Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus on vuosisadan tapaus, sanoi minulle joku. No onhan se jo sellainen, jos ei muita tohelluksia huomioida eikä ajatella, että Suomessa suoritetaan tällaisia tarpeettomia uudistuksia aina aika ajoin. Siis muillakin aloilla kuin vain sosiaali- ja terveysalalla.  Tuskin niistä koskaan mikään kovin tarpeellinen on ollut, mutta aina on yritettävä jotain, kun ei aiemmin tehtyjä virheitä osata korjata. Tehdään vain uusia entistäkin isompia virheitä, joita sitten taas jollakin uudistuksella yritetään peittää.  Olen tainnut joskus jo mainita vanhat läänimme, joita nyt ollaan korvaamassa maakunnilla.  Maakunnat eroavatkin lääneistä pääosin vain nimeltään ja ovat hieman kiemuraisempia hallinnoltaan.  Yleensä uudistuksissa vedotaan aina rahaan, mutta koskaan ei ole löytynyt mitään näyttöä uudistuksen edullisuudesta. Yleensä onkin käynyt päinvastoin, mutta kun säästön sanotaan syntyvän pitkällä aikavälillä, on kansa jo autuaasti unohtanut koko jutun, kun säästöjen pitäisi näkyä.

Entäs sitten tuo viimevuosisadan mokaus - koulu-uudistus. Olin silloin itsekin opetustyössä, enkä oikein minään suurena parannuksena sitä pitänyt.  Perusteltiinhan sitä tasa-arvolla, josta on Suomessa höyrytty kautta aikojen. Minä en nähnyt mitään epätasa-arvoa entisessäkään systeemissä. Kaikki voivat opiskella tasan niin pitkälle kun omat eväät sallivat. Laiskemmille ja vähälahjaisemmille keksittiin sitten muita teitä ja oppimisen polkuja.  Ei todellakaan kaikista tarvinnut tulla työttömiä maistereita.

Tietysti kaikissa järjestelmissä on aina pientä viilaamista ja korjaamista. Tämä pitänee paikkansa, olipa sitten kyse linja-auto liikenteestä tai koulujärjestelmästä. Ei näiden virheiden korjaaminen kuitenkaan mitään suurisuuntaisia uudistuksia tarvita. Jos jotakin olisi koulujärjestelmässämme muutettava, niin ehkäpä se olisi sisältöjen muokkaus.

Varsinkin ammattiopinnoissa, mutta myös jo peruskoulussa olisi syytä tähdentää muitakin mahdollisuuksia kuin työllistyminen myöhemmin toisten palvelukseen. Tätä olen aina kysynyt, että kenen palvelukseen, jos kukaan ei ala yrittäjäksi.  Kyllä se yrittämisen valmius tulisi iskostaa jo peruskoulujen alaluokilta alkaen, samalla saataisiin ehkä vastakkainasetteluakin hieman hillittyä.

Taitavat olla myös melko mitättömiä ne säästöt, joita oikeasti on syntynyt kyläkoulujen lakkauttamisesta. Kylällä oleva koulu on muutakin kuin oppilaiden säilytyspaikka. Se on kylän keskus, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, jos halutaan.

Valinnanvapauden nimissä ehdotankin nyt, että oppilaita kuskaava taksi kulkisikin toiseen suuntaan.  Kirkonkylältä tuotaisiin oppilaita kylille.  Saisivat vapaasti valita, mille kylälle haluaisivat kouluun. Se olisi oikeaa tasa-arvoa.

Kuvassa Lempiälän kyläkoulu Lappeenrannassa. Rakennettu 1921, koulu lakkautettu 2006.    
 

Jos nyt hieman kuitenkin itsestäni ja omista kokemuksistanikin kerron. Kävin koulun alaluokat pienehköllä teollisuuspaikkakunnalla. Eivät ne opettajatkaan ihan pulmusia olleet, vaikka vanhemmilleni lirkuttelivatkin.  Tasa-arvosta ei ollut puhettakaan, jos jonkin ”tehtaan herran” ja tavallisen ”duunarin” lasten edut olivat hieman ristiriidassa. Ei se ihan yllättävää ollut, jos ”duunarin” lapsen edut poljettiin jalkoihin. Omalla opettajan urallanikin jouduin joskus korjaamaan ihan hyvän oppilaan arvosanoja ihan vain siksi, että ymmärsin, että oppilaasta ei edellinen opettaja oikein pitänyt.  En aina pitänyt minäkään, mutta numerot annoin kuitenkin osaamisen mukaan.

Ehkä tasa-arvo saavutetaankin parhaiten, kun opettajat menevät peilin eteen ja miettivät, ovatko oikealla alalla.  Sitten vaan rohkeasti vaihtamaan alaa, jos siltä tuntuu, että ei voi sietää kaikkia oppilaita.  Tasa-arvo asuu meissä itsessämme, ei missään lakikirjassa. Tasa-arvoa on myös se, että saamme asua sillä paikkakunnalla ja siinä kylässä, jossa haluamme asua.  Se ei saa vaikuttaa lastemme koulunkäyntiin eikä saa aiheuttaa kohtuuttomia koulumatkoja. Kyläkoulu on menoerä, joka yhteiskunnan tulee sietää.