Puolueiden vaihtoviikot

Olen usein kirjoittanut näistä poliittisista kiipijöistä, joiden tarkoituksena ei yleensä ole yhteisten asioiden hoito, vaan oman imagon kiillottaminen. Pääsääntöisesti kyse on ihmisistä, jotka ovat jo kokeilleet kaikkia muita elämänaloja ilman mainittavampaa menestystä. He ovat kuin urheiluseurojen ympärillä häärääviä kärpäsiä, jotka haluavat ratsastaa toisten menestyksellä.  Urheilussa vallitseva fanikulttuuri on etäistä sukua tälle ilmiölle, joskaan ei yhtä haitallista.  Sisäinen voittamisen vaikutelma siitä kuitenkin syntyy faneille, joiden ansiota tämä menestys tosiasiallisesti ei ole.

Eräs perussuomalainen kirjoitti kerran ”näennäisperussuomalaisista” aika kitkerän blogin. Totta kai siitä paistoi läpi harmi jostakin asiasta, mutta oikeassa hän kyllä oli. Kaikissa puolueissa näitä loisijoita on.  Ei haisuakaan puolueen ideologiasta, mutta vaalien alla kovasti ”kepulaisia” tai ”persuja”, ihan riippuen siitä, mistä milloinkin tuulee. Useimmiten nämä ”fanittajat” siirtyvät sitten toiseen leiriin, kun havaitaan, että tässä porukassa ei heidän toivomaansa menestystä synny. Täytyy vain ihmetellä, että mihin se aate hävisi, kun puolue vaihtuu.

Jokaisen puolueen menestyksen selkäranka on uskolliset puolueen jäsenet ja aatteen kannattajat. On valitettavaa, että nämä näennäisjotakin, ihmiset voivat joskus saada aikaan peräti hajaannusta siinä puolueessa, jonka he ovat taakseen jättäneet ja jossa oppinsa ovat saaneet. Perussuomalaisissa näin on käynyt monella paikkakunnalla, joten en ihmettele yhtään lukemaani kirjoitusta. Voi olla hyvinkin, että ”persujen” kannatus väliaikaisesti laskee, mutta se aito aate, joka on ollut perussuomalaisten myötätuulen takeena, elää ja ennemmin tai myöhemmin tuo uuden nousun.

Totta on, että minä erosin mainitusta puolueesta. En siksi, että olisin siirtymässä toiseen puolueeseen, vaan siksi että en nähnyt rakentavana niitä toimenpiteitä, joita puoluehallitus teki lähinnä näiden ”näennäispersujen” toiminnan seurauksena.  Jo urheiluseuroissa toimiessani sanoin, että ei niinkään ole väliä sillä, kuka tekee. Pääasia on, että joku tekee.

Tätä nämä siipeilijät eivät juurikaan muista välitä, vaan jättävät kaiken rempalleen ja syyttävät sitten toisia omasta epäonnistumisestaan. 

Väärin äänestetty.

Olipa sitten äänestetty väärin tai oikein, on jokaisella oikeus vaihtaa puoluetta. Luultavaa on kuitenkin, että jos entisessä puolueessa ei oikein mennyt asiat putkeen, on oletettavaa, ettei sen parempaa menestystä synny muissakaan puolueissa. Olisiko jopa hieman rohkeaa väittää, että niin se elämä menee, että jos et ole pystynyt hoitamaan omia asioitasi, ei sinulla ole edellytyksiä hoitaa myöskään yhteisiä asioita.

Sellaistahan se kuitenkin on.  Siitä yritetään mistä aita on matalin ja lopulta päädytään samaan umpikujaan.  Ei epäonnistuminen ole muiden syy, kyllä se aina on oma vika.

Nyt sitten lähestyy taas vaaliputki, ja puolueiden vaihtoviikot ovat alkaneet. Ehkä James Hirvisaaren erottaminen perussuomalaisista koituu pitkällä tähtäyksellä puolueelle eduksi. Ei siksi, että se olisi jotenkin puhdistanut puolueen imagoa, mutta siksi, että hän veti mukanaan Muutos2011 -puolueeseen suuren joukon näitä ”perskärpäsiä”, joiden poistuminen varmasti puhdisti puolueen kenttää.