Saavutettu etu?

Kun kuulen tuon sanaparin, herättää se sisimmässäni pientä närkästystä, sillä en ihan koskaan voi olla varma, kenen edusta on kysymys. Isämme ja isoisämme ovat sotineet tämän maan puolesta ja saavuttaneet vapauden, joka kiistatta on saavutettu etu. Kehittynyt teollisuutemmekin oli aikoinaan saavutettu etu, mutta kun maailman tilanne on muuttunut, ei kaikki mitä tuotamme enää mene maailmalla kaupaksi. Paperiteollisuutemme on hiipunut ja teknologiateollisuuskin ontuu aika syvällä Nokian ahdinkojen myötä. Yhteiskunnan saavuttamat edut eivät enää riitä pitämään meitä pinnalla, josta seurauksena on ollut kansainvälisen kaupan hiipuminen ja kilpailukykymme ratkaisevalta tuntuva putoaminen. Ellei tähän lopulta herätä, on koko saavutettu etumme lopullisesti menetetty.

Ihmisrotu kulkee nimellä ”homo sapiens”. Se on latinaa ja tarkoittaa ”viisas ihminen”. Ihan aina ei siltä tunnu, että tuo nimitys olisi jotenkin ansaittu, sillä käyttäytymisemme puhuu ihan muuta. Emme todellakaan vaikuta erityisen viisailta, sillä koko hyvinvointivaltiomme tulevaisuus halutaan uhrata yksityisten ihmisten ”saavutettujen etujen” piikkiin. Ei ammattiyhdistysliike, ei yksikään etujärjestö tai yksikään ihminen ole koskaan saavuttanut mitään sellaista etua, josta ei voitaisi tinkiä asioiden niin vaatiessa. Jopa isänmaastammekin pala lohkaistiin, jotta suurin osa säilyisi.

Olen syvästi tietoinen, että käsittelen nyt tulenarkaa aihetta, sillä on varmasti enemmän kuin yksi ihminen, joka on valmis kivittämään minut, kun melkein ryöstän palkansaajalta hänen ansaitsemansa palkan, edes puhumalla noita saavutettuja etuja vastaan. No en sitten todellakaan halua viedä keltään mitään. Jotenkin vain tuntuu, että niukkuuden vaatiessa jokaisen tulisi osallistua näihin yhteiskunnan hyvinvointitalkoisiin. Ihan pian olemme tilanteessa, jossa kilpailukykyisillä aloilla työskentelevät nauttivat kohtuullisen hyvistä tuloista, mutta ne, jotka ensimmäisenä saavat kokea tämän yhteiskunnan kilpailukyvyn heikkenemisen, ovatkin sitten kokonaan vailla työtä ja vajoavat, tai ovat jo vajonneet, köyhyysrajan alapuolelle. Tuskin monikaan muistaa, että myös he ovat aikoinaan nauttineet noista saavuttamistaan eduista, joita ei vain yksinkertaisesti enää ole.

Kansakunnan hädän hetkellä pitäisi näihin hyvinvointitalkoisiin kaikkien osallistua. Silloin jaettiin hyvinvointia, kun oli mitä jakaa, ja nyt niukkuuden vallitessa olisi meidän kaikkien jaettava niukkuutta. Vain siten voidaan edes jonkin verran näistä ”saavutetuista eduista” säilyttää.

”Työmies on palkkansa ansainnut.” Näinhän sitä sanotaan, enkä hetkeäkään väitä vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yhtään kukaan ei ole ansainnut yhteiskunnan rahoilla ostettua ”ökykallista” bemaria, vaikka se ei ihan yksittäistapauksena veisikään tätä maata vararikkoon. Se tuskin kuitenkaan toimii kannustavana esimerkkinä säästötalkoisiin, varsinkin kun on todellisuudessa täysin tarpeeton, ainakin Helsingissä, missä on hyvin toimiva julkinen liikenne ja paljon takseja. Olkoonpa sitten puhemies tai puhenainen, niin silloin, kun hän on kansanedustaja, hänen tulisi edustaa kansaa ja parhaiten se kai tapahtuisi raitiovaunujen pysäkillä. Ehkäpä taksikuskikin joskus kertoilisi mitä kansalle kuuluu, se kun muuten tuntuu edustajilta unohtuneen, heti vaalien jälkeen.

 

 

Myös laskutaito tuntuu pahasti ruostuneen, sillä joku korkeapalkkainen ihmettelee, miten ihminen, joka tienaa vain muutaman tonnin, voi tuolla rahalla elää. Menisivät kyselemään sosiaalivirastosta, niin siellä saisivat eteensä rätingin, jossa todistettaisiin, että 300 € hyvin riittää.

