Demokratian epäkohdat

Olen milloin missäkin tilanteessa arvostellut meidän demokratiaa, en siksi että pitäisin sitä vääränä vaihtoehtona, mutta minua närästää tapa, jolla me toimimme. Kun kansanedustaja Susanna Koski kohteli työtöntä työhakijaa lähinnä kuin rikollista, heräsi minussa närä taas yhtä tarpeetonta edustajaa kohtaan. Jos meidän edustajat ovat tuota tasoa, olisi varmaan parempi, että pantaisiin koululaiset harjoittelemaan napinpainamista eduskuntaan. Koululaisille määrättäisiin napit, joita he painavat aina sen mukaan, miten puolueet ovat saaneet ääniä edellisissä vaaleissa.  Näinhän se menee nykyisen puoluekurin aikana, paitsi että napinpainajat ovat kallispalkkaisia kansanedustajia, joista suurin osa ei ymmärrä sitä, mistä milloinkin äänestetään. Eivät siis asian ydintä ja sitä, miten äänestystulos vaikuttaa suomalaisen ihmisen elämään.  Koululaiset tekisivät tämän varmaan paljon halvemmalla, eivätkä munaisi itseään ja puoluettaan kansan edessä. 

  

Tämä demokratian epäkohta ei niinkään johdu demokratiasta, vaan puolueista ja myös kansasta. Voiton maksimointiin pyrkiessään puolueet hakevat ehdokkaakseen tunnettuja laulajia, soittajia, uutistenlukijoita, missejä, juoksijoita ja hiihtäjiä. Minkäänlaista poliittista tai yhteiskunnallista kokemusta näiltä ihmisiltä ei vaadita, sillä jokaisella puolueella on eduskuntaryhmä, ja ryhmän johtaja kyllä kertoo, ”mitä mieltä me ollaan.”  Puolueet tarvitsevat näitä ”julkkiksia” siksi, että he ovat hyvin perillä siitä, että suurin osa ihmisistä äänestää tunnettuja hahmoja, eikä vähääkään välitä näiden poliittisesta osaamisesta.

Myös yhteiskunta, eli aikaisemmat eduskunnat, on syyllistynyt tähän demokratian romuttamiseen. Ei ole olemassa mitään lakia tai asetusta, joka vaatisi edustajilta edes alkeellisen koulutuksen. Riittää, että olet hyvä hiihtäjä.  On täysin turha vedota siihen, että samanlainen järjestelmä on muuallakin. Olipa muualla tai ei, niin se ei tee järjestelmästä hyvää.

Eräs suomalaisen politiikan ihmeellisyyksiä on myös se, että ministerit saavat äänestää omasta luottamuksestaan. Näin tapahtuu silloin, kun ministeri on kahden palkan nauttija - siis kansanedustaja ja ministeri.  Kun eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta, tyhjenee ministeriaitio, koska ministerit muuttuvatkin kansanedustajiksi ja ovat jyrkästi sitä mieltä, että hallitus on oikeassa.  Jos edes ihan pikkuisen haluttaisiin mennä parempaan suuntaan, jäävättäisiin nämä ministerikansanedustajat silloin, kun he ikään kuin äänestävät omassa asiassaan. Näinhän yhteiskunnassa yleensä menetellään.

On oletettavaa, että meidän yhteiskunta ei ole valmis toteuttamaan lain voimalla noita uudistuksia, joten tässä olisi puolueilla nyt työmaata. Voitaisiinko aloittaa vaikka siitä, että valittaisiin ehdokkaiksi vain sellaisia ihmisiä, joilla on joku koulutus ja kokemusta. Sen jälkeen järjestettäisiin kaikille ehdokkaille ”politiikan perusteet” -kurssi. Kyllä kansa yhä edelleen laulajia ja hiihtäjiä äänestäisi, mutta pieni korjaushan tämä olisi nykyiseen rappiotilaan verrattuna.

Toki tämänkin jälkeen mukana olisi muutamia laurahuhtasaaria, joiden koulutuksesta ei aivan varmoja voitaisi olla.