Historia pitäisi uudistaa

Kun tietotekniikka, matematiikka ja insinööritieteet ovat muodostaneet ainoat älykkyyttä vaativiksi tieteenaloiksi, valitsi nykynuoriso tietenkin opintoalakseen jonkun noista ammateista, ja  humanistisista aloista tuli pikkuhiljaa ylijäämäylioppilaiden kaatopaikkoja. Koulu-uudistus oli taas aikoinaan se suuri virhe, joka sai aikaan tämän ylijäämäylioppilaiden suuren määrän.  Kaikista pyrittiin leipomaan ylioppilaita vaikka väkisin. Kun ei muu auttanut, laskettiin rima niin alas, että Taavi Tollerokin läpäisi seulan.  Kyllähän me jossakin vaiheessa elimmekin aikaa, jolloin tietotekniikkainsinööreistä oli huutava pula ja näitä jouduttiin tuomaan aina Intiasta ja Kiinasta asti.  Tätä puutetta yritettiin korvata myös lisäämällä insinöörikoulutusta enemmän kuin tämän kokoiselle maalle olisi tarpeellista ja luonnollista.  Kun tämä insinööribuumi sitten meni ohi, jäi jäljelle vain lisätty koulutus ja laumoittain työttömiä insinöörejä.  Jos Suomeen tuodut insinöörit sitten jäivät Suomeen, tuli heistä, monien mielestä, uhka Suomen turvallisuudelle, varsinkin jos sattuivat olemaan syntyisin jostain arabimaasta. 

Tämä sinänsä on aihe, josta olen paljon kirjoittanut ja varmasti vielä kirjoitankin, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä nykynuorison historian tuntemukseen. Kaikki liittyy kuitenkin kaikkeen ja olkoon tuo edellä oleva pohjustuksena sille, miksi omaakaan historiaa ei enää tunneta.  Kokijoita ja näkijöitä ei montakaan ole, ja kun historian opiskelu on jäänyt noiden ylijäämäylioppilaiden harteille, ei historiantuntemuksesta ole oikein buumia päässyt syntymään.  Täytyy sanoa, että onneksi meillä on museovirasto, joka jonkin verran on onnistunut suojelemaan vanhoja historiallisia rakennuksia.  Ihan omasta kokemuksestani tiedän, että monet historiallisesti arvokkaat kohteet olisi purettu ilman museovirastoa, yksinkertaisesti siitä syystä, että liian harvat tunsivat niiden historiaa. 

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump ei ehkä kuulu ruudinkeksijöiden kerhoon, mutta nykykieleen hänen hallintonsa on onnistunut luomaan uuden käsitteen.   Tuo termi on vaihtoehtoinen totuus. Tuntematta lainkaan tuota sanaa tai historiaa,  nykypolvi viljelee mielellään vaihtoehtoisia faktoja.  Koska historiaa ei tunneta, voidaan luoda oma historia juuri sellaiseksi kuin olisi haluttu sen olevan.

En ole historioitsija vaan historian harrastaja, enkä toki osaa oikaista kaikkia historian vääriä väittämiä.  Kuitenkin olen Karjalan pakolainen, ja vaikka en voi muistaa pakomatkan eri vaiheita, muistan kuitenkin muiden karjalaisten kertomuksia ja kokemuksia.  Tältä pohjalta on todella vaihtoehtoinen fakta se väite, että Karjalasta ei tullut pakolaisia.  Todellinen faktahan on, että niitä tuli pitkin pitkää itärajaamme, aina Petsamosta asti.  En minä ollenkaan ymmärrä, miksi tätä historian jaksoa pitää niin paljon hävetä, että jopa Karjalan liiton johtohenkilötkin vääristelevät asiaa. 

Toki en yhdenkään sodan aikoihin Karjalasta tuleen ole kuulut toistelevan tuota vaihtoehtoista totuutta, jota tuntuvat hokevan vain sodan jälkeen syntyneet sukupolvet.  Kyllä mielestäni historian koulutusta pitäisi vahvistaa niin, että ainakin oma historia saisi pysyä totuuspohjaisena.

