Uskonto ja politiikka

Nuo tunteisiin vetoavat sanat eivät juuri koskaan jätä ketään kylmäksi, vaikka hyvin monet ihmiset väittävät, että eivät välitä kummastakaan asiasta. Nämä samat ihmiset ovat kuitenkin valmiita ottamaan kiivaasti kantaa esimerkiksi islaminuskoisten maahanmuuttoon. Usein siinä tulee näkyviin myös poliittinen kanta.

Uskontoa ja politiikkaa yhdistää myös moni muu seikka. Ne ovat kansanliikkeitä, joissa tunne ohittaa tiedon ja järjen. Voimakkaimmillaan tuo usko näkyy ääriliikkeissä. Tiettyihin asioihin yksinkertaisesti jaksetaan uskoa, vaikka kaikki tilastolliset tosiasiat puhuisivat tätä ”uskonnollista” vakaumusta vastaan. Puolueiden ja järjestöjen nimiä muutetaan, kun niillä halutaan peittää yhteys johonkin entiseen ja huonoksi havaittuun, mutta toiminta jatkuu suunnilleen entisellään.

Kirjoituksistani voi ehkä todeta, että olen poliittisesti valveutunut ja tietyn puolueen kannattajakin. En ole kuitenkaan valinnut vahvinta puoluetta, vaan hyvin itseni näköisen puolueen, jonka oletan ajavan koko kansan etua. Pahaa kyllä pelkään, että tämä kansa ei anna siihen tilaisuutta, mutta en voi siitä ottaa vastuuta.

Uskonnollista näkemystäni ei niinkään näissä kirjoituksissa ole näkynyt, mutta voin jälleen kerran kertoa, että myös tässä suhteessa olen valveutunut. Olen kyllä ortodoksi, mutta en väitä olevani selkeästi oikeaoppinen. En ainakaan niin, että väittäisin kaikkien muiden olevan väärässä. Uskon esimerkiksi, että ”Allah on suurin... ” mutta en ole lainkaan varma siitä, onko Muhamed hänen profeettansa. Jos on, niin hyvä niin. Sana ”allah” on arabiaa ja tarkoittaa nimenomaan jumalaa.  Ei meillä ole syytä syrjiä ketään kielen takia.

Tässä maassa on laki uskonnonvapaudesta, jota ainakin minä kunnioitan.  Minun mielestäni siis muslimit ovat tervetulleita tähän maahan samoin kuin muutkin kunnon ihmiset. Se ei tarkoita, että avaisin portteja rikollisille, sillä niitä meillä on omasta takaa jo aivan riittävästi. Uskonto ei kuitenkaan tee kenestäkään rikollista.

Näyttää siltä, että ääripolitiikka johtaa myös rikollisuuteen ja väkivaltaankin. Historia kertoo, että tässä ei ole kovin suurta eroa kummankaan laidan välillä. Kaikkihan me tunnemme nimet Stalin ja Hitler.  Ehkä eivät nykyiset toimenpiteet ole yhtä brutaaleja, mutta varsinkin äärioikeistolaisella laidalla näyttävät tapaukset hyvinkin pahoilta.  Kyllä näitä hitlereitä ja stalineja näyttää riittävän nytkin.

Olipa kyse siis uskonnosta tai politiikasta, fanaattisuus ei ole koskaan hyväksi enempää uskonnossa kuin politiikassakaan.  Oman mielipiteen voi aina ilmaista, mutta kyllä se siihen saisi jäädäkin. Toki olisi hyvä, jos tämän mielipiteen takana olisi edes hieman todellista tietoa.

Kuulisinpa joskus edes seuraavan lauseen: ”En tunne asiaa, mutta uskon näin.” Useimmiten kuulee vain väitteitä, jotka kumpuavat täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella uskosta omaan messiaaseen.

 

Uskonto ja politiikka

En mene takuuseen, ettenkö olisi tästä aiheesta jo kirjoittanut aikaisemminkin, tahtoo tuo muisti joskus pätkiä.  Varmaa on kuitenkin, että olen siitä usein puhunut, sillä jotain yhtäläisyyttä näistä kahdesta asiasta löytyy.

