Historian vääristelijät

Kyllä minä melkein kipiäksi tulin, kun kuulin erään ”nykysuomalaisen” väittävän, että karjalan murretta ei ole olemassa. 

No tietysti on, on nyt ja on aina ollut, jos nyt mistään voi sanoa, että aina on niin ollut, sillä nykyisin tunnettu historiamme on vain pieni murunen siitä ajasta, jonka maapallo on ollut olemassa. Ihmeellistä onkin, että ihminen on onnistunut - tai ainakin luulee onnistuneensa -. kaivautumaan aina dinosauruksien aikaan asti, mutta ei ole lainkaan tietoinen lähihistoriastaan.  Jos joku Kotimaisten kielten keskus päättää, että karjalan murre onkin vain osa jotain kaakkoismurteita, niin päättäköön vaan. Ei kuitenkaan ole oikein, että suomalaisille suomen kielen opettajille syötetään puppua, joka ei pidä yhtä totuuden kanssa.  Voihan joku kielitoimisto tietysti antaa murteille jonkun yhteisnimen, mutta se ei poista näitä murteita.

Ei karjalan murre ole mikään yksi ainut murre, koska eri paikkakunnilla se on ollut hieman paikallisesti värittynyt, mutta niin paljon yhteneväinen se on, että karjalan murre on hyvä yleisnimi tuolle puhekielelle.   On kuitenkin niin, että jos tätä harhaoppia näistä murteista syötetään yleisesti opettajille, saattaa käydä niin, että osa kulttuurihistoriaamme jää unhoon.

Näyttää olevan niin, että mitä kauemmaksi tapahtumapaikoilta päätöksenteko siirtyy, sitä enemmän sitä mukautetaan valtaväestölle sopivaksi.  Karjalasta tulleet siirtolaiset ja pakolaiset pyrkivät myös itse edesauttamaan tätä vääristymää. Näin lähinnä siitä syystä, että varsinkaan Länsi-Suomessa ei siirtokarjalaisia otettu erityisen lämpimästi vastaan.  Minäkin Pitkärannan pakolaisena sain usein kuulla olevani ”ryssän pentu”.  Sellaista ei tietenkään koko Suomen puolesta kahdesti haavoittuneen miehen jälkeläinen halunnut kuulla.  Varsin vastenmielisesti siirtolaisten asutukseen suhtauduttiin pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla, jossa nämä lännestä aikaisemmin tulleet ”mamut” pelkäsivät omistuksensa vähenevän, jos karjalaisille piti luovuttaa asuntoja ja asuntoalueita. 

”Karjalainen” on yleisesti Suomessa käytetty ilmaisu heimolaisuudesta. Minäkin olen siis tätä Karjalan heimoa.  Suomessa elää ja asuu kolmenlaisia karjalaisia, jotka muodostavat tämän Karjalan heimon: Karjalan pakolaisia, jotka joutuivat pakenemaan sodan aikana taistelualueilta ja Neuvostoliiton hyökkäyksen alta; sen lisäksi siirtolaisia, jotka eivät koskaan paenneet mitään, mutta menettivät kotinsa ”munattomien” rajaneuvottelijoiden takia. Neuvostoliitolle luovutettiin maa-alueita, joita se ei koskaan kyennyt valloittamaan, mutta josta väki joutui evakkoon sodan jälkeen. Näitä kahta karjalaisryhmää kutsutaan siis yhteisnimellä ”evakko” tai ”siirtolainen”. Kolmannen ryhmän karjalaisia muodostavat sitten nämä aina nykyisen rajan tällä puolella asuneet ihmiset, jotka heimoltaan ovat myös karjalaisia. Heidät tahtovat unohtaa myös nykyiset Karjala-seurat, jotka toiminnassaan kernaasti muistelevat menetettyä Karjalaa. Tämä on kohtalokas virhe, silla jos ei mitään muutosta tapahdu, niin hyvin pian seurat kuolevat ”sukupuuttoon”.

En yritäkään penkoa nyt kaikkea historian vääristymiä, sillä niitä on todella paljon. Nämä asiat ovat kuitenkin omakohtaisia ja siitä syystä kiinnostavia. Urho Kekkonen olisi aikoinaan halunnut neuvotella menetetyn Karjalan takaisin. mutta aika loppui kesken. Hänen jälkeensä presidentiksi tullut Mauno Koivisto halusi kokonaan unohtaa tämän ikävän aiheen, ja myös Koiviston jälkeiset presidentit olivat ”demareita”.

Mitenkäs tämä kirjoitelma nyt sitten liittyy politiikkaan?  No tietysti siten, että perussuomalaisen aatteen isä Veikko Vennamo oli karjalainen ja ajoi eläessään karjalaisten asiaa samalla kun ajoi koko Suomen asiaa.

Siksi minä olen edelleen perussuomalaisen ideologian kannattaja vaikka en puolueen nykymenosta tykkääkään.