Maailman parhaat kätilöt

Kyllä minä olen hyvin lukenut mies, mutta kieltämättä hieman jästipää. Jossakin vaiheessa opettaja oli liittänyt todistukseeni lauseen ”kehottaisin harjoittamaan kirjoittamista.” En vieläkään tiedä, mitä moisen lauseen takan oli - pitikö hän minua lahjakkaana vai lahjattomana, mutta näin kauan se on kestänyt, ennen kuin olen ruvennut noudattamaan tuota kehotusta. Lukenut olen kyllä jo siitä asti, kun opin lukemaan, aina näihin päiviin asti. Siksi sanonkin olevani lukenut mies, sillä olen arviolta 70 vuotta lukenut, kunnes näkö alkoi heiketä, niin että alan vain asioita arvailla.

Olen nimittänyt näitä kirjoitelmiani blogiksi, mutta siitä en ole lainkaan varma, onko oikein blogista kyse. Ehkä tämä sittenkin on pakinakokoelma. Monia viitteitä näihin juttuihin olen saanut lukemistani kirjoista ja lehdistä. Tässä jutussakin on muutamia lainauksia Roope Lipastin ja Karoliina Korhosen kirjasta ”Elovena-tyttö”. Jos joku kohta siis vaikuttaa lainatulta, niin sieltä se on. Jos olen muistanut, olen merkinnyt lainaukset sitaatteihin, että ei käy niin kuin muutamille kyseenalaisille maistereille, jotka yrittävät näytellä poliitikkoa, mutta ilman omia ajatuksia.

Perisuomalaiseen tapaan minäkin masennuin, kun Suomi hävisi Tanskalle jääkiekossa, vaikka on melkein maailman paras kaikilla aloilla, joita tiedetään olevan. Mutta jääkiekossa ja Tanskalle - jo on aikoihin eletty!

Suomalaisuus on vaikeasti määriteltävä ominaisuus, sillä me olemme niin omituisen kansainvälisiä moninaisine juurinemme, että emme aika ajoin voi suvaita niitä ulkomaalaisia, jotka ovat älynneet muuttaa tänne vasta nyt - vuosisatoja esi-isiemme jälkeen.  Joku kohtuushan tuossa ajoituksessakin pitäisi olla, vaikka jotenkin on kyllä ymmärrettävää, ettei syntymätön lapsi voi vielä valita asuinpaikkaansa. Ei varsinkaan, jos sattuu, että hänen vanhempansakaan eivät vielä ole syntyneet.

Suomalaisilla on hyvin eriskummallisia tapoja.

”Kun suomalainen on korviaan myöten rakastunut, hän pyytää rakkautensa kohteen kahville. Kumpi tahansa voi tehdä aloitteen. Kahvilassa kumpikin maksaa omat juomansa ja syömisensä. Kukkia tai vastaavia ei tuoda. Juodaan suodatinkahvia ja jännitetään, mitä pitäisi sanoa. Miehet katsovat käsiään ja siksi naisetkin katsovat miehen käsiä. Tästä syystä niiden on hyvä olla puhtaat. Mikäli toinen osapuoli on ulkomaalainen, hyvä keskustelun aihe on Suomi ja suomalaisuus. Suomalaiset nauravat mielellään omituisuuksilleen, kuten ydinvoimalalle, joka ei valmistu ikinä. Sen sijaan saunan mielekkyyttä ei kannata asettaa kyseenalaiseksi.”

Tanskalle koetun jääkiekkotappion jälkeen kannattaa olla jonkin aikaa menemättä treffeille, sillä on erittäin vaikea ottaa puheeksi suomalaisten ylivertaisuus. Talvisotakin tuntuu jo liian kalutulta aiheelta, ja se alkaa olla vanhojen miesten keskinäisiä juttuja, joissa ei paljon ole sijaa romantiikalle.  Kansallissankarimme Alvar Aalto on kyllä hyvä aihe, jos maltat pysyä hänen muotoilussaan. Rakennusmiehenä hän taisi olla heikompaa keskitasoa.  Hänen suunnittelemissaan taloissa kun ei vesi tunnu pysyvän ulkona, eikä lämpö sisällä.