Uskonnollisia seurakuntia ja järjestöjä on tosi paljon, aivan samoin kuin poliittisia puolueita. Eihän se tietenkään paha asia muutoin olisi, mutta kun ne ovat tarpeettomia. Muistan senkin ajan, jolloin Maalaisliiton (kepu) julisteessa oli mies, joka nojasi Raamattuun ja teksti kuului ”Tähän nojaa maalaisliitto”.  Saattoi nojatakin, mutta aika ketkuja osasivat hekin olla.  Kristillinen liitto pyrkii taas oikeasti ratsastamaan uskonnollisilla aatteilla, mutta harrastaa usein myös aikalailla kylmää politiikkaa.

Nuo edellä olevat esimerkit luovat löyhän suhteen uskonnon ja politiikan välille.  Vahvempi yhteys löytyykin uskovaisten välillä.  Olitpa sitten ”politiikkauskovainen” tai ns. ”kirkkouskovainen”, on uskosi todella niin luja, että mikään järkipuhe ei pure tuohon uskontoon.

Sekä uskonnollisiin järjestöihin että poliittisiin puolueisiin pätee yleisesti hyväksytty lahkon määritelmä. He uskovat olevansa ainoita oikeassa olevia, eikä ole mitään muuta totuutta tässä maailmassa.  Kyllä on ihan ajan haaskausta koettaa osoittaa uskovaiselle toista totuutta.

”Jokainen tulee uskollaan autuaaksi” on mielestäni ainut uskontoon viittaava järkevä lause, ja minäkin tunnen yhden järjestön, joka ohjelmassaan tunnustaa tuon ”uskonnonvapauden”.

Minä olen ortodoksi ja aion sellaisena pysyäkin, mutta pitkähkön elämäni aikana olen saanut tutustua monien muiden uskontokuntien edustajiin. Useimmat ovat ihan hienoja ihmisiä, vaikka en kaikissa asioissa olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. En yleensä pyri väittelemään uskonnosta enkä mielelläni edes politiikastakaan. Jos ihminen on onnellinen uskossaan, niin sallittakoon se hänelle.  Minun mielestäni ei ole tarpeellista kirjoittaa uutta Raamattua, vaikka niinkin olen kuullut jonkin lahkon tehneen. 

Jos jokus olen jotakin asiaa pyrkinyt oikomaan, niin kyse on oikeastaan vain kielestä.  Islaminuskoiset käyttävät Jumalasta nimitystä Allah.  Se on arabian kieltä ja suomennettuna tarkoittaa jumalaa.  Toki heillä on myös oma profeetta ja oma pyhä kirjansa, mutta taitaa se olla yhtä opettava teos kuin kymmeniä kertoja tehty rRaamatun käännöskin.

Minä uskon Jumalaan sellaisena kuin minä hänet käsitän, mutta en kiistä toistenkaan käsityksiä. Matemaattispohjaisen koulutuksen saaneena en missään tapauksessa usko mihinkään alkuräjähdykseen. Tässä maailmankaikkeudessa on kyse niin hienosta matemaattisesta järjestelmästä, että sen takana on oltava joku todella käsittämättömän suuri voima.  Tätä voimaa minä nimitän Jumalaksi.

Poliitikkojenkaan kanssa en nykyisin enää riitele, vaikka joskus olen ottanut kiivaastikin kantaa pakolaisten puolesta.  En minä kaikkea politiikassakaan hyväksy, en oman edun tavoittelua, en ihmisten syrjintää pelkän ihonvärin perusteelle, enkä mitään täydelliseen tietämättömyyteen pohjautuvaa nimittelyä.

Suomi on hyvä maa elää, kunhan muistamme, että meillä on oikeus esittää mielipiteemme, jos se tapahtuu toisia loukkaamatta.

Niin kauan kuin yksikin suomalainen saa muuttaa ulkomaille, meidän on myös hyväksyttävä se, että tännekin voi joku joskus muuttaa.

Jälleen kerran muistutan, että suomalaisia on ulkomailla lähes kaksi miljoonaa. Tätä kansalaisvajausta ei muutama tuhat maahanmuuttaja pysty korvaamaan.  Kuten jo edellä sanoin, meillä on laki uskonnonvapaudesta, joten myös islaminuskoiset ovat tervetulleita.

