Saavutettu etu

Sanapari ”saavutettu etu” tuntuu minun korvissani melkein kirosanalta. Asia sinänsä on aivan ok, mutta sen sisältöä ei oikein tunnuta ymmärrettävän.  Saavutettu etu on pääosin kyllä henkilöstön aikaansaama tuoton ja palkanmaksukyvyn paraneminen.  Tätä paranemista ei ole aikaansaanut ammattiyhdistysliike eikä edes niin sanottu työnantaja.  Yleiskielessä puhutaan työnantajasta silloinkin, kun ns. työnantaja toimii tosiasiallisesti vain työn jakelijana ja todellinen työnantaja on yrityksen asiakas.  Yrityksen asiakas toimii myös palkan maksajana, eikä tähän tahoon ay-liikkeellä juurikaan ole nokan koputtamista.

  

Minunkin mielestä olisi kohtuullista, että yritys maksaisi aina kohtuullisen osan tuotostaan työntekijöille, jotka ovat tuon tuotannon aikaansaaneet.  On kuitenkin niin, että vain harvoilla yrityksillä menee aina hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös palkanmaksukyky voi huonontua. Tällöin pitäisi palkkoja pystyä myös alentamaan, joka tuntuu ay-liikkeelle olevan aivan mahdoton ymmärtää.

Tämän ymmärtämättömyyden seurauksena saamme jatkuvasti seurata uutisista erilaisista yt-neuvotteluista kertovia juttuja. Yleensä yt-neuvottelut johtavat sitten eri suuriin irtisanomisiin ja sitä kautta työttömyyden kasvuun. Näin tapahtuu, kun saavutetusta edusta tuleekin menetetty etu.

Syyllistä tässä on turha etsiä, sillä usein näitä syitä on monia. Pitkä työelämän kokemukseni kertoo kuitenkin, että yksikään työnantaja ei anna potkuja työntekijälle, jota hän tarvitsee ja joka on osoittautunut kannattavaksi. Joskus vain on niin, että osa porukasta täytyy potkia pihalle, jotta se toinen osa voitaisiin pelastaa.

Olisi toki mahdollista sekin, että palkkoja alennettaisiin kautta linjan, jotta tarvittavat säästöt saataisiin aikaan.  Näin ei kuitenkaan voida menetellä, sillä ei enempää suomalainen työntekijä kuin ay-liikekään eivät tunne sanaa solidaarisuus. Hyväksytään siis se, että osa porukasta uhrataan, jotta omat housut eivät kastu.

Toki voidaan näennäisesti järjestää erilaisia mielenosoituksia, rähinöitä ja lakkoja, joiden seurauksena on useimmiten vain se, että osa kansasta kärsii.  Kaikkein pahimmassa tapauksessa myös vientiteollisuutemme menettää osan markkinoista ja menetetyistä työpaikoista syntyy pysyviä menetyksiä.

Olen minä kyllä kuullut puhuttavan talvisodan hengestä, mutta en ole sitä koskaan itse saanut kokea, enkä ole edes ympärilläni huomannut.

Olen kyllä kuullut tuon paljon kuluneen sanonnan ”kaveria ei jätetä”, mutta sen merkitys on pahasti väljähtynyt.  Kyllä se tänä päivänä sointuu paljon totuudellisemmin muodossa ”kaverille ei jätetä”.

Poliitikkojen puheet

Poliitikot ovat oivaltaneet joitakin tosiasioita äänestäjiään paremmin. Poliitikot ovat oivaltaneet, että äänestäjät eivät kovin paljon asioista tiedä ja että totisella naamalla esitetyt puheet menevät täydestä, vaikka niiden totuuspohja olisi kovasti hatara, tai sitä ei olisi ollenkaan.  Antti Rinteen eläkeläissatanen ja kansalliset synnytystalkoot ovat hyvä tästä esimerkki. Hieman toisenlainen esimerkki on Jussi Halla-ahon kotouttamista arvostelevat puheet, jotka jokainen asiantuntija voi leimata tietämättömän höpinöiksi.

Puheistaan huolimatta poliitikot saavat nukkua yönsä melko rauhallisesti, sillä ainakin puolueuskovaiset äänestävät heitä. olipa sanoma mitä tahansa. Rinteen satanen saattaa kyllä saada muutaman eläkeläisen kääntymään uskossaan, mutta tuskin yksikään perhe lähtee Rinteen kehotuksesta synnytystalkoisiin.