 

Sellaisiahan me suomalaiset olemme. Aina löytyy joku ylpeilyn aihe. Voimmehan vaikka keskustella siitä, kuinka humalassa olimme ja kuinka onnistuimme välttämään työntekoa.  Aina voimme tietysti myös ylpeillä sillä, kuinka rakensimme Ruotsin hyvivoinnin Slussenilta käsin. Samanaikaisesti meitä tyhmemmät ”krekut” ja ”juksut” joutuivat puurtamaan tehtaissa, joissa toki oli muutamia suomalaisiakin. Ja tietysti uskoimme, että tuotanto pyöri yksin meidän varassa.

Sellaistahan se on.  ”En finne igen”, sanoo ruotsalainen.  Mutta onhan meillä maailman parhaat kätilöt ja pienin syntyvyys.  Ja entuudestaan eräs maailman harvaanasutuimmista maista, johon ei kuitenkaan pakolainen sovi.

  

Mädät määritelmät?

Voit iskeä tietokoneeseesi lähes minkä tahansa hakusanan ja löydät varsin pian määritelmän siitä, mitä sana tarkoittaa. Tämä määritelmä on pian muuttunut faktaksi, vaikka on mahdollista, jopa todennäköistäkin, että tällä määritelmällä on vain hyvin vähän tekemistä - jos ollenkaan - totuuden kanssa.

Keräsin joukon tällaisia sanoja ja ihmeekseni huomasin, että olin kovin monesta asiasta vähintään eri mieltä, ellen peräti tietämätön. Ihan aina ei kyse kuitenkaan ollut tietämättömyydestä, sillä minulla on aihetta olettaa, että joissakin asioissa tietämykseni ylittää jopa näiden määritelmien laatijoiden tietämyksen. Tämä tietämys ei ole syntynyt sanoja pyörittelemällä, vaan sitä nimitetään kokemukseksi. Niin että määritelkääpä nyt sitten sana ”kokemus”.

Suomessa on aivan omituinen määritelmä sanalle ”pakolainen”. Siihen on sotkettu valtakuntien rajat ja monet muut täysin asiaan kuulumattomat seikat. Olenkin miettinyt, onko suomalaisten pakolaismääritelmällä joku poliittinen pohja, vai johtuuko se yksinkertaisesti huonosta kielitaidosta. Minun käsitykseni mukaan pako tapahtuu silloin, kun henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuu niin suuri vaara, että tämän vaaran välttämiseksi on pikaisesti siirryttävä muualle.

Oman määritelmäni mukaan minä olen kaksinkertainen pakolainen. Minä ja perheeni paettiin ”ryssää” ja sotaa Karjalasta 1944. Nyt aikuisena osoittautui, että tuulimyllyjen aiheuttava inframelu vaaransi terveyteni, joten jouduin pakenemaan myös tätä vaaraa. Poliittiseksi tuota määritelmää epäilen siksi, että sotien jälkeen oli tässä maassa ”ryssän pelko” niin suuri, että oli korrektia todeta, että eihän venäläisiä ja sotaa kukaan paennut… meidät vain evakuoitiin. No uskokoon ken tykkää, mutta minä väitän yhä edelleen, että meitä Karjalan pakolaisia oli lähes puoli miljoonaa. Tuohon määrään verrattuna se junalastillinen ihmisiä, joka levisi kun varpusparvi Elisevaaran aseman pommituksissa, joista Neuvostoliiton pelossa ei edes uskallettu kertoa, oli kuin pisara meressä. Heitä ei suinkaan evakuoitu, vaan osa päätyi ruumispinoon asemalle ja osa tuli Kanta-Suomeen kuka mitenkin pääsi. Ihmisiä loikki tavalla tai toisella koko pitkän Itärajamme matkalta lähemmäksi länttä, sotaa ja puna-armeijaa pakoon.

En suinkaan väitä, etteikö myös evakuointitoimiin olisi ryhdytty, mutta siinäkin oli kyse vain pakoon auttamisesta. Varsinainen evakuointi suoritettiin rauhanaikaisissa oloissa sodan jälkeen, kun Suomi luovutti alueita, joita Neuvostoliitto ei onnistunut valtaamaan.