Uskonnonvapaus

Suomessa on lailla säädetty uskonnon rauha ja uskonnon vapaus.  Kun tiedetään, kuinka paljon maailmassa on erilaisia uskontoja, tuntuukin luonnolliselta, että ainakaan sivistysvaltiossa ei sellaisesta asiasta riidellä.  Tuntuu siis luonnolliselta, mutta onko se totta?

Suomi julistautuu maailman parhaaksi lähes kaikissa asioissa, olipa se totta tai ei. Oikeusvaltionakin me pidämme itseämme, joten miten se on mahdollista, että edes eduskunnassa, lainsäädäntöelimessämme, istuvat puolueet eivät välitä tuon taivaallista noista säätämistään laeista?

Olen elämäni aikana käynyt Venäjällä lukemattomia kertoja ja huomannut, kuinka siellä ei juurikaan kyseenalaisteta ortodoksisen kirkon valtaa uskonasioista puhuttaessa.  Toki sielläkin on muita kirkkokuntia ja jopa lahkojakin, mutta tosiasiassa ne jäävät marginaaliin.

Tälle kirjoitukselle sain aiheen parin viimeisimmän matkan seurauksena. Matkat suuntautuivat vahvasti katollisiin maihin, joissa uskonto tuntui olevan läsnä kaikkialla. En tiedä, millainen on lainsäädäntö Italiassa tai Ranskassa, mutta oli selkeästi havaittavissa, että ”toisuskoisiin” suhtauduttiin aivan samoin kun muihinkin ihmisiin.  Islaminuskoisia tuntui olevan väestössä suuri osa, mutta se ei vaikuttanut olevan mikään ongelma.

Miksi siitä on tullut ongelma Suomessa, jossa jo entuudestaan on yli tuhat uskonnollista yhteisöä ja kymmeniä eri kirkkokuntia sekä lisäksi lukuisia isompia tai pienempiä lahkoja.  Oikeasti luulisi, että sekaan sopii hyvin muutama muslimikin. Siitä huolimatta meillä on jopa puolue, joka pitää tätä ”vieraslajia” jotenkin haitallisena meidän yhteiskunnalle ja julkeaa ilman häpeää myös julistaa omaa ”rotuoppiaan”.

Minä tarjoan selityksenä tuohon tämän suomalaisen luonteenlaadun. Onhan meillä suunnilleen samasta syystä runsaasti erilaisia urheilun keskusjärjestöjä, maailman mittakaavassa ennätyksellinen määrä puolueita ja jo mainitut uskonnolliset järjestöt. Kaikki väittävät olevansa samalla asialla, mutta onko oikeasti niin? No onhan se - tavoite on kaikilla sama: valta ja oman edun tavoittelu.  Valtaa ei riitä kaikille, jos yhdistäjiä olisi vain yksi tai muutama.

Minä olen vakaumuksellinen ortodoksi, mutta en lainkaan vierasta muitakaan kirkkokuntia.  Luterilaisessa kirkossa olen käynyt usein, eikä helluntaiseurakuntakaan ole minulle mikään kauhistus, vaikka ei se ihan minun juttu olekaan. Sellaisia joukkoja hieman kavahdan, jotka uskottelevat olevansa kaikessa oikeassa ja nimenomaan ainoana lajissaan. Sen verran ekumeeninen kuitenkin olen, että jos minun pitäisi heittää se ensimmäinen kivi, niin valitsisin hyvin pienen ja kevyen kiven enkä oikein tarkasti tähtäisikään.

Minulle vieraita uskontokuntia en edes yritä tuomita, josta syystä olen kai saanut ystävikseni jopa jehovan todistajia, joka ehkä kuitenkin edustaa sitä minulle kaikkein vierasta yhteisöä.

Islaminusko on eräs maailman suurimmista uskonnoista, joten ei minulla ole mitään syytä julistaa heitä harhaoppisiksi tai terroristeiksi.  Minun mielestäni tuon uskonnonvapauslain tulee suojella heitä, ja viranomaisten on välittömästi puututtava kaikenlaiseen vihapuheeseen ja uhkailuihin.

Ehdoton nollatoleranssi tulee asettaa juuri lainsäätäjillemme.