Halla-aho on hieman toisenlaisessa tilanteessa, sillä vain aniharva tuntee kotouttamiskoulutuksen ja tehdyt toimenpiteet kokonaisuudessaan. Halla-aho-uskovaiset uskovat mitä Jussi kertoo, vaikka tämä puhuu täyttä puppua täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella.  Ei halla-aholaisillakaan niin kovin suurta hätää ole, sillä tämäkin uskonto perustuu rasismiin. ja sen Halla-aho hyvin tietää. Rasistien määrä Suomessa on siinä joka kymmenes. ja se on hyvin sopusoinnussa ”persujen” kannatuksen kanssa.

 

Siniset ovat koko kansalle arvoitus, sillä puolueen ohjelmaa ei kokonaisuudessaan tunneta, eikä kannatusta tietenkään lisää puolueen rehellinen linja. Rehellisyydestä kertoo se, että pyritään vain edistämään tiettyjä asioita, koska suomalaisessa järjestelmässä ei ole mahdollista, että joku puolue yksin pystyisi antamaan kenellekään mitään.

Hiihtäjät hiihtävät ja juoksijat juoksevat. Eihän näillä ansioilla mitään tekemistä politiikan kanssa ole, mutta kansa tuntee. Ehkä tälle maalle olisi paremmin hyödyksi se, että äänestäjät tutkisivat ihmisten todellisia ansioita enemmän kuin niiden viihdearvoa. 

Toki pötypuheista voi olla poliitikolle myös haittaa. Kun ihmiset huomaavat, että joku poliitikko puhuu jostakin asiasta jonkinlaisella varmuudella, vaikka ei oikeasti tiedä siitä mitään, niin saattaa syntyä käsitys, että tämä henkilö ei tiedä mistään mitään, vaikka saattaisi olla hyvinkin ansioitunut kielten tutkija.

Olen tässä kirjoituksessani nimeltä maininnut Antti Rinteen ja Jussi Halla-ahon. Toki he kuuluvat tuohon mainitsemaani kategoriaan, mutta eivät suinkaan ole ainoat. Kyllä minä yllätyin vihreiden kannatuksen noususta enkä oikein osaa sitä selittää. En oikein tiedä, mitä politiikkaa vihreät kannattavat, mutta eivät ainakaan vihreitä arvoja.  Vasemmistoliitto ei varmaan vieläkään ole toipunut Neuvostoliiton kaatumisesta eikä Berliinin muurin murtumisesta.  Sen verran sekavia sillä laidalla edelleen puhutaan. 

Vaikka meidän TV yritti viihdeohjelmassaan ”Noin viikon studio” mollata sinisiä, näin minä sen selkeänä mainoksena.  Miten se nyt menikään… ”hieman samaa tavaraakuin persuilla, mutta siistimmässä paketissa.”  Näinhän se oikeasti onkin.  Perussuomalaisten alkuperäinen sanoma oli ihan ok, mutta kun puheenjohtajaksi tuli rasistisesta rikoksesta tuomittu populisti, jonka natsisympatiat olivat selvästi nähtävissä, oli lähes pakko perustaa uusi puolue.  Se puolue on Sininen tulevaisuus.

Tietysti kansa ratkaisee tämänkin puolueen tulevaisuuden, mutta varmaa kuitenkin on, että ainakin persujen nurja puoli on nyt tästä puolueesta poistettu.

Vaikka Perussuomalaiset yhä edelleen yrittävät esiintyä Vennamon perinteen jatkajana, olen jokseenkin varma, että Veikko Vennamo olisi nyt sininen. Jos vielä eläisi.  

Siniset ovat Veikko Vennamon linjoilla, johon kuului sanonta ”rötösherrat kuriin”. Vihreäthän tuon sanonnan kaappasivat ikään kuin omaksi sloganikseen, sillä persuthan eivät voineet sitä tehdä. Lähes puolet jäljelle jääneistä kansanedustajista olisi jouduttu potkimaan pois puolueesta, jos rötösherroista olisi haluttu päästä eroon. Ja tietysti se olisi pitänyt aloittaa puheenjohtajasta, jonka suurin ansio lienee se, että puolue menetti hallituskelpoisuutensa ja puolet sen jäsenistä lähti kälppimään.