Kun jäin eläkkeelle seitsemän vuotta sitten, menetin kaikki saavutetut edut. Tulot putosivat alle puoleen ja auton käyttöoikeus vietiin kokonaan. Onneksi olen matemaattispohjaisen koulutuksen saanut, joten heti osasin laskea, että eletäänhän sitä vähemmälläkin. Kyllä saavutetut edut olivat kuitenkin lopullisesti menneet ja siihen on nyt tyytyminen. Ikään kuin rengas olisi umpeutunut. Kymmenen vuotta opiskelin, elin niukkuudessa ja korppuja söin. Onneksi, sillä nyt kun siihen on taas palattu, on huomattavasti helpompi sopeutua.

Näennäsvihreät ja tosivihreät

Me kaikki vanhentuneet, minä, auto ja ajokortti, olimme eilen liikenteessä, ja kuuntelin jotain ohjelmaa vanhanmallisesta autoradiostani. Vaikka en juuri koskaan ole kirjoitellut ammattiasioista tässä blogissani, niin jotenkin kirpaisi sielua tuo täydellinen tietämättömyys muovista. Oli herra kuulemma ideoinut muovittoman syyskuun. Kyllä minun materiaalitekniikan DI-koulutukseni perusteella täytyy ihmetellä ihmisten yksipuolista suhtautumista tähän todella loistavaan polymeeritekniikan saavutukseen.

Se, että ympäristöä sotketaan, on todella valitettava asia, ja on ikään kuin sallittua heitellä paperiroskia sinne tänne, mutta ”muovi saastuttaa ympäristöä”. Tottahan se on, että muovi ei maadu luonnossa samaa tahtia kuin paperi, mutta kovin harva tietää tosiasioita muovistakaan. Vihreiksi itseänsä kutsuvat populistit hehkuttelevat asioita toisten tietämättömien kustannuksella ja ratsastavat asioilla, jotka eivät ole ollenkaan totta, tai sitten mitalilla on myös toinen puoli. Minä olen aina pyrkinyt erottamaan nämä kaksi vihreällä aatteella ratsastavaa toisistaan. Käytän nimityksiä näennäisvihreät ja tosivihreät.

Siinä kun näennäisvihreät ihmettelevät muovin hidasta maatumista, tosivihreät paheksuvat luontoon heitettyjä roskia. Kyllä tosivihreät kuitenkin hieman vihreämmin ajattelevat kun näennäisvihreät, sillä esimerkiksi Kalajoen juhannuksen jälkeen on luonnosta poimittava niin muovit kuin paperitkin. Paperiroskia on paljon enemmän kuin muovia. En tiedä, muuttuisiko näennäisvihreiden asenne siinäkään vaiheessa, kun yleiseen tietoon tulisi se tosiasia, että yhden paperitonnin valmistaminen saastuttaa ympäristöä monikymmenkertaisesti enemmän kuin muovitonnin valmistaminen. 

Myös muovin myrkyllisyydestä on olemassa monenlaisia legendoja, joten koetan nyt oikaista niitäkin. Pääsääntöisesti muovi pitää sisällään samoja alkuaineita kun esimerkiksi vesi ja ilma. Peruspolymeerissä ei ole mitään myrkyllistä, mutta on totta, että muovissa voi olla myrkyllisiä lisäaineita - aivan samoin kun paperissakin. 

http://bax.fi/muovikassi-vai-paperikassi 

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/tuotanto-ja-kulutus/mips/tietopankki/kassit

Kovin fanaattisesti en yleensä ole suhtautunut mihinkään, mutta kieltämättä minua ovat aina ärsyttäneet väittämät, jotka perustuvat pelkästään yleiseen käsitykseen. Jos tiedän näiden käsitysten virheellisyyden, pyrin kyllä oikaisemaan näitä tietoja. Yleinen käsitys on myös se, että muovi sulaa helposti korkeassa lämpötilassa. Näinhän asia pääsääntöisesti onkin, mutta muovi on tosiaankin monipuolinen aine. Avaruustekniikka tuntee hyvin myös ns. tikapuupolymeerin, joka kestää lämpöä enemmän kuin yksikään tunnettu metalli. Tällä tuskin on mitään tekemistä vihreyden kanssa, mutta onpahan vain hyvänä esimerkkinä sinunkin tietämättömyydestä.

Tätäkään ei ehkä aina ole luettavissa poliittisesta blogista, mutta kun ”vihreät” ovat aivan puolueeksi julistautuneet, niin ihmettelen, kuinka kauan heidän sallitaan ratsastaa täydellisellä tietämättömyydellä. Tämä ilmenee niin energiapolitiikassa kuin monessa muussakin ihmisten arkeen osuvassa asiassa.