Koko Suomen pakolaiskysymys nousi keskustelunaiheeksi, kun muutamia pakolaisia päätyi myös Suomeen alueilta, joissa nyt sodittaan. Jotkut tietämättömät määritelmien uhrit kehtasivat väittää, että ei Karjalan pakolaisia voi verrata esimerkiksi Syyrian pakolaisiin. No onhan siinä tietysti ero, mutta toki verrata aina voidaan. Silloin piti auttaa pakon edessä, mutta nyt se perustuu solidaarisuuteen ja inhimmillisyyteen, ehkä myös kansainvälisiin sopimuksiin. Lisäksi Karjalan pakolaisia oli moninkertainen määrä verrattuna nykypakolaisten joukkoon. Jos nämä pakolaiset olisivat ainoita, jotka olisivat seuraamassa esimerkiksi Salpausselän kisoja, puhuttaisiin yleisökadosta. ”Paljon” on siis varsin suhteellinen käsite, mutta ei kai kuitenkaan voida puhua mistään ”pakolaistulvasta”. Eiköhän kyse ole korkeintaan roiskeista.

 

Ja Karjalan liiton johtohenkilöille minä sanoisin: ”Ottakaa lakki kauniisti käteen, lukekaa historiaa ja myöntäkää totuus.”

Tanssin taikaa

Joskus nuorena kävin paljonkin tansseissa, ehkä liiankin paljon. Avioliitto ja monet muut syyt sitten myöhemmin hillitsi näitä ”himoja”, vaikka kyllä me joskus Pirjon kanssa käytiin pyörähtelemässä, silloin kun minä vielä jaksoin.

Eräs ystäväni täytti vuosia ja hänen syntymäpäivillään oli oikein varsinaiset ”kisatanssit”. Vaimonsa kanssa hän esitti tanssinäytöksen ja kertoi tarinan omasta ”surkeasta” vielä muutama vuosi sitten olleesta kunnostaan. Naulassa roikkuva kävelykeppi symbolisoi tuota aikaa. ”Ihmeparantumisen” taustalla oli tanssi. Hän oli aloittanut ahkeran tanssiharrastuksen ja oli sen seurauksena nyt melkein urheilijan kunnossa.

Minä, joka taas olen oikeasti entinen urheilija, olen läpikäynyt valtavan määrän erilaisia leikkauksia, joista suurin taitaa olla ohitusleikkaus, jonka jälkeiset pallolaajennuksen ovat pikkujuttuja. Minunhan se pitäisi olla urheilijan kunnossa, mutta kaukana siitä. Toki olo on paljonkin parantunut tuulimyllyjen vaikutuspiiristä paettuamme, mutta eihän ne vuosia vaivanneet verenkiertohäiriöt mihinkään ole kadonneet. Nyt minulla sitten on sellainen hopeapäinen kävelykeppi, josta en todellakaan voi olla ylpeä, vaikka se onkin hopeapäinen.

Muutettuani tänne Jyväskylään päätin sitten ottaa käyttöön nuo kaverini lääkkeet. Ihan tanssikursseille ei tarvinnut lähteä, mutta ei se varmaan pahaa olisi tehnyt. Kun vaimollani Pirjolla ei ollut mitään sitä vastaan, että menisin päivätansseihin silloin kun hän on töissä, niin siitä se sitten alkoi. En todellakaan ollut mikään parkettien partaveitsi, mutta ensimmäisellä kerralla onnistuin laahustamaan parit hitaat ihan loppuun asti. Toisella kertaa sitten onnistuin jo peräti viiden kappaleen verran ja joukkoon mahtui joku humppakin. En siis vieläkään ole mikään naisten hurmuri, mutta varmaan kuitenkin naisten naurattaja. Kukapa tuota taaperrusta nauramatta katsoisi, mutta sitkeästi aion seurata kaverini esimerkkiä.

