Peilit käytävän molemmin puolin

Joskus se on hieman hankalaa juosta pitkin käytävää, jossa peilit ovat käytävän molemmin puolin. Hankalaa se on nimenomaan niille ihmisille, jotka eivät halua peiliin vilkaistakaan. 

Olin kovasti ihmeissäni, kun yritin eräässä kokouksessa joskus ottaa syitä joihinkin epäonnistumiseen myös itsellemme, ja tulin sanoneeksi: ”Kyllä meidän hieman täytyy peliin katsoa”.  Nousi eräs herramies kuin pullataikina julistaakseen suurella paatoksella, että ei tarvitse peiliin katsoa. Minä olin ällikällä lyöty ja muut kai hiljaa muuten vain. Asiaa en sen empää puinut, sillä kai se silloin oli jo samantekevää, katsottiinko peiliin vai ei. Totta kuitenkin oli, että jotakin oppia siitäkin olisi saatu, jos edes hieman olisi peiliin katsottu. Peilillä on kuitenkin se ominaisuus, että sieltä näkyy se mikä sillä hetkellä on peilin edessä, ei se mikä on mennyt tai on vielä tulevaisuutta. Kaikki päätökset pitäisi pystyä tekemään nykytilanteen pohjalla. Kuten tiedämme, ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen etenkin.  Peilit ovat kuitenkin erittäin tärkeitä suunnassa pysymisen apuvälineitä.

Elämä opettaa, jos eläjällä on kyky oppia.

Tästä kyseisestä herrasta tulin myöhemmin huomaamaan, että ei ole ihan helppoa hänenkään elämänsä, kun kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat syyllisiä ihan kaikkeen. Mitään menestystä ei koskaan ole tullut - ainakaan en ole kuullut, että niin olisi käynyt, joten ei siis löydy mitään rintaan taputtamisen aihetta. 

Todellisuudessa asia ei nyt ihan näin yksinkertainen ole. Kyllä jokaisen ihmisen tulisi silloin tällöin vilkasta peiliin ja miettiä, missä se syyllinen luuraa. Kyllä minä ainakin olen tehnyt vääriä ratkaisuja elämässäni ja joutunut joskus tuntikausia seisomaan peilin edessä.  Helpotuksena minä sitä pidä,n jos se syyllinen on juuri silloin sieltä löytynyt.  Silloin voin nimittäin tehdä jotain korjatakseni asiat. Jos sattuu käymään niin ikävästi, että vika löytyykin toisista ihmisistä, voin vain surra asioita, sillä silloin ei muutos ole minun vallassani.

Mitenkäs minä nyt näin filosofisia pohdin?

Kai se siksi tapahtui, että jalkoja pikkusen särkee, kun minä, vanha mies, jouduin jälleen seisomaan tuntikausia peilien edessä vain miettimässä sitä, onko minuun kohdistetuissa syytöksissä mitään perää.

No, onhan niissä mitään perää. Ihan itse tein päätöksen tulla mukaan politiikkaan vielä kerran, kun ihan kansanedustaja sitä pyysi.  Tosin tästä ei mitään vaikeuksia kenellekään sivulliselle aiheutunut, mutta sainpahan joitakin vihollisia. Toki tuli pari ystävääkin.  Toivottavasti kukaan ei kauheasti kärsi omantunnon tuskia siitä, että on ”antanut väärän todistuksen lähimmäisestään.”