Totta on, että meidän jätehuollossa on paljon kehittämistä, samoin kun energiataloudessakin. Myös kierrätystä tulisi kehittää, mutta mikään asia maailmassa ei parane terroriteoilla, joihin minä rinnastan esimerkiksi jollekin öljynporauslautalle rynnäköinnin. Minun mielestäni sentapainen ”vihreys” on häpeäksi tälle kansalle.

Vasemmistonuoret

Niinhän minä kuulin, että mummokin kepillänsä näkee. Ei siitä vanhan Neuvostoliiton systeemistä mihinkään ollut, mutta aina vaan on ihmisiä, jotka uskovat joulupukkiin. Kaikkein sokeimmat jopa Putiniinkin, joka näyttää olevan vanhan vallan kannattaja. Vanhan vallan kannattaja siksi, että silloisena KGB:n virkamiehenä hänen pääasiallisena tehtävänään oli huolehtia siitä, että kansalaiset käyttäytyivät valtiovallan ohjeiden mukaan. Totta tietysti oli, että Putinin pääasiallinen tehtävä oli valtion turvallisuuden vaaliminen, mutta sen käytännön toteutus tapahtui siten, että kytätään omia kansalaisia, joita kaikkia epäillään vakoilusta ja jonkinlaisesta kansankiihotuksesta. Putin siis oppi jo silloin, kuinka paljon suurempi valta on diktatuurissa diktaattorilla kuin demokratiassa presidentillä. Näin siis Neuvostoliitossa, joka kuoli luonnollisen kuoleman, aivan kuten sokea mummo oli ennustanutkin.

Suomessakin on yhä edelleen kommunistinen puolue ja SKDL:n seuraajana myös Vasemmistoliitto. Molemmat suuressa epärealistisuudessaan käyvät kamppailua kuolemaa vastaan. Hieman tätä kuolemaa on siirtänyt Kaltaisen hallitus, joka on kurjistanut kansan oloja siinä määrin, että kommunismikin voi taas hengittää.

Paradoksi on se, että kommunisti haluavat kansan olojen kohtuullista paranemista, tai ainakin he sanovat niin. Kaikkialla maailmassa näyttää kuitenkin käyvän niin, että kun kansan olot paranevat, niin kommunismi vähenee. Voidaanko nyt sitten sanoa, että kommunismi on itse tehnyt itsensä tarpeettomaksi? No, jos kommunisti todella uskoo siihen, että Putin on lentänyt sorsia saatellen, Mao uinut satoja kilometrejä ja joku pohjoiskorealainen käynyt auringonpilkkuja hakemassa syntymäpäivälahjaksi jollekin puolipöljälle peräkamaripojalle, niin oikeasti tuntuu siltä, että valistustyö on mennyt vähän hukkaan. 

Olkoonpa sitten muutama kommunistikin vielä olemassa. Vaarattomia tuntuvat olevan. Hieman haitallisia tosin toisinaan ovat kaikkein kiihkeimmät työväen aatteen ajajat. Jos ei muuten, niin onhan se jotenkin noloa, että Suomen jääkiekkojoukkue tarvitaan yhden vasemmistoministerin huoneeseen kantamiseenkin. Kokonaisuuden kannalta se kuitenkin on pienempi paha kuin Kataisen ja Urpilaisen kokonaisvaltaiset töppäilyt Brysselissä.

Ihan oman perheen piirissäkin olen tavannut lievää vasemmistolaistumista. Ihan oikeasti perheeseemme kuuluu vain kasi ihmistä ja kuusi kissaa, joten ei siinä nyt kauheasti politikoinnille luulisi sijaa olevan. Jonkinlaista mielipiteidenvaihtoa vain joskus ja tietysti nämä minun blogini, jotka ovat joskus hyvinkin kantaa ottavia. Olkoon nyt sitten minun kannanottoni vaikka tämä: Kansakunnan hyvinvointiin ei ole vaikuttanut kommunismi, eikä minkäänlainen työväen liike. Siihen ei myöskään ole vaikuttanut oikeistolaisuus. Hyvinvointia on tuonut ainoastaan tekniikan kehitys ja markkinatalous. Tätä taustaa vasten on melko koomista, että Suomen paperiteollisuuden tuhoon voimakkaasti vaikuttanut Jouko Ahonen pyrki toistamiseen tehtäviin, joissa hän olisi taas voinut tuhota joitakin elinkeinoja. Onneksi sentään kansa oli viisastunut sen verran, että moinen ehdokkuus käsitettiin lähinnä työpaikkojen virkistyspäiväksi. Saivat nauraa sydämensä kyllyydestä.

Niin, siitä oman perheen vasemmistolaistumisestahan minun piti jotain kertoa. No juttuhan on sellainen, että vielä toissapäivänähän meillä oli vain kaksi kissaa, mutta sitten tyttökissamme Lahja teki neljä pentua, jotka tietysti syntyivät sokeina, kuten kissan pennut yleensä. Syntyivät siis kommunisteina. Uskomme kuitenkin niiden oikeistolaistumiseen sitä mukaa kun silmät aukeavat. Ovat siis vain hetken vasemmistonuoria.