Kyllä minä luulen, että jokaisen uskonnon perusajatus on oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus.  Ruotsin kuninkaan määräyksellä saatu pieni luterilainen uskontomme ei todellakaan ole se ainut oikea.  En toki väitä, että ”minun” ortodoksisuutenikaan olisi sitä, mutta se on kuitenkin riittävä minulle, ja onhan se ainakin paljon suurempi kuin tuo meidän luterilaisuutemme. Uskonnon laajuus ja suuruus ei tietenkään ole mittari mihinkään, mutta antaa se jonkinnäköisen suunnan uskottavuuteen.

Meidän ainoa tehtävämme on noudattaa Suomen lakia ja lopettaa panikointi.

Antakaa lasten tulla minun tyköni

Eihän sitä tietysti ole todistettu, että Jeesus eläessään sanoi noin, mutta sen verran minä raamattuun uskon, että en aseta noita sanoja kyseenalaiseksi. 

Kun kysyin, kuka kielsi koulujen päättäjäistilaisuuksien järjestämisen kirkossa, sain vastaukseksi, että apulaisoikeusasiamies.  Oli aika vaikea uskoa tuohon, sillä eihän oikeusasiamiehellä ole mitään oikeutta puuttua kirkon tai jonkun koulun sisäisiin päätöksiin, elleivät ne ole lainvastaisia. Kyllä minä nyt odottaisin, että kyseisistä päättäjäistilaisuuksista päättävät tahot osoittaisivat sen verran suoraselkäisyyttä, että osaisivat jättää tuontapaiset ”hörhöilyt” omaan arvoonsa.

Muistan kyllä tarinan, jossa Jeesus ajoi temppelistään pelurit ja kaupustelijat, mutta jokseenkin varma olen, että hänenkin mielestään koululaiset ovat hyvin tervetulleita näihin herran huoneisiin.

Kaikki me toki tiedämme, että kirkot on tarkoitettu pääasiassa jumalanpalveluksia ja uskonnollisia tilaisuuksia varten, mutta missään perustamiskirjassa ei mainita, että sitä ei saisi käyttää muuhunkin tarkoitukseen. Kyllä minä meinaan saada hilseitä moisesta kireäpipoisuudesta, josta syystä olen pakotettu kirjoittamaan tämän kirjoituksen.

Kun rakennutin aikoinani Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen, kävin pitkähkön keskustelun piispa Arsenin kanssa rakennuksen tulevasta käytöstä, hänen siunatessaan rakennuksen tulevan käytön. Kalajoen kaltaisessa pikkukylässä ei ortodoksinen yhteisö ole kovin suuri, joten kerroin Arsenille niistä suunnitelmista, joita olimme rakennukselle ajatelleet.  ”Se on teidän asianne, kunhan ette tansseja järjestä”, taisi olla piispan kommentti.

Koulun päättäjäistilaisuudella ja tansseilla taitaa olla kohtalaisen suuri ero, enkä usko yhdenkään ortodoksin paheksuvan lasten ja nuorten tuomista tsasounaan. Kannatusyhdistyksen puheenjohtajan katson oikeudekseni luvata ilman muuta, että mikä tahansa oppilaitos saa tulla järjestämään päättäjäisensä meidän omistamaan tsasounaan Kalajoelle.  Siellä tullaan järjestämään myös kurssitapaaminen entisten opiskelijatovereitteni kanssa.

 

Henkilökohtaisesti en vieroksu mitään uskontokuntaa, enkä kiellä heiltä tätä ortodoksisen uskon sanomaa.  Minäkin olen käynyt usein luterilaisissa kirkoissa ja jopa helluntailaistenkin tilaisuuksissa, enkä koskaan ole joutunut ovella selittämään syytä paikalle tuloon.  Minunkin mielestä se saa vastaisuudessakin olla jokaisen oma asia.

Kouluissa on kautta aikojen järjestetty uskonnollisia tilaisuuksia ja aamuhartauksia. En vielä kertaakaan ole kuullut, että niiden järjestäminen tulisi kieltää sillä perusteella, että koulu on tarkoitettu opetusta varten.  Elämä nyt vaan on sellaista, että siihen kuuluvat monenlaiset asiat. 

Oli tosi hyvä idea tuoda koulujen päättäjäistilaisuudet kirkkoihin.  Ehkäpä se ei jääkään nuoren ainoaksi kosketukseksi tähän laitokseen.