 

Kun nyt palasin tanssilattialle, muistin samalla, mikä minua aikanani tansseissa ärsytti. Se oli minun ongelmani, enkä siitä koskaan valittanut, kun en kuullut naistenkaan valittavan. Yleensä naiset olivat laittaneet itsensä kauniiksi, mutta miehet eivät edes housuja viitsineet vaihtaa. Parketille tultiin farmareissa tai muissa työvaatteissa. Liekö käyneet edes pesulla, mutta niin vaan partaveitsiä oltiin. Venäjällä sanottiin, että mies saa haista hielle, tupakalle ja viinalle. Minkäpä hikoilulle mahtaa, mutta tupakka ja viina… vetelisin ympäri korvia jos olisin nainen. Toinen ärsyttävä piirre muodostui tanssikurssilaisista. Totta vie olivat hyviä tanssijoita, mutta kun tanssivat vain keskenään ja valtasivat parketilta neljän, jopa viidenkin parin tilan. Mikään ei näytä muuttuneen, joten olenpahan edelleen hieman ylipukeutunut ja koetan jotenkin sekaan sopia. Ihana katsella kauniita naisia.

Tanssin taikaa se on tuo kunnon nousu, kyllä minä siihen uskon. Tänään panin jo kävelykepin naulaan, sillä paras se on aloittaa helpommasta päästä. Innolla odotan jo kolmatta tanssikertaani ja uskon vakaasti, että ainakin kuusi kappaletta tanssin. Täytyy vain toivoa, että tanssikavereiden kärsivällisyys riittää.

Kyllä tavoitteeni on kuntoutua Juhannustansseihin, älkääkä suotta odottako minua sinnekkään farkut jalassa, vaikka varmaan hieman löysäänkin kesän kunniaksi.

Tuskinpa minä enää maratonia juoksen vaikka mistäpä sitäkään tietää. Suomalainen urheilu alkaa olla jo sillä tasolla, että kaikkia reservejä tarvitaan. ”Anteeks vaan opettaja että vähän myöhästyin.”

Tästä se sitten saa luvan alkaa tämä uusi parempi elämä. Kovasti odotan sitä aikaa että noita asioita voidaan harrastaa vaimoni kanssa yhdessä. Ei tunnu olevan vähääkään huolissaan, että joku ”doris” nappaisi minut. Ihankohan tässä pitäis masentua kun charmi ei enää pure. Eivät edes entiset tyttökaverit ole yhteyttä ottaneet, vaikka olen valmistellut jo puolenkymmentä selitystä sille, miksi olen mennyt naimisiin jonkun ”vieraan” kanssa. Liekö kiusallaan vaihtaneet sukunimeäkin J

Rasistinen kansanosa

Sen verran olen jo maailmaa nähnyt, että olen huomannut elämää olevan muuallakin kuin Pojanmaalla.  Ehkäpä kokemukseeni ja näkemykseeni perustuen olenkin koettanut varoittaa kansalaisiamme uskomasta noihin perusteettomiin näkemyksiin, joita koetetaan syöttää ihmisille. Suomi on milloin missäkin asiassa muka ”maailman paras” maa, vaikka mitkään mittarit eivät oikeasti tue tuota näkemystä.  
 

Kun vuosikausia olen toiminut myös opettajana, en oikein osannut edes hämmästyä ,kun jostakin putkahti tutkimus, että Suomen koululaiset ovatkin parhaimmillaan ehkä vain keskitasoa, elleivät peräti sitäkin heikompia. Tyypillistä suomalaisuutta kuvastaa hyvin sanonta, että ”omat tutkimuksemme” eivät tue tuota näkemystä.  Siinähän se tuli, se avainsana… ”omat”.  Todellakin, me olemme maailman parhaita vain omasta mielestämme.  Kun kansainvälinen tutkimus koululaisten osaamisesta tuli julkisuuteen, kehtasi joku opetushallituksen virkamies vielä ihmetellä, että miten se on mahdollista, vaikka meillä on maailman parhaat opettajat. Jälleen siis astuttiin tuohon suomalaisuuden miinaan  ”maailman parhaat”, ilman mitään mittareita. Johan sen nyt olisi pitänyt riittää, että ”meillä on maailman parhaat kätilöt :-)”

Koetettaisiin nyt sitten olla edes ”maailman rehellisimpiä” ja myöntää, että millään alalla, eikä millään mittarilla mitattuna emme maailman parhaita ole. Monessa asiassa olemme kuitenkin hyvää keskitasoa.