 

Tämän päivän tapahtumat ovat jo muutaman vuosikymmenen kuluttua historiaa.  Oliasi varmasti mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa huomenna syntyvien ihmisten kertomuksia siitä, mitä tapahtui ennen heidän syntymäänsä.  Jokseenkin varmaa on, että muutamien totuuksien joukossa on myös vaihtoehtoisia faktoja.  

 

Rasistinen Suomi

Suomi ei todellakaan ole mikään mallimaa siirtolaisille, ulkomaalaisille eikä pakolaisille. Sopeutuminen tänne on tosi vaikeaa, varsinkin jos tulet maasta, josta olet joutunut pakenemaan. Tämä ei johdu pelkästään ihonväristä, mutta oletettavasti se vaikuttaa asiaan.

 Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia suomalaisesta rasismista, vaikka olen syntyperäinen suomalainen.

Käytän itsestäni nimitystä ”Karjalan pakolainen”, koska todella olen sellainen, vaikka sodan jälkeen syntyneet sukupolvet ovat pyrkineet vesittämään tuon termin. Tosiasiassa nykyisen rajan takaa evakuoitiin paljon ihmisiä, mutta meitä pakolaisiakin oli suuri joukko. Meitä karjalaisia tuli tänne Kanta-Suomeen lähes puoli miljoonaa, ja poikkeuksetta jouduimme myös rasismin uhreiksi.

Minua, samoin kun muitakin karjalaislapsi nimiteltiin ”ryssän lapsiksi.” Mutta siihen aikaan jopa opettajat syyllistyivät epäoikeudenmukaiseen käytökseen, vaikka eivät tuota nimitystä käyttäneetkään. Se näkyi kuitenkin kaikenlaisessa syrjinnässä ja jopa arvosanoissakin.

Romanit ovat toinen väestönosa, joka on joutunut rasismin kohteeksi. En tiedä, missä määrin tämä on heidän omaa syytään, mutta kaikki minun tuntemat romaanit ovat ihan kunnollisia ihmisiä, ja uskonkin, että suurin osa ihmisten asenteesta johtuu ennakkoluuloista. Toki minä yleensäkin seurustelen vain ”kunnollisten” ihmisten kanssa, eikä rodulla ja ihonvärillä ole mitään tekemistä siinä asiassa.

Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja Leif Hagert kaipaakin romaninuorille esikuvia. Valitettavan usein moni romaninuori saa kokea vain syrjintää jo varsin nuorena, eikä se voi olla vaikuttamatta elämään. Monet nuoret jopa häpeävät taustaansa.

Kun tätä taustaa vasten ajattelee maailmaa, ei liene varsin suuri ihme, että minusta on tullut rasismin vastustaja. Tietysti asiaan on vaikuttanut myös muut elämänkokemukseni ja tutustuminen syrjittyihin ihmisiin, mukaan lukien ulkomaalaiset. 

Miksi esimerkiksi Aki Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa Tuntematon sotilas ei ollut mukana yhtään romania, vaikka he taistelivat siinä kuin muutkin suomalaiset? 

Moni nuori pohtii, että jos harjoittelupaikka on mahdoton löytää, onko järkevää kouluttautua ammattiin?

Heikot tulevaisuuden näkymät saavat usein nuoren luopumaan jatko-opinnoista, vaikka useimmat ovat kyllä suorittaneet oppivelvollisuuden. 

Suomalinen rasismi vaikeuttaa myös ulkomaalaislähtöisten Suomeen muuttaneiden kotoutumista ja jopa työllistymistäkin, vaikka useimmat heistä olisivat tosi hyviä työntekijöitä.  On kuitenkin totta, että pitkällä aikavälillä he kuitenkin työllistyvät opittuaan tämän meidän vaikean kielemme, ja yleensä heistä tulee hyödyllisiä kansalaisia.  Luulen, että minusta ”ryssän lapsestakin” tuli sellainen.

