueen pyrkiä saamaan omaa sanomaansa perille. Se ei aina ole kiinni edustajien määrästä, vaan paremminkin laadusta. Puolueen gallup-kannatus ei aina kerro puolueen kyvyistä hoitaa yhteisiä asioita. Vaikutusvalta ei synny oppositiossa räksyttämällä, vaikka se saattaa lisätä jopa puolueen saamia äänimääriä. Mikään edustajien määrä ei kuitenkaan aina takaa vaikutusvaltaa, josta syystä puolueiden tulisikin hakea joukkoonsa ihmisiä, joilla on vahvaa osaamista. Osaaminen tuo yleensä mukanaan myös vaikutusvaltaa.

Kaikkien kanssa yhteistyöhön kykenemättömälle puolueelle ei oikein ole mitään hyötyä edustajista, jotka istuvat vain räksyttämässä, mutta joita ei kukaan ota tosissaan.  Olisi melkein parempi, että kuin ne tuolit olisivat tyhjinä - ei ainakaan tarvitsisi maksaa palkkaa eikä tarvitsisi kuunnella tyhmyyksiä.

Vaikka kuinka koettaisin välttää puolueiden nimeämistä, niin pakko on tuoda esille ihan esimerkin vuoksi PS.  Kyseessä on siis puolue, jolla on suhteellisen suuri kannatus, mutta ei juurikaan vaikutusvaltaa.  Puolue ei kelpaa hallitukseen räksyttävän oppositiopolitiikan takia, eikä puolueella ole myöskään yhtään oikeasti osaavaa edustajaa. Kannatuksesta huolimatta puolue saa siis tyytyä tuohon räksyttäjän rooliin.  Osittain tämä johtuu myös siitä, että kovinkaan moni puolue ei ole halukas leimautumaan PS:n politiikkaan, jossa on monia tavallista kansaa pöyristyttäviä asioita.  Usein mainittu rasismi on vain yksi näistä asioista.

Tieto ja ymmärrys veisi pohjan koko käsitteeltä.

Olen useassakin yhteydessä tunnustanut olleeni joskus perussuomalainen, mutta juuri noista pöyristyttävistä asioista johtuen vaihdoin puoluetta, kun siihen tilaisuus tarjoutui. Siniset otti mukaansa ”persuista” kaiken käyttökelpoisen, mutta jätti sinne kelvottoman. Onhan tietysti mielenkiintoista seurata erilaisia rikostutkintoja, mutta en kuitenkaan haluaisi joutua niiden kohteeksi.

Kansa näyttää vähemmän välittävän edustajiensa kunniallisuudesta, mutta olen jokseenkin varma, että vielä koittaa aika, jolloin rehellisyys on kunniassa. Monien puolueiden täytyy silloin muuttaa politiikkaansa, eikä millään ”vappusatasilla” osteta kansansuosiota.

Me emme voi toimia kansan edun vastaisesti ja samanaikaisesti julistautua isänmaallisiksi. Emme myöskään voi sanoa olevamme vihreitä, jos toimimme täysin näiden arvojen vastaisesti.

Ehkäpä juuri näissä asioissa auttaisi tieto ja ammattitaito.