Jos ihan pakko on jossakin asiassa olla toisia edellä, niin olen ollut huomaavinani, että ehkäpä me olemme maailman narsistisinta porukkaa, joka uskoo omaan erinomaisuuteensa siinä määrin, että osa kansasta koettaa ansaita myös maailman rasistisemman kansanosan nimen.

En ole laskenut, kuinka monessa maassa olen käynyt, mutta olen asunut muuallakin kun Jalasjärvellä ja Ähtärissä.  Ehkäpä se on sitä keskitason suomalaista tyhmyyttä, että en missään ole oikein suuria eroja ihmisissä huomannut.  Samat lainalaisuudet pätevät kaikkialla: fiksut ovat fiksuja ja tollerot tolleroita.

En minä nyt eläkeläisenä koeta tähän kansaan kovasti vaikuttaa, mutta sallittakoon minun ihmetellä näkemyksiä esimerkiksi maahanmuuttaneiden koulutustasosta. Vaimoni työn kautta olen saanut  tutustua muutamiin ulkomaalaisiin, joiden joukossa toki myös pakolaisia ja paljon parjattuja somalejakin.  Yhteinen huomiomme on, että joukossa on monia kekivertosuomalaista paremmin koulutettuja, jopa akateemisen tutkinnon suorittaneita ihmisiä.  Toki myös joitakin vähemmillä eväillä tänne päätyneitä - aivan kuten täällä syntyneissä kansalaisissammekin.  Yhteinen tekijä näillä kaikilla tuntuu kuitenkin olevan ahkeruus ja halu ansaita paikkansa tässä yhteiskunnassa.  Totta se on, että me tarvitsemme heitä.

Ei missään tapauksessa ole näiden ”mamujen” syy, että Suomi on onnistunut sössimään oman järjestelmänsä niin, että vaikuttaa siltä, että täällä ei ole enää mitään tekemistä ja aletaan vain odottaa ”kansalaispalkkaa”.

Nykyinen järjestelmä opettaa suomalaisille, että jos menetät työpaikkasi, et saa olla enää mitenkään hyödyksi tälle yhteiskunnalle, sillä muutoin menetät myös sosiaalietuuksuutesikin.  Käyt vain kerran kuussa kuittaamassa työttömyyskorvauksesi ja palaat takaisin soffalle.

Tätä taustaa vasten on todella epämiellyttävää katsella, kuinka ympäri kaupunkeja nousee etnisiä ravintoloita ja maahanmuuttaneet koettavat kaikella tavoin ansaita elantonsa. Onhan se huono esimerkki suomalisille, sillä suomalaisen käsityksen mukaanhan heidän pitäisi jatkaa elämäänsä vain sen pienen päivärahan turvin, jonka he saavat heti maahan muutettuaan.  Eiväthän monet suomalaisetkaan halua tehdä mitään, miksi siis nämä ”mamut.”

Totta on, että maahanmuuttaneiden sijoittuminen työmarkkinoille on aluksi melko vaikeaa, ja suurimpina esteinä siihen näen puutteellisen kielitaidon ja rasistiset asenteet. Jos me suomalaiset huomaisimme, että molempiin asioihin juuri me voimme vaikuttaa, niin olisimme ottaneet pitkän askeleen kohden inhimillisempää maailmaa.  Jos joku suomalainen pelkää, että kielitaidoton mamu tulee ja vie hänen työpaikkansa, on todella syytä miettiä, onko hän ollut alun alkaenkaan oikea henkilö tuolle paikalle.

Saksa ei ole pinta-alaltaan paljonkaan Suomea suurempi maa. Sen luonnonvarat ovat jopa Suomea vähäisemmät. Kuitenkin siellä asuu ulkomaalaisia enemmän kuin Suomessa on asukkaita, ja maa kärsii jatkuvasti työvoimapulasta.  Mitenkähän tämä mahtaa sopia suomalaiseen ajatusmaailmaan? Mehän olemme maailman parhaita kaikessa. Nykyisin meillä valmistetaan maailman parhaita autojakin… tosin ne ovat saksalaisia ;-)