Tuntuu aika pahalta ajatella, että Suomessakin on poliittinen puolue, jonka kannatus pääasiallisesti perustuu rasismiin ja ihmisten pelotteluun.  Sellaista ei yhteiskunnan tulisi lainkaan sallia, mutta paljonhan me on opittu sietämään.

Minä eskimo?

Tilasin DNA testin selvittääkseni perusteellisesti oman syntyperäni.  Syynä tähän oli tietysti isäni puolelta jonkin verran venäläisyyttä ja äitinikin ulkomaalaisperäinen sukunimi.  Toki tiesin olevani karjalainen, jota lapsena ”ryssän lapseksi” haukuttiin, kun Laatokan rannalla olin kerennyt syntymään.  Yllätys olikin, että en ollut ryssä, en saksalainen, enkä edes ruotsalainen.  DNA-kertoi selvästi että olen suurimmaksi osaksi puhtaasti suomalainen, mutta jäljet viittaavat pahasti eskimoon!

Sitä nyt viimeksi olisin epäillyt, sillä lähimmätkin eskimot asuvat kovasti kaukana, eikä ainakaan ulkonäköni viittaa moiseen syntyperään.  Eskimothan eivät ole kovin pitkiä, kun minä sen sijaan vähintään normisuomalainen .. 188 cm.

Tuossahan tuo kuvani möllöttää tämän blogin alussa, joten jokainen voi arvioida, kuinka lähellä tuota kansaa oikein olen.  Eihän minulla mitään eskimoita vastaan ole, eikä hävetä yhtään, mutta mielenkiintoista tämä toki on.

Sen verran mielenkiintoni heräsi, että rupesin pohtimaan, mistä moinen johtui.  Isäni sukua en kovin pitkälle pääse penkomaan, sillä jäljet häviävät jonnekin Venäjälle. Perintötekijäni vaikuttaisivat kuitenkin aitosuomalaisilta, joten kovasti kaukainen tuo sukulaisuus tuohon arktiseen kanssaan ehkä sittenkin on.  On kuitenkin luultavaa, että sieltä jostain tuo kaikki on lähtöisin.

Äidin suvun jäljet päättyvät Berliiniin, niin kun saksalaisessa TV-sarjassa. Sieltä tuskin eskimon jäänteitä on löydettävissä.

Näin sitten vaan tiedoksi lapsuuteni mollaajille, että ”ryssän lapsi” en ole, vaan olen eskimo. Varmaan kaikkien aikojen pisin eskimo.  Pitänee lähteä penkomaan sukulaisia Gönlannista, tiedä vaikka serkkuni löytäisin.

Näin ne vaan omat mielikuvat murtuvat.  En siis ole sukua Venäjän keisarille, enkä edes mitään Suursillien sukua, mutta kuitenkin rehellinen eskimo.

Karjalaisen miehen kansallispukua olen kantanut ylpeänä ja toki karjalainen olenkin, mutta ihan oikeasti pitää nyt harkita peskin hankkimista. Se olisi paitsi eskimoiden kansallinen vaate, niin myös kovasti lämmin.

Mitähän kieltä ne eskimot puhuvat?  Sen verran ikämies jo olen, että mitään uutta kieltä en jaksaisi opiskella. Vaikka pitäisihän jokaisen oma äidinkielensä osata.  Onneksi tuo DNA-testin tulos kertoi niin ylivoimaisesta suomalaisuudesta, että voin katsoa suomen kielen omaksi äidinkielekseni, ja siinä minä olen ihan hyvä.

Näillä eväillä nyt sitten porskutellaan tämä elämä loppuun.  Varmaan on turha jollekin kanta-isälle tai -äidille enää terveisiä lähettää. Sen verran iällä olen jo minäkin, että on aihetta olettaa, että nämä esivanhempani ovat jo kuolleet.  Hyvähän se, että joku kantasolu on kulkeutunut minunkin mukanani, tuskinpa esivanhempani ovat joutuneet takiani häpeämään.