Työttömän Suomi

Sirpaleisesta politiikasta huolimatta Suomea on pidettävä hyvinvointivaltiona. Meidän onneksemme me emme ole aivan köyhä valtio, eikä meitä hyvinvoinnin jakajia ole kovin paljon. 

Suomalainen sanoo itseään ahkeraksi, ja varmaan se joidenkin kohdalla on ihan totta. Totta ei kuitenkaan ole legenda, joka antaa ymmärtää, että maahanmuuttajat olisivat jotenkin laiskoja ja epäluotettavia. Olen tavannut useita työnantajia, jotka asettavat nämä ”mamut” selvästi suomalaisten edelle.  Toki heilläkin on työllistymisen rajoitteita, joista pahin on kai kielitaito. Suomen kaltaisessa maassa löytyy kyllä työtä kaikille, mutta eräitä työllistymisen ehtoja tulee jokaisen täyttää.

Ehkä suurin työllistymisen vaatimus on halu tehdä työtä. Sen lisäksi on oltava halu oppia jotain, jos ennetään ei osaa mitään.  On siis tärkeä osata jotain ja osata markkinoida osaamistaan. Tässä olisi vielä paljon suota kuokittavana myös koulutusjärjestelmässämme, joka erittäin heikosti ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että joskus joku joutuu ihan itse myymään omaa osaamistaan joko suoraan kuluttajille tai sitten joillekin firmoille.  On myös oltava valmius liikkua paikkakunnalta toiselle, sillä aina ei todellakaan voi olla varma, että juuri nykyinen kotiseutusi pystyy käyttämään sinun palveluksiasi.

Ollessani työllisyyskouluttajana yritin iskostaa nuo periaatteet kaikille opiskelijoille. Kerroin myös, että heti ei kannata hakea johtajan paikkaa Nokialta, vaikka olisikin valmistunut insinööriksi. Voipi olla, että Nokialla on jo johtaja, ja pahimmassa tapauksessa et ole jonossa aivan ensimmäisenä, vaikka paikkoja vapautuisikin.

Sanomani kouluttajana oli se, että ”ota vastaan sitä työtä mitä saat ja sillä palkalla, jonka työnantaja on valmis maksamaan.”  Tämä on kuitenkin se tilaisuus, joka sinulle tarjoutuu ja jossa voit näyttää kykysi.  Jos sinusta oikeasti on johtajaksi johonkin firmaan, sinut kyllä aikanaan löydetään ja pääset etenemään.

Kortistossa saat istua ihan niin kauan kuin haluat, sillä aika harvoin suuret yhtiöt hakevat johtajiaan sieltä. Varmasti aktiivimalli hieman parantaa asiaa, mutta tuskinpa työnantajat silloinkaan tulevat pidemmälle kuin puolitiehen vastaan.

Hieman sellainen vaikutelma on, että työttömästä ei välitä kukaan, ellei työtön itsekkään osoita mielenkiintoa asiaan.  Poliittiset puolueet puhuvat mitä puhuvat ja ay-liike huolehtii vain jäsenistään.

Itse kerroin opiskelijoille, että en ole ollut montakaan päivää työttömänä, mutta toki sillekin kertyi hintansa. Vielä korkeampi olisi hinta ollut, jos olisin homehtunut kortistoon ja ihmetellyt, miksi ay-liike on niin välinpitämätön työttömiä kohtaan. Toki olen elämäni aikana joutunut asumaan kolmessa maassa ja Suomessakin useilla paikkakunnilla, mutta nyt katson sen rikkaudeksi, jota ei kaikilla pikkujohtajillakaan ole.

Toki minunkin elämäni olisi voinut mennä paremmin, varmaan meillä kaikilla, mutta jokainen saa kykyjensä mukaan. Nyt saan kuitenkin viettää hyvin ansaitsemiani eläkepäiviä lapsuuden maisemissa.  Syntymäseutu jäi Venäjälle, mutta olen sen vain hyväksynyt.

Rikkaus on sitä, minkä rikkautena näkee, ja työ on muutakin kun rahanansaitsemiskeino.

Jos onnellisuus on sitä, että saa koko elämänsä asua syntymäpaikoillaan, niin se on sitten sitä, mutta ei pitäisi sitten itkeä työttömyyttä.

Sellaista elämä on … kaikella on hintansa.