On maamme köyhä ja siksi jää...

… jos kultaa kaiva et. Suomalaisilla tuntuu olevan taipumusta reagoida kaikkeen pari askelta jälkijunassa.  Yleensä silloin kun vahinko on jo tapahtunut. Nokian myymisestä pidetään porua, niin että sivullistakin itkettää, vaikka tuo oli selkeää seurausta suomalaisesta johtamiskulttuurista.  Se mikä nyt meni pieleen, oli Elopin palkkio, jota ei tietenkään olisi pitänyt maksaa. En tiedä minkälaisia rahoja kaupparatsu peri Microsoftilta, mutta varmaan samaa luokkaa kun Nokialtakin. Siis kohtuuttomia.

Amerikkalaiset tuskin ovat yhtä typeriä kuin nämä suomalaiset, synnynnäisinä johtajina itseään pitävät, jotka tosin onnistuivat lypsämään arvottomasta tavarasta hinnan, jota järjissään olevan ostajan tuskin uskottiin maksavan. Nokian puhelimien valmistushan oli jo vuosia tuottanut tappiota, mutta toki nimi oli vielä jonkin arvoinen. Voittoa tuottanut verkkoliiketoiminta jäi edelleen suomalaisten käsiin, joten on syytä olettaa, että hyvin pian sekin tuottaa tappiota.  Suomalaisilla näyttää olevan tapana ratsastaa aallon harjalla aina noususuhdanteen aikana ja jättää tarvittavat korjausliikkeet toisten tehtäviksi. Luultavaa on, että Microsoftillekin olisi riittänyt pelkkä Nokian nimi, jonka ympärille olisi  voitu rakentaa ehkä vielä jotenkuten kannattava liiketoiminta.

Suomalainen metsäteollisuus on toinen varsin ihmeellinen asia. Vuosisatoja on Suomessa puhuttu vihreästä kullasta ja uskottu vakaasti, että sellu- ja paperiteollisuus ovat se selkäranka, johon Suomi-neito voi aina nojata. Tämä ylen sankia priha Ahonenkin käveli ennen paperiteollisuuden kuolinlaulua kuin kukkopoika antamassa ultimaatumeja, vaikka jokainen vähänkin asioita ymmärtävä näki selvästi tämän teollisuuden alan lopun olevan lähellä.  Kyllä paperia jonkin verran maailmassa yhä edelleen tarvitaan ja valmistetaankin, mutta ei ihan hinnalla millä hyvänsä. En tarvitse Himasen tulevaisuusraportteja väittäessäni, että viimeinenkin paperitehdas Suomessa suljetaan ennen tämän vuosikymmenen loppua.  Kyllä puuta edelleen kasvaa Suomessa ja sitä voidaan käyttää, mutta olisi jo korkea aika miettiä upouusia käyttömuotoja. Rakennusteollisuus olisi yksi esimerkki.  Hyvät Suomen johtajat, uskokaa nyt hyvän sään aikana, että paperiteollisuuteen ei kannata tässä maassa tuhlata enää äyriäkään. 

Nyt näyttääkin siltä, että näistä tukijaloista, joihin Suomi on nojannut, on pystyssä enää kaivosteollisuus.  Metallien maailmanmarkkinahinta tosin vaihtelee, mutta kun huomioidaan tuo syklisyys, niin asian kanssa voidaan elää. Valitettavaa kuitenkin on, että meidän liikeneromme antavat kaivosoikeuksista parhaimmat vieraille valtioille ja jättävät jäljelle vain Talvivaaran tapaiset ongelmapesät, joita kukaan ulkomaalainen ei huoli.  Kriittisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että Suomen valtion tulisi nyt puuttua asiaan. Vaikka Talvivaara nykyisellään onkin ongelma, sillä mitalilla on myös toinen puoli. Mitä nykyisessä tilanteessa vaikuttaisi tuhansien työttömien armeija muutenkin ongelmaisessa Kainuussa! Samaa valtiovallan apua tarvitsisi myös vaikeuksien kanssa kamppaileva telakkateollisuutemme. 

Arvoisat kansakunnan päätösten tekijät. Pyöritelkää nyt niitä papereita pikkasen kauemmin käsissänne ja koettakaa nähdä myös se mitalin toinenkin puoli.

Taidan ruveta vaatimaan taas Karjalaa takaisin. Sillä mitalilla olisi monta puolta, joista ei sittenkään olisi vähäisin se suurelvytys, mitä se toisi tulessaan. Nykyisen hallituksemme politiikka on kuin housuihin lirauttaisi: aluksi se voi lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.