Näin se menee

Päinvastoin kun moni muu blogisti minä en kovin usein kerro päivittäisiä tapahtumia, en omaa painoani, en sairauksia, enkä edes vessassa käyntejäni, niin tärkeitä tapahtumia kun ne ovatkin.  Syvällä sielussani tunnen, että ne ovat tärkeitä vain minulle.

Ehkä tuo nurja suhtautuminen omaan itseeni saa selityksen siitä, että olen samanaikaisesti kirjoittamassa omaelämänkertaista kirjaa, jonka nimeksi tulee ”Ryssän lapsi”.  Se kertoo evakkolapsen elämästä sodanjälkeisessä Suomessa ja siirtolaisiin kohdistuvasta rasismista ja ehkä siinä sitten on liikaakin minusta.

Itse kokemani rasismi on kai se syy, miksi koetan puolustaa tämän päivän pakolaisia. Tiedän, että he ovat jo nyt kokeneet enemmän kuin keskivertosuomalainen pystyisi edes kestämään, vaikka paljon kai me Karjalan pakolaisetkin saimme kestää silloin sodan viimeisillä hetkillä.

Olen tietoinen, että jopa tälläkin blogilla on joitakin lukijoita, jotka ovat jopa halunneet, ettei viime aikojen kaltaisia katkoja tulisi.  Heitä voin lohduttaa, että kyllä tämä taas tiivistyy, kunhan pääsen kunnolla jaloilleni. Minulla ei ole syöpää - luulisin, mutta muutaman päivän vietin Keski-Suomen Keskussairaalassa melko vähäpätöisen operaation takia. Sen verran se väsytti, että tämä kirjotustyö sai levätä rauhassa.

  

Olihan se toisaalta niinkin, että ei siellä sairaalassa niin merkittäviä tapahtunutkaan. Kirjoitan tästä nyt kuitenkin siksi, että saatte jonkinlaisen selityksen vähäiseen kirjoitteluuni.

Tämä on myös oiva lisäys rasismin vastaisiin blogeihini, sillä sairaalassa sain nähdä todella ahkeria maahanmuuttajia aina siivoojista lääkäreihin. Täytyi todella ihmetellä, kuinka he jaksoivat, sillä taas kerran sain todeta, kuinka vaikea voi suomalainen potilas olla.  Tuntui melkein kuin tuo kaikki kipu ja tuska olisi noiden hoitajien vika.

Olen hyvin tyytyväinen, että minä olen insinööri enkä suinkaan lääkäri, sillä saattaa olla, että en jaksaisi kuunnella potilaiden narinaa. Toki minäkin kipeä olin ja joskus sattui oikein peevelisti. Toki kuitenkin tiesin, ettei yksikään noista hoitajista halunnut kiduttaa minua, joten jaksoin hymyillä ja jopa joskus kiittääkin.

Kun olen profiloitunut ”mamujen” puolustajana, täytyy tässäkin todeta, että ystävällisemmästä päästä olivat nuo etniset vähemmistöt. Ei todellakaan tullut mieleeni ajatella, että kyse on yhteiskunnan eläteistä.  Toki suomalaisetkin hyvin työnsä tekivät, mutta sitä kai pidetään luonnollisena.

Näin se kuitenkin menee. Ei ulkomaalainen työntekijä häviä missään suhteessa suomalaiselle, enkä usko, että niin edes väittää kukaan asioista perillä oleva ihminen, vaikka joku yhteiskunnan elätti niin saattaa luulla.

Onhan tietysti totta, että jos esimerkiksi kansanedustajan tehtäviin paneutuu ihan tosissaan, niin hikihän siinäkin tulee, mutta ei se anna oikeutta panetella toisia eikä puhua asioista, joista ei mitään tiedä.